Jäsenkirjeet, arkisto

Arvoisa Rôtisseurs-jäsen,

Kevät alkaa olla jo pitkällä, vaikka ei aina tunnukaan siltä, kun taivaalta välillä ropsahtaa rakeita tai räntää ja saa hetkeksi maan valkoisen kerroksen peittoon.

Tulevan kesän yksi varma merkki on muuttolintujen saapuminen, siitä moni muistaa lorun: Kuu kiurusta kesään, puoli kuuta peipposesta, västäräkistä vähäsen, pääskysestä ei päivääkään. Peipposia ja västäräkkejä on jo näkynyt, vaikka ei kovin kesäisistä säistä olla vielä nautittukaan. Kevät keikkuen tulevi.

Koronavirus esti Kansainvälisen kilpipäivän vieton totuttuun tapaan, mutta siitä huolimatta kilpipäivä oli menestys. Jäsenet eri puolilla maailmaa ovat jakaneet upeita kuvia Rôtisseurs-järjestön globaalilla someseinällä. Kannattaa käydä tutustumassa mahtavaan määrään kuvia, sosiaalisen median seinällä kansainvälisen verkkosivuston kotisivulla. On jännittävää nähdä mistä maasta tulevat kilpailun parhaat kuvat ja annokset.

Suurta kevään juhlaa vappua vietettiin viimevuotiseen tapaan lähipiirissä, pienissä ryhmissä joko kotioloissa tai ulkosalla. Rauhallisella vapun vietolla on suuri vaikutus siihen, millainen tuleva kesä on epidemian ja rajoitusten kanssa.

Lue koko uutiskirje täältä

Arvoisat Chaîne des Rôtisseurs Turun jäsenet

Ravintolat ovat saaneet avata ovensa, joten voimme mennä nauttimaan myös kilpiravintoloiden palveluista – tietenkin terveysviranomaisten ohjeet mielessä.

Toivon, että jäsenet lähtevät aktiivisesti liikkeelle auttamaan suomalaisen ruokakulttuurin säilymistä ja tukemaan ravintoloita.

Kesäaikaan on vaikeampaa saada jäseniä samaan aikaan liikkeelle, joten siitä syystä varsinaiset jäsentilaisuudet jäävät kesäksi tauolle. Mutta ennen kesälaitumille siirtymistä, jäsenillä on mahdollisuus tukea Ravintola Suomalaista Pohjaa.

Ylimääräinen jäsentilaisuus järjestetään Ravintola Suomalaisella Pohjalla tiistaina 16. kesäkuuta kello 18.30.

Lue koko kirje täältä.

Arvoisat Rotissöörit

 

"Tammikuu on useissa kielissä johdettu sanasta Janus, joka tarkoittaa muinaisitalialaisessa mytologiassa alun ja lopun jumalaa. Janus kuvataan kaksikasvoisena toisen puoliskon katsoessa menneeseen, toisen tulevaan." Noilla sanoilla aloitin ensimmäisen kirjeeni voutina 24.01.2006.


Jos nyt itse teen samoin 22 vuotta ja kahdeksan kuukautta Turun voutikunnan jäsenenä olleena, ja tästä ajasta 12 vuotta ja 8 kuukautta Turun aluevoutina toimineena, voin todeta, että tehtäväni Turun aluevoutina on ollut erittäin mielenkiintoinen ja rakas vaihe elämässäni. Se on antanut hyvin paljon erilaisia kokemuksia, tuonut hyviä kaveri- ja ystävyyssuhteita sekä luonnollisesti vienyt minut eri tavalla sisälle Rotissöörimaailmaan. Tehtävän myötä koko Suomi on tullut tutuksi paitsi itselleni myös puolisolleni Sirpalle, joka on tunnollisesti hoitanut tuotekauppaa ja sitä kautta palvellut jäsenistöämme.

Turun voutikunnan jäsenet ovat hienoa ja aktiivista porukkaa. Tilaisuudet ovat herättäneet kiinnostusta ja ne ovat täyttyneet useimmiten vauhdilla. Keskustelut jäsenilloissamme ovat vilkkaita ja saamamme palaute on ollut positiivista.

Riitta Hirvonen alkaa nyt sitten hoitaa voudin vaativaa ja kunniakasta tehtävää moninaisine velvollisuuksineen apunaan erinomainen voutineuvosto. Toivotankin hänelle onnea tehtävän hoidossa ja kaikkea hyvää tulevina aikoina. Samalla kiitän Riittaa aivan upeasta 11 vuotta kahdeksan kuukautta kestäneestä sihteerikaudesta, jonka aikana olemme tehneet tiivistä luottamukseen perustuvaa intensiivistä yhteistyötä. Itse jatkan tulevat kolme vuotta Turun Paistinkääntäjät ry:n hallituksessa ja voutineuvostossa "harmaana eminenssinä".

Haluan kiittää Teitä kaikkia erinomaisen hyvästä Rotissöörikumppanuudesta ja tulevissa tilaisuuksissa tavataan!

 

"Vannon,

etten koskaan saata häpeään,

vaan aina vaalin vartaassa paistettua,

samaten kuin hiillostettua paistia.

Vannon aina täyttäväni veljeyden ja

arvonannon vaatimukset kaikkiin

Paistinkääntäjäin Veljeskunnan

jäseniin nähden."

Kunniavoutinne

Turkka Oiva

 

 

Syyskauden ensimmäinen tilaisuus oli perinteiseen tapaan rapujuhla. Rapuja nautimme perjantaina 10. elokuuta Ravintola Trappissa. Menun oli meille suunnitellut Chef Rôtisseur Ilkka Uitto ja viinit aterialla valitsi ravintoloitsija Maître Rôtisseur Heikki Routamaa. Iloista rapujuhlaa oli viettämässä 53 hyvin tyytyväistä juhlijaa.  

 

 

Jatkamme syksyn juhlia Sadonkorjuujuhlalla Salon Seurahuoneella             
torstaina 20.09.2018 kello 18.00

 

Keittiömestari Sami Auramo ja vuoromestari Atte Kullanmäki ovat suunnitelleet meille Sadonkorjuujuhlan menun ja Maître Restaurateur Kalle Hämäläinen siihen sopivat viinit.

 

Menu

Tervetuloa

***

Amuse bouche

***

Nieriää ja sientä

Meinklang Grauper

***

Punajuurta ja vuohenjuustoa

Les Moyens du Bord

***

Maa-artisokkaa

Viré-Clessé Cuvée J.F. Thevenet

                                                                              ***

Åminnen fasaania ja ohraa

J² Gau-Odernheimer Spätburgunder

***

Omenaa ja rosmariinia

Kracher Trockenbeerenauslese

***

Kahvi/tee

 

Menun hinta on 59 euroa sisältäen tervetulomaljan. Viinipaketti maksaa 45 euroa. Syysteurastukseen mahtuu mukaan 50 henkilöä.

Sitovat ilmoittautumiset yhteiskuljetukseen ja Dîner Amicalille ja mahdolliset erikoisruokavaliot sekä pöytävaraukset vielä tämän kerran Riitta Hirvoselle viimeistään torstaina 13. päivänä syyskuuta sähköpostilla riitta.hirvonen (at)saunalahti.fi tai puhelimella +358407241468.

 

Maksu maksetaan etukäteen heti, kun ilmoittautuminen on vahvistettu. Ilmoitathan samalla, otatko myös viinipaketin. Turun voutikunnan tilille: FI44 4055 8120 0077 93 Turun Paistinkääntäjät

 

Yhteiskuljetus Turusta lähtee osoitteesta Aurakatu 2, klo 17.15 bussiin mahtuu 50 henkilöä. Yhteiskuljetuksen maksaa Turun Voutikunta. Salon seurahuoneen sivuille pääset täältä. http://www.salonseurahuone.fi/ravintola

 

Jyväskylän Suurkapitulin terveiset

 

Jyväskylän Suurkapitulissa 17. – 19.8. 2018 oli mukana turkulaisia 51 henkilöä, joista installoitavia kahdeksan ja arvonvaihtajia viisi, lisäksi OMGD-kupin sai neljä jäsentä.

Installointitilaisuudessa Turkka Oiva sai hopeisen ansiomerkin ja samalla hän jätti jäähyväiset voudin tehtävälle. Hän sai Bailli Honoraire-arvon ja Riitta Hirvonen otti vastaan voudin tehtävän.

Dame de la Chaîne Nina Kinnunen ja Chevalierit Reidar Grenman ja Matti Löyttyniemi saivat Officierin arvon. 

Kapitulin järjestelyt onnistuivat hyvin. Grand Diner oli upea, ateria oli erinomainen sekä palvelu toimi hienosti.

 

Uusi sihteeri

Sihteerin tehtävään on valittu Chef Rôtisseur Jukka Rintala. Jukka siirtyi Turun Voutikuntaan Tampereelta. Hän aloittaa sihteerin tehtävät 01.09.2018.

 

Huomio! Muutoksia ilmoittautumiseen

Jäsentilaisuuksiin ja OMGD-tilaisuuksiin ilmoittautuminen siirtyy internettiin Turun Paistinkääntäjien sivuille. Kaikki tilaisuudet maksetaan heti ilmoittautumisen yhteydessä. Tarkemmin ilmoittautumisesta seuraavassa jäsenkirjeessä.

 

Huomio! Muutos syksyn 2018 jäsentilaisuuksissa

Salakapakka ravintola Ludussa siirtyy päivää aikaisemmaksi eli se on torstaina 25.10.2018.

 

Syksyn OMGD-tilaisuudet

Vice-Echanson, Sommelier, ravintoloitsija Tarmo Koskenojan järjestää syksyn aikana seuraavat OMGD-tilaisuudet:

  •  tiistaina 09. lokakuuta aihe Italia/Umbria
  •  tiistaina 30. lokakuuta Libanon/ Chateau Musar
  •  tiistaina 20. marraskuuta Argentiina/Terrazas de los Andes
  •  tiistai 27. marraskuuta Italia/ kotoperäiset viinit 2.

Tilaisuudet pidetään Viinille ravintolassa. Kaikista maistelutilaisuuksista lähetetään erillinen kutsu jokaiselle OMGD:n jäsenelle. Ravintola sivuille pääset täältä. http://www.viinille.fi/

 

Syksyn Rotissööri-treffit   

Syksyn aikana tapaamme Rotissööri-treffeillä Viinille ravintolassa.

  • keskiviikkona 26. syyskuuta
  • keskiviikkona 14. marraskuuta

Treffi on tapaaminen vapaan seurustelun merkeissä klo 17.00 - 20.00. Treffeille voi tulla vapaasti, vaikka suoraan töistä, eikä siihen tarvitse ilmoittautua. Tilaisuudessa ei käytetä käätyjä.

 

 

Syyskauden tapahtumia kilpipaikoissa

 

Ruokanäytöksiä ja parmesaanijuustotapahtuma K-Supermarket Manhattanilla

 

K-Supermarket Manhattanilla alkaa jälleen syksyn herkkujen kypsyessä Chef Rôtisseur keittiömestari Reijo Haapasen ja Chef Rôtisseur Jari Merisen eli Huru-Ukkojen herkulliset ruokanäytökset.

 

  • Perjantaina 31.8. ohjelmassa rapuaikaan sopivaa Rapukeittoa ja Lidströmin pihvejä uuden sadon punajuurista.
  • Perjantaina 14.9. PARMIGIANO REGGIANO – juustotapahtuma

 

Maisteltavana ja verrattavana on eri ikäisiä jättikiekkoja parmesaanijuustoa, myynnissä on 12 kk, 22 kk ja 36 kk kypsytettyjä juustoja. Juustojen paloittelukin on jo nähtävyys. Juustomestarina toimii keittiömestari Jean Luca Poggio ja hänen vaimonsa Marika, juustot myydään nopeimmille.

Personal Chef Flavio Giagoletto valmistaa italialaisia juustoruokia ja tietysti myös keittiömestarit Haapanen ja Merinen mukana Parmesaani- porsaan kera.

 

Muistattehan, että Chaîne Des Rôtisseurs-jäsenkorttia näyttämällä saat 7% alennuksen ostoksistasi kassalla. Tervetuloa! Maître Rôtisseur Commandeur, kauppias Veli-Pekka Hussi

Manhattanin sivuille pääset täältä https://www.k-supermarket.fi/kaupat/manhattan/

 

Huippuvierailu Suomalaisella Pohjalla - Vuoden 2018 Kokki ja Tarjoilija

 

Nyt on loistava tilaisuus tavata kaksi ravintola-alan huippuammattilaista samalla kertaa Suomalaisella Pohjalla. Vuoden Kokki 2018 Kalle Tanner ja Vuoden Tarjoilija 2018 Noora Sipilä vierailevat Ravintola Suomalaisella Pohjalla pe-la 21.9. - 22.9. 2018.

 

Kalle voitti vuoden kokkikisan maaliskuussa, luvassa on maistiaisia kisan menusta. Kalle on myös mukana Suomen kokkimaajoukkueen toiminnassa. Noora on työskennellyt aikaisemmin ravintola Kaskiksessa ja Murussa ja nyt hänen työpaikkansa on ravintola Orassa.

 

Menu á la Kalle Tanner

 

Kuningasrapua ja kurpitsaa

***

Karitsaa, muikunmätiä ja perunaa

***

Kuhaa, metsäsieniä ja maa-artisokkaa

***

Härkää, omenaa ja selleriä

***

Tyrniä ja suklaata

 

 

Menu maksaa 64 €/ henkilö. Varauksia otetaan vastaan jo nyt. Varaukset: tableoneline.fi tai ravintolasuomalainenpohja.fi

 

Ravintola Suomalainen Pohja myöntää laskun loppusummasta 10 % alennuksen jäsenkorttia näyttämällä. Terveisin Maître Rôtisseur, ravintoloitsija Jani Hellström

Ravintola sivuille pääset täältä https://ravintolasuomalainenpohja.fi/

 

Turun Voutikunnan kilpiravintolat

Turku: Ravintola Ylä Börs, Ravintola Suomalainen Pohja, Ravintola Smör, Turun kaupungin edustusravintola, Salo: Salon Seurahuone, Pori: Raatihuoneen kellari, Naantali: Ravintola Trappi, Ravintola Le Soleil, Noormarkku: A. Ahlström Oy, Noormarkun Klubi, Kauttua: A. Ahlström Oy, Kauttuan Klubi

Turun Voutikunnan kilpimyymälät

Turku: Kalaliike S. Wallin, Lihaliike Jokinen, Stockmann Herkku, K-Supermarket Manhattan

 

Muistattehan ilmoittaa osoitteen muutokset!

Kaunista ja aurinkoista loppukesää!

Riitta Hirvonen
Bailli de Turku,

Commandeur

riitta.hirvonen (at)saunalahti.fi

+358407241

 

                                   

 

TOUKOKUU 2018

"Herkkusuisuus on yhteiskunnan tärkeimpiä siteitä. Se lisää yksilöiden keskinäistä seurallisuutta, lähentää ihmisryhmiä toisiinsa, sulauttaa niitä päivä päivältä tiiviimmäksi kokonaisuudeksi, herättää keskustelua ja pyöristää perinnäisen eriarvoisuuden särmiä.” Brillat-Savarin, Maun fysiologia

 
Huhtikuun tilaisuus meidän herkkusuiden nautintojen iloksi järjestettiin Ravintola Smörissä. Ihanan parsamenun oli meille suunnitellut Turun alueen parhaana kokkina vuonna 2015 Paistinkääntäjien haarukalla palkittu keittiöpäällikkö Jarno Seppä ja keittiömestari Roni Toivari ja viinit sille olivat valinneet sommellierit Emma Bergqvist ja Aki Jokela. Meitä parsan ystäviä oli paikalla 45 herkuttelijaa.
 
Toukokuu
 
Kevään viimeinen tilaisuus on Ravintola NOOA:ssa keskiviikkona 23. toukokuuta kello 18.30. Ravintola NOOA sijaitsee Aurajoen kupeessa Turun Vierasvenesatamassa Läntinen Rantakatu 57, 20100 Turku. Kauppatorilta pääsee bussilla numero 1. ja pysäkillä Panimo pitää jäädä pois. Pysäkiltä on pieni kävelymatka Veistämönkujaa pitkin vierasvenesatamaan. Menun on meille suunnitellut keittiöpäällikkö Simo Hallikainen ja viinit aterialle valitsi ravintolapäällikkö Mika Mattila.


Tervetulomalja
Marques de la Concordia Vintage 2014 Brut, Cava
 

Menu
 
Marinoitua vihreää parsaa, pähkinävoita ja kuivattua keltuaista
***
Sokeri-suolattua siikaa, kermaviiliä ja kukkakaalia
***
Vasikan sisäfileetä, paahdettua selleriä ja tummaa huhtasienikastiketta
***
Paahdettua valkosuklaamoussea, raparperia ja mansikkaa
***
Kahvi/Tee

Viinit
Hattenheimer Schützenhaus Kabinett Trocken, Riesling
Schumann-Nägler, Rheingau, Saksa
***
Petit Chablis Vibrant, Chardonnay
La Chablisienne, AC Petit Chablis, Ranska
***
La Vendemmia Chianti Classico 2010, Sangiovese
Dievole, Toscana, Italia
***
                               Malvasia Di Castelnuovo Don Bosco 2015, Malvasia di Schierano
                      Tenuta Tamburnin, Piemonte, Italia


 
Ilmoittautuminen ja mahdolliset erityisruokavaliotoivomukset sekä pöytävaraukset vain sihteerille viimeistään keskiviikkona 16. toukokuuta mieluiten sähköpostilla osoitteeseen: riitta.hirvonen(at)saunalahti.fi tai puhelimella +358407241468.
Ravintola NOOAn sivuille pääset täältä.
 
Menu maksaa 53 euroa, sisältäen tervetulojuoman ja viinipaketti 33 euroa. Paikkoja on 60 henkilölle. Ilmoitathan samalla, otatko myös viinipaketin.
Maksu maksetaan etukäteen heti, kun ilmoittautuminen on vahvistettu, maksuaikaa on kolme päivää tervetulotoivotuksesta. 

Turun voutikunnan tilille: FI44 4055 8120 0077 93 Turun Paistinkääntäjät
 
 
 

 

Tule mukaan kansainväliseen Rôtisseurs-kilpipäivään lauantaina 21.4.2018

Kilpipäivän tarkoituksena on korostaa kilpiravintoloiden ja –myymälöiden       korkealuokkaista osaamista ja raaka-aineiden käyttöä. Tapahtuma järjestetään saman päivän aikana eri puolilla maailmaa. Kipipäivästä tietoja löytyy täältä
  

K-Supermarket Manhattanilla tapahtuu

K-Supermarket Manhattanilla on huikea ruokanäytös la 21.4. kello 10 -17.00.  
                         
Herkkuja valmistavat:
  • keittiömestari Vice-Conseiller Culinare Kai Järnström valmistaa Pekoniin käärityt häränpyyt ja röstiä.
  • keittiömestari Chef Rôtisseur Jari Merinen valmistaa Hapankorppupaneroitua kuhafileetä ja pikkelssimajoneesia
  • keittiömestari Chef Rôtisseur Reijo Haapanen valmistaa perinteisen ranskalaisen klassikon Coeur de filet Provencal eli kokonaisena paistettua häränsisäfileetä, valkosipuliperunoita valkosipulivoin kanssa.
Tervetuloa herkuttelemaan Herkkujen paratiisiin Manhattanille!
Terveisin Maître Rôtisseur Commandeur, kauppias Veli-Pekka Hussi
Manhattanin sivuille pääset täältä
 

Stockmann Herkussa tapahtuu

Stockmann Herkussa järjestetään ruokatapahtuma la 21.4. kello 10 -16.00, jossa               huippuammattilaiset valmistavat herkkuja kevään juhliin.
Herkkuja valmistavat:                               
  • keittiömestari, Chef Rôtisseur Jouni Vaarala,
  • keittiömestari, Chef Rôtisseur Toni Vanhala,
  • keittiömestari, Chef Rôtisseur Jari Uusitalo,
  • keittiömestari, Maître Rôtisseur Aho Mika,
  • Maître Restaurateur Jari Tavela
Tervetuloa hakemaan ideoita ja maistelemaan herkkuja! Terveisin myyntipäällikkö Maître Restaurateur Jari Tavela.Stockmann Herkun sivuille pääset täältä
 

Kilpipäivä kauppahallissa

Kauppahallissa Lihaliike Reino Jokinen tarjoaa hyvää lihaa ja antaa kilpipäivänä 20 % alennuksen jäsenkortin esittämällä. Ystävällisin terveisin Jari Heinonen Lihaliike Reino Jokisen sivuille pääset täältä

Kalaliike S. Wallinilla on myynnissä äyriäisiä ja kotimaisia herkkuja. Luvassa on myös maistatuksia ja kilpipäivänä saa 20 % alennuksen jäsenkortin esittämällä.           Ystävällisin terveisin Jaakko Manelius Kalaliike S. Wallinin sivuille pääset täältä


Parsaviikot Ravintola Trappissa Naantalissa

Ravintola Trappissa on huhtikuun puolesta välistä alkaen koko kevään parsaviikot. Julkaisemme uuden keväisen parsamenumme heti, kun saamme ensimmäiset suussa sulavat parsat vakiotoimittajaltamme. Terveisin Heikki Routamaa Trappin sivulle pääset täältä
 

Rôtisseur-päivät Noormarkun ja Kauttuan Klubeilla

Noormarkun ja Kauttuan Klubit järjestävät Rôtisser-päivät 16. - 20.4.2018. A. Ahlströmin Klubeille herkuttelemaan meidät toivottavat Maître Restaurateur Tiina Rajala ja Maître Rôtisseur Jukka Luojukoski. Viikon ohjelmasta lon mennyt esittelykirje jäsenistölle sähköpostitse ja kirje on myös voutikunnan sivuilla. A. Ahlströmin ruukkien sivuille pääset täältä
 

Salon Seurahuoneella maistelumenu

Salon Seurahuone tarjoilee kilpipäivänä erityisen maistelumenun:  Grillattua parsaa, Riimihirveä, Kuhaa ja kukkakaalia, Sokerisuolattua ankkaa ja Vadelma-suklaakakkua. Menu 60€ ja Viinipaketti 40€.       Terveisin Kalle Hämäläinen  Ravintola Salon Seurahuoneen sivuille pääset täältä
 

Kilpiviikko Ravintola Suomalaisella Pohjalla

Ravintola Suomalaisella Pohjalla on viikon 16. - 20.4.2018 ajan tarjolla kilpimenu.  Terveisin Jani Hellström.  Ravintola sivuille pääset täältä
 

Ravintola Smör tarjoaa

Ravintola Smör tarjoaa kilpipäivänä lasillisen talon samppanjaa jäsenkortin esittämällä. Terveisin Janne Juvonen   Ravintola Smörin sivuille pääset täältä
 
Muut kilpiravintolat tarjoavat kilpipäivänä tai viikon aikana ravintoloissaan kilpiannoksia.
             
Facebookin kautta tulee infoa myös kansainvälisellä tasolla.
 
Nostakaahan kilpipäivänä isännänviirit salkoon! Kilpipaikoissa suositellaan
myös henkilökunnalle käätyjen käyttämistä!

Tiedoksi:
Jyväskylän Suurkapituliin 17.8. - 19.8. 2018 alkaa ilmoittautuminen maanantaina 7. toukokuuta kello 10.00.


Muistattehan ilmoittaa osoitteen muutokset!   
                                

Aurinkoista kevättä!
 
 
Riitta Hirvonen  
Vice Chargée de Missions de Turku,                                                                                       Commandeur, sihteeri                                                                                                             riitta.hirvonen (at)saunalahti.fi                                                                                                
+358407241
468
 
 

 

Turun Voutikunnan kilpiravintolat 
Ravintola Ylä BörsTurku
Ravintola Suomalainen PohjaTurku
Ravintola MamiTurku
Ravintola SmörTurku
Turun kaupungin edustusravintolaTurku
Salon SeurahuoneSalo
Raatihuoneen kellariPori
Ravintola TrappiNaantali
Le SoleilNaantali
A. Ahlström Oy, Noormarkun KlubiNoormarkku
A. Ahlström Oy, Kauttuan KlubiKauttua
  
Turun Voutikunnan kilpimyymälät 
Kalaliike S. WallinTurku
Lihaliike JokinenTurku
Stockmann HerkkuTurku
K-Supermarket ManhattanTurku

 

Arvoisat Paistinkääntäjät


Jotta ihminen söisi elääkseen, Luoja on antanut hänelle houkuttimeksi ruokahalun, palkinnoksi mielihyvän”. Jean Anthelme Brillat-Savarin (1755-1826) Maun fysiologia
 
Maaliskuun jäseniltamme oli Ravintola Suomalaisella Pohjalla. Illan herkullisen menun ruokajuomineen oli meille suunnitellut Ravintola Suomalaisen Pohjan ravintoloitsija, keittiömestari, Maître Rôtisseur Jani Hellström. Meitä herkkusuita oli mukana 49 henkilöä.
 

Huhtikuu

Seuraava tilaisuus meidän herkkusuiden nautintojen iloksi järjestetään Ravintola Smörissä, Läntinen Rantakatu 3, keskiviikkona 18. päivä huhtikuuta klo 18.30.   Menun on meille suunnitellut Turun alueen parhaana kokkina vuonna 2015 Paistinkääntäjien haarukalla palkittu keittiöpäällikkö Jarno Seppä ja keittiömestari Roni Toivari ja viinit sille ovat valinneet sommelierit Emma Bergqvist ja Aki Jokela.
 
 

Tervetulojuoma
Champagne Castelnau réserve
***
Vaaleaa parsaa ja raparperia tartaletissa, paahdettua voita ja siianmätiä
Weingut Mohr, Riesling trocken
Rheingau Germany
***

 Luomukaritsaa, grillattua parsaa ja tryffelikastiketta
Rocca di Montremassi, Governo, Sangiovese, Merlot
Toscany Italy
***

Saloniemen luomurahkaa, sitruunaverbenaa ja vadelmajäätelöä
    Seehof Weshofen Morstein ,
        Scheurebe Auslese,
Rheinhessen, Germany
***

Kahvi/Tee

 
Ilmoittautuminen ja mahdolliset pöytävaraukset sekä erityisruokavaliotoivomukset vain sihteerille viimeistään keskiviikkona 11. huhtikuuta mieluiten sähköpostilla osoitteeseen: riitta.hirvonen(at)saunalahti.fi tai puhelimella +358407241468.
Mukaan mahtuu 60 henkilöä.
 
Menu maksaa 75 euroa, sisältäen tervetulojuoman. Juomapaketti 40 euroa. Ilmoitathan samalla, otatko myös viinipaketin. Maksu maksetaan etukäteen heti, kun ilmoittautuminen on vahvistettu. Maksuaikaa on kolme päivää tervetulotoivotuksesta.
Turun voutikunnan tilille: FI44 4055 8120 0077 93 Turun Paistinkääntäjät
 
 
 

Rotissööri-treffit

Tapaamme Rotissööri-treffeillä tiistaina 11. huhtikuuta Viinille ravintolassa.Treffi on tapaaminen vapaan seurustelun merkeissä klo 17.00-20.00. Tilaisuuteen voi tulla vapaasti, vaikka suoraan töistä, eikä siihen tarvitse ilmoittautua. Tilaisuudessa ei käytetä käätyjä.
 

Tule mukaan kansainväliseen Rôtisseurs-kilpipäivään  lauantaina 21.4.2018

Kilpipäivän tarkoituksena on korostaa kilpiravintoloiden ja –myymälöiden korkealuokkaista osaamista ja raaka-aineiden käyttöä. Tapahtuma järjestetään saman päivän aikana eri puolilla maailmaa. Kipipäivästä tietoja löytyy täältä.
  

K-Supermarket Manhattanilla tapahtuu

K-Supermarket Manhattanilla on huikea ruokanäytös la 21.4. kello 10 -17.00.  
Herkkuja valmistavat:
  • keittiömestari Vice-Conseiller Culinare Kai Järnström valmistaa Pekoniin käärityt häränpyyt ja röstiä.
  • keittiömestari Chef Rôtisseur Jari Merinen valmistaa Hapankorppupaneroitua kuhafileetä ja pikkelssimajoneesia
  • keittiömestari Chef Rôtisseur Reijo Haapanen valmistaa perinteisen ranskalaisen klassikon Coeur de filet Provencal eli kokonaisena paistettua häränsisäfileetä, valkosipuliperunoita valkosipulivoin kanssa.
Tervetuloa herkuttelemaan Herkkujen paratiisiin Manhattanille!
Terveisin Maître Rôtisseur Commandeur, kauppias Veli-Pekka Hussi
Manhattanin sivuille pääset täältä
 

Stockmann Herkussa tapahtuu

Stockmann Herkussa järjestetään ruokatapahtuma la 21.4. kello 10 -16.00, jossa               huippuammattilaiset valmistavat herkkuja kevään juhliin.

Herkkuja valmistavat:                                 
  • keittiömestari, Chef Rôtisseur Jouni Vaarala,
  • keittiömestari, Chef Rôtisseur Toni Vanhala,
  • keittiömestari, Chef Rôtisseur Jari Uusitalo,
  • keittiömestari, Maître Rôtisseur Mika Aho,
  • Maître Restaurateur Jari Tavela
Tervetuloa hakemaan ideoita ja maistelemaan herkkuja! Terveisin myyntipäällikkö Maître Restaurateur Jari Tavela. Stockmann Herkun sivuille pääset täältä
 

Kilpipäivä kauppahallissa

Kauppahallissa Lihaliike Reino Jokinen tarjoaa hyvää lihaa ja antaa kilpipäivänä 20 % alennuksen jäsenkortin esittämällä. Ystävällisin terveisin Jari Heinonen.  Lihaliike Reino Jokisen sivuille pääset täältä

Kalaliike S. Wallinilla on myynnissä äyriäisiä ja kotimaisia herkkuja. Luvassa on myös maistatuksia ja kilpipäivänä saa 20 % alennuksen jäsenkortin esittämällä. Ystävällisin terveisin Jaakko Manelius Kalaliike S. Wallinin sivuille pääset täältä


Parsaviikot Ravintola Trappissa Naantalissa

Ravintola Trappissa on huhtikuun puolesta välistä alkaen koko kevään parsaviikot. Julkaisemme uuden keväisen parsamenumme heti, kun saamme ensimmäiset suussa sulavat parsat vakiotoimittajaltamme. Terveisin Heikki Routamaa     Trappin sivulle pääset täältä
 

Rôtisseur-päivät Noormarkun ja Kauttuan Klubeilla

Noormarkun ja Kauttuan Klubit järjestävät Rôtisseur-päivät 16. - 20.4.2018. A. Ahlströmin Klubeille herkuttelemaan meidät toivottavat Maître Restaurateur Tiina Rajala ja Maître Rôtisseur Jukka Luojukoski. Viikon ohjelmasta lähtee esittelykirje jäsenistölle sähköpostitse ja kirje on myös voutikunnan sivuilla.  A. Ahlströmin ruukkien sivuille pääset täältä
 

Salon Seurahuoneella maistelumenu

Salon Seurahuone tarjoilee kilpipäivänä erityisen maistelumenun:  Grillattua parsaa, Riimihirveä, Kuhaa ja kukkakaalia, Sokerisuolattua ankkaa ja Vadelma-suklaakakkua. Menu 60€ ja Viinipaketti 40€. Terveisin Kalle Hämäläinen
Ravintola Salon Seurahuoneen sivuille pääset täältä
 

Kilpiviikko Ravintola Suomalaisella Pohjalla

Ravintola Suomalaisella Pohjalla on viikon 16. - 20.4.2018 ajan tarjolla kilpimenu. 
Terveisin Jani Hellström     Ravintola sivuille pääset täältä
 

Ravintola Smör tarjoaa

Ravintola Smör tarjoaa kilpipäivänä lasillisen talon samppanjaa jäsenkortin esittämällä.
Terveisin Janne Juvonen   Ravintola Smörin sivuille pääset täältä
 

Muut kilpiravintolat tarjoavat kilpipäivänä tai viikon aikana ravintoloissaan kilpiannoksia.
             
Facebookin kautta tulee infoa myös kansainvälisellä tasolla.
 
Nostakaahan kilpipäivänä isännänviirit salkoon! Kilpipaikoissa suositellaan
myös henkilökunnalle käätyjen käyttämistä!


OMGD-tilaisuudet

Seuraava Vice-Echanson, Sommelier Tarmo Koskenojan järjestämä OMGD-tilaisuus on tiistaina 24.4. Illassa tutustutaan samppanjatalon Veuve Clicquot’n eri samppanjatyyleihin.
Tilaisuus on Viinille ravintolassa. Kaikista maistelutilaisuuksista lähetetään erillinen kutsu jokaiselle OMGD:n jäsenelle. Ravintola sivuille pääset täältä.


Muistattehan ilmoittaa osoitteen muutokset!   
                                

Aurinkoista kevättalvea!
 
 
Riitta Hirvonen                                                                                                                       
Vice Chargée de Missions de Turku,                                                                                       Commandeur, sihteeri                                                                                                             riitta.hirvonen (at)saunalahti.fi                                                                                                
+358407241
468
 
 

 

Turun Voutikunnan kilpiravintolat 
Ravintola Ylä BörsTurku
Ravintola Suomalainen PohjaTurku
Ravintola MamiTurku
Ravintola SmörTurku
Turun kaupungin edustusravintolaTurku
Salon SeurahuoneSalo
Raatihuoneen kellariPori
Ravintola TrappiNaantali
Le SoleilNaantali
A. Ahlström Oy, Noormarkun KlubiNoormarkku
A. Ahlström Oy, Kauttuan KlubiKauttua
  
Turun Voutikunnan kilpimyymälät 
Kalaliike S. WallinTurku
Lihaliike JokinenTurku
Stockmann HerkkuTurku
K-Supermarket ManhattanTurku

Helmikuu 2018

Arvoisat Paistinkääntäjät
 
”Herkkusuisuus on yhteiskunnan tärkeimpiä siteitä. Se lisää yksilöiden keskinäistä seurallisuutta, lähentää ihmisryhmiä toisiinsa, sulauttaa niitä päivä päivältä tiiviimmäksi kokonaisuudeksi, herättää keskustelua ja pyöristää perinnäisen eriarvoisuuden särmiä.”
Brillat-Savarin, Maun Fysiologia
 
Helmikuussa nautimme sesongin parhaita herkkuja, rapeaksi paistettuja blinejä ja mateenmätiä lisukkeineen ravintola Mamissa. Istuimme ruokapöydän ääressä hyvätuulisina sekä nautimme toistemme iloisesta seurasta. Blini-illassa oli mukana 45 herkkusuuta.
 
Maaliskuu
Seuraava jäseniltamme on ravintola Suomalaisella Pohjalla tiistaina 20. maaliskuuta kello 18.30. Illan menun ruokajuomineen on meille suunnitellut Ravintola Suomalaisen Pohjan ravintoloitsija, keittiömestari, Maître Rôtisseur Jani Hellström.
 

      Menu 
Tervetulomalja
Charles-le-Bel Brut, Champagne
***
Savustettuja katkarapuja,marinoitua parsaa ja perunaa
Dans l`air du temps Chardonnay 2015, Jeff Carrel, Ranska
   ***
Vasikan sisäfileetä, kateenkorvaa ja portviinikastiketta
Sponsà Veronese 2015 Tenuta Sant` Antonio, Italia
    ***
Raparperisorbetti
  ***
Rommibaba, paahdettua ananasta ja vaniljavaahtoa
Brinkhall´s Eeva M. 2016, Suomi
  ***
Kahvi tai tee      
 

  Ilmoittautuminen ja mahdolliset erityisruokavaliotoivomukset sekä pöytävaraukset vain sihteerille viimeistään perjantaina 9. maaliskuuta mieluiten sähköpostilla osoitteeseen: riitta.hirvonen(at)saunalahti.fi tai puhelimella +358407241468
 
Menu maksaa 63 euroa, sisältäen tervetulojuoman ja viinipaketti 27 euroa.  Ilmoitathan samalla, otatko myös viinipaketin.
Maksu maksetaan etukäteen heti, kun ilmoittautuminen on vahvistettu, maksuaikaa on kolme päivää tervetulotoivotuksesta. 

Turun voutikunnan tilille: FI44 4055 8120 0077 93 Turun Paistinkääntäjät
 
 
 
Turun Voutikunnan jäsentapahtumia

Huomio! Muutos vuoden 2018 jäsentilaisuuksissa

Kaikki vuoden 2018 jäsentilaisuudet on sovittu, mutta joudumme ikävä kyllä
siirtämään kevätretken 22.5. Poriin, Ravintola Raatihuoneen Kellariin seuraavaan
vuoteen. Toukokuun jäsentilaisuus järjestetään Ravintola NOOA:ssa keskiviikkona
23. toukokuuta
. Merkitkää uusi päivä muistiin! Ravintola NOOA sijaitsee
Aurajoen kupeessa Turun Vierasvenesatamassa.


OMGD-tilaisuudet

Seuraava Vice-Echanson, Sommelier Tarmo Koskenojan järjestämä
OMGD-tilaisuus on tiistaina 27.3. aiheena Yhdysvaltojen viinit.
Tilaisuus on Viinille ravintolassa. Ravintolan sivuille pääset täältä.
Kaikista maistelutilaisuuksista lähetetään erillinen kutsu jokaiselle
OMGD:n jäsenelle.
 
Turun kilpipaikkojen kuulumisia  

Salon Seurahuoneen Maija Lehtinen palkittiin
hääyritys-kilpailussa

Little wedding factory palkittiin lauantaina 20.1.2018 parhaana hää- ja
juhlasuunnittelijana Love me do -messujen yhteydessä vuosittain
järjestettävässä vuoden hääyritys- kilpailussa. 
Little wedding factory on vuoden 2017 paras hää- ja juhlasuunnittelija.
Little wedding factoryn takana on Maija Lehtinen, yksi Salon Seurahuoneen
yrittäjistä. Little wedding factory on osa Salon Seurahuoneen liiketoimintaa ja
tarjoaa asiakkailleen häiden ja muiden juhlien kukka-, stailaus- ja
suunnittelupalveluita omalla luonnollisella, runsaan rennolla tyylillään. 
Yrityksen sivuille pääset täältä.

Salon Seurahuone oli ehdolla myös pitopalvelut-kategoriassa ja oli oman
kategoriansa kolmas.Ravintolan sivuille pääset täältä.
 

Lämpimät onnittelut molemmille voittajille!

 

Kuuma keitto lämmittää

Alkuvuosi on käynnistynyt teemalla "kuuma keitto lämmittää"!
Luullisia lihoja on laajasti tarjolla keittoihin, patoihin ja liemipohjiin.
Lähituottajilta saadaan naudan-, karitsan- ja sianlihaa jatkuvasti ja
tuoreena häränhäntiä, ydinluita, jne. Pääsiäisen karitsakauppoja tehdään
ja tänäkin vuonna tullaan saamaan laaja kotimainen karitsavalikoima tarjolle.
Porokaupan puolelle ollaan saatu vähän yllättäenkin runsaasti tuoretta
peura- ja kauriinlihaa. Tervetuloa lihakauppaan!       
Terveisin Jari Heinonen Lihaliike Reino Jokinen, Kauppahalli. 
Lihakauppaan pääset täältä.                               
 

Manhattanilla on blinipäivä

Manhattanilla on suuri blinipäivä lauantaina 3.3. alkaen kello 10.00.
Turun keittiömestariyhdistyksen keittiömestareiden blinien myyntipiste
löytyy Alkon edustalta. Blinejä myydään niin kauan kuin niitä riittää.
Runsas joukko keittiömestareita on paikalla ja blinejä pääsee myös
maistelemaan Manhattanin kokkipisteessä. Tuotto menee kokonaisuudessaan keittiömestariyhdistykselle.Tervetuloa!
Toivottaa kauppias Veli-Pekka Hussi, K-Supermarket Manhattan.
Kaupan sivuille pääset täältä 

 
Upper House Dining Göteborgista tulee
Smöriin vierailulle!

Upper House Dining kuuluu Ruotsin ja pohjoismaiden ravintoloiden
kärkikaartiin. Se on noteerattu White Guide oppaassa parhaimpaan
kansainväliseen tasoon ja yksi tähti löytyy myös Michelin oppaassa.
Keittiömestari Gabriel Melim Anderson ja pastry chef Palmi Ragnarson
tulevat valtaamaan keittiön. Luvassa on upea kahdeksan ruokalajin
menu keittiön tervehdyksineen. Menu on tarjolla 2. ja 3.3. kello 19:00
Menu 90€, juomat menulle 45€. Ravintolan sivuille pääset täältä.

 

Muistattehan ilmoittaa osoitteen muutokset!                       
Maukasta made- ja blinikautta!
 
Riitta Hirvonen                                                                                                                                                 Vice Chargée de Missions de Turku,                                                                                               Commandeur, sihteeri                                                                                                                                riitta.hirvonen (at)saunalahti.fi                                                                                                          +358407241
 

 
 

 

Turun Voutikunnan kilpiravintolat 
Ravintola Ylä BörsTurku
Ravintola Suomalainen PohjaTurku
Ravintola MamiTurku
Ravintola SmörTurku
Turun kaupungin edustusravintolaTurku
Salon SeurahuoneSalo
Raatihuoneen kellariPori
Ravintola TrappiNaantali
Le SoleilNaantali
A. Ahlström Oy, Noormarkun KlubiNoormarkku
A. Ahlström Oy, Kauttuan KlubiKauttua
  
Turun Voutikunnan kilpimyymälät 
Kalaliike S. WallinTurku
Lihaliike JokinenTurku
Stockmann HerkkuTurku
K-Supermarket ManhattanTurku

 

Tammikuu 2018

Hyvät Turun Voutikunnan Rotissöörit                                  

Juuri satanut lumi tuo mukanaan mukavaa talven tuntua ja valoa mieliä piristämään.
 
Voutikuntamme 40 – vuotistaipaleen juhlavuosi on siirtynyt historian havinaan. Toivon ja uskonkin sen jättäneen hyviä muistoja lukuisine ja varsin monipuolisine tapahtumineen, joiden huippuna juhlamme Turun linnan historiallisen arvokkaissa tiloissa. Jäsenkuntamme osallistuminen oli koko vuoden ajan taas aktiivista, mikä tuntuu tietenkin järjestelyjen kannalta hyvältä.
 
Tänä vuonna järjestetään kolme kapitulia, Oulun talvikapituli 20. tammikuuta, Jyväskylän suurkapituli 17.-19. elokuuta ja Helsingin talvikapituli 10. marraskuuta. Oulun talvikapitulin yhteydessä pidetään Rotissöörien nuorten kokkien SM-kisat, jossa Turkua edustaa Arttu Parviainen Ravintola Roster`ista. Toivotamme Artulle onnea tasokkaassa ja jännittävässä kilpailussa.
 

Toivotan kaikille maukasta alkanutta Rotissöörivuotta 2018!

Voutinne
Turkka Oiva
 
turkka.oiva(at)kolumbus.fi
+358400823186
 
 
 

 

 

Tammikuu

Vuoden ensimmäinen tilaisuus tammikuussa oli entisten vuosien tapaan lounas, joka järjestettiin Tres-ravintolassa lauantaina 13. tammikuuta. Saimme nauttia erinomaisia espanjalaisia makuja hyvässä seurassa ja mukavassa tunnelmassa. Lounaalla oli mukana 31 henkilöä.


Helmikuu

Helmikuussa istumme ruokapöydän ääreen nauttimaan perinteistä bliniateriaamme Ravintola Mamissa maanantaina 12. helmikuuta kello 18.30, ravintoloitsijoiden Maître Restaurateur Sari Espolan ja keittiömestarit Maître Rôtisseur Marko Rauhalan ja Chef Rôtisseur Mikko Piipposen toivomuksen mukaisesti “Aterioille tulee kaikkien kokoontua hyväntuulisina ja iloisina unohtaen siksi hetkeksi surunsa ja murheensa täydelleen.” Huomioitsija (Seuratavat, 1943). Anne Nieminen on valinnut viinit hyväntuuliselle ateriallemme.
 

Menu
Tervetulojuoma
Palmer Blan des Blancs Brut
***
                                                        Blinejä ja mateenmätiä                                                                          Emrich-Schönleber "Mineral" Riesling Trocken 2016
***
                                           Poron sisäpaistia, savuselleripyreetä ja rosmariinikastiketta                     Barine Ricasoli Rocca, Guicciarola Chianti Classico Riserva
***
                                                           Tyrniä ja suklaata                                                                                 Nittnaus Eiswein Exquisit 2015
***
Kahvi/Tee

 

Ilmoittautuminen ja mahdolliset pöytävaraukset sekä erityisruokavaliotoivomukset vain sihteerille viimeistään maanantaina 05. helmikuuta mieluiten sähköpostilla osoitteeseen: riitta.hirvonen(at)saunalahti.fi tai puhelimella +358407241468.
Mukaan mahtuu 60 henkilöä. Ilmoitathan samalla, otatko myös viinipaketin.
 
Menu maksaa 80 euroa, sisältäen tervetulojuoman ja juomapaketti 32 euroa.                                    Maksu maksetaan etukäteen heti, kun ilmoittautuminen on vahvistettu. Maksuaikaa on kolme päivää tervetulotoivotuksesta.

Turun voutikunnan tilille: FI44 4055 8120 0077 93 Turun Paistinkääntäjät
 
 
 

 

 

Turun Voutikunnan jäsentapahtumia

Vuoden 2018 jäsentilaisuudet


Kaikki vuoden 2018 jäsentilaisuudet on sovittu. Meillä on tavan mukaan ruokailutapahtumia sekä Turussa että lähialueella, mutta myös bussiretkiä vähän kauemmaksi. Tarkempaa tietoa jäsentilaisuuksista jäsenkirjeessä, joka tulee aina noin kuukautta ennen tilaisuutta. Päivämäärät kannattaa merkitä nyt jo muistiin!
  • lauantaina 20.1. talvikapituli Oulussa
  • maanantaina 12.2. blinit ravintola Mamissa
  • tiistaina 20.3. Dîner Amical Ravintola Suomalaisella Pohjalla
  • keskiviikkona 18.4. parsaa ravintola Smörissä
  • lauantaina 21.4. World Chaîne Day - Kansainvälinen Rôtisseur-kilpipäivä
  • keskiviikkona 23.5 ravintola Nooa
  • perjantaina 10.8. rapujuhla ravintola Trappissa
  • pe-su 17.-19.8.2018 suurkapituli Jyväskylässä
  • torstaina 20.9. sadonkorjuujuhla ravintola Salon Seurahuoneella
  • perjantaina 26.10. salakapakka ravintola Ludussa
  • sunnuntaina 2. 12. joulunajan brunssi Logomossa

Rotissööri-treffit

Treffi on tapaaminen vapaan seurustelun merkeissä. Tilaisuudet järjestetään Viinille-ravintolassa, ja niihin voi tulla vaikka suoraan töistä. Tilaisuuksissa ei käytetä käätyjä eikä niihin tarvitse ilmoittautua.
Seuraavan kerran tapaamme Rotissööri-treffeillä:
  • tiistaina 23.1. kello 17.00–20.00. Voutikunta tarjoaa tällöin lasillisen viiniä jokaiselle osallistujalle.
  • keskiviikkona 11.4. kello 17.00–20.00.

OMGD-tilaisuudet

Keväällä 2018 Vice-Echanson, Sommelier Tarmo Koskenoja järjestää kolme OMGD-tilaisuutta.
  • tiistaina 13.2. aiheena Italian viinit
  • tiistaina 27.3. aiheena Yhdysvaltojen viinit
  • tiistaina 24.4. tutustutaan samppanjatalon Veuve Clicquot’n eri samppanjatyyleihin.
Kaikista maistelutilaisuuksista lähetetään erillinen kutsu jokaiselle OMGD:n jäsenelle, mutta nyt kannattaa jo laittaa päivämäärät muistiin!
 
 
 

 

 

Turun kilpipaikkojen kuulumisia

Michael Björklund vierailee Pohjalla

Ravintola Suomalaisella Pohjalla on nyt tammi-helmikuussa tarjolla madekeittoa sekä lounaalla että iltaisin. Lisäksi Strömsö-ohjelmasta tuttu, nykyään Ahvenamaalla Smakbyn-makukylää isännöivä Michael "Micke" Björklundin tekee vierailun kilpiravintola Suomalaiselle Pohjalle 8.-9.3.2018
Tarjolla on kuuden ruokalajin menu hintaan 64€, jäsenkorttia näyttämällä siitä saa -10% alennuksen. Tarjolla on myös juomapaketti 39€, josta myös - 10% alennus jäsenkortilla. Menu ja juomapaketin sisältö julkaistaan Pohjan nettisivuilla lähiaikoina. Ravintolan sivulle pääset täältä.
 

Turun kauppahallin viini- ja ruokajuhlat

Turun kauppahallin vuotuiset viini- ja ruokajuhlat myytiin tänä vuonna loppuun ennätysnopeasti, vain kolmessa tunnissa. Helmikuun ensimmäisenä lauantaina pidettävissä juhlissa ovat mukana lähes kaikki hallikauppiaat ja joukko viinin maahantuojia.
Lue lisää täältä:

 

Muita tapahtumia

 

Suomen 50 parasta ravintolaa valittu ­­­­– mukana turkulaisia ravintoloita

 
Suomen 50 parasta ravintolaa -äänestyksen tulokset julkistettiin pitkän tauon jälkeen. Turusta listalle pääsi mukaan seitsemän ravintolaa: ylimmän sijoituksen saavutti Kaskis, joka oli listan kuudes. Muut listatut olivat Mami (15), Tintå (27), Kakolanruusu (33), Ludu (37), Kuori (40) ja Storage (45).
Listaykköseksi valittiin helsinkiläinen Ravintola Grön.
 

Tulevat kokit avaavat pop up-ravintolan Aninkaisissa

 
Tänä keväänä kokiksi valmistuvat opiskelijat pitävät Ravintola Aninkaisissa tammikuun lopussa kahta pop up -ravintolaa, joissa voi syödä varsin kohtuullisella hinnalla.  Ravintola Nila tarjoaa seitsemän ruokalajin illallisen ja ravintola Huurre pitkän lounaan.
Pop up -ravintola Huurre ma–pe 22.–26.1. klo 11–18, avoinna klo 14–17.30. Varaukset: huurrerestaurant@gmail.com
 
Pop up -ravintola Nila on avoinna ke–la 31.1.–3.2. Arkisin kattaukset klo 16 ja 19, lauantaina klo 13, 16 ja 19. Varaukset: ravintolanila@gmail.com tai p. 045-8763334 (arkisin klo 10–18).
Lue lisää täältä:


Muistattehan ilmoittaa osoitteen muutokset!

 

Maukasta kuluvaa vuotta 2018!

 
Riitta Hirvonen
Vice Chargée de Missions de Turku,
Commandeur, sihteeri
riitta.hirvonen@saunalahti.fi
+358407241
 
 

 

Turun Voutikunnan kilpiravintolat 
Ravintola Ylä BörsTurku
Ravintola Suomalainen PohjaTurku
Ravintola MamiTurku
Ravintola SmörTurku
Turun kaupungin edustusravintolaTurku
Salon SeurahuoneSalo
Raatihuoneen kellariPori
Ravintola TrappiNaantali
Le SoleilNaantali
A. Ahlström Oy, Noormarkun KlubiNoormarkku
A. Ahlström Oy, Kauttuan KlubiKauttua
  
Turun Voutikunnan kilpimyymälät 
Kalaliike S. WallinTurku
Lihaliike JokinenTurku
Stockmann HerkkuTurku
K-Supermarket ManhattanTurku

 

 

Joulukuu 2017

 

Arvoisat Turun Paistinkääntäjien jäsenet!

                     
Itsenäisyyspäivänä 2017  - Vietämme mieliä herkistäviä aikoja. Rakas isänmaamme täyttää tänään sata vuotta ja koko maailma on huomioinut tapahtuman. Saamme onnitteluja joka puolelta ja mitä eksoottisimmista paikoista. Historiamme ja sisukkuutemme tunnetaan ja niitä arvostetaan.

Tänään, kuten oikeastaan jokaisena päivänä, meillä on syytä juhlaan suomalaisina naisina ja miehinä, lapsina. Perheessämme liputetaan sekä kotona että mökillä ja aina tuntuu hyvältä vetää salkoon kaunis siniristilippumme. Kuitenkin koen tilanteen erityisen juhlavana juuri itsenäisyyspäivänä, kuten tänään sekä Suomen lipun päivänä, juhannuksena. Ollaan ylpeitä Suomesta ja sen siniristilipusta!
 
Ensimmäinen adventtikynttilä sytytettiin kolme päivää sitten valaisemaan alkavaa kirkkovuotta ja joulun aikaa. Adventtiaikaan liittyy paljon erilaista toimintaa; joulun valmistelua leipomomisineen ja piparkakkujen paistamisineen, jolloin kodeissa leijailee makuhermoja kutkuttavia tuoksuja, sukulaisten muistamista ja usein ehkä liikaakin turhaa tohinaa.

Kuitenkin erittäin tärkeätä olisi muistaa rauhoittuminen, hiljentyminen merkittävän tapahtuman äärelle.
   
Toivotan teille riemullista joulua ja hyvää uutta vuotta!
            
Turkka Oiva
Bailli de Turku, Commandeur
 
 

 

 

 

 

 


Tammikuu 2018

Lounas – ravintola Tres

Vuoden ensimmäinen tilaisuus on perinteisesti lounas, ja se järjestetään tänä vuonna Tres-ravintolassa lauantaina 13. tammikuuta kello 13.00. Tres avasi ovensa helmikuussa 2017 ja tarjoaa espanjalaisia makuja. Ravintola sijaitsee Turun kauppahallia vastapäätä Eerikinkadulla.
Lounas nautitaan ravintolan yläsalissa, jossa tilaa on 50 herkuttelijalle. Ravintolaan on esteetön kulku Hansatorin kautta.
Menu maksaa 36 euroa sisältäen tervetulojuoman. Viinipaketin hinta on 32 euroa. Lounas maksetaan Turun voutikunnan tilille etukäteen heti, kun ilmoittautuminen on vahvistettu. Maksuaikaa on kolme päivää tervetulotoivotuksesta. Turun voutikunnan tili: FI44 4055 8120 0077 93 Turun Paistinkääntäjät

Ilmoittautuminen ja mahdolliset erityisruokavaliotoivomukset sekä pöytävaraukset vain sihteerille viimeistään lauantaina 6. tammikuuta mieluiten sähköpostilla: riitta.hirvonen@saunalahti.fi tai puhelimella +358407241468. Ilmoitathan samalla, otatko myös viinipaketin.

Tiedoksi myös, että Tresin ravintoloitsija lupaa paistinkääntäjille 10 % alennuksen jäsenkorttia näyttämällä. Lounaan menussa alennus on jo huomioitu.

Ravintoloitsija Chef Rôtisseur Mira Helén on suunnitellut meitä varten seuraavan menun ruokajuomineen. Ravintolan sivulle pääset täältä.
 
 

 

 

Menu
Cava Faustino Extra Seco,
Espanja 10cl, Macabeo, Chardonnay

***
Tortilla Española
perinteinen espanjalainen perunamunakas, jossa mukana bataattia
salsa verdellä höystettynä
***
Pasta con Mariscos
sinisimpukoita, jättirapuja & mustekalaa
***
Pan y chocolate
leipää, suklaata, oliiviöljyä ja sormisuolaa
Kahvi tai tee
***
Viinit:
                                                      Sanz Clássico, Espanja 2 x 16cl                                               
Verdejo, Viura

                                 Dolc d'en Piqué, Espanja 8cl                                                    
Grenache, Carignan, Cabernet Sauvignon

 
 

 

 

Turun Voutikunnan jäsentapahtumia

Vuoden 2018 jäsentilaisuudet


Kaikki vuoden 2018 jäsentilaisuudet on sovittu. Meillä on tavan mukaan ruokailutapahtumia sekä Turussa että lähialueella, mutta myös bussiretkiä vähän kauemmaksi. Tarkempaa tietoa jäsentilaisuuksista jäsenkirjeessä, joka tulee aina noin kuukautta ennen tilaisuutta. Päivämäärät kannattaa merkitä nyt jo muistiin!
  • lauantaina 13.1. lounas ravintola Tresissä
  • lauantaina 20.1. talvikapituli Oulussa
  • maanantaina 12.2. blinit ravintola Mamissa
  • tiistaina 20.3. Dîner Amical Ravintola Suomalaisella Pohjalla
  • keskiviikkona 18.4. parsaa ravintola Smörissä
  • tiistaina 22.5. kevätretki Ravintola Raatihuoneen Kellariin Poriin
  • perjantaina 10.8. rapujuhla ravintola Trappissa
  • pe-su 17.-19.8.2018 suurkapituli Jyväskylässä
  • torstaina 20.9. sadonkorjuujuhla ravintola Salon Seurahuoneella
  • perjantaina 26.10. salakapakka ravintola Ludussa
  • sunnuntaina 2. 12. joulunajan brunssi Logomossa

Rotissööri-treffit

Treffi on tapaaminen vapaan seurustelun merkeissä. Tilaisuudet järjestetään Viinille-ravintolassa, ja niihin voi tulla vaikka suoraan töistä. Tilaisuuksissa ei käytetä käätyjä eikä niihin tarvitse ilmoittautua.
Seuraavan kerran tapaamme Rotissööri-treffeillä:
  • tiistaina 23.1. kello 17.00–20.00. Voutikunta tarjoaa tällöin lasillisen viiniä jokaiselle osallistujalle.
  • keskiviikkona 11.4. kello 17.00–20.00.

OMGD-tilaisuudet

Keväällä 2018 Vice-Echanson, Sommelier Tarmo Koskenoja järjestää kolme OMGD-tilaisuutta.
  • tiistaina 13.2. aiheena Italian viinit
  • tiistaina 27.3. aiheena Yhdysvaltojen viinit
  • tiistaina 24.4. tutustutaan samppanjatalon Veuve Clicquot’n eri samppanjatyyleihin.
Kaikista maistelutilaisuuksista lähetetään erillinen kutsu jokaiselle OMGD:n jäsenelle, mutta nyt kannattaa jo laittaa päivämäärät muistiin!
 
 
 

 

 

Kilpipaikkojen joulukuulumisia

 

Kalaliike S. Wallinilla varaudutaan jouluun

Joulunaikaa kauppahallissa ohjaa valmistautuminen joulun kiireisiin. Tarkistetaan välineistöä, varaillaan tavaroita ja mietitään mitä on unohdettu. Kalakaupassa iso osa tavaroista varataan jo reilusti etukäteen, vaikka ne vielä uivat hyisessä saaristomeressä. Aina tavarat on saatu kuitenkin meille, joskin jotkut tuotteet saattavat joskus loppuakin. Tavaran varaamisessa saa ollakin tarkkana. Aikamoinen noita-akka täytyy olla tai ainakin kohtalainen kristallipallo täytyy löytyä pöytälaatikosta, jotta oppii arvaamaan mikä on kyseisen joulun hitti. Onneksi syksyllä 130- vuotta täyttäneen yrityksen pöytälaatikosta löytyy yhtä sun toista apuvälinettä tähän murheeseen.
 
Perinteisesti graavikalat, savukalat sekä valmiit herkut ovat ne juttu joita ihmiset ostavat joulupöytiinsä. Joka vuosi enemmän ja enemmän varataan myös äyriäisiä, kuten ostereita ja hummereita. Myös moni valmistaa jouluksi omia susheja. Nyt onkin hyvä hetki korvamerkitä itselleen kyseisiä tuotteita.
Tänä vuonna kauppahalli ei ole auki jouluaattona, sillä aatto on sunnuntaina, joten kehotankin asiakkaitamme käymään viimeistään aatonaattona.
Vaikka joulu on joka vuosi isohko puristus pienille yrittäjille ja heidän perheilleen, on se kuitenkin mukavaa ja yhdessä saamme siitä vielä mukavamman. Oikein mukavaa joulun odotusta ja toivottavasti nähdään hallissa. Jaakko Manelius, Kalaliike S. Wallin Kalaliike Wallinin sivuille pääset täältä.
 

Lihaliike Reino Jokisen joulunaika

Kauppahallin lihapuolella on paras sesonki menossa syksyn riistan ja poron osalta. Myös monet juhlapyhät ovat tehneet hyvän nosteen kaupankäynnille.
Myös joulukinkkujen perinnesuolaus on alkanut, joten tahti kiihtyy kohti joulua. Tilauksia on vastaanotettu ja vastaanotetaan. Hyvää joulun odotusta kaikille. Jari Heinonen Lihaliike Jokisen sivuille pääset täältä.


K-Supermarket Manhattanin perinteinen joulu

Manhattanilla joulu on perinteitä täynnä! Tuoresuolatuttuja kinkkuja on myynnissä Kivikylältä, Hk:lta ja Atrialta, lisäksi Manhattanilta voit tilata myös haluamasi erikoiskinkun.
Kalatiski notkuu herkkuja 21.12 alkaen, tarjolla on paljon erilaisia joulukalaherkkuja, mätejä, sillejä, jne. Hummereita ja ostereita voit tilata etukäteen kalaosastoltamme.
Keittiömestarit valmistavat jouluherkkuja maisteltavaksi pe ja la 22-23.12. Tarjoamme myös Joulupuuroa perjantaina 22.12 Tervetuloa herkkujen maailmaan!
Jouluisin terveisin kauppias Veli-Pekka Hussi ja muut Manhattanin joulutontut
Ps. Muistathan että Manhattanilta saat Chaine des Rotisseurs -jäsenkortillasi 7% alennuksen normaalihintaisista tuotteista. K-Supermarket Manhattanin sivuille pääset täältä.
 

Ravintola Smörin joululounas

Ravintola Smörissä tarjotaan joululounasta 7.12. alkaen. Talo tarjoaa alkuun Smörin glögin ja keittiön joulutervehdyksen.
Alkuruokavaihtoehtoina on katajanmarjasuolattua siikaa, kermaviiliä ja herakastiketta tai haudutettua mustajuurta ja tuoretta tryffeliä, pääruokana on joko päivän kala, luomumaa-artisokkaa ja tummaa rapukastiketta tai luomukaritsaa, omenaa Harvaluodosta, luomuselleriä ja havuetikkakastiketta. Jälkiruokana on kardemummakreemiä, tyrniä ja mantelijäätelöä tai tummaa suklaata, kinuskia ja mallasjäätelöä. Kolmen ruokalajin menu maksaa 52 euroa. Smörin uudenvuodenaattona tarjolla on tuttuun tapaan huippumenu. Varaukset kannattaa tehdä ajoissa. Ravintolan sivuille pääset täältä.
 

Ruukkien joulu

Kauttuan ruukki hiljentyy joulunviettoon perjantaina 22.12.2017, mutta Noormarkun ruukissa tuolloin joulunvietto oikeastaan vasta alkaa, kun Ahlströmin suku saapuu paikalle. Toki ruukissa majoittuu joulunpyhinä muitakin asiakkaita. Puutarhurimme ovat laittaneet valaistukset joulukuusiin, ja perinteiset havukoristeet on valmistettu. Talot on kukitettu amarylliksin ja tulppaanein, ja jouluverhot ja -matot on asetettu paikoilleen. Piparkakkutalot, piparit, tortut ja joulukakut on leivottu, ja uunista tulee laatikoiden tuoksu. Joulun ohjelmaan kuuluu perinteisten jouluruokien nauttimista pitkän kaavan mukaan sekä jouluaattona että joulupäivänä, mutta tapaninpäivänä palaamme klassikkoruokiemme pariin ja tarjoamme vieraille mm. hirven madeirapaistia.  Uudenvuoden vietto kuuluu myös juhlakauden kohokohtiin ja silloinkin on maukas ruoka pääosassa.
Uusi vuosi 2018 tuo tullessaan toimintaamme jälleen hieman uutta. Noormarkun Klubi avaa ovensa á la carte -ravintolana maanantaina 8.1.2018, jolloin Klubi palvelee arkilounaan lisäksi iltaisin maanantaista torstaihin. Kauttuan Klubilla voi lounastaa tilauksesta maanantaista perjantaihin. Sen lisäksi Kauttualla on á la carte -ravintola avoinna maanantaista torstaihin. Molemmissa Klubeissa toimimme edelleen myös tilauksesta.
Perjantaina 19.1.2018 on Noormarkussa ja Kauttualla perinteinen blini-ilta. Noormarkussa ilta aloitetaan yleisökierroksella, jossa uppoudutaan vuoden 1918 tapahtumiin Ahlströmillä. Lisätietoja ja ilmoittautumisohje illasta löytyy nettisivuiltamme.
Toivotamme Paistinkääntäjille nautinnollista kaikkien aistien joulun ja uudenvuoden aikaa! Noormarkun ja Kauttuan Klubien henkilökunta!  A.Ahltrömin ruukkien sivuille sivuille pääset täältä.
 

Muistattehan ilmoittaa osoitteen muutokset!

 

Maukasta joulua ja hyvää uutta vuotta!

Riitta Hirvonen
Vice Chargée de Missions de Turku,
Commandeur, sihteeri
riitta.hirvonen@saunalahti.fi
+358407241
 
 

 

 

Turun Voutikunnan kilpiravintolat 
Ravintola Ylä BörsTurku
Ravintola Suomalainen PohjaTurku
Ravintola MamiTurku
Ravintola SmörTurku
Turun kaupungin edustusravintolaTurku
Salon SeurahuoneSalo
Raatihuoneen kellariPori
Ravintola TrappiNaantali
Le SoleilNaantali
A. Ahlström Oy, Noormarkun KlubiNoormarkku
A. Ahlström Oy, Kauttuan KlubiKauttua
  
Turun Voutikunnan kilpimyymälät 
Kalaliike S. WallinTurku
Lihaliike JokinenTurku
Stockmann HerkkuTurku
K-Supermarket ManhattanTurku

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Hyvää joulun odotusta  !

 
 

 

Herkkusuiden Almanakka - Ohjeita ja mietintöjä korkeamman gastronomian alalta vuodelta 1831 antaa ohjeita meille herkkusuille: ”Syökää aamiaista niin kuin ette saisi päivällistä ja päivällistä niin kuin ette olisi saanut aamiaista.” Mutta myös: ” Se joka saa vatsanväänteitä tai humaltuu, ei osaa nauttia ruoasta eikä juomista.”

 
 

 


Joulunajan Brunssin ruokapöytä notkuu herkkuja!

Pitäkäämme edelliset ohjeet mielessämme, kun ryhdymme nauttimaan pöydän antimia vuoden viimeisessä tilaisuudessa. Joulunajan Brunssin ruokapöytä notkuu Executive Chef Toni Liesipuron suunnittelemia herkkuja Radisson Blu Marina Palacessa ensimmäisenä adventtina, sunnuntaina 3. joulukuuta klo 12.00 - 15.00. Juomasuosituslistan on laatinut Meetings & Events Manager Anette Rautio.

Brunssille voi vanhaan tapaan kutsua mukaan myös ystäviä. Lasillinen kuohuviiniä sekä runsas ja herkullinen brunssi maksaa aikuisilta 49€/henkilö ja lapsilta 24€/henkilö (8-12-v.) ja 12€/henkilö (4-7-v.), 0-4-vuotiailta ei peritä maksua.

Maksu maksetaan etukäteen heti, kun ilmoittautuminen on vahvistettu, maksuaikaa on kolme päivää tervetulotoivotuksesta. Juomat maksetaan paikan päällä.

Turun voutikunnan tili: FI44 4055 8120 0077 93 Turun Paistinkääntäjät

Ilmoittautuminen ja mahdolliset erikoisruokavaliotoivomukset sekä pöytävaraukset vain sihteerille viimeistään torstaina 24. marraskuuta mieluiten sähköpostilla: riitta.hirvonen@saunalahti.fi tai puhelimella +358407241468. Brunssille mahtuu 220 henkilöä. Ilmoittautumisen yhteydessä on mainittava kaikkien osallistujien nimet ja lasten ikä plaseerausta varten. Tutustu ravintolaan täällä.
 
 

 

Rôtisseur-brunssi 3.12.2017 
Marina Palace

Kuohuviini
 

Juomabuffet
Tuorepuristettua appelsiini- ja omenamehua, karpalo- ja tomaattimehua
Vihersmoothie
 
Alkuruokabuffet
Katajanmarjasilakkaa L, G, M
Savusilakkaa, basilika-chilimajoneesia ja palttoonappi L, M
Siian-ja kirjolohenmätiä, smetanaa ja punasipulia L, G
Limellä ja korianterilla marinoituja vihersimpukoita L, G, M
Lämminsavulohta ja merileväsalaattia L, M
Siíkachevice ja avocadoa L, G, M
Gremolatakuorrutettua karitsan paahtopaistia L, G, M
Ankkarilletteä ja viikunahilloa ja pistaasia L, G, M
Caesar-salaattia, katkarapuja ja mangoa sekä leipäkrutonkeja
Paahdettua keltajuurta, punajuurta, rucolaa, aurajuustoa ja Murtolan tilan hampunsiemeniä L, G
Kotipellon puutarhan versosalaatteja, pisaratomaattia ja passionvinegretteä L, G, M
Sitruunaista mustajuurisalaattia L, G
Tilliperunoita L, G
Juurenleivottua omenaleipää, saaristolaisleipää ja croissantteja
Kirnuvoita G
 
Lämmin buffet
Yön yli haudutettua possua, sinapinsiemenkastiketta L, G
Paistettua siikaa, suppilovahveromuhennosta L, G
Herkkutatti-broilermakkaraa L, G, M
Leppäsavujuusto-perunagratiinia L, G
Dal-linssimuhennosta L, G, M
Benedictin munat L
Rosmariinipaahdettua lanttua, palsternakkaa ja maa-artisokkaa L, G, M

Jälkiruokabuffet
Valikoima Kartanon meijerin juustoja L, G
Tyrni-ja viikunahilloa L, G, M
Marinan siemennäkkileipää L, G, M
Vadelmamoussella täytetty suklaatartaletti
Sitruunaposset ja mansikkaa L, G
Macaronsvalikoima (sis pähkinää)
Petit fours (sis pähkinää)
Tuoreita leikattuja hedelmiä L, G, M
Kinuski-omenakakkua L
Amerikkalaisia pannukakkuja, vaahterasiirappia ja kanelikermavaahtoa L
Kahvi ja haudutettu tee
 

Viinisuosituslista:
Samppanjat:                                     1/1                     12 cl         16 cl
Nicolas Feuillatte Brut                 69,95/39,95
André Clouet Grande Réserve,
Blanc De Noirs Brut                    99,00
 
Kuohuviinit:
Carrington Vintage Brut              29,95/19,95             5,90
Parès Balta ’b’ Cava Brut           41,00
 
Valkoviinit:
Gato Negro Nine Lives
Sauvignon Blanc                         29,95/19,95             5,90          7,90
Wolfberger Riesling                     43,00                       7,50        10,00
Marques De Casa Concha
Chardonnay                                 52,00
 
Punaviinit:                                                                                           
Gato Negro Nine Lives
Cabernet Sauvignon                   29,95/19,95              5,90          7,90
Luigi Righetti Valpolicella Ripasso 49,00                     8,50        11,50
Norton Reserva Malbec                52,00

Jälkiruokaviinit:                                           
La Caliera Moscato D’asti            34,00
 
 

 
 

 

Voutikunnan kuulumisia

Nuori kokki-aluekilpailu

Vice Conseiller Culinaire Kai Järnström järjesti Chaîne Des Rotisseurs Nuori kokki - Turun voutikunnan aluekilpailun perinteiseen tapaan Raision seudun koulutuskuntayhtymä Rasekon tiloissa sunnuntaina 5. marraskuuta 2017. Ruokakorin pääraaka-aineet olivat alkuruossa ahven ja pinaatti, pääruoassa luullinen broilerinrinta ja jälkiruoassa puolukka ja riisijauho.

Kilpailuun osallistuivat: Oona Asikainen, opiskelija, Raseko; Roni Toivari, kokki, ravintola Smör; Arttu Parviainen, kokki, ravintola Roster; Juho Nevari, kokki, ravintola Roster; ja Henri Ylioja kokki ravintola Roster.
 
Turun Paistinkääntäjistä tuomarina toimivat keittiötuomarit: ruokatuotannon lehtori Riitta Hirvonen ja asiakaspäällikkö Petri Tamminen Saarioinen Oy sekä makutuomarit: keittiömestari Jouni Vaarala, majuri evp. Esko Savisalo, keittiömestari Tapio Kulmala ja keittiömestari Harri Lindstedt.
 
Nuorten vaativan kilpailun voiton vei Arttu Parviainen ravintola Rosterista. Hän edustaa Turun voutikuntaa Oulussa 20. tammikuuta 2018 pidettävässä kansallisessa kisassa. Toivomme Artulle onnea ja menestystä kovaan ja vaativaan kilpailuun. Kansallisen kilpailujen voittaja edustaa Suomea Jeunes Chefs Rôtisseurs Competition 2018 -kilpailussa, joka käydään syyskuussa 2018 Taiwanissa.

Turun Voutikunta kiittää Raision ammattiopisto Rasekon johtoa tiloista ja opettaja Tomi Ahoa kilpailun järjestelyistä. Kiitokset myös kilpailun tukijoille K-noutotukku Kesprolle, K-Supermarket Manhattanille ja Kalaliike Wallinille.

Onnea ja menestystä vielä kaikille kilpailuun osallistuneille ja sen onnistumiseen vaikuttaneille!
 

Kilpiravintoloissa tapahtuu

Ravintola Smörin tryffeli-ilta

Ravintola Smörissä järjestetään tiistaina 14.11. erikoisilta, jonka menu on koottu tryffeleiden ympärille. Menun on suunnitellut keittiömestari Jarno Seppä. Tarjolla on muun muassa varsin poikkeuksellista lähiruokaa: tryffeliä Ruissalosta. Paikalla on myös tryffeleistä ja niiden viljelystä Suomessa kertomassa yrittäjä Lars Ingman, joka on perustanut tryffeliviljelmiä eri puolille Suomea. Tutustu ravintolaan täällä.
 

Ravintola Suomalaisen Pohjan joululounas

Ravintola Suomalaisen Pohjan tähän vuoteen on ehtinyt tapahtua monenlaista, mm. Kari Aihisen ja Ari Ruohon keittiömestarivierailut sekä osallistuminen Food and fun-tapahtumaan.
Pohjalla odotetaan innolla pikkujoulujen juhlakautta sekä joulun aikaa.
Pohjan perinteinen joululounas on tarjolla 1.12.-22.12. Hintaan 42€ (Rotisseur-jäsenille 10% alennus korttia näyttämällä) Tutustu ravintolaan täällä.

 
Ravintola Trappin joulupöytä

Ravintola Trappi tarjoaa nyt kauden makuina mm. riistaa, merenherkkuja, ankkaa ja lammasta. Isänpäivän menu on rakennettukin juuri näiden raaka-aineiden pohjalta. 
Joulun aika lähestyy ja 1.12. alkaen katetaan taas Trapin perinteinen lähes 100 sorttimentin joulupöytä. Muistathan tehdä varauksesi ajoissa jouluruokailuun! Tutustu ravintolaan täällä.
 

Ravintola Mamin lipeäkalaillat

Ravintola Mami järjestää tuttuun tapaan kaksi lipeäkalailtaa joulukuussa.
"Lipeäkala on ruoka joka jakaa mielipiteet: sitä joko rakastetaan tai vihataan", naurahtaa Mamin yrittäjiin kuuluva Sari Espola.
Molemmat lipeäkalaillat on loppuunmyyty, ja ne varataan täyteen jo paljon ennen joulua. Jos mielii saada paikkansa ensi vuoden iltaan, varaus kannattaa tehdä jo nyt! Tutustu ravintolaan täällä.

Muistattehan ilmoittaa osoitteenne muutokset ja mahdolliset sähköpostiosoitteet!

Maukasta joulun odotusta!
 

Riitta Hirvonen
Chargée de Missions de Turku,
Commandeur, sihteeri
riitta.hirvonen@saunalahti.fi
+358407241468

 
 

Turun Voutikunnan kilpiravintolat 
Ravintola Ylä Börs Turku
Ravintola Suomalainen Pohja Turku
Ravintola Mami Turku
Ravintola SmörTurku
Turun kaupungin edustusravintola Turku
Salon SeurahuoneSalo
Raatihuoneen kellariPori
Ravintola TrappiNaantali
Le SoleilNaantali
A. Ahlström Oy, Noormarkun KlubiNoormarkku
A. Ahlström Oy, Kauttuan KlubiKauttua
  
Turun Voutikunnan kilpimyymälät 
Kalaliike S. WallinTurku
Lihaliike JokinenTurku
Stockmann HerkkuTurku
K-Supermarket ManhattanTurku

Lokakuu 2017

Syksyinen tervehdys

Hyvät Turun Voutikunnan Paistinkääntäjät

Voutikuntamme 40-vuotisjuhlasta Turun linnassa on kulunut reilut kolme viikkoa, ja olen joka päivä tuntenut mielihyvää juhlastamme. Siitä jäi erittäin lämmin tunne rintaan ja olemme saaneet hyvin paljon positiivista palautetta ihan ympäri Suomea.

Emilia Juvosen kaunis lauluesitys, joka avasi tilaisuuden, sai ihmiset heti juhlatunnelmaan, niin upea ääni tällä nuorella laulajattarella on. Emilian laulujen välissä kuulimme voudin tervetulopuheen, jossa hän muisteli Turun voutikunnan perustamista ja historiaa sekä Turussa järjestettyjä kapituleja.

Siirtyminen viereiseen Kuninkaansaliin, joka oli koristeltu erinomaisen taidokkain kukka-asetelmin Dame de la Chaîne Kirsi Vesalaisen ja hänen oppilaidensa toimesta, kävi juohevasti ja juhlaillallinen täytti vaativatkin odotukset. Linnanvouti Chef de Table Jouko Nurmi ohjasi näyttävästi salipuolen toimintaa. Ruoka-annokset olivat kauniita ja maut herkullisia, mistä keittiöpäällikkö Antti Rämö sai ansaitut kiitokset.

Ruokakulttuuriprofessori Johanna Mäkelän juhlapuhe aiheesta ”Ruoka ja suomalainen identiteetti” oli asiantunteva sekä mielenkiintoinen ja aiheutti vilkasta keskustelua.

Juhlaillallisen jälkeen valtavoutimme Ari Arvonen esitti kauniin sanoin kiitoksensa juhlan eri osapuolille onnistuneesta tilaisuudesta.

Kun kahvi oli nautittu, Lempi Band aloitti Kuningattarensalissa musiikin, joka siivitti osallistujat tanssin pyörteisiin ja samaan aikaan Kuningattaren kammarissa avattiin baari. Ilta jatkui sitten rattoisasti aina kello kahteen asti.

Esitän lämpimät kiitokseni Teille kaikille, jotka teitte juhlastamme todellisen Juhlan.

Toivotan kaikille oikein maukasta syksyä!

Turkka Oiva

Bailli de Turku, Commandeur

 

Lokakuu Rotissööritreffit

Tapaamme Rotissööritreffeillä keskiviikkona 1. marraskuuta Viinille-ravintolassa vapaan seurustelun merkeissä klo 17.00-20.00. Tilaisuuteen voi tulla vapaasti, vaikka suoraan töistä, eikä siihen tarvitse ilmoittautua. Tilaisuudessa ei käytetä käätyjä.

Marraskuu
Kauttualla kummittelee! A.Ahlström - Kauttuan ruukki

Seuraava jäsentilaisuus järjestetään Kauttuan Klubilla perjantaina 10. marraskuuta.

Kauttuan ruukinpuiston historia juontaa juurensa aina 1600-luvulle, jolloin Lorenz Creuz perusti rautaruukin Kauttuankoskeen. Vuonna 1746 alueelle rakennettiin ensimmäinen päärakennus ruukinhoitajan asunnoksi, jonka alkuperäiset kellariholvit ovat nykyisen kartanon eli Kauttuan Klubin perustana.

Nykyään Kauttuan ruukin kartano tarjoaa hotelli- ja ravintolapalveluja Kauttuan Klubin nimellä. Yli kaksisataa vuotta vanhan kartanon päärakennuksessa on sekä juuri peruskorjattuja, viihtyisiä majoitustiloja että näyttäviä saleja ja salonkeja erilaisiin lounas- tai juhlatilaisuuksiin. Majoitustiloja on myös muissa ruukkialueen rakennuksissa.

Yhteiskuljetus kummitusretkelle lähtee Turun kaupungintalon edestä Aurakatu 2, kello 16.30. Matkalla on tarjoilua. Bussiin mahtuu 50 ensimmäistä. Sitovat ilmoittautumiset yhteiskuljetukseen ja Dîner Amicalille sekä mahdolliset erikoisruokavaliot ja pöytävaraukset vain sihteerille, mieluiten sähköpostilla osoitteeseen riitta.hirvonen(at)saunalahti.fi tai puhelimella +358407241468 viimeistään tiistaina 31. lokakuuta. Yhteiskuljetuksesta ei peritä maksua.

Menu maksaa 49 € sisältää tervetulojuoman ja viinipaketti 26 €. Menu ja viinipaketti maksetaan etukäteen heti, kun ilmoittautuminen on vahvistettu Turun voutikunnan tilille: FI44 4055 8120 0077 93 Turun Paistinkääntäjät.

 

Majoitus

Kauttuan Ruukissa on mahdollista myös majoittua. Halukkaille on tarjolla majoitusta kolmessa eri vierastalossa; Kauttuan Klubilla, Villa Aallossa sekä Varkaudenmäessä. Majoituspalvelut ovat viihtyisät, ja kaikissa huoneissa on oma suihku, wc sekä televisio. Aamiainen sisältyy huonehintaan.

Kauttuan Klubi 110 € /1hh /vrk, 148 € /2hh/vrk Villa Aalto 100 € /1hh /vrk, 138 €/2hh/vrk Varkaudenmäki 89 € /1hh /vrk, 115 € /2hh/vrk

Aloitamme Dîner Amicalin kello 18.00. Keittiömestari, Maître Rotisseur Jukka Luojukoski on suunnitellut meille menun. Viinit on valinnut ravintolapäällikkö Maija Pere.

Menu

Pere Ventura Cuvée Especial

 

Ruukin alkupalat:

Pyhäjärven siikatartar, Ruukin lämminsavuhirveä ja mustaherukkacumberland, Jokirapupannacotta, Kolatun Brie-juustoa

Väliruokana:

Kurpitsakeittoa ja talon leipälajitelma suolatun voin kera

Lämminruoka carvery-pöydässä:

Karitsan- ja hirvenpaistia sekä porsaan plumapaistia, syksyn sadosta tehtyä sienimuhennosta, punaviinikastiketta, hunajapaahdettuja juureksia ja hasselbackanperunoita

Jälkiruokapöydässä :

Tyrnijäätelöä ja kuumaa kinuskikastiketta, Chibous- kreemillä täytetty ruukin omenapiirakka
Porin paahtimon Suomi 100 -kahvia tai haudutettua teetä

Viinit

Romate Fino Sherry 6cl

Pierre-Henri Morel Cotes du Rhone Villages 2 kaatoa 16 cl

 

Voutikunnan kuulumisia
Kilpiravintoloita mukana Food & Fun -tapahtumassa

Food & Fun -tapahtuma järjestettiin tänä vuonna Turussa neljättä kertaa.Tapahtumassa oli mukana yhdeksän turkulaisravintolaa, joista kaksi oli kilpiravintoloita. Mukana olivat kilpiravintolat Smör ja Suomalainen Pohja, joka isännöi myös tapahtuman avajaisia.

Ravintola Smörissä vieraili Food & Funin aikana islantilainen Sigurdur Laufdal Haraldsson, joka on työskennellyt muun muassa kolmella Michelin-tähdellä palkitussa tanskalaisessa Geranium-ravintolassa. Suomalaisen Pohjan vieraana nähtiin brittiläinen Ollie Hyde, joka on viime aikoina työskennellyt Singaporessa.

 

Paistinkääntäjät palkitsivat Turun alueen parhaan kokin ja salityöntekijän

Turun paistinkääntäjät haluavat tukea Turun alueen ruokakulttuuria ja nostaa esiin paikallisia osaavia kokkeja ja salipuolen työntekijöitä palkitsemalla heitä joka toinen vuosi Paistinkääntäjien haarukka-palkinnolla.

Turun Paistinkääntäjien haarukka -palkinto luovutetaan Turun Ruokamessuilla joka toinen vuosi, palkittavia on aina kaksi. Ensimmäistä kertaa palkinto jaettiin kaksi vuotta sitten, jolloin palkittiin ravintola Mamin Sari Espola (salityöntekijä) ja ravintola Smörin Jarno Seppä (kokki).

Paistinkääntäjien jakama haarukka on kopio ensimmäisestä suomalaisesta haarukasta, joka tiettävästi on ollut käytössä Turun Linnassa 1500-luvulla. Turun Ruoka- ja viinimessut on vuoden tärkein ruoka-alan tapahtuma Turun alueella, joten se on täydellinen hetki luovuttaa palkinto.

Turun alueen parhaana kokkina palkittiin ravintola Kaskiksessa työskentelevä, ravintolan yrittäjäkolmikkoon kuuluva Simo Raisio. Simo Raisio on poikkeuksellinen taitava ja innovatiivinen kokki. 32-vuotias Simo Raisio vastaa ravintola Kaskiksen keittiöstä yhdessä Erik Mansikan kanssa. Raisio on tunnettu siitä, että hän on tiimipelaaja, eikä pidä itsestään melua. Hän suhtautuu työhönsä nöyrästi ja pitkäjänteisesti.

Ravintola Kaskis on nostanut turkulaisen ruokakulttuurin aivan uudelle tasolle ja toiminut edelläkävijänä ja esimerkkinä muille. Kaskis avautui Turkuun vuonna 2014.

Ennen Kaskista Raisio on työskennellyt ravintola Oud Sluississa, Hollannissa, AOCravintolassa Kööpenhaminassa, Chez Dominique -ravintolassa Helsingissä ja Pierravintolassa Australiassa.

Turun alueen vuoden parhaana salityöntekijänä palkittiin ravintola Salon Seurahuoneen Laura-Maria Laaksonen. Laura-Maria Laaksonen on aina hymyilevä ja positiivinen, hän saa asiakkaan tuntemaan olonsa tervetulleeksi. Hän osaa myydä sopivasti ja tuntee ruuat ja viinit perinpohjaisesti. 28-vuotias Laaksonen tarjoilijana itseoppinut, ja varsinaiselta koulutukseltaan kokki. Hän on työskennellyt Salon Seurahuoneella kuusi vuotta.

 

Turun Voutikunnan Kilpiravintolat:

Ravintola Ylä Börs TURKU

Suomalainen Pohja TURKU

Ravintola Mami TURKU

Ravintola Smör TURKU

Turun kaupungin edustusravintola TURKU

Salon Seurahuone SALO

Raatihuoneen kellari PORI

Ravintola Trappi NAANTALI

Le Soleil NAANTALI

A. Ahlström Oy, Noormarkun Klubi NOORMARKKU

A. Ahlström Oy, Kauttuan Klubi KAUTTUA

Turun Voutikunnan kilpimyymälät:

Kalaliike S. Wallin TURKU

Lihaliike Jokinen TURKU

Stockmann Herkku TURKU

K-Supermarket Manhattan TURKU

Muistattehan ilmoittaa osoitteenne muutokset ja mahdolliset sähköpostiosoitteet!

Maukasta syksyä!

Riitta Hirvonen

Vice Chargée de Missions de Turku,

Commandeur, sihteeri

riitta.hirvonen(at)saunalahti.fi

+35840724146

Syyskuu 2017

 

Hyvät Turun Voutikunnan Paistinkääntäjät

Almanakan mukaan tänään alkaa syksy, toivottavasti kirpeän kuulakas ja satoisa.

Takana on viikko sitten vietetty Kotka-Hamina-kapituli, joka oli erittäin hieno kokemus. Se järjestettiin Kotkan ja Haminan kaupungeissa harvinaisen mielenkiintoisissa kohteissa.

Perjantain Dîner Amical nautittiin meren äärellä Merikeskus Vellamossa, joka on todellinen nähtävyys. Tarjolla oli meren ja metsien riistaa sekä makeita herkkuja. Lauantain lounas tarjottiin Kotkan Konserttitalon konserttisalissa.

Juhlallinen installointi tapahtui Reserviupseerikoulun upeassa Maneesissa Haminassa ja Grand Dîner Haminan Bastionissa. Illallinen oli monipuolinen ja maistuva, varsinkin Kuhaa C. G. E. Mannerheim sai ansaitut erityiskiitokset.

Installoinnin suoritti Iso Britannian valtavouti Philip Evins ja illan aikana Suomen marsalkka Mannerheimkin kunnioitti tilaisuutta läsnäolollaan.

Vuosi sitten Oulussa turkulaisia oli mukana 39, joista installoitavia 15. Nyt pantiin vieläkin paremmaksi; meitä oli mukana huimat 51 jäsentä, joista 18 installoitavia ja joiden lisäksi jäsenemme Chevalier Juhani Karmakoski sai Officier-arvon. Kyllä siinä kelpasi olla noin aktiivisen ja upean ryhmän voutina. Parhaimmat kiitokseni Teille kaikille ja uudet jäsenet toivotan lämpimästi tervetulleiksi upeaan Rotissöörimaailmaan!

 

Syyskuussa Turun Voutikunta 40 vuotta

Ja nyt on edessä Turun Voutikunnan 40-vuotisjuhla Turun linnassa lauantaina 16. syyskuuta.

Upean voutikuntamme merkkitapahtuma on saanut osakseen ansaittua huomiota ja mielenkiintoa ympäri Suomen ja mukana onkin edustava joukko Rotissöörejä eri puolilta rakasta satavuotista isänmaatamme. Turun linnahan on rakennus, joka sisältää historiaa 800 vuoden ajalta, aivan kuten oma järjestömmekin.

Voidaankin todeta, että kaksi vanhaa ja arvokasta kohtaavat jälleen juhlavissa tunnelmissa!

 

Lokakuussa Syysteurastus Salon Seurahuoneella

Jatkamme syyskautta perinteisellä ja odotetulla Salon Seurahuoneen syysteurastuksella torstaina lokakuun 12.  poikkeuksellisesti jo klo 18.00.

 

                                                              Menu

 

Tervetuloa

***

Kalajuttu

***

Lintupatée

***

Tappaiskaali ja veripalttu

***

Mikkolan karitsaa kahdella tapaa

***

Mustikka rättänä

***

                                                           Kahvi/tee

Menun hinta on 59 euroa sisältäen tervetulomaljan. Viinipaketti maksaa 42 euroa. Viinipaketin sisältö selviää myöhemmin. Syysteurastukseen mahtuu mukaan 50 henkilöä.

Sitovat ilmoittautumiset yhteiskuljetukseen ja Dîner Amicalille ja mahdolliset erikoisruokavaliot sekä pöytävaraukset vain sihteeri Riitta Hirvoselle viimeistään  tiistaina 10. päivänä lokakuuta sähköpostilla riitta.hirvonen@saunalahti.fi tai puhelimella 0407241468.

Maksu maksetaan etukäteen heti, kun ilmoittautuminen on vahvistettu, maksuaikaa on kolme päivää ilmoittautumisen vahvistuksesta. Turun voutikunnan tilille: FI44 4055 8120 0077 93 Turun Paistinkääntäjät

Yhteiskuljetus Turusta lähtee osoitteesta Aurakatu 2, klo 17.00, bussiin mahtuu 50 henkilöä. Yhteiskuljetuksen maksaa Turun Voutikunta.

 

Syksyisiä kuulumisia kilpiyrityksistä ja –ravintoloista
Kalaliike S. Wallin

Syksyllä eletään kalakaupassa kiireistä aikaa. Rapusesonki jatkuu pitkälle syyskuuhun, samalla kun mökkisesongit pitenevät. Me odottelemme vesien viilentymistä, jotta verkkokalastajat pääsevät laskemaan ansojaan. Toivottavasti hylkeet eivät ole heti tutustumassa ansoihin. Samalla kotimaisen silakan pyynti alkaa ja hallissakin on tarjolla perinteisiä paistettuja silakoita, sekä silakkalaatikkoa. Monipuolisena kalana silakkaa on odotettu jo kauan. Lokakuussa olemme mukana Turun Kirja –ja ruokamessuilla omalla osastolla. Tarjolla äyriäisiä, ostereita ja muita herkkuja.

 Kauppahallin vanhimpana yrityksenä vietämme syksyllä 130-vuotisjuhlaa erikoistarjouksin sekä asiakkaita hemmotellen. Bistrossamme asiakkaita palvellaan rautaisella ammattitaidolla ja keskitytään kauden tuotteisiin. Mikä olisikaan parempi kuin paistetut ahvenet ja kantarellimuhennos.

 Syksy on ruokanautiskelijan ominta aikaa.

 Terveisin Jaska Manelius Kalaliike S. Wallin

 

K-Supermarket Manhattan

K-Supermarket Manhattan juhlistaa omalta osastaan Chaine Des Rotisseurs  Turun Voutikunnan 40-vuotisjuhlavuotta perjantaina 8. syyskuuta klo 12-18.

 Manhattanilla on paikalla yhteensä uskomattomat 40 keittiömestaria, kokkia ja/tai kokkioppilasta valmistamassa upeita herkkuja juhlavuoden kunniaksi.

Tämän kaikkien aikojen kokkipäivä toteutetaan yhteistyössä Turun Paistinkääntäjien, Turun Keittiömestariyhdistyksen ja Turun Ammatti-insituutin kanssa.

Tervetuloa kaikki maistelemaan.

Terveisin kauppias Veli-Pekka Hussi K-Supermarket Manhattan

 

Ravintola Mami

Ravintola Mamissa eletään jännittäviä aikoja, kun toiminta laajenee myös toiselle puolen jokea. Parhaillaan laitellaan kuntoon uusitun Turun kaupunginteatterin kylkeen avattavaa Kivi-lounasravintolaa, joka avautuu maanantaina 11. syyskuuta klo 11.00.

Jännitystä siis ilmassa meillä ja uuden opettelua - nähdään isojen illallisten merkeissä Kaupunginteatterilla!

Toivovat Sari ja pojat, Ravintola Mami

 

Turun Voutikunnan kilpiravintolat

Ravintola Ylä Börs                                       Turku

Ravintola Suomalainen Pohja                      Turku

Ravintola Mami                                            Turku

Turun kaupungin edustusravintola               Turku

Salon Seurahuone                                        Salo

Raatihuoneen kellari                                     Pori

Ravintola Trappi                                           Naantali

Le Soleil                                                        Naantali

A. Ahlström Oy, Noormarkun Klubi              Noormarkku

A. Ahlström Oy, Kauttuan Klubi                   Kauttua

 

Turun Voutikunnan kilpimyymälät

Kalaliike S. Wallin                                         Turku

Lihaliike Jokinen                                           Turku

Stockmann Herkku                                       Turku

K-Supermarket Manhattan                           Turku

 

 

Toivotan kaikille oikein maukasta syksyä!

Turkka Oiva

Bailli de Turku

turkka.oiva@kolumbus.fi

0400823186

 

 

Kesäkuu 2017

 

Kesäinen tervehdys Turun voutikunnan Paistinkääntäjille!

 

Vietämme Turun voutikunnan 40 – vuotisjuhlavuotta, mikä näkyy myös monipuolisessa toiminnassamme.

Vakiintuneiden jäsentapahtumien lisäksi teimme ruoka-, viini- ja kulttuurimatkan Toscanaan huhtikuun alkupuolella. Mukana oli 20 henkilön joukko asiasta kiinnostuneita paistinkääntäjiä seuralaisineen ja tunnelma koko ajan erittäin rento, iloinen ja makuhermoja hivelevä. Oppaamme oli kokenut ja osasi valita upeita kohteita.

Ylimääräisenä tapahtumana kesäkuussa järjestettiin myös Samppanjaristeily, joka herätti melkoista kiinnostusta ja onnistui erinomaisesti. Ruoka ja viinit olivat taidolla valmistetut ja valitut, joten osallistujat myhäilivät tyytyväisinä säänkin vielä suosiessa herkuttelijoita.

 

Heinäkuun kesäextrana lounas Turun Pursiseuran ravintolassa

Kesäextrana menemme seuraamaan Tall Ships Race-tapahtuman upeitten laivojen ”ohimarssia” Turun Pursiseuran ravintolasta sunnuntaina heinäkuun 23. päivänä klo 12.00. Tähän tilaisuuteen olemme kutsuneet myös muitten voutikuntien jäseniä. Paikkoja on varattu 50:lle henkilölle. Ruissaloon pääsee Turun kauppatorilta bussilla numero 8, puolen tunnin välein ja matka kestää 25 minuuttia.

                                                                Menu

Paahdettua kukkakaalikeittoa ja pekonia

***

Paistettuja silakoita/muikkuja, perunamuusia ja punajuurta (kalalaji saatavuuden mukaan)

TAI

Parmankinkkuun käärittyä broilerinrintaa, tummaa salviakastiketta ja kauden kasviksia

***

Creme Brulee ja marjoja

***

kahvi, tee

Ilmoittautumisen yhteydessä on ilmoitettava haluaako kalaa vai broileria ja mahdolliset erikoisruokavaliotoivomukset sekä pöytävaraukset voutineuvoston sihteeri Riitta Hirvoselle viimeistään sunnuntaina 9. heinäkuuta mieluiten sähköpostilla osoitteeseen:

riitta.hirvonen(at)saunalahti.fi tai puhelimella +358407241468

 

Menu maksaa 38 euroa, sisältää 16 cl talon viiniä tai oluen talon valikoimista. Maksu maksetaan etukäteen heti, kun ilmoittautuminen on vahvistettu.  Turun voutikunnan tilille: FI44 4055 8120 0077 93 Turun Paistinkääntäjät

Haluan tässä yhteydessä kiittää Teitä aktiivisuudestanne eletyn kevään tapahtumiin. Tilaisuudet täyttyivät taas melkoista vauhtia!

 

Elokuussa nautimme rapuja

 

Syyskauden ensimmäisessä tilaisuudessa vietämme Rapujuhlaa E. Ekblomin Neuvolasalissa torstaina 10. elokuuta klo 18.30. Mukaan mahtuu 60 henkilöä. Neuvolasaliin on esteetön kulku.

                                                           Menu

 

                                                          Alkumalja

Champagne Henriot Brut Souverain 12cl

7 täplä- tai jokirapua päivän hintaan

Paahtoleipää, tilliä, voita ja kuminajuustoa

Florian Mollet Sancerre (16 cl)

Koskenkorva 6€/4cl

Skåne Akvavit 6€/4cl

***

 

                       Paahdettua ankanrintaa, kanttarellejä, lehtikaalia ja

                                                    herukkakastiketta

Florian Mollet Sancerre Rouge Pinot Noir (24 cl)

***

                                              Creme Brulee ja vadelmia

Elio Perrone Bigaro Brachetto, Moscato (8 cl)

***

Kahvi/Tee

 

Menu maksaa 38 € sisältää tervetulojuoman ja viinipaketti 40 €. Joki - tai täpläravut valinnan mukaan päivän hintaan, ravut maksetaan paikan päällä. Menu ja viinipaketti maksetaan etukäteen heti, kun ilmoittautuminen on vahvistettu. Turun voutikunnan tilille: FI44 4055 8120 0077 93 Turun Paistinkääntäjät

Ilmoittautuminen voutineuvoston sihteeri Riitta Hirvoselle mieluiten sähköpostilla riitta.hirvonen (at)saunalahti.fi tai puhelimella +358407241468 viimeistään torstaina 3. elokuuta. Ilmoittautumisen yhteydessä on mainittava kumman rapulajin valitsee.

Ja sitten taas kerran, muistakaa osoitteenmuutokset ja ilmoittakaa sähköpostiosoitteenne, mikäli vielä saatte paperikirjeen!

Toivotan kaikille rentouttavaa kesää herkullisten ruokien ja jalojen juomien parissa!

Voutinne

Turkka Oiva

0400823186

turkka.oiva(at)kolumbus.fi

 

 

 

Arvoisat Paistinkääntäjät!

Kevätretki Villa Havulinnaan

Seuraavana on vuorossa kevätkauden odotettu tilaisuus, joka on monen entisen vuoden tapaan kevätretki. Meillä on upea tilaisuus lähteä Kulinaariretkelle Noormarkkuun keskiviikkona 17. toukokuuta.
 

Noormarkussa on mahdollisuus tutustua ja kiertää upeassa Villa Havulinnassa ja saamme kuulla myös talon menneistä tapahtumista. Illan aikana tutustutaan lyhyesti myös ruukin sekä yhtiön historiaan. Jugend-tyylinen Villa Havulinna sijaitsee männikön keskellä, Myyrynmäellä ja se on arkkitehti G. A. Lindbergin piirtämä. Linna valmistui pääjohtaja, vuorineuvos Walter Ahlströmin ja hänen vaimonsa Lillin perheen kodiksi vuonna 1901. Nykyään Havulinna on sekä Ahlströmin suvun että yritysten edustuskäytössä.

Yhteiskuljetus kevätretkelle lähtee Turun kaupungintalon edestä Aurakatu 2, kello 14.30. Matkalla on tarjoilua. Bussiin mahtuu 50 ensimmäistä ja tilaisuuteen on varattu paikkoja kaikkiaan 62:lle ruokailijalle. Ilmoittautuminen yhteiskuljetukseen ja Dîner Amicalille sekä mahdolliset erikoisruokavaliot ja pöytävaraukset vain sihteerille, mieluiten sähköpostilla osoitteeseen riitta.hirvonen(at)saunalahti.fi tai puhelimella +358407241468 viimeistään maanantaina 8. toukokuuta. Yhteiskuljetuksesta ei peritä maksua.

Aloitamme Dîner Amicalin kello 18.00. Keittiömestari, Maître Rotisseur Jukka Luojukoski on suunnitellut meille menun ja viinit on valinnut ravintolapäällikkö Maija Pere.

Menu 17.5.2017

Tervetulojuomana

Collet Brut Champagne

Amuse bouche

keittiömestarin suunnittelemat alkupalat kevään raikkaista raaka-aineista

 

Savusuolattua luomukaritsan tartaria

Nieriää ja kesäkeittoa kauden vihanneksista

Rosepaistettua fasaaninrintaa sekä fasaani-confit, madeirakastiketta

 

Peltolan blue-juustoa, kuusenkerkkäsiirappia ja ruukin näkkileipää

Suklainen crème brûlée ja mansikka-raparperisorbettia

Kahvia ja pieniä tuulihattuja

Viinit

Norton Reserva Malbec

Pinot Grigio Dorigo 2014

Pierre-Henri Morel Cotes du Rhone Villages

Oremus Late Harvest

Menu opastuksen kera maksaa 82 euroa (sis. tervetulomaljan) ja viinipaketti 34 euroa. Maksu maksetaan etukäteen heti, kun ilmoittautuminen on vahvistettu Turun voutikunnan tilille: FI44 4055 8120 0077 93 Turun Paistinkääntäjät

Kesäkuussa

Kuohuva Saaristolaisristeily Tallink Siljan laivoilla

(Huom! Ilmoittautumisaika päättyy 03.05.)

Rotissöörien ja OMGD:n yhteinen tilaisuus on Kuohuva Saaristolaisristeily lauantaina 10. päivä kesäkuuta. Matkaan mahtuu 50 ensiksi ilmoittautunutta. Menomatka tehdään Tallink Siljan laivalla Galaxy laivalla Baltic Princess kansipaikoin, lisäksi käytössä on matkatavarahyttejä molempiin suuntiin.

Saaristoristeily alkaa erikoisaamiaisella, jonka jälkeen on Samppanja – tasting. Paluumatkalla on Yllätysmenu kauden parhaista raaka-aineista Grill Houseravintolassa.

Menu sisältää viisi ruokalajia sekä kokonaisuuteen sopivat viinit ja lähdeveden.

Lähtö 08:15 Turku – saapuminen Ahvenanmaa/Maarianhamina ja paluumatka

Lähtö 13:45 Ahvenanmaa/Maarianhamina – Saapuminen 19:15 Turkuun

Saaristolaisristeily maksaa yhteensä 134,50 euroa/henkilö.

Risteily sisältää erikoisaamiaisen 20,50 euroa

Samppanja-tasting, juomien lisänä pieni ankanmaksa-, mäti- ja hummeritoast 35 euroa

Yllätysmenu, ruokajuomineen 79 euroa

Ilmoittautuminen Saaristolaisristeilylle ja mahdolliset toivomukset erikoisruokavalioista sekä pöytävaraukset vain sihteerille viimeistään keskiviikkona 03. toukokuuta mieluiten sähköpostilla osoitteeseen: riitta.hirvonen(at)saunalahti.fi tai puhelimella +358407241468

Maksu maksetaan etukäteen heti, kun ilmoittautuminen on vahvistettu, Turun voutikunnan tilille: FI44 4055 8120 0077 93 Turun Paistinkääntäjät

Turun Voutikunnan Kilpiravintolat:

Ravintola YläBörs TURKU

Suomalainen Pohja TURKU

Ravintola Mami TURKU

Ravintola Smör TURKU

Turun kaupungin edustusravintola TURKU

Salon Seurahuone SALO

Raatihuoneen kellari PORI

Ravintola Trappi NAANTALI

Le Soleil NAANTALI

A. Ahlström Oy, Noormarkun Klubi NOORMARKKU

A. Ahlström Oy, Kauttuan Klubi KAUTTUA

Turun Voutikunnan kilpimyymälät:

Kalaliike S. Wallin TURKU

Lihaliike Jokinen TURKU

Stockmann Herkku TURKU

K-Supermarket Manhattan TURKU

Muistattehan ilmoittaa osoitteen muutoksista ja sähköpostiosoitteenne! Vuoden kaikkien tilaisuuksien paikka- ja aikatiedot löytyvät Turun Voutikunnan sivuilta.

Elokuussa herkutellaan ravuilla

Syyskauden ensimmäisessä tilaisuudessa nautimme rapuja Ravintola E. Ekblomissa torstaina 10. elokuuta.

Maukasta kevättä!

Riitta Hirvonen

Vice Chargèe de Missions, Commandeur, sihteeri

riitta.hirvonen(at)saunalahti.fi

+358407241468

Huhtikuu 2017

Hyvää alkavaa kevättä Arvoisa Rôtisseurs – jäsen!

”Ruokapöydän ilot kuuluvat niin köyhille kuin rikkaille, kaikille ikäluokille ja kaikille kansoille vuoden kaikkina päivinä, ne voidaan yhdistää muihin nautintoihin ja ne jäävät viimeisenä lohduttamaan näiden vähetessä.”

Brillant-Savarin, Maun Fysiologia

Ruokapöydän iloja pääsemme nauttimaan seuraavassa tilaisuudessa Turun kaupungintalon Kompassisalissa torstaina 27. huhtikuuta klo18.30. Tarjolla on kaupungintalon Keittiömestari, Maître Rôtisseur Sami Mäkisen suunnittelema menu ja Vice-Echanson, Sommelier Tarmo Koskenojan valitsemat menulle sopivat viinit.

Tervetulojuoma

Cava Naveran Vintage 2014, Brut, Espanja (12 cl)

Alkuruokanoutopöytä

Vihersalaattia
Lohipastramia tilli-parmesan-kastikkeella ja pikkelöidyllä fenkolilla
Jokirapu-avocadosalsaa
Juustopallot, pistaasikuorrutuksella / West Chark lumikinkkua ja yrttiä
Paahdettua sorsanrintaa nokkosversoilla, mustikoilla ja tryffelimajoneesilla
Talonleipää, siemennäkkäriä

Angoris Villa Logatelli, Pinot Grigio 2016, DOC Friuli, Italia (16 cl)

 

Pääruokanoutopöytä

Vaahtopaistettua karitsan ulkofiléétä
Portviini-rosmariinikastiketta
Broccoliinia paahdetun pekonin kera
Korvasieni-perunakakkua

Casa Del Bosque, Gran Reserva Pinot Noir 2014, Chile (16 cl)

 

Jälkiruoka pöytiin tarjoiltuna

Suklaakinuskimoussea ja suklaajäädyke, tuoreita marjoja,suolapähkinä crumblea

 Principe De Viana, Vendimia Tardia Navarra, Espanja (8 cl)

Kahvi/tee

 

Ilmoittautuminen ja mahdolliset erikoisruokavaliotoivomukset sekä pöytävaraukset vain sihteerille viimeistään torstaina 13. huhtikuuta mieluiten sähköpostilla osoitteeseen: riitta.hirvonen(at)saunalahti.fi tai puhelimella +358407241468

Menun hinta 45 euroa/ hlö ja juomapaketti 26 euroa/hlö maksetaan Turun Voutikunnan tilille: FI44 4055 8120 0077 93 Turun Paistinkääntäjät heti kun ilmoittautuminen on vahvistettu. Paikkoja on varattu 70:lle henkilölle.

HUOM! Tilaisuuden aikana ei ole mahdollista tilata enää viiniä, joten viinipaketti on tilattava ja maksettava etukäteen, mikäli viiniä haluaa.

Rotissööri-treffit

Tapaamme Rotissööri treffeillä tiistaina 18. huhtikuuta Viinille ravintolassa. Treffi on tapaaminen vapaan seurustelun merkeissä klo 17.00-20.00. Tilaisuuteen voi tulla vapaasti, vaikka suoraan töistä, eikä siihen tarvitse ilmoittautua. Tilaisuudessa ei käytetä käätyjä.

Tule mukaan Rôtisseurs-kilpipäivään 22.4.2017!

Kilpipäivän tarkoituksena on korostaa kilpiravintoloiden ja - myymälöiden korkealuokkaista osaamista ja raaka-aineiden käyttöä. Tapahtuma järjestetään saman päivän aikana eri puolilla maailmaa.

Stockmann Herkku järjestää kilpipäivänä Hansatorilla Grillitapahtuman klo 10-16.00, jossa on mukana Paistinkääntäjiä.

A.Ahlströmin Noormarkun Klubi järjestää Rôtisseurs-illan perjantaina 21.04. Siitä on lähtenyt esittelykirje jäsenistölle sähköpostitse ja kirje on myös voutikunnan sivuilla.

Facebookin kautta tulee infoa myös kansainvälisellä tasolla. Nostakaahan kilpipäivänä isännänviirit salkoon! Kilpipaikoissa suositellaan myös henkilökunnalle käätyjen käyttämistä!

Kesäkuussa

Kuohuva Saaristolaisristeily Tallink Siljan laivoilla

(Huom! Ilmoittautumisaikaa on jatkettu)

Rotissöörien ja OMGD:n yhteinen tilaisuus on Kuohuva Saaristolaisristeily lauantaina 10. päivä kesäkuuta. Matkaan mahtuu 50 ensiksi ilmoittautunutta. Menomatka tehdään Tallink Siljan laivalla Galaxy laivalla Baltic Princess kansipaikoin, lisäksi käytössä on matkatavarahyttejä molempiin suuntiin.
Saaristoristeily alkaa erikoisaamiaisella, jonka jälkeen on Samppanja – tasting.

Paluumatkalla on Yllätysmenu kauden parhaista raaka-aineista Grill Houseravintolassa.

Menu sisältää viisi ruokalajia sekä kokonaisuuteen sopivat viinit ja lähdeveden.

Lähtö 08:15 Turku – saapuminen Ahvenanmaa/Maarianhamina

Lähtö 13:45 Ahvenanmaa/Maarianhamina – Saapuminen 19:15 Turk uun

Saaristolaisristeily mak saa yhteensä 134,50 euroa/henkilö.

Risteily sisältää: erikoisaamiainen 20,50 euroa, Samppanja-tasting (juomien lisänä pieni ankanmaksa-, mäti- ja hummeritoast), yllätysmenu ruokajuomineen 35 euroa.

Ilmoittautuminen Saaristolaisristeilylle ja mahdolliset erikoisruokavaliotoivomukset sekä pöytävaraukset vain sihteerille viimeistään sunnuntaina 30. huhtikuuta mieluiten sähköpostilla osoitteeseen: riitta.hirvonen(at)saunalahti.fi tai puhelimella +358407241468

Maksu maksetaan etukäteen heti, kun ilmoittautuminen on vahvistettu Turun voutikunnan tilille:
FI44 4055 8120 0077 93 Turun Paistinkääntäjät

Elokuussa

Teatterimatka Tampereelle ”Kaasua, komisario Palmu”

HUOM! Ilmoittautuminen päättyy 31.03.2017

Torstaina 3. elokuuta klo 18:00 Tampereen Komediateatteri, Lapintie 3. Katsomme Mika Waltarin Kaasua, k omisario Palmu -näytelmän ja nautimme sen jälkeen iltabuffeen.

Hinta 62 € sis. teatterilippu, alkumalja ja buffet, muut juomat maksetaan paikan päällä. Mukaan on varattu lippukiintiötä Lahden, Turun ja Helsingin voutikunnille. Osallistujien määrästä riippuen Turusta järjestetään yhteiskuljetus. Ilmoittautuminen vain sihteerille viimeistään perjantaina 31. maaliskuuta mieluiten sähköpostilla osoitteeseen: riitta.hirvonen(at)saunalahti.fi tai puhelimella +358407241468

Maksu maksetaan etukäteen heti, kun ilmoittautuminen on vahvistettu, maksuaikaa on kolme päivää ilmoittautumisen vahvistuksesta Turun voutikunnan tilille: FI44 4055 8120 0077 93 Turun Paistinkääntäjät

Keväisiä kuulumisia kilpiyrityksistä ja -ravintoloista:

"Kevät on jo pitkällä, ja meillä valmistaudutaan pääsiäiseen. Saamme taas paljon ja kaikenlaista kotimaista karitsanlihaa pääasiassa saaristostamme ja Ahvenanmaalta. Tuoreena kaikkia ruhon osia ja savustettuna paisteja luulla ja luuttomana, myös muotoon viipaloituna. Kilpipäivään osallistumme omien tuotteiden maistatuksella ja tarjouksilla." Terveisin Jari Heinonen, Lihaliike Reino Jokinen

"Kalakaupassa kevään korvalla odotetaan jäiden lähtemistä ja valmistaudutaan pääsiäisen ja muiden kevään juhlien tulemiseen. Alkuvuodesta toivotaan, että jäät tulevat ja heti maaliskuun alusta odotellaan, että jäät poistuvat. Mikäli jääkansi on kiinteä saaristomerellä, joutuvat hylkeet jäämään kauemmas ulkomerelle ja näin ollen kevät on hyvää saalisaikaa suomukaloille. Mikäli jääkantta ei tule, kiusaavat hylkeet kalastajia koko ajan.

Keväällä ihmiset haluavat panostaa tuoreisiin kotimaisiin kaloihin, savustaminen ja grillaaminen alkavat pihapiireissä. Mikä siihen sen paremmin sopii kuin jäidenlähdön jälkeen saatu vaellussiika! Erilaisten salaattien kypsyminen tuo kalan käyttämisen taas helpoksi. " Mikäli ideoita kaipaa, saa niitä myymälästämme,
Hyvää kevättä, Jaska, Kalaliike S. Wallin

A.Ahlströmin ruukeissa on Parsailta 31.03. siitä on lähtenyt esittelykirje jäsenistölle sähköpostitse ja kirje on myös voutikunnan sivuilla.

Kilpiravintola Mami täyttää tulevana vappuna kymmenen vuotta, varsinainen syntymäpäivä on 30.4.2017. Pitäähän sitä vaatimattomasti juhlia, joten Mamissa on ryhdytty kirjantekopuuhiin yhdessä Markku Haapion ja Roni Lehden kanssa. Työn tulosta pääsee katsastamaan nyt kevään aikana. Kirja sisältää tuttuja reseptejä vuosien varrelta ja mahtavia annoskuvia.

Kilpiravintola Smör saa tänä keväänä mielenkiintoisen vieraan, kun Pohjoismaiden parhaaksi valittu ravintola Esperanto tekee pop up -vierailun Smöriin lauantaina 8.4. Vierailun aikana toteutetaan kaksi kattausta. Kilpipäivänä ravintola Smör tarjoaa kaikille ruokailemaan tuleville rotissööreille alkuun lasilliset kuplivaa!

Ravintola Suomalaisen Pohjan uusi ravintoloitsija keittiömestari, Chef Rôtisseur Jani Hellström lupaa asiakkailleen 10 % alennuksen jäsenkorttia näyttämällä.

Turun Voutikunnan Kilpiravintolat:

Ravintola Ylä Börs TURKU
Suomalainen Pohja TURKU
Ravintola Mami TURKU
Ravintola Smör TURKU
Turun kaupungin edustusravintola TURKU
Salon Seurahuone SALO
Raatihuoneen kellari PORI
Ravintola Trappi NAANTALI
Le Soleil NAANTALI
A. Ahlström Oy, Noormarkun Klubi NOORMARKKU
A. Ahlström Oy, Kauttuan Klubi KAUTTUA

Turun Voutikunnan kilpimyymälät

Kalaliike S. Wallin TURKU
Lihaliike Jokinen TURKU
Stockmann Herkku TURKU
K-Supermarket Manhattan TURKU

Muistattehan ilmoittaa osoitteen muutoksista ja sähköpostiosoitteenne!

Vuoden kaikkien tilaisuuksien paikka- ja aikatiedot löytyvät Turun Voutikunnan sivuilta.

Aurinkoisia kevätpäiviä!

Riitta Hirvonen

Vice Chargée de Missions de Turku, Commandeur, sihteeri

riitta.hirvonen(at)saunalahti.fi

Helmikuu 2017
 

Hyvää kevättalvea Arvoisa Rôtisseurs – jäsen!

Suuressa ranskalaisessa gastronomian klassikkokirjassa, Maun Fysiologia Brillat-Savarin antaa meille ohjeita tiedon katoamattomiksi kulmakiviksi:

”Herkkusuisuus on osoitus arvostelukyvystä, jonka avulla ihminen asettaa miellyttävältä maistuvan ravinnon sellaisen edelle, jolta tämä ominaisuus puuttuu”.

”Kokiksi tullaan, mutta paistinkääntäjiksi synnytään”.
 

Seuraava jäseniltamme on ravintola Suomalaisella Pohjalla perjantaina 17. maaliskuuta kello 18.30 Illan menun ruokajuomineen on meille suunnitellut Ravintola Suomalaista Pohjaa tammikuun alusta luotsannut jäsenemme Chef Rôtisseur, keittiömestari Jani Hellström. Hän pyörittää Pohjan lisäksi Raision tehtaiden ruoka- ja edustuspalveluita ja aloitti viime kesänä myös Turun Pursiseuran ravintolan yrittäjänä.

Menu

Tervetulomalja

André Clouet No 3 Rosé Champagne Brut

Tillimaustettu ahvencarpaccio, marinoitua mustajuurta ja tomaattia,mallaslimppukrutonkeja

Kloster Eberbach Riesling, Trocken, 2015 Saksa

Paahdettua munakoisokeittoa ja paprikaa

Paranga White 2015, Kir-Yianni, Florina Kreikka

Wanhantuvan ankkalan ankanrintaa, tummaa appelsiinikastiketta, punasipulihilloketta ja friteerattua riisiä

Moulin-a-Vent 2013, Olivier Merlin, Beaujolais, Ranska

Vuohenmaito cheddar ja Metsuri punahomejuustoa, porkkanahilloa ja saksanpähkinää

Château Carsin Doux "Suomi 100" 2010, Bordeaux, Ranska

Kookosjäädykettä ja ananasta, mangoa ja passionkastiketta

Château Carsin Doux "Suomi 100" 2010, Bordeaux, Ranska

Kahvi/Tee

Ilmoittautuminen ja mahdolliset erikoisruokavaliotoivomukset sekä pöytävaraukset vain sihteerille viimeistään torstaina 9. maaliskuuta mieluiten sähköpostilla osoitteeseen: riitta.hirvonen(at)saunalahti.fi tai puhelimella +358407241468

Menu maksaa 56 euroa, sisältää tervetulojuoman ja viinipaketti 42 euroa. Maksu maksetaan etukäteen heti, kun ilmoittautuminen on vahvistettu, maksuaikaa on kolme päivää ilmoittautumisen vahvistuksesta.
Turun voutikunnan tilille: FI44 4055 8120 0077 93 Turun Paistinkääntäjät
 

Juhlavuoden erikoistapahtumia

Huhtikuussa

Ruoka- ja viinimatka Italiaan, Toscanaan, matkalle lähdetään keskiviikkona 05.huhtikuuta ja kotiin palataan 10. huhtikuuta. Matka on varattu täyteen.

Kesäkuussa

Saaristolaisristeily Tallink Siljan laivoilla

Rotissöörien ja OMGD:n yhteinen tilaisuus on Saaristolaisristeily lauantaina 10. päivä kesäkuuta. Matkaan mahtuu 50 ensiksi ilmoittautunutta. Menomatka tehdään Tallink Siljan laivalla Galaxy ja paluumatka laivalla Baltic Princess kansipaikoin, lisäksi käytössä on matkatavarahyttejä molempiin suuntiin. Saaristoristeily alkaa erikoisaamiaisella, jonka jälkeen on Samppanja-tasting. Paluumatkalla on Yllätysmenu kauden parhaista raaka-aineista Grill House-ravintolassa. Menu sisältää viisi ruokalajia sekä kokonaisuuteen sopivat viinit ja lähdeveden.

Saaristolaisristeily maksaa yhteensä 134,50 euroa/henkilö. Hintaan sisältyy erikoisaamiainen 20,50 euroa, samppanja-tasting, juomien lisänä pieni anakanmaksa-, mäti- ja hummeritoast 35 euroa ja yllätysmenu ruokajuomineen 79 euroa.

Ilmoittautuminen Saaristolaisristeilylle ja mahdolliset erikoisruokavaliotoivomukset sekä pöytävaraukset vain sihteerille viimeistään sunnuntaina 19. maaliskuuta mieluiten sähköpostilla osoitteeseen: riitta.hirvonen(at)saunalahti.fi tai puhelimella +358407241468

Maksu maksetaan etukäteen heti, kun ilmoittautuminen on vahvistettu, maksuaikaa on kolme päivää ilmoittautumisen vahvistuksesta Turun voutikunnan tilille: FI44 4055 8120 0077 93 Turun Paistinkääntäjät

Elokuussa

Teatterimatka Tampereelle ”Kaasua, komisario Palmu”

Torstaina 3. elokuuta klo 18:00 Tampereen Komediateatteri, Lapintie 3. Katsomme Mika Waltarin Kaasua, komisario Palmu -näytelmän ja nautimme sen jälkeen iltabuffeen.

Hinta 62 € sis. teatterilippu, alkumalja ja buffet, muut juomat maksetaan paikan päällä.

Mukaan on varattu lippukiintiötä Lahden, Turun ja Helsingin voutikunnille. Osallistujien määrästä riippuen Turusta järjestetään yhteiskuljetus. Ilmoittautuminen vain sihteerille viimeistään perjantaina 31. maaliskuuta mieluiten sähköpostilla osoitteeseen: riitta.hirvonen(at)saunalahti.fi tai puhelimella +358407241468

Maksu maksetaan etukäteen heti, kun ilmoittautuminen on vahvistettu, maksuaikaa on kolme päivää ilmoittautumisen vahvistuksesta Turun voutikunnan tilille: FI44 4055 8120 0077 93 Turun Paistinkääntäjät

Syyskuussa

Syyskuussa Turun Voutikunta 40 vuotta
Meidän kaikkien yhteistä Turun Voutikunnan 40-vuotisjuhlaa vietämme lauantaina syyskuun 16. päivä Turun Linnassa.

Kilpipaikkojen kuulumisia:

Turun kauppahallissa vietettiin lauantaina 4.2. perinteiset viini- ja ruokajuhlat, joiden liput myytiin loppuun ennätysmäisen nopeasti. Mukana oli myös kilpiyritys Lihaliike Reino Jokinen, jonka erikoisuus oli kokonainen palvattu possu, jota myytiin annoksina.

Reino Jokisen kauppias Jari Heinonen muistuttaa, että talveen kuuluvat luulliset keittoja patalihat. - Kuuma keitto lämmittää kylmällä! Alkuvuoden tapahtumien jälkeen Reino Jokisella suunnataan laskiaisen hernekeiton kautta kohti karitsanpaisteja ja pääsiäistä.

Kilpiravintola Suomalaisen Pohjan yrittäjä on vaihtunut, kun paikkaa pitkää luotsannut Tapio Kulmala jäi eläkkeelle. Kulmala on työskennellyt kokin ammatissa 47 vuotta ja niistä reilut 22 vuotta Suomalaisen Pohjan yrittäjänä. Pohjan uutena yrittäjänä aloitti keittiömestari Jani Hellström. Hän lupaa, että Pohjan perinteikäs ja klassinen linja säilyy, eikä miljööseen ole tulossa isoja muutoksia.

Ravintola Mamissa ollaan pääsiäisviikolla olemme karitsan lumoissa ja Yliristniemen karitsaa on taas tarjolla hyvin monella tapaa.Toukokuussa Mami on mukana perinteisillä Riesling-viikoilla. Luvassa on äyriäisherkkuja ja ihania viinejä. Muista myös Riesling-tasting, kysy lisää viinimestariltamme!
 

Turun Voutikunnan Kilpiravintolat:

Ravintola Ylä Börs TURKU

Suomalainen Pohja TURKU

Ravintola Mami TURKU

Ravintola Smör TURKU

Turun kaupungin edustusravintola TURKU

Salon Seurahuone SALO

Raatihuoneen kellari PORI

Ravintola Trappi NAANTALI

Le Soleil NAANTALI

A. Ahlström Oy, Noormarkun Klubi NOORMARKKU

A. Ahlström Oy, Kauttuan Klubi KAUTTUA

 

Turun Voutikunnan Kilpimyymälät:

Kalaliike S. Wallin TURKU

Lihaliike Jokinen TURKU

Stockmann Herkku TURKU

K-Supermarket Manhattan TURKU

Maukasta madekautta!

Muistattehan ilmoittaa osoitteen muutoksista ja sähköpostiosoitteenne! Vuoden kaikkien tilaisuuksien paikka- ja aikatiedot löytyvät Turun Voutikunnan sivuilta.

Riitta Hirvonen

Vice Chargée de Missions de Turku, Commandeur, sihteeri

riitta.hirvonen(at)saunalahti.fi

040-724146

Paistinkääntäjät ry

Hyvää Juhlavuotta Turun Voutikunnan Rotissöörit!

Tammikuu 2017

Olemme aloittaneet upean Juhlavuoden; Suomi 100 vuotta ja Turun Voutikunta 40 vuotta! Kuten jo viime kirjeessä kerroin, juhlimme Voutikuntaamme Turun linnassa lauantaina 16.syyskuuta, mutta siitä tarkemmin myöhemmin.

Kuluva vuosi tulee sisältämään perinteisten Dîner Amîcal-tilaisuuksien lisäksi joitakin uusia, erikoisia tapahtumia, mm Kauttuan klubin kummitusillan sekä saaristoristeilyn samppanjatastingeineen. Viime vuosi osoitti taas kerran jäsentemme aktiivisuuden ja yhteen hiileen puhaltamisen ja kiitänkin Teitä kaikista saamistani positiivisista palautteista.

Pyrimme huomioimaan itsenäisen Suomen juhlavuoden myös omissa tapahtumissamme eri tavoin.

Ennakkomaksut ovat tuoneet mukanaan selkeyttä ja peruutukset ovat olennaisesti vähentyneet, mistä myös ravintolat ovat luonnollisesti olleet varsin mielissään.

Nuorten kokkien kansallinen kilpailu järjestetään Oulussa lauantaina 21. tammikuuta. Pidetään peukkuja Turkua edustavalle Essi Jokelalle, Tallink Silja. Essiä sparraa Maître Rôisseur, Commandeur Heikki Härmä.

Ja sitten vielä, nythän on menossa äänestys ”vuoden turkulaisesta” ja olette varmaankin huomanneet, että mukana on kaksi Turun Paistinkääntäjien jäsentä, joten...

Tänä vuonna vietämme perinteistä blini-iltaamme Ravintola Mamissa maanantaina 6. helmikuuta klo 18.30.

Ilmoittautuminen ja mahdolliset pöytävaraukset sekä erikoisruokavaliotoiveet vain sihteerille viimeistään maanantaina 30.tammikuuta mieluiten sähköpostilla osoitteeseen:

riitta.hirvonen(at)saunalahti.fi tai puhelimella +358407241468.

Mukaan mahtuu 60 henkilöä.

 

M enu

Tervetulojuoma

Ayala Brut Suomi 100v

***

Blinejä ja mateenmätiä

Charles Baur Pinot Blanc 2014

***

Wanhantuvan ankkaa x 2

Daudet-Noudin Savigny-Les Beaune Aux Petit Liards 2011

***

Sitruunakreemiä ja vadelmasorbettia

Toni Jost Wallufer Walkenberg 2015

***

Kahvi/Tee

Menu maksaa 78 euroa (sisältää tervetulojuoman) ja juomapaketti 30 euroa. Maksu maksetaan etukäteen heti, kun ilmoittautuminen on vahvistettu Turun voutikunnan tilille: FI44 4055 8120 0077 93 Turun Paistinkääntäjät

Jäsentilaisuuksiemme pukeutumisen suhteen kertaan mieliinne, että niissä pukukoodi on pikkutakki tai arkipuku, solmio ja käädyt. Tästä poiketaan ainoastaan erikseen mainittaessa.

Muut jäsentilaisuudet järjestetään seuraavasti:

Perjantai 17.03 Ravintola Suomalainen Pohja

Torstai 27.04. Turun kaupungintalo

Keskiviikko 17.05. A. Ahlström, Noormarkun klubi

Lauantai 10.06. Rotissööriristeily

Torstai 10.08. rapujuhla, E. Ekblom

Lauantai 16.09. Turun linna, Turun Voutikunta 40 vuotta

Torstai 12.10. Salon Seurahuone

Perjantai 10.11. Kauttualla kummittelee

Sunnuntai 03.12. Brunssi, Marina Palace

Turun Voutikunnan Kilpiravintolat:

Ravintola Ylä Börs TURKU

Suomalainen Pohja TURKU

Ravintola Mami TURKU

Ravintola Smör TURKU

Turun kaupungin edustusravintola TURKU

Salon Seurahuone SALO

Raatihuoneen kellari PORI

Ravintola Trappi NAANTALI

Le Soleil NAANTALI

A. Ahlström Oy, Noormarkun Klubi NOORMARKKU

A. Ahlström Oy, Kauttuan Klubi KAUTTUA

 

Turun Voutikunnan kilpimyymälät:

Kalaliike s. Wallin TURKU

Lihaliike Jokinen TURKU

Stockmann Herkku TURKU

K-Supermarket Manhattan TURKU

Ja sitten ikuisuuskysymys: Ilmoittakaa osoitteen muutokset ja sähköpostinne!

Toivotan kaikille oikein hyvää ja maukasta Itsenäisen Suomen ja Turun voutikunnan juhlavuotta!

Voutinne

Turkka Oiva

turkka.oiva(at)kolumbus.fi

+358400823186

Joulukuu 2016

Jouluinen tervehdys Turun Voutikunnan Paistinkääntäjille!

Muutaman päivän kuluttua Suomen Turku julistaa perinteisesti joulurauhan, jota katsellaan ja kuunnellaan eri puolilla maailmaa asuvien suomalaisten kodeissa. Se on hetki, joka kauniisti herkistää mielet kristikunnan suuren juhlan, joulun, viettoon. Jouluhan merkitsee meille rotissööreillekin hyvin tärkeätä aikaa. Nautimme yhdessä läheisten kanssa perinteisiä joulun herkkuja.

Tänä vuonna järjestettiin kolme kapitulia, Vaasan Kvarken-kapituli helmikuussa, Oulun Suurkapituli Valkean kaupungin kalaasit elokuussa ja Le Petit Chapitre de Tampere paikalliskapituli joulukuussa. Kaikki jättivät hyviä muistoja ja hoidettiin mainiosti.

Tulevana vuonna Suomi juhlii satavuotista itsenäisyyttään ja Turun voutikunta täyttää 40 vuotta. Oma juhlavuotemme huipentuu 40-vuotisjuhlaan Turun linnassa lauantaina 16.09.2017.

Tammikuu 2017

Vuoden ensimmäinen tilaisuus on perinteisesti lounas ja se on tänä vuonna Ravintola Foijassa lauantaina 14. tammikuuta klo 13.00. Chef Rôtisseur, Keittiötoimenpäällikkö Executive Chef Mikko Mäkipää on suunnitellut meitä varten menun ruokajuomineen. Menu maksaa 48 euroa sisältäen tervetulojuoman ja viinipaketti 32 euroa. Menu maksetaan etukäteen heti, kun ilmoittautuminen on vahvistettu.
Turun voutikunnan tilille: FI44 4055 8120 0077 93 Turun Paistinkääntäjät

Menu

Tervetuliaismalja

Lohipastrami

tillimajoneesia, friteerattua inkivääriä & kirjolohenmätiä
 

Karitsan Entrecôte

Yön yli haudutettua Tammisen luomukaritsan entrecôtea

timjamikastiketta, rosmariini peruna confit

 

Rapeaa perunankuorta

savuporoa

 

Kakku savustetusta suklaasta

tattikreemi & tyrnianglaise

 

Kahvi, Tee

Viinit

Black Cottage Sauvignon blanc 12 cl, Uusi-Seelanti

Sartori Amarone, 16 cl, Italia

Dow`s Late Bottled Vintage Port, 8 cl Portugali

Ilmoittautuminen ja mahdolliset pöytävaraukset vain sihteerille viimeistään perjantaina 7. päivä tammikuuta mieluiten sähköpostilla osoitteeseen: riitta.hirvonen(at)saunalahti.fi tai puhelimella +358407241468. Ruoka-aineallergiat mainittava ilmoittautumisen yhteydessä. Ravintolaan on esteetön kulku.

Vuoden 2017 jäsentilaisuudet

lauantai tammikuun 14. päivä, lounas Ravintola Foija

maanantai helmikuun 06. päivä, blini-ilta, Mami

perjantai maaliskuun 17. päivä, Ravintola Suomalainen Pohja

torstai huhtikuun 27. päivä, Turun Kaupungintalo

keskiviikko toukokuun 17. päivä, A. Ahlström, Havulinna

torstai elokuun 10. päivä, rapujuhla E. Ekblom

lauantai syyskuun 16. päivä, Turun Linna, voutikunnan 40-vuotisjuhla

torstai lokakuun 12. päivä, Salon Seurahuone

perjantai marraskuun 10. päivä, Kauttualla kummittelee

sunnuntai joulukuun 3. päivä, Joulunajan brunssi, Marina Palace

Turun Voutikunnan Kilpiravintolat:

Ravintola YläBörs TURKU

Suomalainen Pohja TURKU

Ravintola Mami TURKU

Ravintola Smör TURKU

Turun kaupungin edustusravintola TURKU

Salon Seurahuone SALO

Raatihuoneen kellari PORI

Ravintola Trappi NAANTALI

Le Soleil NAANTALI

A. Ahlström Oy, Noormarkun Klubi NOORMARKKU

A. Ahlström Oy, Kauttuan Klubi KAUTTUA

Turun Voutikunnan kilpimyymälät:

Kalaliike S. Wallin TURKU

Lihaliike Jokinen TURKU

Stockmann Herkku TURKU

K-Supermarket Manhattan TURKU

Muistattehan ilmoittaa osoitteen muutoksista ja sähköpostiosoitteenne! Vuoden kaikkien tilaisuuksien paikka- ja aikatiedot löytyvät Turun Voutikunnan sivuilta. Sivuilla on myös kuvagalleria, jossa on eri jäsentilaisuuksissa otettuja kuvia sekä tiedotetaan ajankohtaisista tapahtumista. Käyttehän katselemassa!

Kiitän Turun voutikunnan jäseniä aktiivisuudesta ja toivotan Teille kaikille

Riemullista joulua ja kaikin puolin Hyvää Rotissöörivuotta 2017!

Jouluisin terveisin

Turkka Oiva

Bailli Règional de Turku, Commandeur

0400823186

turkka.oiva(at)kolumbus.fi

Lisää tapahtumia, uutisia ja tietoa: www .rotisseurs.fi

 

 

Joulukuussa tapaamme Rotissööri-treffeillä

Vielä ennen joulukiireitä jäsenistöllä on mahdollisuus tavata ystäviä ja rentoutua Rotissööritreffeillä tiistaina 13. joulukuuta Viinille ravintolassa klo 17.00-20.00. Treffit on tapaaminen vapaan seurustelun merkeissä ja sinne voi tulla vaikka suoraan töistä. Tilaisuuteen ei tarvitse ilmoittautua eikä siellä käytetä käätyjä.

Nähdään Treffeillä!

Riitta Hirvonen
Vice Chargée de Missions de Turku, Commandeur, sihteeri
riitta.hirvonen(at)saunalahti.fi
040-724146

 

Chaîne Des Rotisseurs nuori kokki -aluekilpailu

Kilpailu käytiin 20.11.2016 Raision Timalissa

Kilpailuun oli ilmoittautunut 3 osanottajaa viimeiseen ilmoittautumispäivään 13.11.2016 mennessä. Kilpailu käytiin ns. korikilpailuna. Kilpailija saa korin, josta on aikaa 30 min. suunnitella kolmen ruokalajin menu korin raaka-aineista. Tämän jälkeen on kolme tuntia aikaa valmistaa ruokalajit, kutakin neljä annosta. Pääraaka-aineet olivat, alkuruokaan nieriä, pääruokaan kani ja jälkiruokaan mango.

Kilpailuun osallistuivat:

Juho Karro, Timali Raisio
Essi Jokela, Silja Line
Amel Boughalmi, Timali Raisio

Tuomaristossa toimivat :

Jenni Bergström, Chef Rôtisseur, Suomen kokkimaajoukkue
Harri Lindstedt, Maître Rôtisseur, Commandeur, Suomen Keittiömestarit ry:n
Keittiömestareiden maajoukkue
Laura Virolainen, Chef Rôtisseur, Smör
Esko Savisalo, Officier
Riitta Hirvonen, Vice-Chargée de Missions, Commandeur, tekniikkatuomari

 

Nuorten vaativan kilpailun voiton vei Essi Jokela, Silja Line. Hän edustaa Turun voutikuntaa Oulussa 21.01.2017 pidettävässä kansallisessa kisassa. Hänelle toivomme onnea ja menestystä kovaan ja vaativaan kilpailuun.

Kansallisen kilpailujen voittaja edustaa Suomea Jeunes Chefs Rôtisseurs Competition 2017, joka käydään syyskuussa 2017 Australiassa.

Turun Voutikunnan kiitokset Raision Timalille ja Timalin opettaja Tomi Aholle kilpailun järjestelyistä.

Kiitokset kilpailun tukijoille, Kespro Noutotukku Turku,
K-Supermarket Manhattan, Turku

Onnea ja menestystä vielä kaikille kilpailuun osallistuneille ja sen onnistumiseen

vaikuttaneille!
Kai Järnström
Vice-Conseiller Culinaire
Chaîne Des Rôtisseurs

Turku

Paistinkääntäjät ry

Joulukuu 2016
Joulunajan Brunssi

 

Arvoisat Turun voutikunnan Paistinkääntäjät!

Vuoden viimeisessä tilaisuudessa joulunajan Brunssin ruokapöytä notkuu Ravintolatoimenpäällikkö Jarno Saarisen suunnittelemia herkkuja Naantalin Kylpylän Ravintola Paviljongissa 1. Adventtina, sunnuntaina 27. päivä marraskuuta klo 12.00-15.00.
Juomasuosituslistan on meille laatinut Viinimestari Jenni Malmberg. Brunssille voi vanhaan tapaan kutsua mukaan myös ystäviä. Lasillinen kuohuviiniä sekä runsas ja herkullinen brunssi maksaa 48 € / hlö, lapset 6-12 v 24 €/henkilö, alle 6 v ei peritä maksua.

Maksu maksetaan etukäteen heti, kun ilmoittautuminen on vahvistettu, maksuaikaa on kolme päivää ilmoittautumisen vahvistuksesta. Juomat maksetaan paikan päällä.

Turun voutikunnan tili: FI44 4055 8120 0077 93 Turun Paistinkääntäjät Ilmoittautuminen ja mahdolliset pöytävaraukset vain sihteerille viimeistään torstaina 17.  marraskuuta mieluiten sähköpostilla: riitta.hirvonen(at)saunalahti.fi tai puhelimella +358407241468. Brunssille mahtuu 270 henkilöä. Ilmoittautumisen yhteydessä on mainittava kaikkien osallistujien nimet ja lasten ikä plaseerausta varten.

Bussit 201 ja 203 lähtevät Turusta kauppatorilta ja pysähtyvät kylpylän kohdalla.

Muistattehan ilmoittaa osoitteen muutoksista ja sähköpostiosoitteenne!

Maukasta talven odotusta!

Riitta Hirvonen

Vice Chargée de Missions de Turku, Commandeur, sihteeri

riitta.hirvonen(at)saunalahti.fi
040-724146

 

Rotisseur-brunssi 27.11.2016 Naantalin Kylpylä

Mehu- ja hedelmäasema:

Appelsiini-, omena- ja karpalomehua

Leikattuja tuoreita hedelmiä

Salaatti- ja leikkelepöytä:

Tuoreita salaatteja ja mehustettuja kirsikkatomaatteja

Peruna-omenasalaattia

Juureslastuja ja fenkolisiitepölyllä maustettua hummusta

Tyrnisilakkaa

Le Soleilin rapusilliä

Siian- ja lohenmätiä, smetanaa ja punasipulia

Graavisiikatartaria mallasleivällä

Savuahventerriiniä ja punaherukkafenkolia

Paahdettua sokerisuolattua lohta ja wasabicremeä

Valtasen kylmäsavukirjolohta ja pikkelöityä sinapinsiementä

Caesarsalaattia ja korianterilla maustettua jyväbroileria

Savustettua ankanrintaa ja kurpitsachutney

Härkäpastramia ja metsäsienisalaattia

Talon leipävalikoima ja kurpitsansiemenvoi

Lämminpöytä:

Lohta 'bouillabaisse' ja rouillea

Tillliperunaa

Chorizomakkaraa

Lammaspyöryköitä ja kanttarellikastiketta

Thaimaalainen punainen karitsacurry ja jasmiiniriisiä

sitruunapaahdettuja juureksia

Mustaleima-perunagratiinia

Carveerauspisteessä:

Kotimaista pihvihäränfileetä, madeira- ja choronkastiketta

Jälkiruokapöytä:

Juustovalikoima ja päärynähilloketta

Limeposset

Tyrni-suklaakakkua

Briossivanukas, kardemummalla maustettua vadelmahilloa ja valkosuklaachantilly

Sunborn Bakeryn petit fours

Kahvi / Tee

 

Samppanjat:

1/1 12cl

Deutz Brut Classic 69.00 10.00

AC Champagne

Chardonnay, Pinot Meunier, Pinot Noir

Bollinger Special Cuvee 90.00 15.00

AC Champagne

Pinot Noir, Chardonnay, Pinot Meunier

Deutz Rosé Vintage 2009 89.00

AC Champagne

Pinot Noir

Kuohuviinejä :

Astoria Lounge Spumante Brut 35.00 8.00

Astoria, Treviso, Veneto

Chardonnay, Malvasia, Moscato

Mas Pere Cava Semi-Seco 35.00 8.00

Pere Ventura, Penedes

Macabeo, Parellada, Xarel-lo

Valkoviinejä :

1/1 16cl

Trarbacher Ungsberg Riesling Alte Reben 2014 69.00

Weingut Richard Böcking

Riesling, Biodynaaminen

Mosel, Saksa

Weissburgunder Bickensohler Herrenstück 2014 59.00 12.00

Weingut Holger Koch

Weissburgunder, Luomuviini

Baden, Saksa

Peter Lehman Layers White 2014 45.00 9.00

Peter Lehman

Semillon, Muscat, Gew ürztraminer, Pinot Gris

Barossa, Australia

Punaviinejä :

1/1 16cl

Le Réveil Cabernet Sauvignon 2014 39.00 19.00

Les Domaines Auriol

Cabernet Sauvignon

Corbiéres

Peter Lehman Layers Red 2014 45.00 9.00

Peter Lehman

Shiraz, Mourvedre, Tempranillo, Grenache

Barossa, Australia

Vacqueyras Domaine des Génets 2012 59.00

Delas Freres

Grenache, Syrah, Mourvedre

Rhône, Ranska

Pittacum Barrica 2010 55.00 12.00

Bodegas Pittacum

Mencia

Bierzo, Espanja

Jälkiruokaviinejä :

Huxelrebe Auslese Bio 2014 10.00 / 8cl

Biow eingut Lorenz

Huxelrebe

Rheinhessen, Saksa

Sileni Late Harvest 2011 9.60 / 8cl

Sileni Estates

Semillon

Haw kes Bay

Uusi-Seelanti

 

 

 

 

Syyskuu 2016

Arvoisat Turun voutikunnan Paistinkääntäjät!

 

Jäsenkirjeen alkuun voutimme Turkka Oivan terveiset:

Perinteisesti elokuun kolmantena viikonloppuna vietettiin Suomen suurkapitulia ja tällä kertaa järjestelyvuoro oli Oulun voutikunnalla. Turkulaisia oli mukana 39 henkilön edustava joukko, josta 15 osallistui installaatioon joko uutena jäsenenä tai arvonvaihdosta johtuen.

Perjantain Diner Amicalin paikaksi oli valittu Ravintola Nallikari, mikä olikin erinomainen kohde aivan Perämeren rannalla. Illallinen oli monipuolinen ja kun sääkin vielä suosi, niin kauniin auringonlaskun tuomatunnelma täydensi makuaistien harmoniaa.

Lauantain lounaat oli suunniteltu oivallisesti ja rohkeastikin kasvislounaiksi, joiden palaute oli poikkeuksetta kiitettävää tasoa.

Installointi ja samppanjatarjoilu tapahtuivat kaupungintalolla, joka osoittautuikin arvokkuudessaan juuri oikeaksi paikaksi. Kaupungin tervehdyksen tilaisuuteen toi kaupunginjohtaja Matti Pennanen, joka tyylikkäässä puheessaan huomioi merkittävästi juhlavieraat.

Grand Diner nautittiin Lapland Hotel Oulun ravintolassa. Sekä keittiö- että saliprikaatit hoitivat osuutensa huippuunsa viedyllä ammattitaidolla.

Haluan vielä tässä yhteydessä kiittää Oulun vouti Anna Paakkaria esikuntineen kapitulista, jossa ruoat ja viinit onnistuivat upeasti ja tunnelma oli koko ajan katossa.

Turkka Oiva

Syyskuu

Salon Seurahuoneella sadonkorjuun ja syysteurastuksen antimia oli nauttimassa 57 henkilöä. Vuoden kaksi viimeistä tilaisuutta ovat edessä ja seuraavaksi on vuorossa Ravintola Mami.

Lokakuu
Ravintola Mamissa istumme ruokapöydän ääreen tiistaina lokakuun 11. päivä kello 18.30

 Ravintoloitsijoiden Maître Restaurateur Sari Espolan, Maître Rôtisseur Marko Rauhalan ja Chef Rôtisseur Mikko Piipposen toivomuksen mukaisesti “Aterioille tulee kaikkien kokoontua hyväntuulisina ja iloisina unohtaen siksi hetkeksi surunsa ja murheensa täydelleen.” Huomioitsija (Seuratavat, 1943). Viinimestari Maître Sommelier Marjo Heinonen on valinnut viinit hyväntuuliselle ateriallemme.

 

Menu

Tervetulojuoma

Champagne Gosset Excellence Brut
 

Haarikkalan tilan  fenkolista keittoa ja Föglön kylmäsavulohta

Palz Weegmüller Blanc de Noir trocken 2015
 

Viskilän tilan kukonpojan maksaterriniä

Mittelrhein Toni Jost Bacharacher Hahn Riesling Kab inett 2014
 

Eskolan tilan vasikkaa

Bordeaux- AC Graves Château Mamin 2009

 

Vasaramäen luomuomenaa

Baden Weingut Keller 2015 Weshofener Kirchspiel Riesling Auslese

Kahvi/Tee

 

Menu maksaa 62 euroa sisältäen tervetulojuoman.  Viinipaketin hinta on 42 euroa. Mukaan mahtuu 60

henkilöä. Ilmoittautuminen, pöytävaraukset ja mahdolliset erikoisruokavaliot vain sihteerille viimeistään

tiistaina 4. päivä lokakuuta mieluiten sähköpostilla osoitteeseen riitta.hirvonen(at)saunalahti.fi tai

puhelimella +358407241468.

Maksu maksetaan etukäteen heti, kun ilmoittautuminen on vahvistettu. Maksuaikaa on kolme päivää

ilmoittautumisen vahvistuksesta.

Turun voutikunnan tilille: FI44 4055 8120 0077 93 Turun Paistinkääntäjät

Marraskuu
Vuoden viimeinen tilaisuus joulunajan Brunssi nautitaan Naantalin Kylpylässä 1. Adventtina

sunnuntaina 27. päivä marraskuuta klo 12.00-15.00. Seuraavassa jäsenkirjeessä saatte lisätietoja

tilaisuudesta.

Muistattehan ilmoittaa osoitteen muutoksista ja sähköpostiosoitteenne!

Maukasta syksyä !

Riitta Hirvonen

Vice Chargèe de Missions de Turku, Commandeur, sihteeri

riitta.hirvonen(at)saunalahti.f i

040-7241468

Elokuu 2016

Hyvät Turun voutikunnan Paistinkääntäjät!

”Meillä on kaksi uutta upeata kilpipaikkaa; Lihaliike Reino Jokinen Turun Kauppahallissa ja Ravintola KalaTrappi Naantalissa. Parhaimmat onnittelut kummallekin ja nyt sitten vaan ahkerasti kilpiä ihailemaan.

Puhemiesneuvosto on myöntänyt Turun voutikunnalle oikeuden oheismateriaalin myyntiin ja kauttani voitte tilata pinssejä, essuja, brodeerattuja rintamerkkejä yms. Uusina tuotteina Puhemiesneuvosto hyväksyi 31.05.06 pitämässään kokouksessa pikeepaidan Chaîne des Rôtisseurs-tekstillä ja logolla, isännänviirin sekä silkkihuivin.”

Siinä oli otteita voudin kirjeestä kymmenen vuoden takaa, kappale elävää Turun voutikunnan historiaa. Myös silloin järjestimme rapujuhlat Ravintola KalaTrappissa kuten nytkin kymmenen vuotta myöhemmin.

Viime viikon rapujuhla oli taas rattoisa ja maukas tilaisuus, herkullisia rapuja lisukkeineen ja reippaita rapulauluja. Rapujuhlissa oli mukana 43 henkilöä.

Syysteurastus

Aloitamme syyskauden perinteisellä ja odotetulla Salon Seurahuoneen syysteurastuksella

tiistaina 13.09.2016 poikkeuksellisesti jo klo 18.00.

Syysteurastuksen menu:

Tervetulojuoma

***

Siikaa ja rapua

***

Peuraa ja omenaa

***

Palsternakkakeittoa

***

Sorsaa

***

Puolukkaa

***

Kahvi/Tee

Menun hinta 59 euroa sisältäen tervetulomaljan. Viinipaketti maksaa 45 euroa. Viinipaketin sisältö selviää myöhemmin.

Ilmoittautuminen yhteiskuljetukseen ja Dîner Amicalille ja mahdolliset erikoisruokavaliot sekä pöytävaraukset vain sihteeri Riitta Hirvoselle viimeistään keskiviikkona 07. päivänä syyskuuta sähköpostilla riitta.hirvonen(at)saunalahti.fi tai puhelimella 0407241468.

Maksu maksetaan etukäteen heti, kun ilmoittautuminen on vahvistettu. Maksuaikaa on kolme päivää ilmoittautumisen vahvistuksesta.

Maksu Turun voutikunnan tilille: FI44 4055 8120 0077 93 Turun Paistinkääntäjät

Yhteiskuljetus Turusta lähtee osoitteesta Aurakatu 2, klo 17.00, bussiin mahtuu 50 henkilöä. Yhteiskuljetuksen maksaa Turun Voutikunta.

Tamperrada Pintxokilpailuna Porin ravintoloissa

Kuten jo edellisestä kirjeestä saitte lukea, niin kuluvalla viikolla järjestetään Porin ravintoloissa Tamperrada Pintxokilpailuna. Pintxot ovat tarjolla ravintoloissa maanantaista perjantaihin klo 11-16 ja viikko huipentuu herkutteluun Porin Kauppahallissa 19.08.2016. Tässä linkki tapahtumaan: www.tamperrada.fi/pori/

Rotissööri-treffit

Muistutan myös, että tapaamme Rotissööri-treffeillä keskiviikkona 07. syyskuuta Viinille

ravintolassa klo 17.00-20.00. Treffit on tapaaminen vapaan seurustelun merkeissä ja sinne voi tulla vaikka suoraan töistä. Tilaisuuteen ei tarvitse ilmoittautua eikä siellä käytetä käätyjä.

Toivotan kaikille maukasta loppukesää ja syksyä herkullisten ruokien ja jalojen juomien parissa!

Voutinne

Turkka Oiva

0400823186

turkka.oiva(at)kolumbus.fi

 

Kesäkuu 2016

Kesäinen tervehdys Turun voutikunnan Paistinkääntäjille!

Voutikuntamme jälleen kerran erittäin aktiivinen kevätkausi on eletty ja nyt saamme nauttia Suomen suven moninaisista, sekä sielun että ruumiin herkuista.Uusista kotimaisista perunoista olemme saaneet jo nauttia ja seuraava ruokavuoden odotettu kohokohta onkin rapuaika, joka alkaa 21. heinäkuuta jatkuen sitten lokakuun loppuun asti.

Vietämme tänä vuonna rapujuhlaamme Naantalissa Ravintola Trappissa torstaina 11. elokuuta klo 18.30.

Menu

Tervetulomalja

Beaumont des Crayères Grande Reserve

***

Kotimaisia tuoreita keitettyjä Puujärven rapuja lisukkeineen

(7 kpl jokirapuja tai täplärapuja valinnan mukaan)

Trimbach Ribeauville Riesling 2013

***

Paistettua Airiston siikaa, siideri-voivaahtokastikkeen kera

Trimbach Ribeauville Riesling 2013

***

Vadelma-semifreddo, tuoreita Taivassalon vadelmia

Calvet Reserve du Ciron Sauternes

***

Kahvi/Tee

Menu maksaa 69 €, sisältäen joko joki - tai täpläravut ja tervetulojuoman, viinipaketin hinta on 29 €. Yhteiskuljetuksen maksaa Turun Voutikunta. Maksu maksetaan etukäteen heti, kun ilmoittautuminen on vahvistettu, maksuaikaa on kolme päivää ilmoittautumisen vahvistuksesta.

Turun voutikunnan tilille: FI44 4055 8120 0077 93 Turun Paistinkääntäjät

Ilmoittautuminen yhteiskuljetukseen ja Dîner Amicalille ja mahdolliset erikoisruokavaliot sekä pöytävaraukset vain sihteerille, viimeistään torstaina 04. päivä elokuuta. Ilmoittautumisen yhteydessä on mainittava kumman rapulajin valitsee mieluiten sähköpostilla osoitteeseen riitta.hirvonen(at)saunalahti.fi tai puhelimella +358407241468 viimeistään torstaina 04.08. 2016.

Yhteiskuljetus Turusta lähtee osoitteesta Aurakatu 2, kello 18.00. Bussiin mahtuu 50 henkilöä.

 

Smör - Skandinaavisia herkkuja historiallisessa miljöössä

Kesäkuun kilpiravintola on Smör, Turku

Aukioloajat: lounas ma-pe 11-14, à la carte ma-pe 16.30-23, la 16-23

(Juhannusviikolla 23.6-27.6 Smör on suljettu)

Pöytävaraukset: 02-5369444, info@smor.fi

Ravintolan kotisivut: http://www.smor.fi

Osoite: Läntinen Rantakatu 3, Turku

Kuukauden ravintolan Rôtisseurs-jäsenetu: Smör tarjoaa ruokailun alkuun lasillisen kuohuvaa koko rotisseurs-pöytäseurueelle. Ilmoitathan varauksen yhteydessä olevasi rotissööri.

Tamperrada Pintxo-kilpailu

Espanjan San Sebastianissa vietetään vuosittain tammikuussa La Tamborrada-fiestaa.

Tampereen voutikunta otti juhlasta mallia ja järjestävät tänä kesänä neljättä kertaa Tamperradajuhlansa.

Teemme Tampereen kanssa hyvää yhteistyötä ja nyt Tamperrada järjestetään Pintxokilpailuna myös Turun voutikunnan alueella Porissa maanantaista perjantaihin 15. -19. elokuuta 2016.

Pintxot ovat tarjolla ravintoloissa klo 11 -16, lounasravintoloissa klo 11 -16 ja tapahtuma huipentuu herkutteluun Porin Kauppahallissa 19.08.2016.

Tilaisuuden järjestelyt on hoitanut porilainen Tampereen Ammattikorkeakoulun restonomiopiskelija Touko Setälä, joka on tehnyt valtavan työn ja ansaitsee reilut kiitokset hatun nostoineen.

Tässä linkki tapahtumaan: www.tamperrada.fi/pori/

Toivottavasti palkitsemme Toukon työn osallistumalla aktiivisesti Turun voutikunnan Tamperradaan Porissa 15.-19. elokuuta, niin, ja otetaan ystäviäkin mukaan!

Rotissööri -  treffit

Syyskuussa tapaamme Rotissööri -  treffeillä keskiviikkona 07. päivä syyskuuta Viinille ravintolassa. Treffit on tapaaminen vapaan seurustelun merkeissä klo 17.00-20.00. Tilaisuuteen voi tulla vapaasti, vaikka suoraan töistä, eikä siihen tarvitse ilmoittautua. Tilaisuudessa ei käytetä käätyjä.

Ja sitten taas kerran, muistakaa osoitteenmuutokset ja ilmoittakaa sähköpostiosoitteenne!

Toivotan kaikille rentouttavaa kesää herkullisten ruokien ja jalojen juomien parissa!

Voutinne
Turkka Oiva

0400823186
turkka.oiva(at)kolumbus.fi

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Maaliskuu 2016

Hyvää kevättä arvoisa Rôtisseurs – jäsen!

 

Seuraava jäsentilaisuutemme pidetään Original Sokos Hotel Hamburger Börsin tilausravintola YläBörsin Jugendsalissa Turussa torstaina 21.04.2016 klo 18.30. Jugendsali sijaitsee Frithiot Strandellin suunnittelemassa vanhassa osassa Kauppiaskadulla.

 

Historia: Hotellin juuret ulottuvat vuoteen 1984 jolloin paikalle avattiin ravintola Hamburger Bierhalle. Kolme vuotta myöhemmin talo sai nimen Hamburger Börs. Ravintolan osti tuolloin vasta 28-vuotias neiti Wallina Valtin. Valtin rakennutti uusinta tyyliä olevan hotellin ravintolan yhteyteen. Vuonna 1904 Hamburger Börs aloitti hotellitoiminnan. Aluksi käytössä oli 14 huonetta, jotka olivat ajan mittapuun mukaan täydellisesti varusteltuja: hotellilla oli oma voimalaitos ja jokaisessa huoneessa oli sähkö ja puhelin. Valtinin aikana hotellista tuli arvossa pidetty ja maineikas, ja se oli tunnettu myös laadukkaasta ohjelmatarjonnasta. Yritys oli Valtinin hallussa vuoteen 1947, jolloin hän myi omistuksensa Turun Osuuskaupalle. Wallina Valtin oli persoonallinen, tomera johtaja, joka muun muassa suurlakon aikana vuonna 1905 torjui paistinpannu kädessä lakkolaisten hyökkäyksen hotelliinsa.  Hamburger Börsin torinpuoleinen osa purettiin vuonna 1976 ja tilalle rakennettiin uusi rakennus. Kauppiaskadun varrella sijaitseva vanhempi rakennus kuitenkin säilytettiin.

(Lähde: https://fi.wikipedia.org/wiki/Sokos_Hotel_Hamburger_B%C3%B6rs)

 

Menun on meille suunnitellut keittiömestari, Chef Rôtisseur Toni Vanhala ja siihen sopivat viinit meille valitsi ravintolapäällikkö, Sommelier Sirpa Toivonen.

                                                            Menu

Alkumaljana

Montalto Bianco Vino Spumante Brut, Italia

Keittiön terveiset

Grillattua parsaa, ilmakuivattua kinkkua ja tryffelillä parfymoitu uppomuna

Mein Klang, Grüner Veltliner, Itävalta 16 cl
 

               Hiillostettua lohta, Beluga linssi-parsapaistosta,                             mehustettuja  tomaatteja ja palsternakkakastiketta

Rigal, Original Malbec 2014, Ranska 16 cl + 8 cl
 

Juustoja, viinirypälehilloke ja itse tehtyä siemennäkkäriä

Graham`s 10Tawny Port, Portugali 4 cl
 

MarjaSavariinia ja paahdettua karamellikastiketta

La Caliera, Moscato D`Asti, Italia 8 cl

Kahvi/Tee

 

Menu maksaa 53 euroa (sisältää tervetulojuoman) ja juomapaketti 33 euroa.

Maksu maksetaan etukäteen heti, kun ilmoittautuminen on vahvistettu Turun voutikunnan tilille:

FI44 4055 8120 0077 93  Turun Paistinkääntäjät

 

Ilmoittautuminen ja mahdolliset pöytävaraukset sekä erikoisruokavaliotoiveet vain sihteerille viimeistään torstaina 14. päivä huhtikuuta mieluiten sähköpostilla osoitteeseen: riitta.hirvonen(at)saunalahti.fi tai puhelimella +358407241468.

 

Turun Voutikunnan Kilpiravintolat:

Ravintola YläBörs                                         TURKU

Suomalainen Pohja                                       TURKU

Ravintola Mami                                             TURKU

Ravintola Smör                                             TURKU

Turun kaupungin edustusravintola               TURKU

Salon Seurahuone                                        SALO

Raatihuoneen kellari                                     PORI

Ravintola Trappi                                            NAANTALI

Le Soleil                                                        NAANTALI

A. Ahlström Oy, Noormarkun Klubi              NOORMARKKU

A. Ahlström Oy, Kauttuan Klubi                   KAUTTUA

 

 

Turun Voutikunnan kilpimyymälät:

Kalaliike S. Wallin                TURKU        
LihaliikeJokinen                   TURKU                                            

Stockmann Herkku              TURKU                       

 

K-Supermarket Manhattan  TURKU

 

Muistattehan ilmoittaa osoitteen muutoksista ja sähköpostiosoitteenne! Vuoden kaikkien tilaisuuksien paikka- ja aikatiedot löytyvät Turun Voutikunnan sivuilta.

Aurinkoisia kevätpäiviä!

Riitta Hirvonen
Vice Chargèe de Missions de Turku, Commandeur, sihteeri
riitta.hirvonen(at)saunalahti.fi
040-7241468

 

 

Helmikuu 2016

 

Hyvää kevättalvea arvoisa Rôtisseurs – jäsen!

Nuori Kokki Jeunes Chefs 2016  kansallinen kilpailu käytiin Raision seudun koulutusyhtymän tiloissa Eeronkuja 3  30.01.2016. Tällainen kilpailu vaatii paljon tiloilta, yhteistyökumppaneilta, järjestelijöiltä, tuomaristolta ja kaikesta huoltotyöstä ennen ja jälkeen kilpailun.

 

Turun voutineuvosto haluaakin kiittää kaikkia, jotka auttoivat  tämän hienosti organisoidun kilpailun täydelliseen onnistumiseen.  Raseko, kiitoksemme koulun johdolle myötämielisestä suhtautumisesta kilpailuun. Erityiskiitokset Kai Järströmille, Tomi Aholle, Tarja Ahokkaalle ja hänen oppilailleen. Kilpailun raaka-aineiden lahjoittajina olivat Metro-tukku, Kespro, K-supermarket Manhattan, Kiiltoclean, Electrolux, Saarioinen, Kotipellon puutarha, Wüsthof.

Tuomaristossa toimivat:  Harri Lindstedt (päätuomari), Juha Ojamo, Turkka Oiva, Tapio Kulmala, Esko Savisalo, Simo Hemminki, Riitta Hirvonen, Tuomo Urmas, Laura Virolainen, Jussi Rantanen ja Mika Sipponen. Kilpailun johtajana toimi Consseiler Culinaire Commandeur, Martti Lehtinen ja paikalla vieraili myös Bailli Délégué, Ari Arvonen.

Voitosta taisteli 11 finalistia, jotka ovat selvittäneet paikkansa kilpailuun alueellisen karsinnan perusteella. Kilpailun voittajaksi selvisi oululainen Atte Lassila, joka lähtee edustamaan Suomea syksyllä järjestettäviin Nuorten kokkien maailmanmestaruuskilpailuihin Manchesteriin Iso-Britanniaan. Turun alueelta mukana oli Arttu Parviainen Loimaalta. Hän sijoittui kisassa toiseksi.

Kukin kilpailija suunnitteli kilpailussa menun hänelle osoitetusta ruokakorista, jossa on nimetty pakolliset raaka-aineet. Pääruokien pääraaka-aineet olivat ahven, ankka ja ananas.

Voittaja: Atte Lassila, Uusi Seurahuone, ravintola Hugo, Oulu, 132, 2 pistettä. Kakkonen: Arttu Parviainen, ravintola Ankkuripaikka, Loimaa, 120, 3 pistettä. Kolmonen: Mikko Pynnönen, ravintola Lyon, Helsinki, 119,4 pistettä

Kuukauden kilpiravintolat

Suomen Paistinkääntäjät ry:n sivuilla esitellään kuukausittain kaksi kilpiyritystä vuoden 2016 aikana.

Suomessa on esiintynyt keskustelua siitä, ovatko huipputason ravintolat keskittyneet pääkaupunkiseudulle ja miten tunnistaa ruoan, palvelun ja miljöön osalta hinta-laatusuhteeltaan hyvän ravintolan. Rôtisseurs-kilvellä palkitut ravintolat ovat arvioitu julkisella kriteeristöllä ja tason säilymistä seurataan säännöllisesti. Suomessa on tällä hetkellä 72 kilpiravintolaa, 2 catering-yritystä sekä 17 elintarvikemyymälää, joille on myönnetty Paistinkääntäjien kilpi. Nämä ravintolat sijaitsevat ympäri Suomea. Juttusarjan tarkoituksena on esitellä kilpiravintoloita hieman syvällisemmin.

Turun alueelta on helmikuun kilpiravintolana esitellään Turun kaupungin edustusravintola. Kilpiravintoloiden esittely löytyy täältä. 


Helmikuun yhteinen tilaisuus vietettiin sesongin Bliniherkkuja nautiskellen ravintola Ludussa. Lämmin kiitos herkuttelemassa mukana olleille. Bliniherkkuja oli nautiskelemassa 50 henkilöä.

 

Maaliskuu

Seuraava tilaisuus meidän herkkusuiden nautintojen iloksi järjestetään Ravintola Smörissä,  Läntinen Rantakatu 3, Turku, keskiviikkona 16. päivä maaliskuuta klo 18.30. Menun on meille suunnitellut Turun alueen parhaana kokkina vuonna 2015 Paistinkääntäjien haarukalla palkittu Jarno Seppä menuun sopivat ruokajuomat meille valitsi ravintolapäällikkö Laura Läntinen.

Menu maksaa 58 euroa (sisältää tervetulojuoman) ja juomapaketti 31 euroa.

Maksu maksetaan etukäteen heti, kun ilmoittautuminen on vahvistettu,

Turun voutikunnan tilille: FI44 4055 8120 0077 93  Turun Paistinkääntäjät

 

Tervetulojuoma

Champagne Colin Cuvee Alliance Brut NV

Menu

Amuse bouche

Luomumaa-artisokkaa ja kylmäsavu-hauenmätiä

 

Haudutettua lohta, islantilaista merilevää ja fenkolikastiketta

Gisselbrecht Pinot Gris Tradition 2014

Gisselbrecht / AC Alsace, Ranska (12 cl)

 

Glaseerattua naudan poskea ja fileetä, Rainingon tilan luomukvinoaa ja tummaa pippurikastiketta

Sasseo Altemura Primitivo 2013

Masseria Altemura / Apulia, Italia (16 cl )

 

pre dessert  Omenaa ja apteekkarin salmiakkia

Maitosuklaata, tyrniä ja rosmariinijäätelöä

Tabali Late Harvest Moscatel Rosado

Vina Tabali / Limari Valley, Chile (8 cl )

 

Kahvi/Tee

 

Ilmoittautuminen ja mahdolliset pöytävaraukset sekä erikoisruokavaliotoiveet vain sihteerille viimeistään keskiviikkona 09. päivä maaliskuuta mieluiten sähköpostilla osoitteeseen: riitta.hirvonen(at)saunalahti.fi tai puhelimella +358407241468. Mukaan mahtuu 60 henkeä.

 

Turun Voutikunnan Kilpiravintolat:

Ravintola YläBörs                                         TURKU

Suomalainen Pohja                                       TURKU

Ravintola Mami                                             TURKU

Ravintola Smör                                             TURKU

Turun kaupungin edustusravintola               TURKU

Salon Seurahuone                                        SALO

Raatihuoneen kellari                                     PORI

Ravintola Trappi                                            NAANTALI

Le Soleil                                                        NAANTALI

A. Ahlström Oy, Noormarkun Klubi               NOORMARKKU

A. Ahlström Oy, Kauttuan Klubi                    KAUTTUA

 

 

 

Turun Voutikunnan kilpimyymälät:

Kalaliike S. Wallin TURKU                                                

LihaliikeJokinen    TURKU                                                                               

Stockmann Herkku    TURKU                          

 

K-Supermarket Manhattan  TURKU

 

Turun alueen kilpiravintoloissa tapahtuu kevään aikana paljon.

Mami toteuttaa pääsiäisviikolla tutun Karitsa pop up -teeman ja on auki siis myös pääsiäisviikolla ajalla ti 22.3.–la 26.3. Torstaina ravintolassa on normaali lounas 11–15 ja karitsamenu klo 17-22. Perjantaina tarjolla on karitsamenu klo 17-22 ja lauantaina karitsamenun voi nauttia klo 13-22 välisen aikana.

Mamin perinteinen Etanaralli ajoittuu välille pe 8.4.–la 16.4. Tarjolla on etanoita monessa muodossa vuosien varrelta. Asiakkailla on mahdollisuus vaikuttaa listaan eli voi ehdottaa suosikkiannostaan ja ehkä löytää sen rallin listalta huhtikuussa. Ehdotuksia voi tehdä facebookissa tai sähköpostitse mami@mami.fi.

 

Turun paistinkääntäjien maaliskuista jäsentapaamista isännöivä ravintola Smör vaihtaa ruokalistaansa helmi-maaliskuun vaihteessa. Viime syksynä aloitettuja tuottajailtoja jatketaan myös tänä keväänä, ja luvassa on muun muassa Reinin lihan tuottajailta. Tarkemmat tiedot illoista löytää Smörin nettisivuilta! www.smor.fi

 

Muistattehan ilmoittaa osoitteen muutoksista ja sähköpostiosoitteenne! Vuoden kaikkien tilaisuuksien paikka- ja aikatiedot löytyvät Turun Voutikunnan sivuilta.

Riitta Hirvonen
Vice Chargèe de Missions de Turku, Commandeur, sihteeri
riitta.hirvonen(at)saunalahti.fi
040-7241468

 

Jäsenkirje tammikuu 2016

 

Hyvät Turun Voutikunnan Rotissöörit

Alkanut vuosi tuo perinteisesti mukanaan maukasta ruokaa, leppoisaa yhdessäoloa, kaksi kapitulia ja toista kertaa vietettävän globaalin kilpipäivän.

Kilpipäiväksi on sovittu lauantai 23. huhtikuuta ollen näin siirtynyt syksystä kevääseen. Silloin tullaan järjestämään erilaisia ruokatapahtumia ja Paistinkääntäjät ovat esillä monin tavoin. Kilpiravintolat ja -myymälät tarjoavat erikoistuotteita ja menuita. Olemme lisäksi valmistamassa ja maistattamassa herkkuja sekä tuomassa järjestöä tutuksi. Ja ajatelkaa, kaikki tämä samana päivänä ympäri maailmaa!

Rotissöörien nuorten kokkien SM-kisat pidetään lauantaina 30. tammikuuta Raision Ammattiopistossa. Mukana on 11 kilpailijaa ja Turkua edustaa Arttu Parviainen, Ravintola Ankkuripaikka, Loimaa. Häntä sparraa Maître Rôtisseur Jukka Leivo. Viime vuonnahan voiton nappasi Smör´in Laura Virolainen, joka voitti lisäksi MMkisoissa Budapestissa upeasti hopeaa.

 

Tänä vuonna vietämme perinteistä blini-iltaamme Ravintola Ludussa Linnankatu 17 Turku torstaina 25. helmikuuta klo 18.30.

Ilmoittautuminen ja mahdolliset pöytävaraukset sekä erikoisruokavaliotoiveet vain sihteerille viimeistään perjantaina 19.02. mieluiten sähköpostilla osoitteeseen: riitta.hirvonen(at)saunalahti.fi tai puhelimella +358407241468.

Mukaan mahtuu 52 henkilöä. Menu maksaa 60 euroa (sisältää tervetulojuoman) ja juomapaketti 33 euroa. Maksu maksetaan etukäteen heti, kun ilmoittautuminen on vahvistettu Turun voutikunnan tilille:
FI44 4055 8120 0077 93 Turun Paistinkääntäjät

Menu

Papet del Mas Cava, Espanja

***

Ludun blinejä, mateenmätiä, kylmäsavustettua haukea, smetanaa ja pähkinävoivinaigrettea

Ludu Wehnäbock, Prykmestar

***

Maa-artisokkakeittoa, vihreää omenaa ja pähkinää

Gruner Veltliner Strasser Weinberge, Itävalta

***

Glaseroitua Angus-härän kuvetta, kateenkorvaa, juuripersiljapyreetä ja persiljakastiketta

Les Darons Rouge, Ranska

***

Karamellisoitua päärynää, timjamipatissieria, rapeaa voitaikinaa ja vaniljajäätelöä

Weingut Heribert Boch Riesling Auslese, Saksa

 

Jäsentilaisuuksiemme pukeutumisen suhteen kertaan mieliinne, että niissä pukukoodi on pikkutakki tai arkipuku, solmio ja käädyt. Tästä poiketaan ainoastaan erikseen mainittaessa.

Vuoden muut jäsentilaisuudet järjestetään seuraavasti:

• 16.03. keskiviikko Ravintola Smör

• 21.04. torstai Ravintola Yläbörs

• 24.05. tiistai Ravintola Raatihuoneen Kellari, Pori

• 11.08. torstai Ravintola Trappi, rapujuhla

• 13.09. tiistai Ravintola Salon Seurahuone klo 18.00

• 11.10. tiistai Ravintola Mami

• 27.11. sunnuntai Naantalin Kylpylä, Brunssi

 

Kilpiyritysten kuulumisia vuoden 2016 alussa:

Ravintola Smörissä jännitetään nyt alkuvuodesta, miten PRO-gaalassa käy. Horeca-alan huippuja palkitsevassa tilaisuudessa ehdolla on yrittäjä-sarjassa VoiVeljet Oy, joka omistaa Smörin, Paninin ja E. Ekblomin sekä osittain Tiirikkalan. Ravintolan kokki -sarjassa ehdolla on Smörin Laura Virolainen, ja

keittiömestari-sarjassa on ehdolla juuri Tiirikkalan palvelukseen siirtynyt Pasi Kuronen. Smörin vuoden ensimmäiseltä ruokalistalta löytyy mm. blinejä, ja lounas on palannut joulutauon jälkeen valikoimaan.

Turkulainen K-Supermarket Manhattan sai loka-marraskuun vaiheessa Suomen ensimmäisenä ja ainoana K-kauppana Paistinkääntäjien kilven tunnustukseksi korkeasta laadusta sekä ruokatuotteissaan että asiakaspalvelussaan. Muistathan, että näyttämällä Paistinkääntäjien jäsenkorttia saat kassalla 7% alennuksen ostosten loppusummasta! Manhattan on muun muassa yksi Varsinais-Suomen suurimmista sushin myyjistä, ja kauppaan tulee tuoretta sushia päivittäin.

Manhattanin uusittu kalatiski on 70 senttiä korkeampi kuin normaali tiski, joten tuotteet ovat asiakkaiden silmien korkeudella. Viikonloppuisin kaupassa on monipuolinen valikoima myös erikoisempia lihoja, kuten poroa, vasikkaa jne. Manhattanin uutuus on pizzabaari, joka avautui 8. tammikuuta. Sieltä voi ostaa pizzan kuumana mukaansa, tarjolla on kolme erilaista vaihtoehtoa. Kaupasta löytyy myös Suomen ainut Makuja maailmalta -osasto, jonne on laitettu tarjolle eri maiden ruokakulttuuriin kuuluvia herkkuja. Suurin osastoista on Italia, uusin tulokas on Islanti.

Stockmannin Herkussa puhutaan vuoden alussa terveellisestä ruuasta ja muun muassa proteiineista. Esittelyssä on sienproteiinivalmiste Quorn, joka muistuttaa maultaan kanaa/lihaa. Pakasteena myytävä Quorn on käyttövalmis tuote jota voi käyttää lihan korvikkeena esimerkiksi makaronilaatikossa. Herkussa satsataan näin vuoden alussa erityisesti näyttävään hevi-osastoon, ja kunniasijalla ovat Vuoden vihannes -tittelin saaneet kukkivat kaalit, parsakaali ja kukkakaali.

”Näin alkuvuodesta siirrytään blinipannujen ja säätiedotusten pariin! Odotellaan että tuleeko jäitä vai ei, sillä jäiden alta saadaan yleensä paremmin kuhaa ja ahventa kun hylkeet eivät kiusaa. Madekoukkuja on jo viritelty ja ensimmäiset mätimateet jo syötykin”, kertoo yrittäjä Jaakko Manelius Turun kauppahallissa toimivalta Kalaliike S. Wallinilta.

”Nyt alkuvuosi on luvannut hyvää jäiden suhteen, mutta nyt on taas liian kylmä käydä verkoilla. Kelirikko ei tänä vuonna pahemmin vaivannut, ainakaan vielä. Blinipannujen kolina on se mikä eniten tähän aikaan vuodesta aiheuttaa säpinää, valmiit bliniannokset ovat bistromme listalla useammin ja mademuhennostakin on lupailtu”, Manelius sanoo.

Turun kauppahalli valmistautuu parhaillaan helmikuun 6. pidettäviin viinijuhliin, jossa on mukana viinin maahantuojia ja iso joukko hallin ruokayrittäjiä.

Turun Voutikunnan Kilpiravintolat:

Ravintola YläBörs TURKU

Suomalainen Pohja TURKU

Ravintola Mami TURKU

Ravintola Smör TURKU

Turun kaupungin edustusravintola TURKU

Salon Seurahuone SALO

Raatihuoneen kellari PORI

Ravintola Trappi NAANTALI

Le Soleil NAANTALI

A. Ahlström Oy, Noormarkun Klubi NOORMARKKU

A. Ahlström Oy, Kauttuan Klubi KAUTTUA

Turun Voutikunnan kilpimyymälät:

Kalaliike S. Wallin TURKU

Lihaliike Jokinen TURKU

Stockmann Herkku TURKU

K-Supermarket Manhattan TURKU

Ja sitten ikuisuuskysymys: Ilmoittakaa osoitteen muutokset ja sähköpostinne!

Toivotan kaikille maukasta alkanutta Rotissöörivuotta 2016!

Voutinne

Turkka Oiva

turkka.oiva(at)kolumbus.fi

+358400823186

Tammikuu 2016

 

Vuoden ensimmäinen tilaisuus on perinteisesti lounas ja se on myös tänä vuonna Svenska Klubbenilla lauantaina 16. tammikuuta klo 13.00. Ravintoloitsija Erkki Rantala on suunnitellut meille menun.

Menu

Cava Pere Ventura

Siianmätituulihattuja

 

Kermainen rapukeitto ja tomaattitartar

Joseph Pfister Reserve Pinot Blanc (8cl)

 

Gratinoitua mademuhennosta

Domaine De L´Aigle Chardonnay (10cl)

 

Hanhiconfit sienirisotolla

Serego Alighieri Possessione Rosso Masi Valpolicella (12cl)

 

Puolukka ja kinuski

Torres Floralis Moscatel Oro (6cl)

 

Kahvi/tee

Menu maksaa 50 euroa (sisältää tervetulojuoman) ja viinipaketti 34 euroa.

Menu maksetaan etukäteen heti, kun ilmoittautuminen on vahvistettu

Turun voutikunnan tilille: FI44 4055 8120 0077 93 Turun Paistinkääntäjät

Ilmoittautuminen ja mahdolliset pöytävaraukset vain sihteerille viimeistään

perjantaina 8. päivä tammikuuta mieluiten sähköpostilla osoitteeseen:

riitta.hirvonen(at)saunalahti.fi tai puhelimella +358407241468.

Ruoka-aineallergiat mainittava ilmoittautumisen yhteydessä.

 

Turun Voutikunnan Kilpiravintolat:

Ravintola YläBörs TURKU

Suomalainen Pohja TURKU

Ravintola Mami TURKU

Ravintola Smör TURKU

Turun kaupungin edustusravintola TURKU

Salon Seurahuone SALO

Raatihuoneen kellari PORI

Ravintola Trappi NAANTALI

Le Soleil NAANTALI

A. Ahlström Oy, Noormarkun Klubi NOORMARKKU

A. Ahlström Oy, Kauttuan Klubi KAUTTUA

Turun Voutikunnan kilpimyymälät:

Kalaliike S. Wallin TURKU

Lihaliike Jokinen TURKU

Stockmann Herkku TURKU

K-Supermarket Manhattan TURKU

 

Turkka Oiva

Bailli Règional de Turku

0400823186

turkka.oiva@kolumbus.fi

Jäsenkirje joulukuu 2015

 

Jouluinen tervehdys Turun Voutikunnan Paistinkääntäjille!

”On jouluilta. Ilma on suoja, harmaat pilvet peittää taivaan ja vasta tullut lumi peittää vuoret ja laaksot. Kuuluu metsästä hiljainen kohina, teeri illastaa urpuisessa koivussa, tilhiparvi punoittavassa pihlajassa, ja harakka, männistön kärkäs neito, kantelee varpuja vastaisen pesänsä perusteeksi. Niin mökissä kuin komeassa kartanossa on iloa ja rauhaa, niin myös veljesten pirtissä Impivaaran aholla. Ulkopuolella sen ovea näet olkikuorman, jonka Valko on vetänyt Viertolan kartanosta joulun kunnioiksi pirtin laattialle. Ei tainneet veljekset täälläkään unohtaa jouluolkien kahinata, joka oli ihanin muistonsa lapsuuden ajoista.

Mutta pirtistä kuuluu löylyn kohina kiukaan kuumilta kiviltä ja pehmeitten vihtojen hutkina. Ottavat nyt veljekset ankaran joulukylvyn. Ja koska viimein polttavan helteinen löylytys oli päätetty, astuivat he alas, pukivat päällensä ja istuivat levähtämään palkeille, jotka rahien verosta olivat asetetut pitkin seiniä.

Siinä he istuivat, puhallellen ja vuodattaen hikeä. Loimottava päre valkaisi huonetta; Valko hinkalossaan rouskutteli kauroja, koska oli muistettu hänenkin jouluansa; torkkuen ja haukotellen istui orrellansa kukko; Killi ja Kiiski, leuat käpälillään, makasivat lähellä uunia, ja Juhanin polvilla kehräili entinen Jukolan vanha, vesiharmaa kissa.” ( Aleksis Kivi )

Seitsemän veljeksen joulusaunan myötä kiitän Turun voutikunnan jäseniä aktiivisuudesta ja toivotan Teille kaikille

Riemullista Joulua ja kaikin puolin Hyvää Rotissöörivuotta 2016!

 

Turkka Oiva

Bailli Règional de Turku

0400823186

turkka.oiva@kolumbus.fi

Marraskuu 2015

Hyvää alkavaa talvikautta arvoisa Rôtisseurs – jäsen!

Olemme päässeet nauttimaan ruokapöydän iloja vuoden eri tilaisuuksissa, joihin jäsentemme osallistuminen on ollut hyvin aktiivista, paljon kiitoksia.

Vuoden viimeisessä tilaisuudessa joulunajan Brunssin ruokapöytä notkuu Ravintola Aitiopaikan väen, ravintoloitsija Seija Arosen ja keittiöpäällikkö, Chef Rôtisseur Tamás Kovács-Balogh´n suunnittelemia herkkuja Aurajoen rannalla, Valtion virastotalon, toisessa kerroksessa, Itsenäisyydenaukio 2, 20800 Turku.

1. Adventtina sunnuntaina 29. päivä marraskuuta klo 12.00-15.00.

Ravintolaan on esteetön kulku. Brunssille voi vanhaan tapaan kutsua mukaan myös ystäviä. Tilaa on 300 henkilölle. Mukaan tuleville lapsille on järjestetty oma leikkitila. Paikalla on ravintolan puolesta lastenhoitaja.

Lasillinen kuohuviiniä sekä runsas ja herkullinen brunssi maksaa 44 € /henkilö, lapset 8-12 v 22 € , 4-7 v 12 € ja 0-4 v ei peritä maksua. Brunssin menu ja juomasuosituslista ovat liitteenä.

Menu maksetaan etukäteen heti, kun ilmoittautuminen on vahvistettu Turun voutikunnan tilille: FI44 4055 8120 0077 93 Turun Paistinkääntäjät.

Ilmoittautuminen ja mahdolliset pöytävaraukset vain sihteerille viimeistään perjantaina 21. päivä marraskuuta  mieluiten sähköpostilla osoitteeseen:

riitta.hirvonen(at)saunalahti.fi tai puhelimella +358407241468.

Muistattehan ilmoittaa osoitteen muutoksista ja sähköpostiosoitteenne!

Vuoden kaikkien tilaisuuksien paikka- ja aikatiedot löytyvät Turun Voutikunnan sivuilta. Sivuilla on myös kuvagalleria, jossa on eri jäsentilaisuuksissa otettuja kuvia sekä tiedotetaan ajankohtaisista tapahtumista. Käyttehän katselemassa!

Turkulainen K-Supermarket Manhattan palkittiin torstaina 29.10. Paistinkääntäjien myymäläkilvellä. Tunnustus myönnetään korkeatasoisesta ruuasta ja palvelusta. Manhattanin huikeaa kehitystä on seurattu jo pitkään, ja nyt hyvin tehty työ tuli huomioiduksi. Saadakseen arvostetun Chaîne des Rôtisseurs -kilven kaupan pitää täyttää kaikki kilven saannille asetetut kriteerit. Ruokatuotteiden pitää olla laadukkaita ja tasalaatuisia. Ja laadun pitää säilyä korkeana sesongista toiseen.

Valikoiman tulee olla raaka-aineiltaan monipuolinen ja täyttää vaativammankin ruoanharrastajan toiveet. Lisäksi kaupan tulee olla mielellään yksilöllinen ja inspiroiva. Manhattan täyttää nämä kaikki kriteerit hienosti. Kaupan tasoa tullaan seuraamaan, jotta kriteerit täyttyvät jatkossakin. Muistattehan, että voimassa olevaa Rotissöörien jäsenkorttia näyttämällä Manhattanilla saa ostoksista 7 % alennuksen.

Turun Voutikunnan Kilpiravintolat:

Ravintola YläBörs TURKU

Suomalainen Pohja TURKU

Ravintola Mami TURKU

Ravintola Smör TURKU

Turun kaupungin edustusravintola TURKU

Salon Seurahuone SALO

Raatihuoneen kellari PORI

Ravintola Trappi NAANTALI

Le Soleil NAANTALI

A. Ahlström Oy, Noormarkun Klubi NOORMARKKU

A. Ahlström Oy, Kauttuan Klubi KAUTTUA

Turun Voutikunnan kilpimyymälät:

Kalaliike S. Wallin TURKU

Lihaliike Jokinen TURKU

Stockmann Herkku TURKU

K-Supermarket Manhattan TURKU

Maukkaita hetkiä!

Riitta Hirvonen

Riitta Hirvonen

Vice Chargée de Missions de Turku,

Commandeur, sihteeri

riitta.hirvonen (at)saunalahti.fi

040 7241468

 

Syyskuu 2015

 

Hyvät Rotissöörit!

Lahden Suurkapitulissa, kuten aina kapitulien installointitilaisuuksissa, jaetaan ansiomerkkejä. Tällä kertaa erittäin harvinaisen ja merkittävän Grand Commandeur – arvon  ja ansiomerkin sai Bailli Honoraire Taisto Penttilä. Mitali myönnetään 40 – vuotisesta jäsenyydestä ja Taiston lisäksi ainoastaan Lasse Hämäläinen on voutikuntamme vastaavan arvon saanut henkilö.

Parhaimmat onnitteluni Taistolle!

Myös Chargé de Missions Jaakko Gävertin pitkäaikaista jäsenyyttä Puhemiehistössä ja sen sihteerinä toimimisesta muistettiin. Hänelle myönnettiin hopeinen ansiomerkki.  Jaakkohan toimi lisäksi pitkään Turun Voutineuvoston rahastonhoitajana.

Parhaimmat onnitteluni myös Jaakolle!

Kuten jo edellisissä kirjeissäni olen kertonut, vietetään vuosi sitten Suomessa aloitettua kilpipäivää nyt globaalisti ja tiedän mukana olevan yli 20 rotissöörivaltiota. Päivä on perjantai 25.09.2015 ja silloin olemme näkyvissä eri tavoin. Meidät löytää ainakin Stockmann-Herkusta, K-supermarket Manhattanilta ja Wiklund-Herkusta. Kilpipaikkamme tarjoavat tuolloin tuotteita erikoishintaan. Lisäksi kilpimenu toteutetaan useimmissa ravintoloissamme. Näistä tullaan tiedottamaan teille ja muistammehan käyttää näitä palveluita hyväksemme..

Ja sitten - isännänviirit salkoon koko viikoksi 39!

Kilpipaikoissa suositellaan myös henkilökunnan käätyjen käyttämistä!

 

Seuraava jäsentilaisuutemme on ravintola Mami´issa tiistaina 27. lokakuuta klo 18.30.

Mami, Sari Espola ja Pojat, Marko Rauhala ja Mikko Piipponen hemmottelevat meitä seuraavalla menulla:

Amuse bouche

***

Tillimarinoitua kuhaa ja punajuurta

***

Paistettua kateenkorvaa, sieniä ja yrttisalaattia

***

Sorsaa x 2

***

Karpaloa ja karamellia

 ***

Kahvi/Tee

 

Champagne Palmer Blanc des Blancs

                      ***

Von Winning Sauvignon Blanc 2014

                      ***

Apátsagi Chardonnay 2013

                      ***

Apátsagi Pinot Noir  2014

                      ***

Casas del Bosque Late Harvest Riesling 2013

 

Menun hinta 55 euroa, sisältäen tervetulomaljan ja kahvi/teen.

Viinipaketti maksaa 48 euroa.

Maksu maksetaan etukäteen heti, kun ilmoittautuminen on vahvistettu Turun voutikunnan tilille: FI44 4055 8120 0077 93   Turun Paistinkääntäjät

Ilmoittautuminen ja mahdolliset pöytävaraukset vain sihteeri Riitta Hirvoselle viimeistään torstaina 15. päivänä lokakuuta sähköpostilla riitta.hirvonen(at)saunalahti.fi tai puhelimella 0407241468.

Ja sitten taas kerran, muistakaa osoitteenmuutokset ja ilmoittakaa sähköpostiosoitteenne, mikäli vielä saatte paperikirjeen!

Toivotan kaikille maukasta syksyä herkullisten ruokien ja jalojen juomien parissa!

Voutinne

Turkka Oiva

0400823186

turkka.oiva(at)kolumbus.fi

 

 

Turun Voutikunnan Kilpiravintolat:

 

Ravintola YläBörs                                TURKU

Suomalainen Pohja                             TURKU

Ravintola Mami                                    TURKU

Ravintola Smör                                    TURKU

Turun kaupungin edustusravintola       TURKU

Salon Seurahuone                               SALO

Raatihuoneen kellari                            PORI

Ravintola Trappi                                   NAANTALI

Le Soleil                                               NAANTALI

A. Ahlström Oy, Noormarkun Klubi      NOORMARKKU

A. Ahlström Oy, Kauttuan Klubi            KAUTTUA

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Elokuu 2015

 

Hyvät Turun voutikunnan Paistinkääntäjät!

 

Viime viikonloppuna vietettiin Lahden Suurkapitulia kesäisen helteen hemmotellessa osallistujia.

Turkulaisia oli mukana 28 jäsenen edustava joukko, joista kahdeksan oli  installoitavia joko uutena jäsenenä tai sitten arvonvaihdon johdosta.

Kapituliin osallistui myös järjestön Vice President Marie Jones tuoden mukanaan merkittävän tuulahduksen kansainvälisyyttä.

Kapituli oli kaikilta osin erittäin onnistunut, mistä haluan vielä tässä yhteydessä kiittää Lahden vouti Arja Hornborgia esikuntineen sekä kaikkia ravintoloita, jotka oli valittu osallistujia hemmottelemaan.

Puhemiehistössä tapahtui yksi muutos, kun 15 vuotta ansiokkaasti sihteerin tehtäviä hoitanut voutikuntamme jäsen Jaakko Gävert luopui tehtävästään. Hänen tilalleen vuosikokous valitsi Turun voutineuvostosta Tomi Ahon, ei tosin sihteerin tehtäviä hoitamaan vaan hän tulee saamaan muita tehtäviä puhemiesneuvostossa. Oli tärkeätä, että paikka puhemiehistössä säilyy Turun voutikunnalla. Onnea Tomille uudessa tehtävässään!

Kuten jo edellisessä kirjeessäni kerroin, vietetään vuosi sitten Suomessa aloitettua kilpipäivää nyt globaalisti ja tiedän mukana olevan yli 20 rotissöörivaltiota. Päivä on perjantai 25.09.2015 ja silloin olemme näkyvissä eri tavoin. Meidät löytää ainakin Stockmann-Herkusta, K-supermarket Manhattanilta ja Wiklund-Herkusta. Meistä kerrotaan myös alueen sanomalehdissä ja kilpipaikkamme tarjoavat tuotteita erikoishintaan. Lisäksi kilpimenu toteutetaan useimmissa ravintoloissamme. Muistammehan käyttää näitä palveluita hyväksemme. Ja sitten - isännänviirit salkoon koko viikoksi 39! Niitä on vielä muutama varastossa nopeimmille.

Kilpipaikoissa suositellaan myös henkilökunnan käätyjen käyttämistä!

 

Aloitamme voutikuntamme syyskauden odotetulla Salon Seurahuoneen syysteurastuksella keskiviikkona 16.09.2015 klo 18.00

Syysteurastuksen menu:

Tervetulomalja

Sokerisuolattua taimenta

***

Riistaa ja ohraa

***

Hereford-tartar

***

Kurpitsakeitto

***

Lähilihaa x 3

***

Herukkaa ja suklaata

***

Kaffe taikka tee

Menun hinta 55 euroa sisältäen tervetulomaljan ja kahvi/teen.

Viinipaketti maksaa 43 euroa.

Maksu maksetaan etukäteen heti, kun ilmoittautuminen on vahvistettu Turun voutikunnan tilille:

FI44 4055 8120 0077 93   Turun Paistinkääntäjät

Ilmoittautuminen ja mahdolliset pöytävaraukset sihteeri Riitta Hirvoselle viimeistään   torstaina 11. päivänä syyskuuta sähköpostilla riitta.hirvonen@saunalahti.fi tai puhelimella 0407241468.

Yhteiskuljetus Turusta lähtee osoitteesta Aurakatu 2, klo 17.00, bussiin mahtuu 50 henkilöä. Ilmoittautumiset bussikuljetukseen sihteerille.

Ja sitten taas kerran, muistakaa osoitteenmuutokset ja ilmoittakaa sähköpostiosoitteenne, mikäli vielä saatte paperikirjeen!

Toivotan kaikille maukasta loppukesää ja syksyä herkullisten ruokien ja jalojen juomien parissa!

Voutinne Turkka Oiva

0400823186

turkka.oiva@kolumbus.fi

 

 

Voudin kirjeissä tulee jatkossa olemaan Turun voutikunnan kilpiyritysten ja -ravintoloiden kuulumisia. Tässä loppukesän tunnelmia muutamista kilpipaikoista:

 

* Kesä Turun Kauppahallissa ja Lihaliike Reino Jokisella on sujunut hyvin. Remontin jälkeinen Kauppahalli on saanut lisää tunnettavuutta ja sen myötä lisää asiakkaita. Myös tämä surkea kesä on ollut kaupallisessa mielessä hyvä - ihmiset ovat olleet kaupungissa enemmän ja useammin, kertoo toimitusjohtaja Maître Rôtisseur Jari Heinonen.

Nyt syksyyn käännyttäessä alkaa odotus jo “syysteurastuksista” ja metsästyskaudesta. Ensimmäisenä on alkanut jo kotimaisen lampaan- / karitsanlihan paras aika. Kesän laitumia puretaan ja hyvää, tuoretta lampaanlihaa saadaan runsaasti. Seuraavaksi saadaan riistalintuja ja sitä kautta päästään syys- lokakuun vaihtuessa poronerotteluun. Tuoretta poronlihaa tullee myyntiin lokakuun loppupuolella. Tuohon aikaan saadaan myös hirvenlihaa, sillä hirvestys alkaa ensin pohjoisissa. Täällä metsälle mennään vasta myöhemmin.

Syksy on lihan aikaa. Kelien kylmenemisen myötä grillituotteet vaihtuvat paisteiksi, padoiksi ja keitoiksi. Juuri tuolloin on palvelevan ja laajemman valikoiman lihakaupan aikaa.

 

****

* Kauppahallin Kalaliike S. Wallinin alkusyksy menee mukavasti tillin tuoksussa. Heinäkuussa alkanut rapusesonki kiihtyy kohti elokuun pimeneviä iltoja. Nykyään kun mökkikanta on paljolti talviasuttavaa ja mökkikausi on venynyt, jatkuu rapukausi pidempään. Rapujen saatavuus on ennakkoarvailuista huolimatta ollut hyvä. Kaikkein isoimpien rapujen kohdalla on ollut vaikeuksia, kertoo Wallinin yrittäjä Maître Restaurateur Jaakko Manelius.

Kalojen osalta odotellaan kuhankalastuksen alkamista. Normaalisti lämmenneet järvet ovat antaneet jonkin verran kuhaa kesäkuumalla, mutta nyt kun järvivedetkään eivät ole lämmenneet normaaliin tasoon, on kuha saanti ollut nollassa. Onneksi ahven on palannut saaristomerelle ja siinä saaliit ovat olleet hyvät ja tavaran laatu ensiluokkaista.

S. Wallinilla syksy tuo uusiakin tuulia. Viime keväänä alkanut roskakalaprojekti alkaa olla valmis. Airistolta on kesän aikana kalastettu lahnaa jonka me muokkaamme kalamurekepihviksi Turun, Kaarinan ja Naantalin kaupunkien kouluihin, virastoihin jne. John Nurminen säätiö on mukana
projektissa ja tämä on samalla Itämereen keskittyneen säätiön kärkihanke.

***

* Noormarkun ja Kauttuan klubeilla on loppukesä kulunut mukavan vauhdikkaasti. Lounas- ja illallistilauskalenteri on täyttynyt varsin mukavasti, ja loppuvuosikin näyttää hyvältä.

Kesän ja syksyn menuissa ovat näkyneet ja näkyvät villiruoka ja riista sekä luonnonvaraiset kalat - unohtamatta tietenkään rapuja, kertovat asiakkuuspäällikkö Maître Restaurateur Tiina Rajala ja keittiötoimenpäällikkö Maître Rôtisseur Jukka Luojukoski.

Metsästyskausi alkoi 11. päivä elokuuta, ja kyyhkyt näkyvätkin jo asiakkaiden lautasilla. Metsästyskausi jatkuu kevääseen saakka eri riistalajien merkeissä, tarjolle tulee mm. sorsaa, hirveä ja peuraa. Satakuntalaisille tärkeä nahkiaiskausi aloitettiin viime lauantaina.

Jälkiruuissa ovat näkyneet paikalliset maukkaat marjat. Kohta kypsyvät myös ruukkien omenapuutarhojen herkulliset punaposkiset omenat, joista valmistetaan aamiaismehuja sekä ihania jälkiruokia.

****


* Ravintola Mami saa syyskuun puolivälissä vieraan Cordero di Montezemolo -viinitalosta. Alberto Cordero di Montezemolo saapuu maistattamaan upeita viinejään torstaina 17.9. kello 18. Mamin kokit loihtivat iltaan perinteisiä italialaisia makuja, ja niitä on tarjolla myös saman viikon perjantaina ja lauantaina 18.-19.9. Tarjolla on muun muassa vasikkaa, pastaa ja juustoja.

****

* Ravintola Smör järjestää syyskuussa joka torstai tuottajien illan.
- Puhdas, aito ruoka on meille tärkeä asia ja käytämme paljon lähiruokaa. Haluamme kertoa siitä myös asiakkaillemme, kertoo Smörin keittiömestari Jarno Seppä.

Torstaisin vietettävien iltojen teemat ovat: DeliVerde (3.9.), Herkkunuotta (10.9.), Mimis - Kotipellon puutarha (17.9.) ja Harvaluodon antimet (24.9.). Kunakin iltana toteutetaan neljän ruokalajin yllätysmenu kyseisen tuottajan raaka-aineista. Myös tuottajat itse ovat mahdollisuuksien mukaan paikalla.  Harvaluoto-viikon antimiin kuuluu muun muassa luomukaritsaa.

- Näihin raaka-aineisiin liittyy hienoja tarinoita. Tuottajista osan kanssa yhteistyö on kestänyt jo kauan, esimerkiksi Lindrothin puutarhan kanssa VoiVeljet on tehnyt yhteistyötä aivan Paninin alkuajoista asti, liki parikymmentä vuotta.

****

* Syyskuun Diner Amicalia isännöivä Salon Seurahuone on juuri siirtynyt syyslistaan.

Kevyemmät kesämaut ovat vaihtuneet syksyisiin makuihin, ja tarjolla on muun muassa sorsaa, sienirisottoa, mustikkaa ja puolukkaa sekä muita kauden tuotteisiin perustuvia herkkuja.

Listalla on paljon lähiruokaa: sorsat ovat peräisin Halikonlahdelta, karitsa Mikkolan lammastilalta Halikon Hajalasta ja Hereford-liha Pertelistä Inkeren kartanolta.Pian kypsyvät myös ravintolamme pihassa olevien päärynäpuiden hedelmät, ja pääsemme tekemään hilloa!  Sitä tarjoillaan sitten jouluna! Kertoo Chef de Table Eija Hämäläinen.

 

Kesäkuu 2015

 

Kustaan päivä 2015

Tervehdys Turun voutikunnan Paistinkääntäjille!

 

Kustaa perunat maahan heittää ja Matti viimeiset ylös ottaa.

Jos yläkuulla eli kasvavalla kuulla istuttaa perunan, niin se kasvattaa vartta, mutta alakuulla mukuloita.”

Se perunaperinteestä ja mennään Pariisin kuulumisiin.

Siellä järjestettiin toukokuun lopussa Conseil Magistralin kokous, yhdistyskokous ja kapituli, joka oli Suomen osalta varsin merkittävä. Edellinen valtavoutimme Juha Ojamo hyväksyttiin kokouksessa Conseil Magistralin jäseneksi ja kapitulissa hänet sitten installoitiin.

Suomella on valtuustossa kaksi edustajaa Ari Arvonen ja Juha Ojamo, joiden lisäksi hallituksessa meitä edustaa Ari-Pekka Parviainen.

Parhaimmat onnittelut Juhalle punaisista käädyistä!

 

Viime vuonna Suomessa järjestettiin kilpipäivä, jonka idea taisi lähteä jostakin Tammerkosken tienoilta. Hieno idea on kantanut hedelmää. Ari-Pekka Parviainen oli pohjustanut asiaa hallituksessa ja Magistralin kokouksessa hänen ja Tampereen vouti Mikko Reinikan tekemä esitys meni kirkkaasti läpi.

Kilpipäivä tulee nyt siis kattamaan koko maailman ja tätä globaalia päivää tullaan viettämään 25. syyskuuta.

Nyt toivon kilpiravintoloitten ja myymälöiden paneutumista ajoissa asiaan ja tehdään yhdessä Turun voutikunnassa maailmanluokan kilpipäivä!

 

Muistattehan, että kilpiravintoloissamme tarjotaan herkullisten, tasokkaitten a la carte-annosten lisäksi myös erittäin maukkaita ja kohtuuhintaisia lounaita.

 

Olimme parisen viikkoa sitten liikkeellä Euran suunnalla ja tuli mieleen käväistä ”testaamassa” Kauttuan Klubin lounas ja se lenkki ajomatkaan kannatti. Siellä oli runsaasti asiakkaita, jotka vaikuttivat varsin tyytyväisiltä tarjontaan. Lounas oli monipuolinen ja hirvestä valmistettu Burgundinpata vei melkein kielen mennessään.

Käydäänpä kilpipaikoissa myös lounastamassa.

Tiedoksenne, järjestömme sivuilla on luettavissa Paistinkääntäjät ry:n vuosikertomus vuodelta 2014.

 

Syyskauden ensimmäisessä tilaisuudessa nautimme rapuja Ravintola E. Ekblomissa, Neuvolasalissa torstaina 13. elokuuta klo 18.30.

Ilmoittautuminen ja mahdolliset pöytävaraukset sekä erikoisruokavaliotoiveet voutineuvoston sihteeri Riitta Hirvoselle mieluiten sähköpostilla riitta.hirvonen(at)saunalahti.fi tai puhelimella 0407241468 viimeistään torstaina 06.08.2014. Mukaan mahtuu 60 henkilöä. Neuvolasaliin on esteetön kulku.

Ilmoittautumisen yhteydessä on mainittava kumman rapulajin valitsee.

 

Rapuillallinen Neuvolansalissa:

Tervetulomalja

        ***

7 täplä- tai jokirapua päivän hintaan

Paahtoleipää, tilliä, voita ja kuminajuustoa

 

Kukko Pils 5,50 € plo

Georg Breuer Riesling Sauvage 2012 45€/plo

Koskenkorva 5€/4cl

Skåne Akvavit 6€/4cl

                 ***

Parmankinkkuun käärittyä karitsanfilettä, paistettuja kanttarellejä, lehtikaalia ja rosmariinikastiketta

Genio Monastrell Roble 2013 45€/plo

                 ***

Vadelma-Pavlova 

Rolling Moscato 2013 32€/plo

                 ***

Kahvi/Tee

Menu maksaa 35€/hlö +ravut,  jokainen valitsee itse ruokajuomat paikan päällä. Tällä kertaa ei tilaisuutta makseta etukäteen, koska rapujen hinta ei ole vielä selvillä.

Ja sitten taas kerran, muistakaa osoitteenmuutokset ja ilmoittakaa sähköpostiosoitteenne, mikäli vielä saatte paperikirjeen!

Toivotan kaikille rentouttavaa kesää herkullisten ruokien ja jalojen juomien parissa!

 

Voutinne

Turkka Oiva

0400823186

turkka.oiva(at)kolumbus.fi

 

 

Turun Voutikunnan Kilpiravintolat:

 

Ravintola YläBörs                                    TURKU

Suomalainen Pohja                                   TURKU

Ravintola Mami                                        TURKU

Ravintola Smör                                        TURKU

Turun kaupungin edustusravintola           TURKU

Salon Seurahuone                                     SALO

Raatihuoneen kellari                                 PORI

Ravintola Trappi                                       NAANTALI

Le Soleil                                                   NAANTALI

A. Ahlström Oy, Noormarkun Klubi       NOORMARKKU

A. Ahlström Oy, Kauttuan Klubi            KAUTTUA

 

 

 

 

Turun Voutikunnan kilpimyymälät:

 

Kalaliike S. Wallin                                TURKU

Lihaliike Jokinen                                   TURKU

Stockmann Herkku                                TURKU

 

 

 

 

Huhtikuu 2015

Arvoisat Paistinkääntäjät!

Seuraavana on vuorossa kevätkauden viimeinen tilaisuus, joka on monen entisen vuoden tapaan kevätretki.

Meillä on upea tilaisuus lähteä Kulinaari- ja kulttuuriretkelle Noormarkkuun torstaina 21. toukokuuta. Perille saavuttuamme meille on järjestetty tutustuminen Villa Maireaan ja Ahlström Voyage –näyttelyyn oppaiden johdolla. Liittenä on Maître Rôtisseur Jukka Luojukosken ja Maître Restaureteur Tiina Rajalan meille lähettämä kutsu ohjelmineen.

Yhteiskuljetus kevätretkelle lähtee Turun kaupungintalon edestä Aurakatu 2, kello 14.00. Matkalla on tarjoilua. Mukaan mahtuu 50 ensimmäistä.

Ilmoittautuminen yhteiskuljetukseen ja Dîner Amicalille sekä mahdolliset erikoisruokavaliot ja pöytävaraukset vain sihteerille, mieluiten sähköpostilla osoitteeseen

riitta.hirvonen(at)saunalahti.fi tai puhelimella +358407241468 viimeistään keskiviikkona 13. toukokuuta. Yhteiskuljetuksesta ei peritä maksua.

Menu opastuksen kera maksaa 79 euroa (sis. tervetulomaljan) ja viinipaketti 38 euroa.

Maksu maksetaan etukäteen heti, kun ilmoittautuminen on vahvistettu Turun voutikunnan tilille:

FI44 4055 8120 0077 93 Turun Paistinkääntäjät

Turun Voutikunnan Kilpiravintolat:

Suomalainen Pohja TURKU

Ravintola Mami TURKU

Ravintola Smör TURKU

Turun kaupungin edustusravintola TURKU

Salon Seurahuone SALO

Raatihuoneen kellari PORI

Ravintola Trappi NAANTALI

Ravintola Ylä Börs TURKU

Le Soleil NAANTALI

A. Ahlström Oy, Noormarkun Klubi NOORMARKKU

A. Ahlström Oy, Kauttuan Klubi KAUTTUA

Turun Voutikunnan kilpimyymälät:

Kalaliike S. Wallin TURKU

Lihaliike Jokinen TURKU

Stockmann TURKU

 

Muistattehan ilmoittaa osoitteen muutoksista ja sähköpostiosoitteenne! Vuoden

kaikkien tilaisuuksien paikka- ja aikatiedot löytyvät Turun Voutikunnan sivuilta.

Syyskauden ensimmäisessä tilaisuudessa nautimme rapuja Ravintola E. Ekblomissa

torstaina 13. elokuuta.

Maukasta kevättä!

Riitta Hirvonen

Vice Chargèe de Missions, Commandeur, sihteeri

riitta.hirvonen(at)saunalahti.fi

040-7241468

Maaliskuu 2015

 

Arvoisat Rotissöörit

Voutineuvostossamme on tapahtunut pari muutosta. Vice Echanson Hanna

Virran pyydettyä sairauden takia vapautusta tehtävästään hallitus myönsi sen

hänelle ja nimitti uudeksi Vice Echanson´iksi Tarmo Koskenojan.

Hallitus täydensi voutineuvostoa myös Heli Niemisellä, jonka tehtävänimike on

Vice Chargée de Missions. Heli Nieminen tulee hoitamaan yhteydet lehdistöön

ja avustamaan tiedottamisessa. Onnea kummallekin vaativissa tehtävissään!

Rotissöörien nuorten kokkien SM-kisat pidettiin Rovaniemellä lauantaina 31.

tammikuuta. Turusta kisaan lähtenyt Laura Virolainen Ravintola Smöristä toi

upeasti voiton Turkuun! Parhaimmat onnittelut vielä Lauralle! Hän lähtee

edustamaan Suomea MM-kisoihin Budapestiin 10.-13.09.2015, jolloin siellä

järjestetään Unkarin Grand Chapitre.

Huhtikuun jäsenilta on ravintola Suomalaisella Pohjalla perjantaina 10.04.

klo 18.30.

Alkuun

Kir Royal

Amuse Bouche

Menu:

Katajamarinoitua ahventa ja kampasimpukkaa

porkkanapurjo salaattia

Scherer Resérve Particlière Pinot Blanc 16 cl

***

Sky-liemessä haudutettua vasikanfileetä,

herne- ja maa-artisokkapyreetä

Plüger Dürkheimer Spätburgunder 16 cl

***

Souflée-ohukainen suklaasta ja tyrnimarjasta

Pellegrino Marsala Fine

***

Kahvi / haudutettu tee

Ilmoittautuminen sekä mahdolliset pöytävaraukset vain sihteerille

viimeistään torstaina 02.04. mieluiten sähköpostilla osoitteeseen:

riitta.hirvonen(at)saunalahti.fi tai puhelimella +358407241468

Menu maksaa 50 euroa (sisältää tervetulojuoman) ja viinipaketti 30 euroa.

Maksu maksetaan etukäteen heti, kun ilmoittautuminen on vahvistettu

Turun voutikunnan tilille: FI44 4055 8120 0077 93 Turun Paistinkääntäjät

 

Seuraavassa loppuvuoden jäsentilaisuudet:

 21.05. A. Ahlströmin Noormarkun Havulinna

 13.08. Rapujuhla, Ravintola E. Ekblom

 21.-23.08. Lahden Suurkapituli

 16.09. Ravintola Salon Seurahuone

 27.10. Ravintola Mami

 29.11. Joulunajan Brunssi, Ravintola Aitiopaikka

 

Toivon kaikille nautinnollisia makuhetkiä alkaneelle keväälle!

Voutinne

Turkka Oiva

turkka.oiva(at)kolumbus.fi

+358400823186

 Tammikuu 2015

 

Hyvät Turun Paistinkääntäjät ry:n jäsenet                                                   

Voutikuntamme on aloittanut toimintansa rekisteröitynä yhdistyksenä kuluvan vuoden alusta. Käytännössä toiminta jatkuu entisellään ja sitä johtaa hallitus, jota kutsutaan voutineuvostoksi.

Ensimmäiseen hallitukseen valittiin perustavassa kokouksessa seuraavat henkilöt:

Tomi Aho, Riitta Hirvonen, Kai Järnström, Keijo Ketonen, Veikko Kokkonen ja Turkka Oiva. Hallituksen ulkopuolelta voutineuvostoon nimitettiin Hanna Virta, joka toimii Vice-Echansonin tehtävässä. Hallitus valitsi puheenjohtajaksi Turkka Oivan ja muutkin toimihenkilöt jatkavat entisissä tehtävissään. Toiminnantarkastajaksi on valittu  Bailli Honoraire Officier Commandeur Timo Juutilainen.

Ilmoittautuminen Helsingin talvikapituliin, joka on nimetty stadilaisittain Snögekapituliksi, on alkanut. Helsingin voutikunnan sivuilta löydät siihen liittyvät tiedot. Kannattaa käydä stadin sivuilla.

Rotissöörien nuorten kokkien SM-kisat pidetään Rovaniemellä lauantaina 31.tammikuuta. Turusta kisaan lähtee Laura Virolainen Ravintola Smöristä.

Pidetäänpä peukkuja Lauralle!

 

Tänä vuonna vietämme perinteistä blini-iltaamme RavintolaTrapissa maanantaina 23. helmikuuta klo 18.30. Yhteiskuljetus lähtee Turun kaupungintalon edestä osoitteesta Aurakatu 2 klo 18.00. Bussiin mahtuu 50 henkilöä ja matkalla on tarjoilua. Tällä kertaa pyydän varaamaan viisi euroa/hlö edestakaista bussimatkaa varten.

Ilmoittautuminen yhteiskuljetukseen ja Dîner Amicaliin sekä mahdolliset pöytävaraukset vain sihteerille viimeistään sunnuntaina 15.02. mieluiten sähköpostilla osoitteeseen: riitta.hirvonen(at)saunalahti.fi tai puhelimella +358407241468

             

Tervetulomaljana:

Perlage Quorum Extra Dry

 

Menu

Pikku blinit, mateenmätiä lisäkkeineen

Arlewood Semillon Sauvignon Blanc

***

Tatticappuccino

Arlewood Semillon Sauvignon Blanc

***

Poron paahtopaistia, muhennettua korvasientä, sekä puolukka-vodkakastiketta

Nimbus Single Vineyard Syrah 2008

***

Karpalo-Semifreddo, lämmintä kinuskikastiketta

Sileni Late Harvest Semillon

***

Kahvi/Tee

 

Menu maksaa 50 euroa (sisältää tervetulojuoman) ja viinipaketti 32 euroa. Maksu maksetaan etukäteen heti, kun ilmoittautuminen on vahvistettu,Turun voutikunnan tilille: FI44 4055 8120 0077 93  Turun Paistinkääntäjät

Mukaan mahtuu 62 henkilöä.

Maaliskuun jäsenilta järjestetään toivomusten mukaisesti Ravintola Ludu`ssa keskiviikkona 11.03. klo 18.30.

 

Menu

Rakuunamarinoitua siikaa, siikamousselinea, pähkinävoimajoneesia ja saaristolaisleipää

***

Palsternakkakeittoa, jänisconfittia, ruismysliä ja timjamiöljyä

***

Wanhantuvan ankanrintaa, voipapumuhennosta, friteerattua bataattia ja kardemummakastiketta

***

Suklaasavariini, suklaamoussea ja aprikoosijäätelöä

***

Kahvi/tee

 

 

Ilmoittautuminen sekä mahdolliset pöytävaraukset vain sihteerille viimeistään lauantaina 28.02. mieluiten sähköpostilla osoitteeseen: riitta.hirvonen(at)saunalahti.fi tai puhelimella +358407241468.

Menu maksaa 50 euroa (sisältää tervetulojuoman) ja viinipaketti 30 euroa. Viinit selviävät paikan päällä. Maksu maksetaan etukäteen heti, kun ilmoittautuminen on vahvistettu, Turun voutikunnan tilille: FI44 4055 8120 0077 93  Turun Paistinkääntäjät Mukaan mahtuu 52 henkilöä.

 

Jäsentilaisuuksiemme pukeutumisen suhteen kertaan mieliinne, että niissä pukukoodi on pikkutakki tai arkipuku, solmio ja käädyt. Tästä poiketaan ainoastaan erikseen mainittaessa.

Muut jäsentilaisuudet järjestetään seuraavasti:

  • 07.-08.03 Helsingin Snögekapituli
  • 10.04. Ravintola Suomalainen Pohja
  • 21.05. A. Ahlströmin Noormarkun Klubi
  • 13.08. Rapujuhla, Ravintola E. Ekblom
  • 21.-23.08. Lahden Suurkapituli
  • 16.09. Ravintola Salon Seurahuone
  • 27.10. Ravintola Mami
  • 29.11. Joulunajan Brunssi, paikka avoin

 

Ja sitten ikuisuuskysymys: Ilmoittakaa osoitteen muutokset ja sähköpostinne!

Toivon kaikille nautinnollisia makuhetkiä alkaneelle vuodelle!

 

Voutinne

Turkka Oiva

turkka.oiva(at)kolumbus.fi

+358400823186

 

 

 

 

 

 

 

Joulukuu 2014

 

Jouluinen tervehdys Turun Voutikunnan Paistinkääntäjille!

 

Kolme adventtikynttilää on jo sytytetty herkistämään mieliä joulun odotukseen ja viikon kuluttua Suomen Turku julistaa perinteisesti joulurauhan, jota katsellaan ja kuunnellaan eri puolilla maailmaa asuvien suomalaisten kodeissa.

Jouluhan merkitsee meille rotissööreillekin hyvin tärkeätä aikaa. Nautimme perinteisistä joulun herkuista ja ennen kaikkea yhdessäolosta läheisten kanssa.

Tänä vuonna järjestettiin Suomessa kolme kapitulia, Lapin talvikapituli Rovaniemellä, Kuopion suurkapituli ja Tampereen paikalliskapituli. Kaikki olivat erittäin onnistuneita ja itsensä näköisiä. Jokaisesta jäi varmasti osallistujille hyvä mieli ja varsinkin uudet jäsenet ovat saaneet kokea ainutkertaisen, hyvin juhlavan tilaisuuden.

Vuoden aikana voutikuntaamme on hyväksytty 9 uutta jäsentä ja toivotan heidät lämpimästi tervetulleiksi mukaan upeaan Rotissöörimaailmaan! Muistutan samalla, että jäsenyys velvoittaa osallistumaan tilaisuuksiimme.

Meillä on myös uusi kilpiravintola, sillä valtakunnallisena kilpipäivänä torstaina 25.09 luovutin yhdessä valtavouti Ari Arvosen kanssa Paistinkääntäjien arvostetun kilven ravintola Smör´ille merkkinä ravintolan korkeasta tasosta.

Makuisat onnittelut vielä Smör´ille!

Ensi vuoden aloitamme lounaalla Svenska Klubbenilla lauantaina 10. tammikuuta klo 13.00. Siellähän on ravintoloitsija vaihtunut ja paikkaa isännöivät nyt Eija Riihilahti ja Erkki Rantala. Mielenkiintoista mennä tutustumaan heidän keittiönsä taitoihin.

Menu:

Tervetulojuoma

Amuse Bouche

***

Madekeittoa Klubbenin tapaan ja fenkolileipä 

***

Pitkään haudutettua Saloniemen kiliä, palsternakkaa ja omenaa

***

Timjamiperunalla kuorrutettua kuhaa, rapukastiketta

***

Creme brulée talon mustikkasorbetilla

***

Kahvi/Tee

 

Lounaan Menu 52 € ja viinipaketti 26 €. Viinipaketti sisältää 4 viiniä kummallekin alkuruualle 12 cl, pääruoalle 16 cl ja jälkiruoalle 8 cl, viinien nimet ja alkuperä selviävät paikan päällä.

Ilmoittautuminen ja mahdolliset pöytävaraukset vain sihteerille viimeistään perjantaina 2. tammikuuta mieluiten sähköpostilla osoitteeseen:

riitta.hirvonen(at)saunalahti.fi tai puhelimella +358407241468

Koska laskujen maksu on joskus aiheuttanut viivytystä ja odottelua, kokeilemme etukäteismaksua voutikunnan tilille. Tällä myös vahvistat osallistumisesi tilaisuuteen:

FI44 4055 8120 0077 93  Turun Paistinkääntäjät

Paikan päällä sitten jokainen maksaa vain menun ja viinipaketin lisäksi tilatut nautintoaineet.

 

Kiitän aktiivisuudestanne kuluneen vuoden aikana ja

Toivotan Teille kaikille oikein hyvää ja rauhaisaa Jouluaikaa!

Voutinne

Turkka Oiva

0400823186

turkka.oiva(at)kolumbus.fi

 

                                  

 

Syyskuu 2017

 

Hyvät Turun Voutikunnan Paistinkääntäjät

Almanakan mukaan tänään alkaa syksy, toivottavasti kirpeän kuulakas ja satoisa.

Takana on viikko sitten vietetty Kot Ham-kapituli, joka oli erittäin hieno kokemus. Se järjestettiin Kotkan ja Haminan kaupungeissa harvinaisen mielenkiintoisissa kohteissa.

Perjantain Dîner Amical nautittiin meren äärellä Merikeskus Vellamossa, joka on todellinen nähtävyys. Tarjolla oli meren ja metsien riistaa sekä makeita herkkuja.Lauantain lounas tarjottiin Kotkan Konserttitalon konserttisalissa.

Juhlallinen installointi tapahtui Reserviupseerikoulun upeassa Maneesissa Haminassa ja Grand Dîner Haminan Bastionissa. Illallinen oli monipuolinen ja maistuva, varsinkin Kuhaa C. G. E. Mannerheim sai ansaitut erityiskiitokset. Installoinnin suoritti Iso Britannian valtavouti Philip Evins ja illan aikana Suomen marsalkka Mannerheimkin kunnioitti tilaisuutta läsnäolollaan.

Vuosi sitten Oulussa turkulaisia oli mukana 39, joista installoitavia 15. Nyt pantiin vieläkin paremmaksi; meitä oli mukana huimat 51 jäsentä, joista 18 installoitavia ja joiden lisäksi jäsenemme Chevalier Juhani Karmakoski sai Officier-arvon. Kyllä siinä kelpasi olla noin aktiivisen ja upean ryhmän voutina. Parhaimmat kiitokseni Teille kaikille ja uudet jäsenet toivotan lämpimästi tervetulleiksi upeaan Rotissöörimaailmaan!

 

Syyskuussa Turun Voutikunta 40 vuotta

Ja nyt on edessä Turun Voutikunnan 40-vuotisjuhla Turun linnassa lauantaina 16. syyskuuta.

Upean voutikuntamme merkkitapahtuma on saanut osakseen ansaittua huomiota ja mielenkiintoa ympäri Suomen ja mukana onkin edustava joukko Rotissöörejä eri puolilta rakasta satavuotista isänmaatamme. Turun linnahan on rakennus, joka sisältää historiaa 800 vuoden ajalta, aivan kuten oma järjestömmekin.

Voidaankin todeta, että kaksi vanhaa ja arvokasta kohtaavat jälleen juhlavissa tunnelmissa!

 

 

Lokakuussa Syysteurastus Salon Seurahuoneella

Jatkamme syyskautta perinteisellä ja odotetulla Salon Seurahuoneen syysteurastuksella torstaina lokakuun 12.  poikkeuksellisesti jo klo 18.00.

 

                                                          Menu

 

Tervetuloa

***

Kalajuttu

***

Lintupatée

***

Tappaiskaali ja veripalttu

***

Mikkolan karitsaa kahdella tapaa

***

Mustikka rättänä

***

                                                             Kahvi/tee

 

Menun hinta on 59 euroa sisältäen tervetulomaljan. Viinipaketti maksaa 42 euroa. Viinipaketin sisältö selviää myöhemmin. Syysteurastukseen mahtuu mukaan 50 henkilöä.

Sitovat ilmoittautumiset yhteiskuljetukseen ja Dîner Amicalille ja mahdolliset erikoisruokavaliot sekä pöytävaraukset vain sihteeri Riitta Hirvoselle viimeistään   tiistaina 10. päivänä lokakuuta sähköpostilla riitta.hirvonen@saunalahti.fi tai puhelimella 0407241468.

 

Maksu maksetaan etukäteen heti, kun ilmoittautuminen on vahvistettu, maksuaikaa on kolme päivää ilmoittautumisen vahvistuksesta.

 

Turun voutikunnan tilille: FI44 4055 8120 0077 93 Turun Paistinkääntäjät

 

Yhteiskuljetus Turusta lähtee osoitteesta Aurakatu 2, klo 17.00, bussiin mahtuu 50 henkilöä. Yhteiskuljetuksen maksaa Turun Voutikunta.

 

 

 

 

 

Syksyisiä kuulumisia kilpiyrityksistä ja –ravintoloista

 

Kalaliike S. Wallin

Syksyllä eletään kalakaupassa kiireistä aikaa. Rapusesonki jatkuu pitkälle syyskuuhun, samalla kun mökkisesongit pitenevät. Me odottelemme vesien viilentymistä, jotta verkkokalastajat pääsevät laskemaan ansojaan. Toivottavasti hylkeet eivät ole heti tutustumassa ansoihin. Samalla kotimaisen silakan pyynti alkaa ja hallissakin on tarjolla perinteisiä paistettuja silakoita, sekä silakkalaatikkoa. Monipuolisena kalana silakkaa on odotettu jo kauan. Lokakuussa olemme mukana Turun Kirja –ja ruokamessuilla omalla osastolla. Tarjolla äyriäisiä, ostereita ja muita herkkuja.

 Kauppahallin vanhimpana yrityksenä vietämme syksyllä 130-vuotisjuhlaa erikoistarjouksin sekä asiakkaita hemmotellen. Bistrossamme asiakkaita palvellaan rautaisella ammattitaidolla ja keskitytään kauden tuotteisiin. Mikä olisikaan parempi kuin paistetut ahvenet ja kantarellimuhennos.

 Syksy on ruokanautiskelijan ominta aikaa.

 Terveisin Jaska Manelius Kalaliike S. Wallin

K-Supermarket Manhattan

 

K-Supermarket Manhattan juhlistaa omalta osastaan Chaine Des Rotisseurs  Turun Voutikunnan 40-vuotisjuhlavuotta perjantaina 8. syyskuuta klo 12-18.

 

 Manhattanilla on paikalla yhteensä uskomattomat 40 keittiömestaria, kokkia ja/tai kokkioppilasta valmistamassa upeita herkkuja juhlavuoden kunniaksi.

Tämän kaikkien aikojen kokkipäivä toteutetaan yhteistyössä Turun Paistinkääntäjien, Turun Keittiömestariyhdistyksen ja Turun Ammatti-insituutin kanssa.

Tervetuloa kaikki maistelemaan.

 

Terveisin kauppias Veli-Pekka Hussi K-Supermarket Manhattan

 

Ravintola Mami

 

Ravintola Mamissa eletään jännittäviä aikoja, kun toiminta laajenee myös toiselle puolen jokea. Parhaillaan laitellaan kuntoon uusitun Turun kaupunginteatterin kylkeen avattavaa Kivi-lounasravintolaa, ja se avautuu maanantaina 11. syyskuuta klo 11.00.

 

Jännitystä siis ilmassa meillä ja uuden opettelua - nähdään isojen illallisten merkeissä Kaupunginteatterilla!

 

Toivovat Sari ja pojat, Ravintola Mami

Turun Voutikunnan kilpiravintolat

 

 

Ravintola Ylä Börs                                       Turku

Ravintola Suomalainen Pohja                      Turku

Ravintola Mami                                            Turku

Turun kaupungin edustusravintola                                Turku

Salon Seurahuone                                         Salo

Raatihuoneen kellari                                     Pori

Ravintola Trappi                                          Naantali

Le Soleil                                                        Naantali

A. Ahlström Oy, Noormarkun Klubi            Noormarkku

A. Ahlström Oy, Kauttuan Klubi                                   Kauttua

 

Turun Voutikunnan kilpimyymälät

 

Kalaliike S. Wallin                                        Turku

Lihaliike Jokinen                                           Turku

Stockmann Herkku                                       Turku

K-Supermarket Manhattan                           Turku

 

 

 

Toivotan kaikille oikein maukasta syksyä!

 

Turkka Oiva

Bailli de Turku

turkka.oiva@kolumbus.fi

0400823186

 

 

Kesäkuu 2015

 

Kustaan päivä 2015

 

Tervehdys Turun voutikunnan Paistinkääntäjille!

 

”Kustaa perunat maahan heittää ja Matti viimeiset ylös ottaa.

Jos yläkuulla eli kasvavalla kuulla istuttaa perunan, niin se kasvattaa vartta, mutta alakuulla mukuloita.”

 

Se perunaperinteestä ja mennään Pariisin kuulumisiin.

Siellä järjestettiin toukokuun lopussa Conseil Magistralin kokous, yhdistyskokous ja kapituli, joka oli Suomen osalta varsin merkittävä.

Edellinen valtavoutimme Juha Ojamo hyväksyttiin kokouksessa Conseil Magistralin jäseneksi ja kapitulissa hänet sitten installoitiin.

Suomella on valtuustossa kaksi edustajaa Ari Arvonen ja Juha Ojamo, joiden lisäksi hallituksessa meitä edustaa Ari-Pekka Parviainen.

Parhaimmat onnittelut Juhalle punaisista käädyistä!

 

Viime vuonna Suomessa järjestettiin kilpipäivä, jonka idea taisi lähteä jostakin Tammerkosken tienoilta. Hieno idea on kantanut hedelmää.

Ari-Pekka Parviainen oli pohjustanut asiaa hallituksessa ja Magistralin kokouksessa hänen ja Tampereen vouti Mikko Reinikan tekemä esitys meni kirkkaasti läpi.

Kilpipäivä tulee nyt siis kattamaan koko maailman ja tätä globaalia päivää tullaan viettämään 25. syyskuuta.

Nyt toivon kilpiravintoloitten ja myymälöiden paneutumista ajoissa asiaan ja tehdään yhdessä Turun voutikunnassa maailmanluokan kilpipäivä!

 

 

Muistattehan, että kilpiravintoloissamme tarjotaan herkullisten, tasokkaitten a la carte-annosten lisäksi myös erittäin maukkaita ja kohtuuhintaisia lounaita.

 

 

 

Olimme parisen viikkoa sitten liikkeellä Euran suunnalla ja tuli mieleen käväistä ”testaamassa” Kauttuan Klubin lounas ja se lenkki ajomatkaan kannatti. Siellä oli runsaasti asiakkaita, jotka vaikuttivat varsin tyytyväisiltä tarjontaan. Lounas oli monipuolinen ja hirvestä valmistettu Burgundinpata vei melkein kielen mennessään.

Käydäänpä kilpipaikoissa myös lounastamassa.

 

Tiedoksenne, järjestömme sivuilla on luettavissa Paistinkääntäjät ry:n vuosikertomus vuodelta 2014.

 

Syyskauden ensimmäisessä tilaisuudessa nautimme rapuja Ravintola E. Ekblomissa, Neuvolasalissa torstaina 13. elokuuta klo 18.30.

 

Ilmoittautuminen ja mahdolliset pöytävaraukset sekä erikoisruokavaliotoiveet voutineuvoston sihteeri Riitta Hirvoselle mieluiten sähköpostilla riitta.hirvonen(at)saunalahti.fi tai puhelimella 0407241468 viimeistään torstaina 06.08.2014. Mukaan mahtuu 60 henkilöä. Neuvolasaliin on esteetön kulku.

Ilmoittautumisen yhteydessä on mainittava kumman rapulajin valitsee.

 

Rapuillallinen Neuvolansalissa:

 

Tervetulomalja

        ***

7 täplä- tai jokirapua päivän hintaan

Paahtoleipää, tilliä, voita ja kuminajuustoa

 

Kukko Pils 5,50 € plo

Georg Breuer Riesling Sauvage 2012 45€/plo

Koskenkorva 5€/4cl

Skåne Akvavit 6€/4cl

                 ***

Parmankinkkuun käärittyä karitsanfilettä, paistettuja kanttarellejä, lehtikaalia ja rosmariinikastiketta

Genio Monastrell Roble 2013 45€/plo

                 ***

Vadelma-Pavlova 

Rolling Moscato 2013 32€/plo

                 ***

Kahvi/Tee

 

 

 

Menu maksaa 35€/hlö +ravut,  jokainen valitsee itse ruokajuomat paikan päällä. Tällä kertaa ei tilaisuutta makseta etukäteen, koska rapujen hinta ei ole vielä selvillä.

 

 

Ja sitten taas kerran, muistakaa osoitteenmuutokset ja ilmoittakaa sähköpostiosoitteenne, mikäli vielä saatte paperikirjeen!

 

 

Toivotan kaikille rentouttavaa kesää herkullisten ruokien ja jalojen juomien parissa!

 

 

Voutinne

 

Turkka Oiva

0400823186

turkka.oiva(at)kolumbus.fi

 

 

 

 

Turun Voutikunnan Kilpiravintolat:

 

Ravintola YläBörs                                    TURKU

Suomalainen Pohja                                   TURKU

Ravintola Mami                                        TURKU

Ravintola Smör                                        TURKU

Turun kaupungin edustusravintola           TURKU

Salon Seurahuone                                     SALO

Raatihuoneen kellari                                 PORI

Ravintola Trappi                                       NAANTALI

Le Soleil                                                   NAANTALI

A. Ahlström Oy, Noormarkun Klubi       NOORMARKKU

A. Ahlström Oy, Kauttuan Klubi            KAUTTUA

 

 

 

 

Turun Voutikunnan kilpimyymälät:

 

Kalaliike S. Wallin                                TURKU

Lihaliike Jokinen                                   TURKU

Stockmann Herkku                                TURKU

 

 

 

 

Lokakuu 2014

Hyvää syksyn jatkoa arvoisa Rôtisseurs – jäsen!

Herkkusuiden Almanakka: Ohjeita ja mietintöjä korkeamman gastronomian alalta vuodelta1831antaa ohjeita meille herkkusuille. ”Syökää aamiaista niinkuin ette saisi päivällistä ja päivällistä niinkuin ette olisi saanut aamiaista. Mutta myös ”Se joka saa vatsanväänteitä tai humaltuu, ei osaa nauttia ruoasta eikä juomista.”

Marraskuu

Pitäkäämme edelliset ohjeet mielessämme, kun ryhdymme nauttimaan pöydän antimia vuoden viimeisessä tilaisuudessa. Joulunajan Brunssin ruokapöytä  notkuu Executive Chef Toni Liesipuron suunnittelemia herkkuja Marina Palacessa 1. Adventtina, sunnuntaina 30. päivä marraskuuta klo 12.00 - 15.00.

Juomasuosituslistan on laatinut Food & Beverage Manager Sanna Forsman.

Brunssille voi vanhaan tapaan kutsua mukaan myös ystäviä. Lasillinen kuohuviiniä sekä runsas ja herkullinen brunssi maksaa 42 € /henkilö, lapset 8-12 v. 21 € /henkilö, 4-7 v 11 € /henkilö ja 0-4 v ei peritä maksua. Brunssin menu ja juomasuosituslista ovat liitteenä.

Ilmoittautuminen ja mahdolliset pöytävaraukset vain sihteerille viimeistään perjantaina 21. päivä marraskuuta mieluiten sähköpostilla osoitteeseen:

riitta.hirvonen(at)saunalahti.fi tai puhelimella +358407241468.

Maukasta joulun odotusta!

Riitta Hirvonen

Vice Chargèe de Missions de Turku, Commandeur, sihteeri

riitta.hirvonen(at)saunalahti.fi

040-7241468

 

 

 

 

 

 

 

Syyskuu 2014

Aurinkoisia syyspäiviä arvoisa Rôtisseurs – jäsen!

Hieno kesä on takana ja parhaillaan saamme nauttia luonnon upeasta syysvärityksestä. Syksy on sadonkorjuun juhlaa. Ruokapöydässä sadonkorjuun satoa olemme päässeet nauttimaan syksyn eri tilaisuuksissa, joihin jäsentemme osallistuminen on ollut hyvin aktiivista, kiitos siitä.

 

Elokuu

Elokuussa Kuopion järjestämässä Suurkapitulissa 22.-24.08.2014 oli mukana noin 50 turkulaista, joista 14 oli installoitavia tai arvonvaihtajia.

Elokuun rapujuhlaan Samppalinnaan oli  saapunut 32 rapujen ystävää.

Syyskuu

Salon Seurahuoneella sadonkorjuun ja syysteurastuksen antimia oli nauttimassa 58 jäsentä seuralaisineen. Vuoden kaksi viimeistä tilaisuutta ovat edessä, seuraavaksi vuorossa on Ravintola Mami.

 

Lokakuu

Ravintola Mamissa istumme ruokapöydän ääreen tiistaina 28. päivä lokakuuta kello 18.30 omistajien Ravintoloitsijat ”Mami” Sari Espolan ja ”pojat” keittiömestarit Marko Rauhalan ja Mikko Piipposen toivomuksen mukaisesti  “Aterioille tulee kaikkien kokoontua hyväntuulisina ja iloisina unohtaen siksi hetkeksi surunsa ja murheensa täydelleen.” Huomioitsija (Seuratavat, 1943). Viinimestari  Marjo Heinonen on valinnut viinit hyväntuuliselle ateriallemme.

Menu maksaa 54 euroa ja viinipaketti 36 euroa. Mukaan mahtuu 60 henkilöä. Ilmoittautuminen ja mahdolliset pöytävaraukset vain sihteerille viimeistään tiistaina 21. päivä lokakuuta mieluiten sähköpostilla osoitteeseen riitta.hirvonen(at)saunalahti.fi tai puhelimella +358407241468.

 

 

Menu

Alkuun Pommery Brut Royal
***

Kukkakaalia, tomaattia ja kurpitsaa

Loire AC Domaine Mollet-Maudry Roc de L´Abbaye Sancerre Silex 2013
***
Ahventa ja simpukkaa äyriäisliemessä

Loire AC Domaine Mollet-Maudry Roc de L´Abbaye Sancerre Silex 2013
***
Yliristiniemen tilan luomukaritsaa x 2

Ribera del Douro DO  Hernando & SourdaisAntidoto 2011
***
Omenakääretorttua

Casas del Bosque Late Harvest Riesling

***
Kahvi/tee
 

Vuoden viimeinen tilaisuus joulunajan Brunssi nautitaan Marina Palacessa 1. Adventtina sunnuntaina 30. päivä marraskuuta klo 12.00-15.00. Seuraavassa kirjeessä tulee  lisätietoja tilaisuudesta.

Muistattehan ilmoittaa osoitteen muutoksista ja sähköpostiosoitteenne!

 

 

Maukasta syksyä!

Riitta Hirvonen
Vice Chargèe de Missions de Turku, Commandeur, sihteeri
riitta.hirvonen(at)saunalahti.fi
040-7241468

 

 

 

 

 

 

 

Huhtikuu 2016

 

Arvoisat Paistinkääntäjät!

Seuraavana on vuorossa kevätkauden viimeinen tilaisuus, joka on monen entisen vuoden tapaan kevätretki.

Tiistaina 24. toukokuuta matkaamme yhdessä herkuttelemaan Poriin Ravintola

Raatihuoneenkellariin. Ravintola sijaitsee arkkitehti C.L. Engelin suunnitteleman ja vuonna 1841 rakennetun Porin Raatihuoneen arvokkaissa tiloissa keskellä kauneinta Poria. Siellä meidät ottaa vastaan ravintoloitsija Mikko Juhola. Poriin saavuttuamme klo 16.45 tutustumme ensin Porin kaupungin oppaan Ritva Lehtosen johdolla restauroituun Junneliuksen palatsiin eli nykyiseen Porin kaupungintaloon. Se sijaitsee Raatihuonetta vastapäätä.

Dîner Amical alkaa kello 18.30. Menun ruokajuomineen ovat meille suunnitelleet ravintoloitsija Chef de Table Mikko Juhola ja keittiömestari Marko Ylinen.

Menu

Siikatartar saaristolaisleivällä, savusiika-mousse

Tatti-cappuccino, maa-artisokkasipsi

Karitsan kare, peruna-kukkakaalipyree

Lämmin mantelipiiras, raparperisorbet

Puuvillan tummapaahto / Tee

Vins

Tyrnicocktail

Alsace Blanc Deiss 2014

Burmester Extra Dry White Port

Langhe Dolcetto DOP Visadì 2013

Beerenauslese Exquisit 2013

Menu maksaa 53 €, sisältäen tervetulojuoman ja viinipaketti 37 €. Porin kaupungintalon vierailun ja yhteiskuljetuksen maksaa Turun Voutikunta. Maksu maksetaan etukäteen heti, kun ilmoittautuminen on vahvistettu Turun voutikunnan tilille:

FI44 4055 8120 0077 93 Turun Paistinkääntäjät

Yhteiskuljetus Turusta lähtee osoitteesta Aurakatu 2, kello 15.00. Bussiin mahtuu 50 henkilöä. Bussissa on menomatkalla tarjoilua.

Ilmoittautuminen yhteiskuljetukseen ja Dîner Amicalille ja mahdolliset erikoisruokavaliot sekä pöytävaraukset vain sihteerille, mieluiten sähköpostilla osoitteeseen riitta.hirvonen(at)saunalahti.fi tai puhelimella
+358407241468 viimeistään tiistaina17. päivä toukokuuta.

 

Tule mukaan Rôtisseurs-kilpipäivään 23.4.2016!

Kilpipäivän tarkoituksena on korostaa kilpiravintoloiden ja -myymälöiden korkealuokkaista osaamista ja raaka-aineiden käyttöä. Tapahtuma järjestetään saman päivän aikana eri puolilla maailmaa. Nostakaahan kilpipäivänä isännänviirit salkoon!

Kilpipaikoissa suositellaan myös henkilökunnalle käätyjen käyttämistä!

Turun Voutikunnassa järjestetään tapahtumia kilpipäivänä seuraavasti:

Kilpiravintolat tarjoavat kilpipäivänä ravintoloissaan kilpiannoksia. Kauppahallin kilpipaikoissa Wallinilla ja Jokisella tarjotaan lounaalla kilpiannoksia.

A.Ahlströmin Noormarkun Klubi järjestää kilpiviikonlopun 23.-24.4. Siitä on lähtenyt esittelykirje jäsenistölle sähköpostitse ja kirje on myös voutikunnan sivuilla.

K-Supermarket Manhattan on mukana kilpipäivässä vahvasti ja järjestää maistatuksia, joissa on mukana rotissööreja.

Facebookin kautta tulee infoa myös kansainvälisellä tasolla.

 

Kilpiyritysten kuulumisia huhtikuussa 2016:

Turun kauppahallissa odotellaan jo kesää. Kevät kauppahallissa on ollut mukavasti ja haastavasti vaihtelevaa. Alkuvuonna kauppa kävi kivasti ja pääsiäisenä hyvin. Pääsiäisen jälkeen alkoi jokavuotinen ”vuoden hiljaisin aika” joka pahimmillaan esiintyi tämän viikon alkuun. Vuosi on kuitenkin alkanut paremmin kuin viime vuonna ja asiakkaita on ollut kivasti. Lounasaika ja iltapäivän kauppa on kasvanut, kertoo yrittäjä Jari Heinonen lihaliike Reino Jokiselta.

Kilpipäivänä Reino Jokisella maistatetaan yrityksen tuotteita ja keittiömestari Chef Rôtisseur Tiina Miettinen tekee Hyvän Ruoan Ystävät -yrityksessään tarjolle erityisen kilpilounaan. Tarjolla on kolmen ruokalajin menu, johon kuuluu parsakeitto, korvasienillä täytettyä maalaiskananpojanrintaa ja keväinen jälkiruoka. Menun hinta on 18 euroa.

Kalaliike S Wallin tarjoilee myös kilpipäivänä kilpimenun, jossa on päivän kala kauden lisukkein 15.50 euroa ja turska-annos 16.50 euroa.

K-Supermarket Manhattanilla on kilpipäivänä paikalla useita Rotisseurs-kokkeja. Esittelyssä on Suomen pisimpään saman suvun omistuksessa ollut Eskolan tila, joka tuottaa vasikanlihaa. Siitä valmistetaan muun massa Wallenbergin pihvejä. Paikalla on myös tilan isäntä Matti Eskola. Maistiaisia on tarjolla klo 10-16.

Stockmannin Herkussa alkaa kampanja Parsaa ja parmesaania. Myymäläpäällikkö Maître Restaurateur Jari Tavela antaa vinkkejä parsan kypsennykseen:

1. Keitä tai höyrytä vihreää parsaa 3-5 minuuttia, valkoista 3-10 minuuttia.

2. Freesaa voissa 5-8 minuuttia.

3. Jos tarjoilet salaatissa, ryöppää 3-4 minuuttia ja nosta heti kylmään veteen.

4. Paahda 200-225-asteisessa uunissa n. 10 minuuttia.

5. Grillissä, kypsennä ritilällä pari minuuttia (kääntele) tai folioveneessä öljyn

kanssa.

6. Paistin-tai parilapannulla pari minuuttia molemmin puolin.

7. Leikkaa vinottain paloiksi ja wokkaa 3-5 minuuttia.

 

Turun Voutikunnan Kilpiravintolat:

Ravintola YläBörs TURKU

Suomalainen Pohja TURKU

Ravintola Mami TURKU

Ravintola Smör TURKU

Turun kaupungin edustusravintola TURKU

Salon Seurahuone SALO

Raatihuoneen kellari PORI

Ravintola Trappi NAANTALI

Le Soleil NAANTALI

A. Ahlström Oy, Noormarkun Klubi NOORMARKKU

A. Ahlström Oy, Kauttuan Klubi KAUTTUA

Turun Voutikunnan kilpimyymälät:

Kalaliike S. Wallin TURKU

Lihaliike Jokinen TURKU

Stockmann Herkku TURKU

K-Supermarket Manhattan TURKU

Muistattehan ilmoittaa osoitteiden muutoksista ja sähköpostiosoitteenne!

Vuoden kaikkien tilaisuuksien paikka- ja aikatiedot löytyvät myös Turun Voutikunnan sivuilta http://www.rotisseurs.fi/turku/

Maukasta kevättä!

Riitta Hirvonen

Riitta Hirvonen

Vice Chargèe de Missions de Turku, Commandeur, sihteeri

riitta.hirvonen(at)saunalahti.fi

040-7241468

Elokuu 2014

 

Tervehdys Turun voutikunnan Paistinkääntäjille!

 

Säiden suhteen vaihteleva kesä alkaa olla vähissä, mutta vielä toki jatkuu herkullinen rapuaika.

Tulevana viikonloppuna vietetään Kuopiossa Savon voutikunnan järjestämää  Suurkapitulia, joka on Suomen 50-vuotisjuhlakapituli.Turkulaisia on mukana kokonaista 52 osallistujaa, joista kuusitoista  installoidaan perinteisin juhlavin menoin, osa uusina jäseninä ja osa arvon vaihdon johdosta.

Haluan tässä kirjeessä myös esittää parhaimmat onnitteluni Lapin kunniavoudille Tapio Soinnulle, jonka järjestön presidentti Yam Atallah on toisena suomalaisen kutsunut Pariin kunnianeuvoston, Conseille

d´Honneur, jäseneksi. Tapsa sai punaiset käätynsä Pariisissa 12.07.2014.

Toinen kunnianeuvoston suomalainen jäsenhän on voutikuntamme Chargè de  Presse Keijo Ketonen. Muistattehan, että myös Sointu on syntyjään turkulainen.

 

Aloitamme voutikuntamme syyskauden odotetulla Salon Seurahuoneen syysteurastuksella torstaina 18.09.2013 klo 18.30.

Syysteurastuksen menu:

Tervetuloa

Rosalan Rysä

Lasimestarin lohta ja mustaleipää

Markus Lundén Rheingau Riesling

xxx

Hirvimettällä

Hirvi tartar ja pikkelsiä

Heinrich Blaufränkisch

xxx

Savimaan Kalasoppa

Maaartisokkakeittoa, kylmäsavusiikaa ja siian mätiä

Colle Stefano Verdicchio de Matelica

xxx

Inkereen Kartanon Herefordia

Ylikypsää Inkereen Kartanon Herefordin etuselkää

Domaine Clos Romane Côtes du Rhône

xxx

Elämäntyö

Saloniemen juustolan Lampaan maito goudaa

Altavins Almodi Negre

xxx

Spelttiä ja Oman Pihan Omppua

Friedrich Becker Grüner Sylvaner Eiswein

xxx

Kaffe taikka tee

Menun hinta 55 euroa sisältäen tervetulomaljan.

Viinipaketti maksaa 40 euroa.

 

Ilmoittautuminen yhteiskuljetukseen ja Dîner Amicalille sekä mahdolliset pöytävaraukset vain sihteerille, viimeistään torstaina 11. syyskuuta, mieluiten sähköpostilla osoitteeseen riitta.hirvonen(at)saunalahti.fi tai puhelimella +358407241468

Yhteiskuljetus Turusta lähtee osoitteesta Aurakatu 2, klo 17.00, bussiin mahtuu 50 henkilöä.

 

Puhemiesneuvosto on ollut voutikuntien rekisteröinnin kannalla jo jonkin aikaa. Niinpä sitten niin on alkanut tapahtua ja Turun voutineuvoston kesäkuussa pitämän perustamiskokouksen seurauksena voutikuntamme on merkitty yhdistysrekisteriin 30.06.2014 nimellä Turun Paistinkääntäjät ry.

 

Ja sitten taas kerran, muistakaa osoitteenmuutokset ja ilmoittakaa sähköpostiosoitteenne, mikäli vielä saatte paperikirjeen!

Toivotan kaikille maukasta loppukesää ja syksyä herkullisten ruokien ja jalojen juomien parissa!

 

Voutinne

Turkka Oiva

0400823186

turkka.oiva(at)kolumbus.fi

 

 

Kesäkuu 2014

 

Juhannustervehdys Turun voutikunnan Paistinkääntäjille!

 

Päivä alkaa olla pisimmällään ja valmistaudumme viettämään mittumaaria, keskikesän ja valon juhlaa.

Siihen liittyy monia perinteitä, joista mainittakoon juhannuskoivut ja-sauna, lipunnosto, kokon polttaminen ja juhannustaiat:

”Vilkaisepa vaan kaivoon, lampeen tai lähteeseen juhannusyönä, mieluiten alasti, niin näet tulevan puolisosi.”

Itse koen tärkeiksi juhannuskoivut ja -saunan, hyvän ruoan ja mukana juhlimassa olevat läheiset.

Suurkapitulia vietämme elokuussa Kuopiossa ja Turusta sinne on lähdössä nelisenkymmentä juhlijaa, joista vajaat kaksikymmenta installoidaan, osa arvonvaihdon johdosta. Hyvin on Suomen Turku taas kerran edustettuna.

 

Rapuja nautimme tällä kertaa Ravintola Samppalinnassa maanantaina 11.08.2014 klo 18.30.

 

                                                                                Menu

 

                                                                               Alkumalja

 

                    JOKO JOKI- TAI TÄPLÄRAVUT ASIAAN KUULUVIN LISUKKEIN

7 KPL / HLÖ

****

Yrttivoilla kuorrutettuja ahvenia L, G

Paistettuja keltavahveroita ja kesäperunapaistosta L,G

samppanjavoikastiketta L,G

***

Karviaismarjabrulee L, G

Kahvi/tee

Menun hinta on 36€.

Ravut maksetaan erikseen. Niiden hinta muodostuu 20 euron palvelumaksusta + rapujen sisäänostohinnasta. 

Tällainen hinnoittelu johtuu ravintola Samppalinnan kauden rapujen hinnoittelutavasta.

Juomapakettia ei tällä kertaa ole, vaan jokainen voi tilata haluamansa juomat paikan päällä.

 

 

Ilmoittautuminen voutineuvoston sihteeri Riitta Hirvoselle mieluiten sähköpostilla  riitta.hirvonen@saunalahti.fi tai puhelimella 0407241468 viimeistään sunnuntaina 03.08.2014.

Ilmoittautumisen yhteydessä on mainittava kumman rapulajin valitsee.

 

Ja sitten taas kerran, muistakaa osoitteenmuutokset ja ilmoittakaa sähköpostiosoitteenne, mikäli vielä saatte paperikirjeen!

Toivotan kaikille rentouttavaa kesää herkullisten ruokien ja jalojen juomien parissa!

 

Voutinne

Turkka Oiva

0400823186

turkka.oiva@kolumbus.fi

 

 

 

 

 

                                                                                     

 

 

 

 

 

 

 

Huhtikuu 2014

 

Aurinkoista ja lämmintä kevättä arvoisa Rôtisseurs – jäsen!

 

”Varokaa ihmisiä, joita syöminen ei kiinnosta. He ovat yleensä kateellisia, tyhmiä tai ilkeitä. Pidättyvyys on epäsosiaalinen hyve.” näin kirjoitti Grimod de la Reyniére 1802 kokoamassaan teoksessa Herkkusuiden almanakka. Kirja on ollut esikuvana mm. nykyiselle Michelinin oppaalle.

Turun Voutikunta järjestämä koululaistapahtuman Nummenpakan koululla lauantaina 5. huhtikuuta onnistui hienosti. Tapahtumassa oli kokkaamassa ja tarjoilemassa 31 sekä viides - että kuudesluokkalaista oppilasta. Oppilaat valmistivat läheisilleen alkuruoaksi Maa-artisokkasosekeittoa, yrttiöljyä ja speltti-chiapatta-kierteitä, pääruoaksi Broilerin rintafileetä, timjamikastiketta ja linssikasvispaistosta sekä jälkiruoaksi Suklaakakkua ja mascarponevaniljavaahtoa. Avustajina oppilailla oli turkulaisia paistinkääntäjiä ja Raision aikuiskoulutuskeskus Timalin opiskelijoita. Ruokailijoita oli yhteensä 126 henkilöä. Oppilaat olivat suunnitelleet ja valmistaneet koristelun pöytiin sekä he kattoivat että tarjoilivat koko aterian. Valtavouti Juha Ojamo oli seuraamassa tapahtumaa. Kaikki aterian raaka-aineet on hankittu lahjoituksina eri yrityksistä ja tapahtuman tuotto meni lyhentämättömänä oppilaiden hyväksi. Kuvia tapahtumasta löytyy Turun Voutikunnan sivuilta.

Suuret kiitokset lahjoittajille Kespro, Metro-tukku, K-Supermarket Manhattan kauppias Veli-Pekka Hussi ja Lepolan puutarha Jarmo Suominen. Lämpimät kiitokset myös avustajina olleille paistinkääntäjille Harri Lindstedt, Jukka Leivo, Tuomo Urmas, Kai Järnström, Tomi Aho, Hanna Virta ja Esko Savisalo sekä Timalin opiskelijoille.

Huhtikuun Dîner Amical Turun kaupungintalossa oli varsin suosittu ja se täyttyi hyvin nopeasti. Nautimme Kompassisalissa tervetulojuomat, saimme lyhyen kaupungintalon esittelyn ja siirryimme nauttimaan aterian alakertaan, jonne mahtui ruokailemaan isompi joukko kuin Kompassisaliin olisi mahtunut. Kaupungintalolla oli meitä herkuttelijoita mahtui mukaan 70 henkilöä. Kiitos aktiivisesta osallistumisesta.

 

Toukokuu

Torstaina toukokuun 15. päivänä teemme matkan Uuteenkaupunkiin. Sinne saavuttuamme tutustumme ensiksi kalanviljelyyn toimitusjohtaja Rami Salmisen johdolla  Sybimar Oy:ssä Energiatie 2, 23500 Uusikaupunki. Se on vuonna 2005 perustettu monialayritys,  jonka erikoisosaamisalueena ovat vesiviljely, kalanjalostus ja sivujakeiden hyödyntäminen.

Nautimme keväisen Dîner Amicalin Gasthaus Pookissa, jossa meidät toivottavat tervetulleiksi uudet ravitoloitsijat Henriikka Lohtaja ja Antti Kauppinen. Tervetulomaljan nautimme pihalla, mikäli sää sallii.

 

Rebuli Valdobbiadene Prosecco Superiore Extra Dry

 Italia, Veneto

 

       Menu

 

Amuse bouche
Haukimureketta, tillikurkkua, mallasleipää
***
Parsaa ja sokerisuolattua Sybimarin siikaa

Puerto Viejo Reserve Sauvignon Blanc,

Chile
***
Tournedos lampaan sisäfileestä ja tummaa timjamikastiketta

Duca di Saragnano Chianti Riserva DOCG,
Italia, Toscana

***
Pannacotta Saloniemen tilan jogurtista ja haudutettua raparperia

Principe de Viana, Vendimia tardía,

 Espanja
***

Kahvi/tee

 

Menun on meille suunnitellut ravintoloitsija Antti Kauppinen ja ateriaan sopivat viinit on sommitellut Sommelier Peetu Eklund Turusta, BBWines Oy:stä. Menun hinta on 48 euroa/henkilö ja viinipaketti 30 euroa/henkilö.

Yhteiskuljetus kevätretkelle lähtee Turun kaupungintalon edestä Aurakatu 2, kello 15.30. Vierailu kalanviljelylaitos Sybmarissa kello 17.00-18.00 ja Dîner Amical Gasthaus Pookissa alkaa kello 18.30. Matkalla on tarjoilua.

Mukaan mahtuu 50 ensimmäistä. Ilmoittautuminen yhteiskuljetukseen ja Dîner Amicalille sekä mahdolliset pöytävaraukset vain sihteerille, mieluiten sähköpostilla osoitteeseen riitta.hirvonen(at)saunalahti.fi tai puhelimella +358407241468 viimeistään perjantaina 9. toukokuuta.

 

Muistattehan ilmoittaa osoitteen muutoksista ja sähköpostiosoitteenne! Vuoden kaikkien tilaisuuksien paikka- ja aikatiedot löytyvät Turun Voutikunnan sivuilta.

 

Maukasta kevättä!

Riitta Hirvonen
Vice Chargèe de Missions, Commandeur, sihteeri
riitta.hirvonen(at)saunalahti.fi
040-7241468

 

 

Helmikuu 2014

Maukasta talven jatkoa arvoisa Rôtisseurs - jäsen!

Suuressa ranskalaisessa gastronomian klassikkokirjassa, Maun Fysiologia Brillat--‐Savarin antaa meille ohjeita tiedon katoamattomiksi kulmakiviksi: ”Herkkusuisuus on osoitus arvostelukyvystä, jonka avulla ihminen asettaa miellyttävältä maistuvan ravinnon sellaisen edelle, jolta tämä ominaisuus puuttuu” ”Kokiksi tullaan, mutta paistinkääntäjiksi synnytään”

Vuoden ensimmäinen yhteinen tilaisuus vietettiin lauantaina 11. päivä tammikuuta.

Opetusravintola Alabamassa saimme nauttia vuosien 1993-96 kokkimaajoukkueen yhdessä kokkiopiskelijoiden kanssa valmistaman herkullisen lounaan sekä nautimme tarjoilijaksi opiskelevien erinomaisesta palvelusta. Lämmin kiitos herkuttelemassa mukana olleille jäsenille ja heidän vierailleen. Mukana oli 46 henkilöä.

Keskiviikkona helmikuun 12. päivä herkuttelimme blineillä Ravintola Suomalaisen Pohjan tapaan. Meitä oli mukana 58 henkilöä.

Seuraavat kevään tilaisuudet meidän herkkusuiden nautintojen iloksi järjestetään:

Maaliskuu

Seuraava Dîner Amical tarjoillaan Ravintola Smörissä perjantaina 21. maaliskuuta klo 18.30. Menun on meille suunnitellut ravintoloitsija Janne Juvonen yhdessä Vuoden Kokki-kisan semifinalistin Jarno Sepän kanssa ja menuun sopivat ruokajuomat valitsi Sommelier Arttu Sademaa.

Menun hinta 52 euroa/henkilö ja viinipaketti 40 euroa/henkilö.

Alkuun Grans Moments

Sokerisuolattua siikaa, pikkelöityjä vihanneksia ja tillimajoneesia

Immich--‐batterieberg

C.A.I. Riesling 2012

***

Sipulikeittoa, rakuunafenkolia ja peltolan blue--‐juustoa

Viini vahvistuu myöhemmin

***

Luomukaritsan paahtopaistia, punajuurta ja tummaa tyrnikastiketta

Catherine Bertrand

Vin de Pays L´Herault 2010

***

Omenaa ja karamellia

***

Mantelikakkua, paahdettua valkosuklaata ja puolukkasherbettiä

Tchida auslese Muscat Ottonel 2012

***

Kahvi/Tee

Ilmoittautuminen ja mahdolliset pöytävaraukset vain sihteerille, mieluiten sähköpostilla osoitteeseen riitta.hirvonen(at)saunalahti.fi tai puhelimella +358407241468 viimeistään perjantaina 14. maaliskuuta.

Huhtikuu

Jäsenistön kauan odottama tilaisuus Turun kaupungintalon Kompassisalissa toteutuu torstaina 10. huhtikuuta klo 18.30. Ilmoittautuminen ja mahdolliset pöytävaraukset aikaisintaan maanantaina 24. maaliskuuta mieluiten sähköpostilla osoitteeseen turkka.oiva(at)kolumbus.fi tai puhelimella +358400823186 tai viimeistään perjantaina 4. huhtikuuta.

Keittiömestari, Maître Rôtisseur Sami Mäkisen suunnittelema menu sisältää:

Menu

Vihersalaatti

Jokirapu-Caesarsalaatti tryffelillä maustetuilla krutongeilla

Ruskajuusto-savulammassalaatti kuivattujen karpaloiden ja rucolan kera

Graavilohta perunan, saaristolaisleipämurun ja hovimestarin kastikkeen kera

***

Kokonaisena matalalämmöllä kypsytetty saksanhirven ulkofilee,

mustaherukkainen punaviinikastike, paahdettua tankoparsaa yrttiöljyn kera

rosmariinilla maustetut rosamunda-lohkot

***

Kahden suklaan vadelmamousseleivos

Creme brulee

Tyrnisorbet

Kahvi, tee

Tervetulojuoma

***

Dopff & Irion Cuvée René Dopff Muscat 2011, Ranska (16 cl )

***

Kracher Reserve 2008, Itävalta (24 cl )

***

NES Passito di Pantelleria 2010, Italia ( 8 cl )

Menun hinta 35 euroa/ hlö ja juomapaketti 30 euroa/hlö maksetaan Turun Voutikunnan tilille: Châine des Rotîsseurs Bailliage Turku FI4440558120007793, heti kun ilmoittautuminen on vahvistettu. Mukaan mahtuu 50 henkilöä.

Tilaisuuden aikana ei ole mahdollista tilata enää viiniä, joten viinipaketti on tilattava ja maksettava etukäteen, mikäli viiniä haluaa.

 

Kokkikurssi: Lähiruokaa mestareiden tapaan

Raision aikuiskoulutuskeskus Timalissa, Juhaninkuja 1, 21200 RAISIO järjestetään

kokkikurssi keskiviikkona 2. huhtikuuta kello 16.00 -21.00. Kouluttajina

ovat Kokkien kokki, Maître Rôtisseur Marko Rauhala Mamista ja Vice-Conseiller Gastronomique,

Chef Rôtisseur Tomi Aho Timalista. Kokkikurssille mahtuu mukaan 25 henkilöä. Ilmoittautuminen alkaa maanantaina 3. maaliskuuta mieluiten sähköpostilla osoitteeseen turkka.oiva(at)kolumbus.fi tai

puhelimella +358400823186 viimeistään maanantaina 24. maaliskuuta.

Menu

Wanhantuvan Ankkaa, Vaskio

***

Viskiläntilan Kukonpoikaa, Vampula

***

Kevätparsaa, Adalmiinanhelmi Paimio

***

Yrttikuorrutettu kuha Kakskerta Wallin, yrtit Kotipellon puutarha Nousiainen

***

Karitsan Entrecote, Yliristiniemen tila Sauvo

***

Kolatun Vuohenjuustot

***

Raparperi, Ahon kasvimaa Raisio

***

Talon leipä maltaasta, Birkkalan tila Suomusjärvi

Kurssimaksu 65 euroa/henkilö maksetaan Turun Voutikunnan tilille:

Châine des Rotîsseurs Bailliage Turku FI4440558120007793, heti kun ilmoittautuminen

on vahvistettu. Kurssimaksu sisältää opetuksen sekä valmistettavan menun ja ruokajuomat.

 

Tuottajat:

Wanhantuvan ankka Tiina ja Mikael Oksanen Vaskio, Viskiläntilan Kukkopoika Milla ja

Kimmo Nikko Vampula, Kevätparsa Adalmiinanhelmi Annarina Yöntilä Paimio, Kuha

Kalaliike S. Wallin seur. Oy Seppo Manelius, Yrtit Kotipellonpuutarha Pirjo ja Tapio

Mönkkönen Nousiainen, Karitsan Entrecote Yliristiniementila Henna ja Heikki Perkonoja

Sauvo, Kolatun Vuohenjuustot Kolatun juustola Outi Kolattu-Tolvi ja Janne Tolvi Somero,

leipäainekset Pirkko ja Jaakko Larmo Birkkalan tila Suomusjärvi

 

Koululaistapahtuma

Turun Voutikunta järjestää koululaistapahtuman Nummenpakan koululla lauantaina 5. huhtikuuta. Tavoitteena on oppilaiden innostaminen ruoan tekemiseen ja yhteisiin aterioihin perheen kanssa sekä samalla teemme järjestöämme tunnetuksi. Tapahtumassa kuudesluokkalaiset oppilaat (41) valmistavat kolmen ruokalajin aterian läheisilleen turkulaisten paistinkääntäjien avustuksella 140 henkilölle. Oppilaat suunnittelevat ja valmistavat koristelun ruokasaliin sekä kattavat että tarjoilevat aterian. Oppilaat myyvät etukäteen tapahtumaan lippuja läheisilleen. Ohjaajana heillä on myös ravintola-alan opiskelijoita Raision aikuiskoulutuskeskus Timalista, he huolehtivat keittiön jälkitöistä, jotta oppilaat saavat nauttia valmistamansa aterian yhdessä läheistensä kanssa. Valtavouti Juha Ojamo tulee seuraamaan tapahtumaa, Lahdessahan on koululaistapahtumasta jo pitkät perinteet. Kaikki aterian raaka-aineet on hankittu lahjoituksina eri yrityksistä ja tapahtuman tuotto menee lyhentämättömänä oppilaiden hyväksi.

Muistattehan ilmoittaa osoitteen muutoksista ja sähköpostiosoitteenne! Vuoden

kaikkien tilaisuuksien paikka- ja aikatiedot löytyvät Turun Voutikunnan sivuilta.

Maukasta vuotta!

Riitta Hirvonen

Vice Chargèe de Missions, Commondor, sihteeri

riitta.hirvonen(at)saunalahti.fi

040-7241468

Tammikuu 2014

Hyvät Turun Voutikunnan Paistinkääntäjät

Mennyt vuosi oli voutikunnassamme jälleen kerran erittäin aktiivista aikaa eri tilaisuuksineen. Aloitimme kuluneen vuoden Kylpyläkapitulilla, jossa installoijana toimi Monacon entinen valtavouti, kansainvälisen Administraation ja Magistralin jäsen Monsieur Günter Albert. Hän suoritti tehtävän tottuneen varmasti ja kapitulista jäi hyvä mieli ja se sai ansaittua kiitosta Teiltä osallistujilta, jotka teitte juhlasta Juhlan!

Tampereen voutikunta järjesti San Sebastianin Tamporradaa mukaellen upean suurkapitulin Tamperradan, joka oli erilainen ja varsin onnistunut juhla.

Vice Conseiller Culinaire Kai Järnströmin järjesti Chaîne Des Rotisseursnuorikokkialuekilpailun Turun Ammatti-instituutin tiloissa lokakuussa. Kilpailuun osallistui kolme kilpailijaa; Sami Koivisto ja Sebastian Koski Jesse´s Dine ravintolasta sekä Ville Neulanen Ravintola Mamista. Tuomaristossa toimivat Tuomas Urmas Kespro Noutotukusta, Jukka Leivo Strandbo Groupista, Sami Mäkinen Turun kaupungin edustuskeittiöstä sekä Jussi Rantanen Pitojussista. Varsin hyvätasoisen ja tasaväkisen kilpailun voiton vei Mamin Ville Neulanen, joka tuli SM-kisassa Jyväskylässä 18. tammikuuta toiselle sijalle.

Kilpailun tukijoina olivat Vihannespörssi Turku, Kespro Noutotukku Turku, Vihuri Metrotukku Turku, Kalaliike Wallin, Lihaliike Jokinen ja Valio Turku.

Parhaimmat kiitokset tuomareille ja tukijoille sekä lehtori Jorma Haraselle,joka teki mahdolliseksi Ammatti-instituutin tilojen käyttämisen.

Jäsentilaisuuksiemme pukeutumisen suhteen kertaan mieliinne, että niissä pukukoodi on pikkutakki tai arkipuku, solmio ja käädyt. Tästä poiketaan ainoastaan erikseen mainittaessa.

Onneksi vedetkin alkavat jäätyä, sillä paras madeaika alkaa olla käsillä.Blinit lisukkeineen kuuluvat olennaisesti alkuvuoteen, samaten kuin made eri muodoissa.

Tänä vuonna vietämme perinteistä blini-iltaamme Ravintola SuomalaisellaPohjalla keskiviikkona 12. helmikuuta klo 18.30.

Ilmoittautuminen mieluiten sähköpostilla osoitteeseen riitta.hirvonen@saunalahti.fi

Mikäli s-postia ei ole käytössä, niin puhelimella numeroon 0407241468 viimeistään 06.02.2014.

Alkuun

Kriter Carte d’Or

Amuse Bouche

Menu:

Tatticappucino

Dry Sack Sherry

***

Mateen, muikun ja siianmätiä lisäkkeineen, iso puolalainen blini

Tarjotaan mateenmätiä lisäkkeineen lisää, sekä pieniä Pohjan

Blinejä

***

Rawson’s Retreat, Riesling, Australia 24 cl

***

Pariloitu porotartar, riistakastiketta, puikulaperunoita

***

The Trophy Shiraz Cabernet 16 cl

***

Haalea tuorejuustotorttu ja vadelmasorbetti

***

Kahvi / haudutettu tee

Menun pakettihinta viineineen on 79,00 EUR/hlö sis. kahvin/teen. Menu ilman viinejä 54,00 EUR/hlö.

Muut jäsenillat järjestetään seuraavasti:

Huomatkaa, että tilaisuuksiin ilmoittaudutaan vasta kun ilmoittautumisajankohta kerrotaan, ei siis ennakkovarauksia!

Maaliskuu

Perjantai 21.03 2014 ravintola Smör.

Huhtikuu

Torstaina 10. huhtikuuta menemme Turun kaupungintalon Kompassisaliin.

Toukokuu

Torstaina 15. toukokuuta matkaamme Uuteenkaupunkiin Ravintola Pookiin,

jossa meidät ottaakin vastaan ravintolan uusi isäntäpari. Pookissa nimittäin

vaihtui aivan hiljattain omistaja.

Elokuu

Rapuja nautimme Ravintola Samppalinnassa maanantaina 11. elokuuta.

Syyskuu

Torstaina 18. syyskuuta on vuorossa perinteinen Salon Seurahuoneen

syysteurastus.

Lokakuu

Tiistaina 28. lokakuuta herkuttelemme Ravintola Mami`ssa.

Ensimmäinen adventti on tänä vuonna 30.11. ja silloinhan Turun voutikunnalla on perinteinen brunssi, mutta sen paikka on vielä avoinna.

Olen nimennyt vuodelle 2014 seuraavan voutineuvoston:

Bailli Régional, Turkka Oiva

Vice Chargée de Missions, Riitta Hirvonen

Vice Chancelier Argentier, Veikko Kokkonen

Chargé de Presse, Keijo Ketonen

Vice Echanson, Hanna Virta

Vice Conseiller Culinaire, Kai Järnström

Vice Conseiller Gastronomique, Tomi Aho

Esitän tässä yhteydessä kiitokset monivuotisesta voutineuvostotyöskentelystä

Jarmo Suomiselle ja Tommi Westerlundille.

Ja sitten ikuisuuskysymys: Ilmoittakaa osoitteen muutokset ja sähköpostinne!

Toivon kaikille nautinnollisia makuhetkiä alkaneelle vuodelle!

Voutinne

Turkka Oiva

turkka.oiva@kolumbus.fi

+358400823186

SYYSKUU 2018

Arvoisat Paistinkääntäjät

 

Lämpimät kiitokseni hienosta yhteistyöstä kanssanne! Olen ollut Turun voutikunnan sihteerinä lähes 12 vuotta ja nauttinut tästä ajasta ja sihteerinä olosta suuresti. Uskon, että kun nyt aloitan uudessa tehtävässä Turun aluevoutina, se tulee olemaan yhtä mieluisaa. Saan hoitaa voudin tehtävää upeiden jäsenten hyvässä seurassa. Olen hyvin ylpeä voutikuntamme aktiivisuudesta. Toivottavasti samanlainen aktiivisuus ja yhteistyö jatkuu yhtä hyvänä. Samalla kiitän Turkka Oivaa erinomaisen upeasta yhteistyöstä. Teen parhaani Turkan seuraajana. Olen ottanut yhdeksi tärkeäksi tavoitteekseni voutina alan ammattilaisten ja harrastajien välisen yhteistyön edistämisen.  

Koska kaikki eivät välttämättä tunne minua tai taustaani, kerron hiukan itsestäni. Olen ollut Paistinkääntäjien jäsen jo vuodesta 1993. Minut installoitiin Imatran Suurkapitulissa elokuussa 25 vuotta sitten. Koulutukseltani olen kotitalousopettaja ja restonomi, mutta nyt nautin eläkeläisen kiireisestä elämästä. Jäin eläkkeelle lapsuuteni haaveammatista; koulutin Turussa ammattiin ravintolakokkeja ruokatuotannon lehtorin virassa reilut 28 vuotta.

Alkukesästä tehdyn Suomen Paistinkääntäjien jäsenkyselyn vastaukset olivat kiinnostavaa luettavaa. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää Suomen Paistinkääntäjien ammattilaisten ja harrastajajäsenten nykyinen jäsenkokemus ja odotukset järjestön toiminnan kehittämiselle. Tutkimus toteutettiin sähköisenä onlinekyselynä kesäkuussa 2018.

 

Kyselyyn oli vastannut Turun voutikunnasta 100 jäsentä, joista ammattilaisia 37 ja harrastajia 63. Ammattilaisten ja harrastajien suhdeluku vastaajissa oli vastaava kuin jäsenistössämme. Minua ilahdutti, että uusia jäseniä vastaajissa oli koko joukosta liki kolmannes.

 

Turun voutikunnan tilaisuuksista saatiin paljon myönteisiä vastauksia: ”toiminta on virkeää, aktiivista, korkealaatuista, kilpipaikkoja ja ammattilaisia arvostavaa”. Toimintaa pidetään myös hyvänä mahdollisuutena verkostoitua ammatillisesti. Sekä ammattilaiset että harrastajat arvostavat järjestöä ja siihen kuulumista. Turun voutikunnan jäsentoiminnassa ylivoimaisesti suosituinta ovat ravintolavierailut.  Lisäksi toivotiin kokkausiltoja, tutustumismatkoja yrityksiin ja yhteistyötä eri voutikuntien välillä.  Kielteiset kommentit koskivat tyytymättömyyttä tilaisuuksien korkeaan hintaan. Kyselyn tuloksista olen saanut runsaasti eväitä Turun Paistinkääntäjien toiminnan ylläpitämiseen ja kehittämiseen.  Suuret kiitokset kaikille aktiivisille vastaajille.

 

Jäsentilaisuuksiin ja OMGD-tilaisuuksiin ilmoittautuminen siirtyy nettiin Turun Paistinkääntäjien sivuille www.rotisseurs.fi/turku/ Ilmoittautuminen hoituu Lyyti-palvelun kautta. Kiitos tästä Lyyti Oy:n omistaja, toimitusjohtaja ja jäsenemme Chevalier Petri Hollmén. Tilaisuuksiin ilmoittautuminen löytyy kohdasta jäsentilaisuudet, klikkaamalla jäsentilaisuutta ”ilmoittaudu tästä.” Kaikki tilaisuudet maksetaan heti ilmoittautumisen yhteydessä. Erityistoiveille löytyy omat klikattavat kohdat valikosta.

Kirjepostia saavat jäsenet voivat ilmoittautua entiseen tapaan soittamalla minulle, niin hoidan ilmoittautumisen heidän puolestaan netissä.

 

Vaikka ilmoittautuminen siirtyy nettiin, se ei tarkoita suullisen yhteydenpidon katkeamista. Toivon, että olette aktiivisesti minuun yhteydessä ja kerrotte terveisenne ja toiveenne yhteistyömme kehittämiseen. 

 

Maukasta syksyä!

Riitta Hirvonen

Bailli de Turku, Commandeur

riitta.hirvonen(at)saunalahti.fi

+35840 724 1468

 

 

Tulevat loppuvuoden jäsentilaisuudet

 

Salakapakka Ludussa

Torstaina 25. lokakuuta Salakapakka Ravintola Ludussa

Ravintoloitsija Joonas Sippo on suunnitellut meille illan teemaksi salakapakan 20 - 30 -luvulla. Innostu ja inspiroidu pukeutumalla ajan tyyliin.                    

Tule, näe ja koe sekä fiilistele kieltolain salamyhkäisyydessä ja illan hämärässä hyvien ystävien kanssa. Herkuttele ja nauti yllätyksellinen menu, unohtamatta mainioita ja aikoinaan kiellettyjä palanpainikkeita!

Tilaisuus alkaa klo 18:30. Neljän ruokalajin yllätysmenun on suunnitellut Matias Nurminen ja viinit on valinnut Sampo Kujansuu. Musiikista vastaa Trio Salakavala.

Menun hinta on 60 euroa/henkilö (sisältäen tervetulojuoman) ja viinipaketin hinta on 35 euroa/henkilö. Ilmoittaudu heti tästä! Ravintolan kotisivuille pääset tästä.

 

Brunssi

Sunnuntaina 2. joulukuuta (1. Adventti) perinteinen Brunssi Logomossa

Kello 12.00-15.00. Lisää tietoja seuraavassa jäsenkirjeessä.

 

 

Syksyn OMGD-tilaisuudet

Vice-Echanson, Sommelier, ravintoloitsija Tarmo Koskenoja järjestää syksyn aikana seuraavat OMGD-tilaisuudet:

  • Tiistaina 09. lokakuuta aihe Italia/Umbria
  • Tiistaina 30. lokakuuta Libanon/ Chateau Musar 

Tilaisuudet pidetään Viinille ravintolassa. Kaikista maistelutilaisuuksista lähetetään myös erillinen kutsu jokaiselle OMGD:n jäsenelle. Ravintolan sivuille pääset täältä.

*******************************************************************************

Syksyn Rotissööri -treffit

Syksyn aikana tapaamme Rotissööri -treffeillä Viinille ravintolassa. Ravintolan sivulle tästä. Seuraava tapaaminen on

  • Keskiviikkona 26. syyskuuta

Treffit ovat tapaaminen vapaan seurustelun merkeissä klo 17-20 välillä. Treffeille voi tulla vapaasti, vaikka suoraan töistä, eikä siihen tarvitse ilmoittautua. Tilaisuudessa ei käytetä käätyjä. Nähdään siellä - Tervetuloa!

 

 

  

 

 

 

 

 

*********************************************************************************

Syyskauden tapahtumia kilpipaikoissa

 

Ruokatapahtuma Voillà 5.-7.10.

Turkulaisen Voiveljet oy:n uusi tapahtuma, joka järjestetään ensimmäistä kertaa tänä syksynä. Voillà! on ehdottomasti syksyn maukkain tapahtuma ja se järjestetään Voiveljien ravintoloissa, joihin jokaiseen on kutsuttu vieraileva huippuluokan keittiö- tai baarimestari. Jokainen ravintola toteuttaa tapahtuman oman konseptiinsa nojaten ja tietenkin vierailevan mestarin twistillä. Mukana kuusi ravintolaa, viisi keittiömestaria ja baarimestari. Luvassa siis monipuolinen tapahtuma, joka kuvastaa ravintoloiden liikeideaa ja vierailevien mestareiden filosofiaa.

Voillà! tuo merkittävän määrän huippuosaamista Turkuun viikonlopun ajaksi 5.-7.10. Tapahtuman yhteistyökumppaneita ovat Mimis Kotipellon puutarha, Heinon tukku, Uniq Drinks Finland sekä Pieni Kalatila. Tapahtuman lehdistötiedote täältä.
 

Ravintola Smörin tryffeli-ilta lokakuun lopulla

Tryffeli -iltamme on lokakuun lopulla, päivämäärä ei ole vielä varmistunut. Viiden ruokalajin illallinen, jokaisessa eri tryffeliä. Menussa käytetään raaka-aineita, jotka korostavat tryffelin aromia. Erikoisuutena illassa menun lisäksi on Ruissalon tryffeli ja tryffelipuut istuttanut Lars Ingman, Baltic Truffle, joka tulee olemaan myös paikalla. Menun hinta on 65€.  Lisäksi menulle suunnitellaan juomapaketti. Seuraa ilmoittelua, ravintoloiden sivuille tästä.

Terveisin, ravintoloitsija, Maître Rôtisseur, Janne Juvonen ja keittiöpäällikkö Jarno Seppä 

 

Terveiset Ahlströmin Ruukeista!

Kesä on ollut mahtavan kiireinen. Koska Porissa on ollut monenmoisia tapahtumia Suomi Areenasta Asuntomessuihin, niin majoitus- ja ravintolapalvelumme ovat olleet mukavasti varattuja. Kauttualla on vietetty perhejuhlia ja nautittu aurinkoisista terassikeleistä. Ruukkien sivulle tästä.

 

KAUTTUAN RUUKKI

2.11. Pyhäinpäivän aaton illallinen kummitustarinoineen 42,00 €/hlö

5.12. Itsenäisyyspäivän aaton illallinen 45,00 €/hlö

17.-21.12. Joululounas katettuna

 

NOORMARKUN RUUKKI

6.-7.10. Mindfulness -retriitti

13.10. Avoimet ovet juhlia suunnitteleville, opastettuja kulttuurikierroksia sekä lounas Klubilla

1.11. Ruukin joulukausi alkaa. Pikkujoulujuhlijoille ja muuten vaan hyvästä ruoasta nauttiville, illallinen joka perjantai 42,00 €. Elävää musiikkia.

17.-21.12. Joululounas katettuna

Tervetuloa ja aurinkoista syksyn jatkoa! Maître Restaurateur, Tiina Rajala ja Maître Rôtisseur, Jukka Luojukoski, Ahlströmin Ruukit

 

Uusi suositusmenu Ravintola Trapissa!

Tervehdys Naantalista, uusi Suositusmenumme löytyy täältä.

Hyvää loppukesää! T: Ravintoloitsija, Maître Rôtisseur, Heikki Routamaa, Ravintola Trappi, kotisivuille tästä.

 

Terveiset Kauppahallista! Lihaliike Reino Jokinen

Kuulumisia lihatiskin takaa:

Kuuma kesä ei ollut parasta myyntiaikaa, mutta siitä on nyt selvitty. Syksy on taas lihan ostosten ja laajan tarjonnan aikaa.

Makuhermot siirtyvät toiselle levelille ja padat, keitot, uunipaistit, liharullat, jne. tulevat mieliin. Syksyn satoa aletaan korjaamaan, jolloin karitsat ja vapaana laiduntaneet ”maisemoijanaudat” tuovat hyvää lisää tarjontaan. Esim. kotimainen karitsanliha on nyt parhaimmillaan.

Syksyn edetessä astuu riista kuvioihin mukaan; hirven-, peuran-, karitsanlihat ja tietysti linnut. Tuoretta poronlihaa tulee taas lokakuun puolenvälin jälkeen, kun erottelut käynnistyvät.

Syksyn juhlapyhät antavat mahdollisuuden hyvien lihaherkkujen valmistukseen ja nauttimiseen. Liha on tärkeä perusraaka-aine, josta saamme voimaa talven varalle. Loppuvuoden juhlapyhät päättää joulun ja vuoden vaihtumisen aika. Perinnesuolatut kinkkumme tehdään vanhan reseptin mukaisesti tänäkin vuonna, joista sitten pyrimme tekemään juuri asiakkaan toivomuksen mukaisia kinkkuja, rullia tai putkiluullisia kinkkuja.

Kauppahallista aattoaamuna klo 7.00, hienon ja rauhoittavan tilaisuuden myötä, pääsemme aloittamaan joulun rauhan. 

Tervetuloa lihaostoksille! Kauppias, Maître Rôtisseur, Jari Heinonen, Lihaliike Reino Jokinen, kotisivuille tästä.

 

**********************************************************************************

Turun Voutikunnan kilpiravintolat

 

Turku: Ravintola Ylä Börs, Ravintola Suomalainen Pohja, Ravintola Smör, Turun kaupungin edustusravintola, Salo: Salon Seurahuone, Pori: Raatihuoneen Kellari, Naantali: Ravintola Trappi, Ravintola Le Soleil, Noormarkku: A. Ahlström Oy, Noormarkun Klubi, Kauttua: A. Ahlström Oy, Kauttuan Klubi

Ravintola Suomalainen Pohja myöntää laskun loppusummasta 10 % alennuksen jäsenkorttia näyttämällä. 

Turun Voutikunnan kilpimyymälät

Turku: Kalaliike S. Wallin, Lihaliike Jokinen, Stockmann Herkku, K-Supermarket Manhattan

Kalaliike S. Wallin ja Lihaliike Jokinen myöntävät ostoksista jäsenkorttia näyttämällä 10 %:n alennuksen. K-Supermarket Manhattan myöntää jäsenkorttia näyttämällä 7 %:n alennuksen ostoksistasi kassalla. 

 Muistattehan ilmoittaa yhteystietojenne muutokset!

 

Kuulasta ja kulinaristista syksyä meille kaikille!

Sihteerinne, Vice-Chargé de Missions, Jukka Rintalajukka.rintala@meiranova.fi

 

 

 

Marraskuu 2018

Arvoisat Paistinkääntäjät

 

Vietimme hauskan illan torstaina 25. lokakuuta Salakapakassa, Ravintola Ludussa.

Ravintoloitsija Joonas Sippo oli suunnitellut meille illan teeman ja menun juomineen. Saimme kokea 1920 -30 -luvun tunnelmaa ja kieltolain salamyhkäisyyttä savuverhon hämärässä, hyvien ystävien seurassa.

Saimme Salakapakkaan myös arvovieraita Lahden voutikunnasta, Membre du Conseil Magistral, Cancelier Juha Ojamo ja vaimonsa Erja. Salakapakan hämyisestä tunnelmasta oli nauttimassa 42 henkilöä.


Nautimme erinomaisen, viimeiseen hetkeen asti salaisen menun hyvien juomien kera. Toivoimme etukäteen, että Salakapakkaan pukeuduttaisiin ajan tyyliin. Sain ilokseni todeta, että toivettamme oli kuunneltu. Paikalla olla toinen toistaan upeammin pukeutuneita naisia höyhenpuuhkissaan, pitkät moninkertaiset helmet kaulallaan, silkkihansikkaineen ja upeine hiuskoristeineen.

Miehillä oli ajan henkeen sopivia lierihattuja, liituraitapukuja, steppijalkineita ja tietenkin neilikat rinnassaan. Turun voutikunnan sivuille, kuvagalleriaan tulee kuvia upeasta illasta kaikkien nähtäväksi. 


Illan musiikista vastasi Trio Salakavala. Trio Salakavala soitti ajan henkeen sopivaa musiikkia. Triossa soitti Timo Kajamies piano, Veikka Kajamies rummut ja Vesa Saloranta basso.


Tässä yhteydessä esitän erityiskiitokset Jouni Kourulalle, joka hoiti Trio Salakavalan esityksen kustannukset. Suuret kiitokset, meidän kaikkien mukana olleiden puolesta Officier Jouni Kourula!


Ensivuoden ohjelma on jo pitkälle suunniteltu. Olen pyrkinyt ottamaan huomioon jäsenkyselyssä esitettyjä toivomuksia tilaisuuksien järjestämisessä. Tarkemmat tiedot koko vuoden ohjelmasta saatte seuraavassa joulukuun jäsenkirjeessä. 


Seuraava jäsentilaisuus sunnuntaina, 1. adventtina 2.12.2018 kello 12.00 on vuoden viimeinen ja suosituin tilaisuus - joulunajan brunssi.

Tällä kertaa herkuttelemme Logomossa, Teatro-ravintolassa. Tilaisuuteen voi entiseen tapaan tuoda mukaan koko perheen tai sinne voi kutsua myös ystäviä.


Joulunajan brunssilla Bailli Délégué Johanna Hornborg-Ojala ojentaa arvomerkit 20 tai 30 vuotta mukana olleille aktiivisille jäsenille.


Maukkain terveisin!
Riitta Hirvonen, voutinne
Riitta Hirvonen
Bailli de Turku, Commandeur, riitta.hirvonen@saunalahti.fi, +358407241468


**********************************************************************************

 

Joulun ajan Rotisseurs -brunssi


Sunnuntaina, 1. advettina 2. joulukuuta, Logomon Ravintola Teatrossa, klo 12- 

Sunborn Cateringin operatiivinen johtaja, Maître Rôtisseur, Juha Leinonen henkilökuntineen, on loihtinut meille tasokkaan ja juhlavan jouluisen brunssin. Menun on suunnitellut keittiömestari Kristian Karnell ja juomalistan Sommelier Riina Nissinen. Tilaisuudessa viihdyttää pianisti Ville Vihko.


Kuten aikaisempinakin vuosina on ollut tapana, tilaisuuteen voi tulla koko perheen kanssa, sinne voi tuoda ystäviä mukaan tai sinne voi ottaa mukaan yrityksen henkilökunnan nauttimaan upeasta joulunajan brunssista erinomaisen hyvässä seurassa.


Brunssille on sovittu aikaa seurustelulle tilaisuuden alkuun. Ovet avautuvat aulaan ja aulabaari on auki tuntia ennen brunssia ja pianisti viihdyttää. 


Logomon Teatroon on meille varattuna 240 paikkaa.


MENU:
Sydänsalaattia ja piimäkastiketta (L,G)
Paahdettua punajuurta, Peltola Blue -juustoa ja saksanpähkinäpraline (L,G)
Waldorfinsalaattia (L,G)
Paahtopaisti-rucolasalaattia ja rucolamajoneesia (L,G)
Toast Skagen (L)
Sillikaviaaria (L,G)
Perunalettuja, siianmätiä, smetanaa ja punasipulia (L,G)
Jääkellarin lohta ja piparjuurta (M,G)
Mustikkagraavattua siikaa (M,G)
Maalaispateeta ja sipulichutney (L)
Härkätartar, rapeaa sipulia ja tillimajoneesia (L,G)
Osteripiste lisukkeineen (M,G)
Kitchenin leipävalikoima, pähkinävoita ja tuorejuustoa (L)
Paahdettua lohta ja sinisimpukka-beurre blanc -kastiketta (L,G)
Juurespyttipannua ja kuusiöljyä (V,G)
Bechamel-muhennettua perunaa ja yrttiä (L,G)


Transeerauspiste: Vasikan ulkofileetä (M,G) ja Ylikypsää karitsaa (M,G)
Rosmariinikastiketta tai Béarnaisekastiketta (L,G)


Jälkiruokapöytä:
Jogurttipannacottaa ja tyrnigeeliä (L,G)
Mustikkavaahtokarkkia (M,G)
Juustotarjotin ja viikunahilloketta (L)
Macarons-lajitelma (L,G)
Lakritsa-passiontartaletti (L)
Kahvi/tee


JUOMALISTA:

Alexander Bonnet Blanc de Noirs, Côte de Bar, 100% Pinot Noir shampanja 10,00€/69,00€
Astoria Lounge Spumante Brut, Chardonnay, Malvasia, Moscato, Veneto Italia 7,50€/39,00€ 
2013 Domäne Wachau Neuburger Federspiel Spritzer Graben, Wachau, Itävalta 9,50€/42,00€ 
2016 Casa Rojo La Marimorena, Rias Baixas, Espanja (Albariño) 10,20€/46,00€
2016 Casa Rojo Invisible Man, Rioja, Espanja (Tempranillo) 10,20€/46,00€
2012 Alexander Bonnet Roses de Riceys, Les Riceys, Côte de Bar, Ranska 79,00€
2016 Casa di Malia Organic Prosecco Frizzante, Veneto, Italia (Glera) 6,50€/35,00€

Snapsit: Koskenkorva 4cl 7,00€ / Skåne Akvavit 4cl 6,50€


Hinnat: 55 eur (aikuinen), 24 eur (lapsi 8-12v), 12 eur (lapsi 4-7v), alle 4-vuotiaat veloituksetta (hinta sisältää alkumaljan ja veden sekä vaatesäilytyksen). Juomat maksetaan paikan päällä.

 

Tervetuloa herkuttelemaan, nauttimaan ja viihtymään!
Varmista paikkasi heti koko porukalle ja ilmoittaudu tästä. 

 

Loppuvuoden OMGD-tilaisuudet
Vice-Echanson, Sommelier, ravintoloitsija Tarmo Koskenoja järjestää syksyn aikana seuraavat OMGD-tilaisuudet:

 

Tiistaina 20. marraskuuta Argentiina/Terrazas de los Andes
Ilmoittautuminen tästä


Tiistai 27. marraskuuta Italia/ kotoperäiset viinit
Ilmoittautuminen tästä

Tilaisuudet pidetään Viinille ravintolassa. Kaikista maistelutilaisuuksista lähetetään myös erillinen kutsu jokaiselle OMGD:n jäsenelle. Ilmoittautumiset joko sähköisen kirjeen linkin kautta tai kotisivuiltamme. 

 

Syksyn Rotissööri -treffit jatkuvat
Marraskuun aikana tapaamme Rotissööri -treffeillä Viinille ravintolassa. 

Keskiviikkona 14. marraskuuta, klo 17 - 20 välillä

Treffit ovat tapaaminen vapaan seurustelun merkeissä. Treffeille voi tulla vapaasti, eikä siihen tarvitse ilmoittautua. Tilaisuudessa ei käytetä käätyjä.

 

Loppuvuoden tapahtumia kilpipaikoissa


S. Wallinin syysterveiset!


Täydellinen kesä ei aina tarkoita täydellisyyttä kalakaupassa. Mennyt kesä lämmitti vedet niin lämpimiksi, että kalastajat saivat käydä verkoilla; jos niissä jotain oli, niin kolme kertaa. Muutoin kalat olisivat alkaneet mätänemään samoin tein. Syksyn koittaessa on tilanne taas helpottanut ja kotimaisen suomukalan saanti on parantunut. Nyt on oikea aika valmistaa tai nauttia muiden valmistamia kotimaisia lähellä kasvaneita suomukaloja. Ilokseni olenkin huomannut paikallisten ravintoloiden käyttävän kuhaa, siikaa, haukea ja ahventa aktiivisesti listoillaan.  Tosinisojen kauppaketjujen päätös käyttää ulkomaista kuhaa ei lämmitä mieltä…


Syksyllä on mukavaa aikaa kalakaupassa. Ravut on saatu syötyä (joka vuosi vähän myöhemmin) ja tuoreet muikun -ja siianmädit tekevät tuloaan. Tänä vuonna kannattaa siianmädin ystävien olla ajoissa liikkeellä, mikäli kyseistä herkkua haluavat pöytiinsä. Johtuneeko lämpimästä kelistä, mutta siian mätiä on paljon tavallista vähemmän. Syksyllä saapuvat myös jokien ympyräsuiset eli nahkiaiset ja niitä on tarjolla herkullisen sinappikastikkeen kanssa tai ilman.


Pidimme lokakuussa teema viikonlopun bistrossamme. Tällä kertaa teemana oli äyriäiset. Syksyllä kun vedet viilenevät alkaa ostereiden, simpukoiden ja muiden herkkujen kulta-aika. Teemaviikonloppu sujui hyvin. Ihmisiä kävi ja aina joku uusi tuttavuus ”uskalsi” maistaa ostereita tai simpukoita. Samoin vierailimme Turun viini -ja ruokamessuilla, missä teemanamme oli äyriäiset, mikä sopiikaan paremmin hyvän kuohuviinin kanssa kuin herkullinen osteri.
Syksyn edetessä alamme valmistautumaan jo jouluun… Teemme kastikkeita silakoille ja silleille, pakkaamme mädit, varaamme kaikkea mikä ennalta on varattavissa jne. Syksy on siis kalakaupassa varsin touhukasta aikaa.


Terveisin, kauppias, Maître Restaurateur, Jaakko Manelius


Terveisiä Reino Jokiselta!


Metsästysaika on nyt parhaimmillaan, ja Turun kauppahallista saa muun muassa peuraa ja hirveä. Isänpäivän aterialle sopisikin mainiosti hirvenpaisti! Ohjeet sen valmistamiseen saa Reino Jokiselta.
Tällä hetkellä on tarjolla hyvin myös muun muassa tuoretta karitsaa.
Kauppahalli alkaa valmistautua joulutunnelmiin ja joulutilauksia aletaan ottaa vastaan marraskuun puolivälistä alkaen. Tervetuloa ostoksille halliin!
Terveisin, kauppias, Maître Rôtisseur, Jari Heinonen, myymälän sivuille tästä.
Ravintola Smör
Joululounaat 10.12. alkaen. Tarjolla on kolmen ruokalajin menu hintaan 52 euroa per henkilö. Hinta sisältää keittiön tervehdyksen ja Ronin kirsikkaglögin.
Menu I
Kurpitsatartaletti ja Saloniemen luomuvuohenjuustoa, Päivän kala, puikulaperunaa ja rapukastiketta, jogurttikreemiä, tyrniä ja lakritsijäätelöä
Menu II
Punajuurigraavattua kirjolohta, piparjuurta ja mätiä, Kotimaista ankanrintaa, luomumaa-artisokkaa ja omenakastiketta, Kardemummasuklaata, mantelia ja luumujäätelöä
Tervetuloa! Ravintoloitsija, Maître Rôtisseur, Janne Juvonen ja keittiöpäällikkö Jarno Seppä,ravintolan sivuille tästä.


Ravintola Trappi

Tervehdys Naantalista! Tutustu ravintolaamme tästä
Hyvää syksyä ja Lämpimästi Tervetuloa! T: Ravintola Trappi, ravintoloitsija, Maître Rôtisseur, Heikki Routamaa


Ravintola Suomalainen Pohja


Perinteiset joululounaat 26.11. alkaen. Terveisin, Maître Rôtisseur, Jani Hellström, ravintolan sivulle tästä.


Ahlströmin Ruukeissa tapahtuu!


Keskiviikkona 5.12.
Tule juhlistamaan 101-vuotiasta Suomea Kauttuan Klubille, itsenäisyyspäivän aaton iltana 5.12. klo 18-21. Juhlaillallisen hinta 42,00 €/hlö.


Lauantaina 8.12.
Tervetuloa viettämään päivää Kauttuan ruukinpuiston joulumarkkinoille! Kauttuan Klubilla on katettuna runsas joulubrunssi klo 10-14. Hinta 18,00 €/hlö. Voit samalla tehdä Klubilla ja Tallinmäen markkinoilla jouluostoksia. Klubilla myytävänä mm. hirvenlihasäilykkeitä, ruukin kahvia ja makeisia kauniisti paketoituna. Nyt voit myös jättää jo tilauksesi joulun take away- tuotteista!


Pikkujouluperjantait Noormarkun ruukissa - tervetuloa nauttimaan illallisesta elävän musiikin kera.
Jouluinen illallinen on katettuna joka perjantai 2.11.-14.12.2018. Illalliseen voi yhdistää opastetun kierroksen, jossa mukana jouluisia tarinoita vuosien varrelta. Hauskan perjantai-illan jälkeen on mukava siirtyä nukkumaan ruukin viihtyisiin vierastaloihin.


Perjantaisin 2.11.-14.12.
klo 18.00 alkaen illallinen ja elävää musiikkia 42,00 €/hlö klo 18.00 Ahlström Voyager -näyttely jouluisin tarinoin, sisältäen kuuman glögin 15,00 €/hlö Majoitustarjous iltoihin osallistujille alk. 105 €/huone/vrk.
Ruukkien perinteinen joululounas

Runsas joulupöytä on katettuna Noormarkun ja Kauttuan Klubeilla arkisin to-la 13.-15.12. ja ma-pe 17.–21.12., hinta 34,00 €/hlö. Kutsu asiakkaasi, kollegasi tai ystäväsi rauhoittumaan hyvän ruoan äärelle joulukiireiden keskellä. Joululounaan yhteydessä myynnissä maukkaita ruukin tuotteita pukinpussiin. Muista myös joulun lahjakortit ruukkeihin.


Tervetuloa! Maître Restaurateur, Tiina Rajala ja Maître Rôtisseur, Jukka Luojukoski, Ahlströmin Ruukit, ravintoloiden sivuille tästä.
*********************************************************************************
Turun Voutikunnan kilpiravintolat


Turku: Ravintola Ylä Börs, Ravintola Suomalainen Pohja, Ravintola Smör, Turun kaupungin edustusravintola, Salo: Salon Seurahuone, Pori: Raatihuoneen Kellari, Naantali: Ravintola Trappi, Ravintola Le Soleil,
Noormarkku: A. Ahlström Oy, Noormarkun Klubi, Kauttua: A. Ahlström Oy, Kauttuan Klubi

Ravintola Suomalainen Pohja myöntää laskun loppusummasta 10 % alennuksen jäsenkorttia näyttämällä.


Turun Voutikunnan kilpimyymälät
Turku: Kalaliike S. Wallin, Lihaliike Jokinen, Stockmann Herkku, K-Supermarket Manhattan


Muistathan, että Chaîne Des Rôtisseurs -jäsenkorttia näyttämällä saat 10 % alennuksen Kalaliike S.Wallinilta ja Lihaliike Reino Jokiselta Kauppahallista sekä 7 % alennuksen K-Supermarket Manhattanilla ostoksistasi kassalla. 


Voimia kaamokseen ja maukkautta pikkujouluaikaan!
T: Vice-Chargé de Missions Jukka Rintala, jukka.rintala@meiranova.fi

Joulukuu 2018

Arvoisat Paistinkääntäjät!

”Joulu oveen kolkuttaa, kysyy tuiskusäässä: Lapsikullat avatkaa, olen aivan jäässä. Kukkurainen vakka tää harteita jo väsyttää. Lahjoja on mulla, saanko sisään tulla? Tule armas joulu! ” (Zacharias Topelius)

Adventti merkitsee meille joulun odotusta, neljää viikkoa ennen joulua. Adventtisunnuntaisin on kodeissa tapana sytyttää kynttilöitä, yksi kerrallaan. Kun neljäs kynttilä on sytytetty, jouluviikko on tullut. Tämä tapa on siirtynyt koteihimme tiettävästi Ruotsista 1890-luvulla.

Perinteillä on vahva vaikutus joulun vietossamme. Siihen on säilynyt pakanallisen joulun vuodentuloon liittyviä hedelmällisyystaikoja, joista muistuttavat lyhteet ja kylvöleipä eli meidän joululimppumme. Sadonkorjuujuhlan, kekrin tapoja on myös tullut runsaaseen joulun ruokaperinteeseemme. Hyvissä ajoin ennen joulua aloitettiin jouluruokien valmistus. Siat teurastettiin ja lihat ladottiin lihatiinuihin suolautumaan joulukinkkua ja sylttyä varten. Joulumakkaroiden teko oli hyvin tärkeä tapahtuma, koska vain siten tuli oikea joulu. Lipeäkalan tarjoaminen jouluaattona on jäänne kirkon paastomääräyksistä. Suomalaiseen ruokaperinteeseen on tullut paljon vaikutteita erityisesti pohjoismaista, sekä saksalaisesta ja englantilaisesta joulun viettotavoista.

 

1. adventtina, Joulunajan Rotisseur-brunssilla, Logomon Teatro -ravintolassa oli mukana arvovieraita, Helsingin voutikunnasta, valtavouti Johanna Hornborg-Ojala ja hänen miehensä Teppo sekä lapset Mio ja Noel. Sekä Lahden voutikunnasta, Membre du Conseil Magistral, Cancelier Juha Ojamo ja vaimonsa Erja ja Lahden vouti Arja Hornborg ja miehensä Heikki.

 

Meitä oli kaikkiaan huimat 269 ruokailijaa, jäseniä, heidän seuralaisiaan, perheitä ja ystäviään.

Olen erityisen iloinen siitä, että saimme lapsia ja lastenlapsia mukaan yhteiselle aterialle. Alle 12-vuotiaita lapsia oli 21. Uskon, että heidän joukossaan istui jo tulevia rotissöörejä.

Joulunajan Rotisseur-brunssi aloitettiin hyvin juhlallisella ja poikkeuksellisella seremonialla, jossa Dame de la Chaîne Anneli Erholm sai uuden arvon - Officier. Anneli Erholm on pitkäaikainen ja erittäin aktiivinen jäsen, korkeasta iästään 92 vuotta huolimatta. Installoinnin hoiti Cancelier Juha Ojamo yhdessä valtavouti Johanna Hornborg-Ojalan kanssa.

Erkki Metsävuorelle ojennettiin Promotion -kirje Pariisista. Hänelle on myönnetty uusi arvo - Grand Officier. Tämä arvo on erittäin harvinainen, Erkki on vasta neljäs suomalainen, jolle on myönnetty Grand Officier-arvo. Hän saa uudet arvonsa mukaiset käädyt Tampereella 2. helmikuuta.

Lisäksi valtavouti Johanna Hornborg-Ojala jakoi 30 vuoden ja 20 vuoden vuosilaatat seuraaville jäsenille, Chef de Table Sirpa Lahdenne ja Chevalier Jorma Kyllönen saivat Officier Commandeur-laatat 30 vuoden aktiivisesta jäsenyydestä ja Dame de la Chaîne Leena Nummela sai Commandeur-laatan 20 vuoden aktiivisesta jäsenyydestä. Kuvagalleriassa on kuvia brunssilta.

Suuret kiitokset teille kaikille arvoisat Paistinkääntäjät. Ensimmäiset neljä kuukautta voutina ovat olleet työntäyteisiä, mutta erittäin mieluisia. Olen hyvin ylpeä voutikuntamme aktiivisuudesta. Toivon, että samanlainen aktiivisuus ja yhteistyö jatkuu yhtä hyvänä.

 

Tilaisuuksiin ilmoittautuminen on sujunut hienosti ja ilman ongelmia LYYTI -palvelun kautta.

Ensivuoden ohjelma on valmis ja se on tässä kirjeessä luettavissa. Olen pyrkinyt ottamaan mahdollisimman paljon huomioon jäsenkyselyssä esitettyjä toivomuksia tilaisuuksien järjestämisessä.

 

Mite Pähkinäkakku laitetaa?

Monissa perheissä joulun valmisteluun kuuluu hyvin tiiviisti leipominen.

Seuraavassa annetaan ohjeita Pähkinäkakun tekemiseen yhdessä lasten kanssa.

 

Pane pannuis lämpiämää. Ota tarpeelliset astijat ja ainekset kaapistais. Siirrä pois leipomopöyvältäis rakennuspalikat ja leikkiautot. Voitele pannuis ja kuori pähkinät. Mittaa kaks kupillist hienoi vehnäjauhoi. Työnnä poikais käät pois jauholoist. Harjaa jauhot häne vaatteistaa. Mittaa jauhot uuvestaa.

Sekota seulotut jauhot, leivinpulveri ja suola posliinipottii. Ota siivouskaapistais harja ja rikkasihvel ja lakase poikais puottamat posliinipoti kappaleet. Ota toine samankokone tai pienempi potti.

Avvaa ovi, ku ovikello soip. Tuu takas kyökkiis. Ota poikais käät pois taikinapotist. Pese poikais.

Vastaa telehvooni. Tuu uuvestaa kyökkiis. Raaputa voijeltu pannu pohjast puole senttimetri vahva suolakerros. Vie poikais toisee kammarii.

Voitele toine pannu. Vastaa telehvoonii. Mää takasi kyökkiis, mihi siu poikais on uuvestaa livahtanu. Ota häne käät pois pähkinäpytyst. Ota voitelemas pannu, jonka pohjall on kerros pähkinäkuoriloi.

Hyökkää poikais kimppuu, joka sinnuu pelästyksissää puotti taikinapoti lattijal. Pese kyökkiis lattija, seinät, pöytä ja tuolit. Tillaa pähkinäkakku paakarilt. Käy itte leppäämää. (Tuntematon tekijä)

 

Tämän hauskan ja hyvin tapahtumarikkaan tarinan myötä toivotan teille

 

Rauhallista ja riemullista joulua yhdessä läheistenne kanssa!

 

Voutinne

Riitta Hirvonen, Bailli de Turku, Commandeur                                                                                                 riitta.hirvonen(at)saunalahti.fi, p. +358407241468

 

*************************************************************************************

 

Chaîne des Rôtisseurs Nuori kokki -aluekilpailu

 

Kilpailu käytiin 18.11.2018 Turussa, K-Supermarket Manhattanilla.

Kilpailu käytiin ns. korikilpailuna. Kilpailija sai korin, josta on aikaa 30 minuuttia suunnitella kolmen ruokalajin menu. Pääraaka-aineet oli kilpailijoille uuden käytännön mukaan ilmoitettu etukäteen.

Tämän jälkeen kilpailijalla oli 3 tuntia aikaa toimittaa 4 x alkuruoka, 3h 15 min 4 x pääruoka ja 3h 30min 4 x jälkiruoka tuomaristolle. Pääraaka-aineet olivat seuraavat: alkuruokaan kokonainen kuha, pääruokaan kokonainen kukko ja jälkiruokaan omena.

Kilpailuun osallistuivat Nea Nykänen, Turun Ammatti-Instituutti, Arttu Parviainen, Roster Turku ja Iida Santanen, Tallink Silja Line m/s Baltic Princess.

Tuomaristossa toimivat tekniikkatuomareina Bailli de Turku, ruokatuotannon lehtori Riitta Hirvonen ja asiakaspäällikkö, Chef Rôtisseur Petri Tamminen, Saarioinen Oy.

Makutuomareina toimivat keittiömestari, Chef Rôtisseur, Jouni Vyyryläinen,

Majuri evp. Officier Esko Savisalo ja Maître Rôtisseur, Commandeur, Harri Lindstedt.

 

Kilpailun voiton vei Arttu Parviainen. Onnittelumme!

Hän edustaa Turun voutikuntaa Tampereella 02.02.2019 pidettävässä kansallisessa kisassa. Hänelle toivomme onnea ja menestystä kovaan ja vaativaan kilpailuun. Kansallisen kilpailujen voittaja edustaa Suomea Jeunes Chefs Rôtisseurs Competition 2019 -kilpailussa, joka käydään syyskuussa 2019 Calgaryssä, Kanadassa.

 

Turun Voutikunta kiittää K-Supermarket Manhattanin kauppiasta, Maître Rôtisseur, Commandeur Veli-Pekka Hussia kilpailun järjestelyistä.

Kiitokset myös kaikille kilpailun tukijoille: K-noutotukku Turku, Metos Oy, Arvo Kokkonen Oy, Viskilän tila Milla ja Kimmo Nikko ja Fredman Professional Kitchen.

Kiitokset myös juontajalle Bailli Honoraire Turkka Oivalle sekä Turun ammatti-Instituutin Aninkaisten koulutalon ravintolalinjan opettaja, Chef Rôtisseur, Jouni Vyyryläiselle ja oppilaille Ilari Ojaranta ja Valtteri Santalahti.

 

Kuvia kokkikisoista ja video on nettisivuillamme.

Kilpailuvastaava, Vice-Conseiller Culinaire, Kai Järnström

 

**************************************************************************

 

Vuoden 2019 jäsentilaisuudet

Vuoden mittaan järjestetään useita eri jäsentilaisuuksia. Jokaisesta tilaisuudesta ilmoitetaan vielä erikseen sekä osallistumisohjeet lähetetään edeltävässä jäsenkirjeessä. Ilmoittautumiset tehdään ohjeiden mukaisesti Lyyti -palvelun kautta.

  • Lauantai 19. tammikuuta Ravintola Roster, lounas kello 13:00
  • Lauantai 2. helmikuuta, valtakunnallinen Nuori Kokki -kilpailu ja Mestaruuskapituli Tampereella (kapituli on täynnä)
  • Torstai 14. helmikuuta, Ravintola Salon Seurahuone, Blini-ilta, yhteiskuljetus
  • Tiistai 26. helmikuuta yritysvierailu, Marlin mehutehdas, Pansio
  • Keskiviikko 20. maaliskuuta, Ravintola Bassi (vuosikokous)
  • Perjantai 12. huhtikuuta kevätretki Poriin, pienpanimokierros ja Ravintola Porin Raatihuoneen Kellari, yhteiskuljetus
  • Lauantai 13. huhtikuuta, Word Chaîne Day - Kilpipäivä
  • Torstai 25. huhtikuuta yritysvierailu, Oksasen Puutarha, Paattinen
  • 4. - 8.5.2019 Ranska, Lyon (matka on täynnä)
  • Keskiviikko 22. toukokuuta, Radisson Blu Hotel Marina Palace
  • La - Su 8. - 9. kesäkuuta retki Ahvenanmaalle, yhteinen tilaisuus OMGD:n kanssa
  • Perjantai 9. elokuuta, Ravintola Suomalainen Pohja, Rapujuhla
  • Pe - Su 23. - 25. elokuuta, Kiireetön kesäkapituli Rovaniemellä
  • Keskiviikko 18. syyskuuta, Ravintola Smör, Sorsastus
  • Lauantai 26. lokakuuta, Naantalin Kylpylä, KEKRIKAPITULI
  • Sunnuntai 1. joulukuuta Joulunajan Brunssi, Ravintola Aitiopaikka

 

Vuoden 2019 OMGD -tilaisuudet

 

Vuoden aikana järjestetään OMGD -jäsentilaisuuksia, joista lähetetään aina myös erillinen kutsu ja ilmoittautumisohjeet OMGD -jäsenille. Keväällä järjestetään seuraavat tilaisuudet paikkana Ravintola Viinille:

 

  • Tiistaina 12. helmikuuta teemana Oseanian viinit
  • Torstaina 28. maaliskuuta teemana Saksan valkoiset viinit
  • Keskiviikkona 10. huhtikuuta teemana Samppanja & Sushi

 

Kaikki tilaisuudet ovat luettavissa myös Turun Voutikunnan internet -sivuilta. Linkki ilmoittautumiseen lisätään sivustolle hyvissä ajoin ennen ko. tilaisuutta.

 

Rotissööri – Treffit

 

Jatkamme suosituksi tulleita Rotissööri – treffejä myös ensi vuonna. Treffit ovat mutkaton ja välitön tilaisuus, jossa tavataan muita Rotissöörejä, eikä sinne tarvitse erikseen ilmoittautua.

Keväällä järjestetään seuraava tilaisuus paikkana Ravintola Viinille:

  • Keskiviikkona 13. maaliskuuta klo 17 – 20

 

Lämpimästi Tervetuloa kaikkiin jäsentilaisuuksiin!

 

 

***********************************************************************************************

 

Rôtisseurs -lounas 19.1.2019

Vuoden ensimmäinen jäsentilaisuutemme, lounas, on Ravintola Rosterissa, lauantaina 19. tammikuuta 2019 klo 13. Rosterin osoite on Tuomiokirkonkatu 6, Turku. Tilaisuus on 2. kerroksessa ja käytössä on hissi.

Menun ovat suunnitelleet keittiömestarit Eeva Hongisto ja Teemu Nikkari. Molemmat saivat Chef Rôtisseur -käädyt Helsingin Kapitulissa.

Viinit on suunnitellut hovimestari Eva Jaakkola.

Mukana lounaalla on myös ravintolapäällikkö Rebekka Savander, joka sai niin ikään käädyt Helsingin Kapitulissa, arvolla Chef de Table. Myös Royal Ravintoloiden keittiöpäällikkö, Maître Rôtisseur Kari Aihinen on paikalla.

 

MENU 19.1.2019

 

ALKUMALJA

Cava Primvs Brut Castell Sant Antoni 12cl

 

ALKURUOKA

Rosterin härkätartar, suolaheinää ja savumuikkua, lämmintä talon leipää

-Grüner Veltliner Am Berg 2016 Bernhard Ott 12cl

 

PÄÄRUOKA

Paahdettua helmikanaa, tryffelivelouté ja valkopapua, vihersalaattia

-Bansella 2016 Prunotto 12cl

 

JÄLKIRUOKA

Ruis-toscapiiras, manteliserbettiä ja puolukkaa

Kahvi/Tee

-Moscato d ´Asti Prunotto 8cl

 

Menun hinta on 48 euroa/henkilö ja Viinipaketin hinta on 32 euroa/henkilö.

Ilmoittautumiset täältä

 

 

***********************************************************************************************

 

 

Kilpipaikkojen kuulumisia

 

Kuulumisia Kauppahallin lihatiskiltä!

 

Joulun valmistelut ovat vauhdissaan ja tilauksia vastaanotetaan. Perinnesuolaus on aloitettu ja kinkkuja liotetaan/tiinusuolataan 7-10 vrk suolaa ja ripauksen sokeria sisältävissä laukkaliuoksissa. Noista kinkuista sitten tehdään eri kokoisia ja -laisia joulukinkkuja, aina pienistä n. 2 kg kinkkupaloista verkkoon sidottuna isoihin perinteisesti pyöristettyihin kokokinkkuihin. Kinkuissa löytyy monia vaihtoehtoja myös tuoreista suolaamattomissa aina kypsiin kinkkuihin asti.

Tuon merkittävimmän eli kinkun lisäksi joulun lihoiksi sopivat kalkkunat (niin savu kuin tuorekin), karitsan savupaistit, naudan-, hirven-, poron- ja porsaankin paistit ja fileet.

Oman keittiön joulun laatikot olemme tehneet raakapakasteisina, joissa helppo paisto-ohje mukana. Unohtaa ei pidä myöskään mausterullia, hyytelöitä, pasteijoita, kypsää kieltä jne.

Vuoden vaihtumiseen varaamme hyviä paisteja ja fileitä riippumaan. Silloin taas kunnon marmoriliha on omiaan.

Talvikausi on liharuokien aikaa ja varsinkin silloin huomaat, että ”liharuoalla pärjäät paremmin”.

Terveisin, kauppias, Maître Rôtisseur Jari Heinonen, Lihaliike Reino Jokinen

 

Joulutervehdys Manhattanilta!

Jouluna palvelutiskit notkuvat herkkuja Manhattanilla: on mätejä, sillejä, kalaa joka lähtöön ja erilaisia pateita ja tietysti kinkkuja, jos jonkinlaisia. Otamme myös kinkkutilauksia vastaan. Juustot ovat oleellinen osa joulupöydän herkkuja, joten niitä löytyy ennätysmäärä, nam nam! Manhattan keittiön rosollia ja joululaatikoita on saatavana rajattu erä.

Keittiömestarit Reijo Haapanen ja Jari Merinen valmistavat jouluherkkuja maisteltavaksi perjantaina 21.12. – tarjolla on Manhattan sillikimaraa ja piparkakkulohta tillipestolla sekä lauantaina 22.12. lasimestarin lohta ja luumulla ja omenilla täytettyä porsaanfileerullaa. Tuotteita on erä myös myytäväksi!

Keittiömestari Kai Järnström jouluherkkujen ihmemaassa lauantaina 22.12. Tule tutustumaan myös uutuuskirjaan Ruokamuistoja lauantaina 22.12 klo 10-18.

Joulupuurotarjoilu sunnuntaina 23.12 klo 11-16 a la Martat!

Oikein Hyvää Joulua kaikille herkkusuille!

Toivoo Manhattanin Tontut ja kauppias, Maître Rôtisseur, Commandeur, Veli-Pekka Hussi

 

Joululounas ja uusivuosi Smörissä!

Ravintola Smörissä on tarjolla joululounas 10.-21.12. arkisin klo 11-14. Tämän kolmen ruokalajin menun hinta on 52 e. Uudenvuodenaattona tarjolla on kuuden ruokalajin menu hintaan 80 e.

Ravintola Smörin ja E. Ekblomin ravintolapäällikkönä aloittanut Veera Vahtera. Veera on huipputyyppi ja rautainen ammattilainen, hän on meillä ollut sommelierina Ekblomissa. Odotamme siis paljon tulevalta vuodelta Veeran ja Roni Toivarin luotsaamana.

Jouluisin terveisin, Ravintoloitsija, Maître Rôtisseur Janne Juvonen ja keittiöpäällikkö Jarno Seppä, Voiveljet oy

SMÖRIN JOULULOUNAS

10. - 21.10 arkisin klo 11-14, kolmen ruokalajin menu 52 €

Alkuun keittiön tervehdys ja Ronin kirsikkaglögi

Punajuurigraavattua kirjolohta, piparjuurta ja mätiä tai Kurpitsatartaletti ja Saloniemen luomuvuohenjuustoa

Päivän kala, puikulaperunaa ja rapukastiketta tai Kotimaista ankanrintaa, luomumaa-artisokkaa ja omenakastiketta

Jogurttikreemiä, tyrniä ja lakritsijäätelöä tai Kardemummasuklaata, mantelia ja luumujäätelöä

 

SMÖRIN UUSIVUOSI 2018

Kuusi ruokalajia 80€

Etikkaa ja mustaa valkosipulia

Ruotsalaista luomusinisimpukkaa ja osterilehteä

Kirjolohta ja Kotipellon sitruunaverbenaa

Kaarlejoen luomuselleriä ja kylmäsavustettua poroa

Saloniemen vuohenjuustoa ja kurpitsaa

Kotimaista vilja-ankanrintaa ja puikulaperunaa

Illuusia-sinihomejuustoa Mikkelistä ja Ahvenanmaan päärynää

Tyrnipontikkaa ja tyrnikreemiä

Valkosuklaata ja havujäätelöä

 

Satakuntalainen joululounas ja blinejä ruukeissa!

Noormarkun ja Kauttuan ruukeissa on runsas satakuntalainen joululounas katettuna 17.-21.12. Tammikuussa tarjolla suosittu blini-ilta Noormarkussa 18.1. ja Kauttualla 25.1.

Jouluterveisin, Maître Restaurateur, Tiina Rajala ja Maître Rôtisseur, Jukka Luojukoski, Ahlströmin Ruukit

***********************************************************************************************

Turun Voutikunnan kilpiravintolat

Turku: Ravintola Ylä Börs, Ravintola Suomalainen Pohja, Ravintola Smör, Turun Kaupungin edustusravintola

Salo: Ravintola Salon Seurahuone

Pori: Ravintola Raatihuoneen Kellari

Naantali: Ravintola Trappi ja Naantalin Kylpylä Ravintola Le Soleil

Noormarkku: Ahlströmin Ruukit, Ravintola Noormarkun Klubi

Kauttua: Ahlströmin Ruukit, Ravintola Kauttuan Klubi

Ravintola Suomalainen Pohja myöntää laskun loppusummasta 10 % alennuksen jäsenkorttia näyttämällä.

Turun Voutikunnan kilpimyymälät

Turku: Kalaliike S. Wallin, Lihaliike Jokinen, Stockmann Food Market Herkku, K - Supermarket Manhattan

Muistathan, että Chaîne Des Rôtisseurs -jäsenkorttia näyttämällä saat Kauppahallista 10 % alennuksen Kalaliike S. Wallinilta ja Lihaliike Reino Jokiselta sekä 7 % alennuksen K - Supermarket Manhattanilla ostoksistasi kassalla.

***********************************************************************************************

Maistuvaa Joulua ja Onnea Uudelle Vuodelle!

T: Vice-Chargé de Missions Jukka Rintala, jukka.rintala(at)meiranova.fi

P.S. Mikäli yhteystietonne muuttuu, ilmoitattehan siitä sihteerille.

Kokkaa kotona, jaa somessa – Turun voutikunnan kilpimyymälät palvelevat

Koronavirus estää kilpipäivän vieton totuttuun tapaan, mutta onneksi tämä virus ei leviä somessa. 

Voimme antaa keväisen valon pilkahtaa hyvän ruoan ja juoman äärellä perheen parissa kilpipäivänä.

Jäsenet voivat jakaa eri puolilla maailmaa asuvien hyvän ruoan ja juoman ystävien kanssa tuntojaan Rôtisseurs- järjestön globaalilla someseinällä, joka avautuu jo viikkoa ennen kilpipäivää, 18.4.2020. 

Yhteisöllisyys tekee hyvää näinä eristäytymisen ja huolen aikoina. 

Lue koko uutiskirje täältä.

Hyvää alkavaa kevättä Turun Rôtisseurs-jäsen

Kansainvälisen pandemiatilanteen ja viranomaisten antamien ohjeiden vuoksi Turun voutikunnan kaikki keväälle sovitut jäsentapahtumat joudutaan peruuttamaan. Kaikki peruutetut tapahtumat pyritään toteuttamaan myöhemmin sopivana ajankohtana

SuksiLahteen

Kapitulia SuksiLahteen vietettiin lauantaina 22. helmikuuta hyvin vähälumisessa Lahdessa. Kapituli onnistui hienosti – lumen puutteesta huolimatta. Kapitulin teeman mukaan SuksiLahteen pääsimme hiihtoretkelle Grand Dînerillä. Kaikki Grand Dînerin ruokalajit oli tarkkaan mietitty teemaan sopiviksi, viimeistä Minttusuklaa Shottia myöden. Jopa upeat kukkalaitteet pöydissä oli rakennettu suksien päälle.

Ruoka oli erinomaista ja aterialle valitut viinit täydensivät makunautintoja. Menun esittely hoidettiin rennosti jutustelemalla, hyvin kiinnostusta herättävällä tavalla. Grand Dînerin aikataulu meni täysin kapituliohjekirjan mukaisesti.

Turun voutikunnasta oli mukana 11 henkilöä. Installointitilaisuudessa Jukka Rintala sai uuden arvon Vice-Chargé de Missions Honoraire. Turun voutikuntaan installoitiin uusia jäseniä kolme. Erkki Väisänen arvolla Chef de Table, Carita Mattsson arvolla Dame de la Chaîne ja Erno Lehtinen arvolla Chevalier.

OMGD taste vin-kupin saivat käätyihinsä Carita Mattson ja Erno Lehtinen.

Lue koko jäsenkirje täältä

Sushikurssi lapsille ja nuorille Rasekossa


Arvoisa Rôtisseurs-jäsen!

Turun Voutikunta järjestää Workshopin, jossa jäsenten lapset tai lapsenlapset pääsevät valmistamaan Susheja keittiömestareiden opastamana.

Lauantaina 18. huhtikuuta kello 9.00–15.00.

Paikkana on Rasekon Foodlab, Opintie 4, Naantali. 

Lue koko uutiskirje täältä




Turun jäsenkirje, helmikuu 2020

Voudin tervehdys

Arvoisat Rotissöörit

Viime vuosi alkoi hyvin talvisessa säässä. Samaan aikaan viime vuonna kirjettä kirjoittaessani lunta oli etelässäkin yllin kyllin ja pakkanen paukkui. Nyt lämpötila on ollut nollan tuntumassa suurimman osan aikaa alkuvuodesta, ja ulkona näyttänyt harmaalta ja sumuiselta. Tänä vuonna ei näytä kunnon talvea tulevan ollenkaan.

Sydäntalven herkkuja

Sydäntalven herkun, mateen, pyyntiaika on silloin, kun jäätilanne alkaa oikeasti muistuttaa talvea. Mademuhennos, madekeitto, paistettu mateen maksa ja mateenmäti saavat hymyn monen ruokailijan huulille. Paras madesesonki alkaa tavallisesti tammi-helmikuun vaihteessa. Pohjoisempana madekausi on parhaimmillaan vasta helmikuun lopulla, jolloin jäät ovat riittävän vahvoja niillä liikkumiselle.

Koska tänne etelään ei näytä jäätä tulevan, on parasta pyydystää madeherkut Turun alueen kilpimyymälöiden tai kauppahallin kilpimyymälän kalatiskiltä, joista on saatavana madetta eri muodoissaan ja valmiiksi nyljettynä. Toinen hyvin suositeltava tapa on nauttia madeherkuista Turun voutikunnan alueen kilpiravintoloissa. Luettelo kilpiyrityksistä. KILPIYRITYKSET.

Heikosta talvisesta säästä huolimatta vuosi etenee omassa tahdissaan ja pian jo vietetään kristillistä kirkkovuoden juhlaa - laskiaista. Laskiaisen nimitys tulee laskeutumisesta pääsiäistä edeltävään paastoon.

Lue koko kirje täältä.

Turun jäsenkirje, tammikuu 2020


Voudin tervehdys

Arvoisat Rotissöörit,

Tervetuloa viettämään yhdessä aktiivista ja nautinnollista rotissööri-aikaa iloisella 20-luvulla!

Vuosi aloitettiin juhlavasti ravintola Rosterissa lauantaina 25. tammikuuta. Vuoden ensimmäisessä jäsentilaisuudessa Bailli Déléqué Johanna Hornborg-Ojala ja Membre du Conseil Magistral, Chancelier Juha Ojamo paljastivat ravintola Rosterille myönnetyn Chaîne des Rôtisseurs-järjestön kilven lauantaina 25. tammikuuta kello 13.00.Tervehdyksen juhlavassa tilaisuudessa lausuivat ravintoloitsijat, Grand Officier Maître Rôtisseur Kari Aihinen ja Maître Rôtisseur Olli Kolu.

Ravintolalle myönnetty Paistinkääntäjien kilpi on järjestön korkein tunnustus, se on merkki ruoka- ja palvelutuotteiden korkeasta tasosta. Kilpikriteerien mukaan ruoan tulee olla hyvän makuista ja rakenteellisesti sekä ulkonäöllisesti onnistunutta sekä puhdasta, hygieenisesti valmistettua ja turvallista. Valikoiman tulee olla monipuolinen niin raaka-aineiden kuin valmistusmenetelmien suhteen. Kilpiyrityksen tulee täyttää kriteerit sesongista riippumatta.

Jäsentilaisuuden menun oli suunnitellut keittiömestari, Chef Rotisseur Eeva Hongisto. Viinit aterialle oli valinnut ravintolapäällikkö, Chef de Table Eva Jaakkola. Conseiller Culinaire Martti Lehtinen lausui ansaitut kiitokset upeasta ateriasta. Ravintola Rosterin yläkerta oli varattu täyteen viimeistä paikkaa myöten eli meitä herkuttelijoita oli paikalla 70 henkilöä.

Rosterin tunnelmakuvia voit katsella kotisivujemme kuvagalleriasta, jonne pääset tästä.

Lue koko jäsenkirje täältä.

Turun jäsenkirje, joulukuu 2019


Hyvää joulun aikaa arvoisat Rotissöörit,

Joulun ruokaperinteessä on runsaasti sadonkorjuujuhlan, kekrin tapoja

Kekriä juhlittiin jo Turun Paistinkääntäjien syyskauden suurimmassa tapahtumassa lokakuussa. Kekrin perinteillä on vahva vaikutus joulun vietossamme. Siihen on säilynyt pakanallisen joulun vuodentuloon liittyviä hedelmällisyystaikoja, joista muistuttavat lyhteet ja kylvöleipä eli meidän joululimppumme.  

Hyvissä ajoin ennen joulua aloitettiin jouluruokien valmistus. Siat teurastettiin ja lihat ladottiin lihatiinuihin suolautumaan joulukinkkua ja sylttyä varten. Joulumakkaroiden teko oli hyvin tärkeä tapahtuma, koska vain siten tuli oikea joulu. Lipeäkalan tarjoaminen jouluaattona on jäänne kirkon paastomääräyksistä. Suomalaiseen ruokaperinteeseen on tullut paljon vaikutteita erityisesti pohjoismaista, sekä saksalaisesta ja englantilaisesta joulunviettotavoista.

Lue koko kirje täältä.

Turun jäsenkirje, marraskuu 2019


Voudin tervehdys

Arvoisat Paistinkääntäjät,

Kekrin juhlaa

Turun Paistinkääntäjien syyskauden suurin tapahtuma Kekrikapituli on nyt takana ja se onnistui hyvin. Kekrin aikaa vietetään kuitenkin vielä pitkälle marraskuuhun.

Tuhannesti onnea kaikille Naantalissa installoiduille uusille Paistinkääntäjille ja uuden arvon tai arvomerkin saaneille jäsenille sekä kaikille OMGD installoiduille, jotka saitte sen merkiksi taste- vin kupin käätyihinne.

Installointitilaisuudessa saivat uuden arvon Officier Lena Förbom-Koivurinta, Rauno Puolimatka ja Esko Savisalo ja tiedottajamme Petri Hollmén sai Vice-Chargé de Missions arvon.

Ravintola Rosterin ravintoloitsija Kari Aihinen sai Kekrikapitulissa Chaîne des Rôtisseurs -järjestön korkeimman arvon Suomessa – Grand Officier Maître Rôtisseur. Karille myönnetyn korkean arvon perusteluina ovat hänen huippuhyvä ammattitaitonsa ruoanvalmistajana ja hänen tekemänsä erittäin tärkeä työ perheiden yhteisten aterioiden hyväksi televisio-ohjelmassa "Kaappaus keittiössä".

Lue koko kirje täältä.

Turun jäsenkirje, syyskuu 2019


Voudin tervehdys


Arvoisat Paistinkääntäjät!

Terveiset Rovaniemeltä Lapin Paistinkääntäjien järjestämästä Kiireettömästä kapitulista. Kapitulin järjestelyt onnistuivat hyvin. Perjantai-illan Rovaniemen markkinoilla oli iloinen ja remuinen markkinatunnelma eikä kiirettä ja hoppua ollut. Tervehdyspuheen Grand Dînerin alussa piti oikeutetusti – itse Joulupukki. Grand Dînerin ateria oli erinomainen, myöskään aterialla ei pidetty kiirettä, jälkiruoka saapui viisi vaille yksi yöllä. Ilta päättyi tanssiin orkesterin tahdittamana.

Turun voutikunnasta kapituliin osallistui 22 henkilöä. Maarit Nylander ja Merja Maksimainen installoitiin arvolla Dame de la Chaîne, Mika Aaltonen arvolla Chef Rôtisseur ja Mikko Rauhanen arvolla Chef de Table, sekä Petri Junna ja Keijo Maksimainen arvolla Chevalier. Mikko Eskelinen, Maarit Nylander ja Petri Junna installoitiin OMGD:n jäseneksi ja saivat käätyihinsä taste-vin-kupit.

Syyskuun 18. keskiviikkona meidän herkkusuiden nautintojen iloksi pöytä oli katettuna sorsastuksen saalista Ravintola Smörissä. Ravintoloitsija, Maître Rôtisseur Janne Juvonen toivotti meidät tervetulleeksi jo 10-vuotiaaseen Smöriin.

Lue koko kirje täältä

Turun jäsenkirje, elokuu 2019

 

 

Voudin tervehdys

 

Arvoisat Paistinkääntäjät!

Toivottavasti kaikki Paistinkääntäjät ovat saaneet viettää rentouttavan kesän ja nauttineet Suomen kauniista luonnosta ja sen antimista; uusista perunoista, makeista marjoista, tuoreista kaloista, sienistä ja kaikista muistakin maukkaista kesän herkuista.

Ruokavuosi rytmittyy raaka-aineiden sesonkeihin ja vuoden ajan erilaisiin juhliin, joita juhlistetaan tietenkin hyvällä ruualla. Varsinkin kesäaika on suomalaisen ruuan juhlaa. Merkkipäivinä monissa perheissä nautitaan aina tiettyjä perinteisiä juhlaherkkuja. Perinteisistä juhlaherkuista jää meille makumuistoja, jotka ovat hyvin tärkeä osa yhdessä syömisen nautintoa ja kulinarististen perinteiden jatkumoa.

Kesän ruokatapahtumia

Kesän aikana meitä turkulaisia on hellitty monilla eri ruokatapahtumilla. Kesäkuun 16.–17. vietettiin jo yhdeksännen kerran Neitsytperunafestivaalia Panimoravintola Koulun pihalla. Heinäkuussa Aurajoen rannassa...

Lue koko kirje täällä.

Turun jäsenkirje kesäkuu 2019

 

Arvoisat Paistinkääntäjät!

 

”Jo joutui armas aika ja suvi suloinen kauniisti joka paikkaa koristaa kukkanen. Nyt
siunausta suopi taas lämpö auringon. Se luonnon uudeks luopi, se kutsuu elohon. Taas niityt
vihannoivat ja laiho laaksossa. Puut metsän huminoivat taas lehtiverhossa”.

Kevään tapahtumia


Kilvenpaljastustilaisuus Radisson Blu Marina Palacen juhlakerroksessa
Suuri joukko Turun Paistinkääntäjiä seuralaisineen sekä kutsuvieraita saivat olla todistamassa
juhlahetkeä, kun Bailli Délégué Johanna Hornborg-Ojala paljasti Radisson Blu Marina
Palacen Hotelin juhlakerrokselle myönnetyn järjestömme kilven, keskiviikkona 22.
toukokuuta.


Hotel Marina Palaceen liittyy meille hyvin tärkeää historiaa Turun Paistinkääntäjien
alkuajoilta. Hotel Marina Palacen johtoon tuli vuonna 1977 Klaus Sarkki. Hän sai
tehtäväkseen perustaa Chaîne des Rôtisseurs- järjestölle Turun Voutikunnan. Ensimmäiset kilvet saatiin Klaus Sarkin aikana Hotel Marina Palacelle ja Hamburger Börsille. Niinpä
palasimme Turun voutikunnan syntyhistorian alkuaikoihin. Hotel Marina Palacelle on nyt
palautettu kilvet. Hamburger Börsin kilpi poistettiin toukokuussa sen toiminnan lakattua...

 

Lue koko jäsenkirje tästä linkistä.

Toukokuun jäsenkirje 2019

 

Kevät on täällä ja alkuvuoden jäsentilaisuuksia on kaksi jäljellä!


Radisson Blu Hotel Marina Palacen Juhlakerroksen (2.krs) juhlallinen kilvenpaljastustilaisuus on keskiviikkona 22. toukokuuta. Kaikki meille varatut 60 paikkaa myytiin loppuun 2 päivässä!

Perinteisen kesäretken teemme tänä vuonna Ahvenanmaalle lauantaista sunnuntaihin 8.- 9. kesäkuuta. Siitä tässä kirjeessä alempana ohjelma, matkapakettivaihtoehdot hintoineen ja sisältöineen sekä ilmoittautumisohjeet. Runsas ohjelma!

Lämpimästi tervetuloa jäsentilaisuuksiin!

 

Rotissöörien ja OMGD:n yhteinen herkutteleva kesäretki Ahvenanmaalle 8.-9. kesäkuuta

Teemme gastronomisen vierailun Ahvenanmaalle. Tällä iloisella jäsenmatkalla käytämme käätyjä. Risteilemme läpi kauniin saariston, majoitumme tasokkaasti perillä sekä syömme ja juomme luonnollisesti hyvin. Matkalle on pyritty löytämään erityisesti meille sopivia ja mielenkiintoisia vaihtoehtoja tutustumiskohteineen ja herkutteluelämyksineen, jaloja juomia unohtamatta.

Ohjelman suunnittelussa on mukana saarella toiminut ahvenanmaalainen jäsenemme, Chevalier, Kyösti Saine. Hän toimii paikallisoppaanamme ja kertoo myös Ahvenanmaan kulinaarisesta kulttuurista.

Lue koko jäsenkirje ja Ahvenanmaan retken aikataulut alla olevasta linkistä!

Ilmoittaudu retkelle tästä!

 

Turun paistinkääntäjien jäsenkirje, toukokuu 2019

Huhtikuun jäsenkirje 2019


Aurinkoista ja lämmintä kevättä arvoisat Paistinkääntäjät,

”Kuu kiurusta kesään, puoli kuuta peipposesta, västäräkistä vähäsen, pääskysestä ei päivääkään”.


Kevään suurin ruokajuhla pääsiäinen on jo takanapäin ja lammaspaistit, mämmi ja pashat sekä muut pääsiäisen herkut on nautittu erinomaisten ruokajuomien kera. Kevät on juhlien aikaa ja seuraavaksi vietetäänkin varsinaista kevään alkamisen juhlaa - vappua. Toukokuun ensimmäisenä päivänä on jo vuosituhansia juhlittu kevään alkua. Alun perin vappu on ollut keskiaikainen kirkollinen juhlapyhä, jota juhlittiin baijerilaisen abbedissan Walburgissin pyhimykseksi julkistamispäivänä.

Keväällä juhlitaan paitsi pääsiäistä ja vappua myös äitejä sekä valmistuneita. Kaikissa näissä juhlissa on hyvin keskeisenä ruoka. Ehkäpä kevään odotetuin herkku on parsa. Sen aika alkaa olla parhaimmillaan ja pääsimme jo vihreätä parsaa maistelemaan yhdessä savuhaukimoussen ja paistettujen kampasimpukoiden kanssa huhtikuun jäsentilaisuudessa Porin Ravintola Raatihuoneen Kellarilla.

Kevätretkelle Raatihuoneen Kellarin tilaisuuksiin on hienoa mennä - meidät otetaan aina upeasti vastaan, siitä kiitokset ravintoloitsijoille Maître Rôtisseurs Anita Juholalle ja Chef de Table Mikko Juholalle. Meille oli jälleen järjestetty erikoisohjelmaa Diner Amicalin lisäksi. Panimovierailu Beer Hunter's:issa Suomen yhden tunnetuimman panimomestarin Mika Tuhkasen opastuksella erinomaisine maistiaisineen oli mielenkiintoinen ja erilainen tutustumiskohde. Saimme maistaa pienpanimon valmistamaa neljää erilaista toisistaan poikkeavaa olutta ja viimeiseksi viskitisleen. Erityiskiitokset hienosta kevätretken ohjelman järjestelyistä Mikko Juholalle. Keväisiä herkkuja oli nauttimassa 41 henkilöä.

Seuraavana tutumiskohde on keväiseen aikaan hyvin sopiva - yritysvierailu Oksasen puutarhaan Paattisilla torstaina 25. huhtikuuta. Sinne voi vielä ilmoittautua.

Lauantaina 13. huhtikuuta vietimme kansainvälistä kilpipäivää kaikkialla ympäri maailmaa Uudesta Seelannista aina Cookin saarille. En tiedä miten Cookin saarilla kilpipäivä toteutettiin, koska siellä on vain yksi jäsen, hän on vasta 23-vuotias nuori mies. Angolassa on myös vain yksi jäsen 70-vuotias nainen. Uudessa Seelannissa on 54 jäsentä ja siellä keski-ikä on 57 vuotta. Jäsenmäärältään suurimpien maiden joukossa USA, Saksa ja Suomi, ainoastaan Suomessa on jäsenmäärässä positiivinen kasvu. Suomessa on 2155 jäsentä ja keski-ikä on 56 vuotta.

Turun voutikunnan alueen kilpiravintoloissa ja -myymälöissä järjestettiin erilaisia tempauksia.

Monissa kilpiravintoloissamme oli kilpipäivän aikana erityismenu, joka oli suunniteltu juuri tätä päivää silmällä pitäen, ajankohtaan sopivista raaka-aineista. Kaikissa Turun voutikunnan alueen kilpimyymälöissä oli maistatuksia ja myös erikoistarjouksia sekä vinkkejä ruoan valmistamiseen.

Suuret kiitokset kaikkien kilpimyymälöiden ja kilpiravintoloiden koko henkilökunnalle loistavista järjestelyistä ja aktiivisesta osallistumisesta kansainväliseen kilpipäivään. Turun Paistinkääntäjien kotisivuilla kuvagalleriassa on runsaasti kuvia kilpipäivän tapahtumista. 

 

Seuraava Turun Paistinkääntäjien suuri juhlahetki on, kun Bailli Délégué Johanna Hornborg- Ojala tulee paljastamaan Radisson Blu Marina Palacen Hotelin juhlakerrokselle myönnetyn järjestömme kilven, keskiviikkona 22. toukokuuta. Kilvenpaljastustilaisuuden jälkeen nautitaan Dîner Amical Submarinassa. Tarkat tiedot tilaisuudesta löytyvät tästä jäsenkirjeestä.

Ahvenanmaan retkestä 8. -9.  kesäkuuta kerrotaan toukokuun jäsenkirjeessä.

Kaikki jäsenet ovat saaneet sähköpostitse ennakkoinformaation Lapin kiireettömän kapitulin 23. -25.8. ilmoittautumispäivästä sekä ohjelmasta. Kapitulin ilmoittautumislinkki avautuu 18. toukokuuta kello 9.00.

Turun voutikunnan järjestämään Kekrikapituliin lauantaina 26. lokakuuta ilmoittautuminen alkaa loppukesällä. Kaikki saavat ilmoittautumisesta tiedot hyvissä ajoin.


Aurinkoisia kevätpäiviä ja iloista mieltä teille kaikille yhdessä ja erikseen!

 

Maukkain terveisin

voutinne

Riitta Hirvonen

 

Bailli de Turku, Commandeur

riitta.hirvonen(at)saunalahti.fi,

+35840724146

 

Jäsentapahtumia:
 

Kilvenpaljastustilaisuus ja Dîner Amical Radisson Blu Hotel Marina Palacessa 22. toukokuuta 

Bailli Déléqué Johanna Hornborg-Ojala paljastaa järjestömme myöntämän kilven Radisson Blu Hotel Marina Palacen Juhlakerrokselle keskiviikkona 22. toukokuuta klo 18:00 Kristallisalissa. Juhlavassa tilaisuudessa tervetuliaissanat lausuu toimialajohtaja, Maître Restaurateur, Mikko Eskelinen Turun Osuuskaupasta. Dîner Amical alkaa klo 18:30 Ravintola Submarinassa.

Menun ovat suunnitelleet keittiöpäällikkö Toni Liesipuro ja keittiömestari, Maître Rôtisseur, Minna Kvarnström . Aterialle sopivat juomat on valinnut ravintolapäällikkö, Chef de Table, Anette Rautio .

 

Menu


André Clouet, Champagne

**

Kuohkeaa parsakeittoa, paahdettua parmankinkkua ja juureen leivottua leipää

André Clouet, Champagne

**

Paistettua siikaa, rucola-timjami beurre blanc -kastiketta, hernepyrettä, varhaisperunakakkua ja porkkanaa

Vintae Atlantis Albarino

**

Creme Brulee, bourbon-vaniljamarinoituja tuoreita mansikoita ja raparperisorbettia

Mouton Cadet Réserve Sauternes

**

Kahvi & tee

Martell V.S.O.P

 

Menun hinta on 52 euroa/henkilö. Radisson Blu Hotel Marina Palace juhlistaa tilaisuutta tarjoamalla aterian ruokajuomat.

Varmista paikkasi heti tähän arvokkaaseen ja makuhermoja hivelevään tilaisuuteen ja ilmoittaudu viimeistään 14.5. tästä

 

. Meille on varattu 60 paikkaa ja ne täyttyvät ilmoittautumisjärjestyksessä.

 

 

Yritysvierailu Oksasen puutarhalle 25. huhtikuuta - vielä ehdit mukaan!

Teemme yritysvierailun Oksaselle, Paattisille, torstaina 25. huhtikuuta alkaen klo 17.
Osoite on Joenperäntie, 21330 Paattinen.

 

Paikkoja on vielä jäljellä, joten tule mukaan. Ilmoittautumisen voit tehdä tästä


 

Kesäretki Ahvenanmaalle 8. - 9. kesäkuuta

Teemme yhdessä OMGD:n kanssa kesäretken Ahvenanmaalle kesäkuun 2.

Viikonloppuna lauantaista sunnuntaihin 8. - 9. kesäkuuta. Matkustamme Vikingin laivoilla ja yövymme Hotel Park Alandiassa aivan Maarianhaminan keskustassa. Lisätietoa ja ilmoittautumisohjeet seuraavassa jäsenkirjeessä.

 


Lämpimästi tervetuloa mukaan jäsentilaisuuksiin!

 

 

Turun voutikunnan kilpiravintolat


Kauttua: Ahlströmin Ruukit, Ravintola Kauttuan Klubi

Naantali: Naantalin Kylpylä Ravintola Le Soleil ja Ravintola Trappi

Noormarkku: Ahlströmin Ruukit, Ravintola Noormarkun Klubi

Salo: Ravintola Salon Seurahuone

 

Turku: Original Sokos Hotel Hamburger Börs Ravintola Yläbörs, Ravintola Suomalainen Pohja, Ravintola Smör ja Turun Kaupungin edustusravintola

Ravintola Suomalainen Pohja myöntää laskun loppusummasta 10 %:n alennuksen jäsenkorttia näyttämällä.


 

Turun Voutikunnan kilpimyymälät

Turku: Kalaliike S. Wallin, K - Supermarket Manhattan, Lihaliike R. Jokinen ja Food Market Herkku


Kalaliike S. Wallin ja Lihaliike R. Jokinen myöntävät 10 %:n ja K - Supermarket Manhattan myöntää 7 %:n alennuksen jäsenkorttia näyttämällä.

 

Herkullista ja iloista kevättä!

 

T: Vice-Chargé de Missions Jukka Rintala

jukka.rintala(at)meiranova.fi

 

Maaliskuun jäsenkirje 2019
 

Arvoisat Paistinkääntäjät,


”Kevät keikkuen tulevi, lumipenkat pehmitellen, tuulen lempeän keralla, sadepilvetkin mukana. Kevät keikkuen tulevi, antaa kukkaset kedolle, kutsuu linnut laulamahan, saapi lapset nauramahan, tuopi tuulien tohinan, korpeen kuusen kuiskehia. Kevät keikkuen tulevi, kori täynnä pensseleitä, väripurkkeja rutosti, kasvun tarpeet kainalossa, kaikki parhaimmat tavarat, kesää varten varmistettu”. Kirjoittanut Oiva Pennanen

Kevätpäiväntasaus on jo ohitettu, joten voimme huokaista helpotuksesta - päivä on jo yötä pitempi. Pitkä ja pimeä talvi on vihdoinkin takanapäin. Valon määrän vähitellen lisääntyessä saamme ryhtyä odottamaan ihanaa luonnon heräämistä kevättä kohti, vaikka se aina siltä näytäkään. Kevät keikkuen tulevi -runo kertoo luonnon heräämisestä kevääseen hyvin kuvaavin sanoin.

Helmikuu

Suuret kiitokset aktiivisuudestanne arvoisat Paistinkääntäjät. On tosi mukavaa järjestää tilaisuuksia aktiiviselle jäsenistölle. Helmikuun lopulla olimme vieraana Eckes-Granini Finland, Marlin mehutehtaalla. Saimme kuulla mehutehtaan toiminnasta ja kiersimme tehtaalla myyntipäällikkö Mika Lundin, markkinointipäällikkö Nina Lindenin ja tuotantopäällikkö Miika Aallon ohjaamana. Marlin vierailulla oli 30 henkilöä, jäseniä ja seuralaisia.

Maaliskuu

Naantalissa järjestetty ”Mestarit keittiössä” Kokkaus-workshop kiinnosti myös jäseniämme kiitettävästi. Kokkailupäivässä oli hieno tosi aktiivinen oppimisen ilmapiiri ja mukava tunnelma. Erityissuuret kiitokset päivän aikana taitavasta ohjauksesta keittiömestareillemme Chef Rôtisseur Jouni Vaarala, Vice Conseiller Culinaire Kai Järnström ja Chargé de Missions Tomi Aho. Mukana kokkailemassa 20 henkilöä. Kokkailun tunnelmaa ja tuloksia on nähtävissä kuvina sivuillamme kuvagalleriassa.

Kiitokset Rasekon johdolle, että saimme tilat käyttöömme kokkailua varten. Kiitokset tukijoillemme Metro-tukku, Kespro, Vihannespörssi ja Turun Osuuskauppa.

Turun Paistinkääntäjät ry:n vuosikokous pidettiin uudessa syksyllä avatussa kala- ja äyriäisruokiin erikoistuneessa Ravintola Bassissa 20. maaliskuuta. Vuosikokouksen pöytäkirja on myöhemmin luettavissa kotisivuillamme.

Kokouksen jälkeen oli mahdollisuus jaloitella ja tutustua Club Bassin tiloihin yläkerrassa.

Manu Events Oy:n viestintäjohtaja, Vice-Chargée de Missions Heli Nieminen, esitteli meille Ravintola Bassin toimintaa ja tiloja. Heli kuuluu Turun voutineuvostoon ja on Turun Paistinkääntäjien tiedottaja.

Kevätpäiväntasauksen iltaa jatkoimme nauttimalla herkullisen Dîner Amicalin ravintolan kabineteissa. Menun meille oli suunnitellut keittiömestari Marko Jaakkola ja aterialle sopivat viinit oli valinnut Bassin viinimestari, jäsenemme Maître Sommelier Honoraire Marjo Heinonen. Molemmat kabinetit olivat ääriään myöten täynnä.

Tilaisuuden alussa onniteltiin uuden arvon saanutta Grand Officier Eka Metsävuorta ja 70 vuotta täyttänyttä Grand Commandeur Taisto Penttilää. Maître Rôtisseur Heli Heinoselle ojennettiin Silver Commandeur-arvomerkki 10 vuoden aktiivisesta jäsenyydestä. Aterialla oli 56 henkilöä.

Huhtikuu

Suomen ruokavuodessa on kolme isoa ruokajuhlaa; pääsiäinen, juhannus ja joulu. Kevään suurin ruokajuhla on pääsiäinen, jolloin herkutellaan ja vietetään aikaa yhdessä läheisten kanssa. Pääsiäinen ajoittuu vuosittain maaliskuuhun tai huhtikuun loppuun, kuten tänä vuonna.

Ennen Palmusunnuntaita ja hiljaisen viikon alkamista teemme kevätretken Poriin Panimoravintola Beer Hunter's:iin ja Ravintola Raatihuoneen Kellariin perjantaina 12. huhtikuuta. Tarkemmin retken ohjelmasta on tässä kirjeessä.

Heti seuraavana päivänä Porin kevätretken jälkeen vietämme Kansainvälistä Kilpipäivää lauantaina 13. huhtikuuta. Turun voutikunnan alueen tapahtumista on lisätietoja tässä kirjeessä.

 

Maukkain terveisin

voutinne
Riitta Hirvonen

Bailli de Turku, Commandeur
riitta.hirvonen(at)saunalahti.fi, +35840724146

 

Huhtikuun jäsentilaisuudet

 

Kevätretki Poriin perjantaina 12. huhtikuuta

Kokoonnumme klo 16:30 panimoravintola Beer Hunter's:iin (http://www.beerhunters.fi), jossa palkittu, Suomen yksi tunnetuimmista panimomestareista, Mika Tuhkanen, johdattaa meidät porilaisen pienpanimokulttuurin värikkääseen maailmaan. Luvassa on myös panimon omien tuotteiden maistiaisia. Ravintolan osoite on Antinkatu 11, Pori.

Jatkamme matkaa n. klo 17:30 Ravintola Raatihuoneen Kellarille. Ravintolassa nautimme Dîner Amicalin. Raatihuoneen Kellarin osoite on Hallituskatu 9a, Pori.

Voutikunta järjestää Turusta Poriin yhteiskuljetuksen, joka lähtee nyt uudesta paikasta eli Akatemiatalon pihalta, osoitteesta Rothoviuksenkatu 1, Turku, klo 14:30. Bussi on Valtasen Liikenteen. Takaisin Turussa ollaan noin klo 23.

Menun viineineen Porin Raatihuoneella on meille suunnitellut Ravintoloitsija, Chef de Table Mikko Juhola.

 

MENU

Paistettua kampasimpukkaa ja parsaa, savuhaukimousse

Kokonaisena paistettua härän sisäfileetä, paahdettua perunaa ja kevään kasviksia

Juustot

Marjasorbetti, Annan marenkia, mantelikrokantti

Puuvillan tummapaahto / Tee

VIINIT

Basserman-Jordan Paradiesgarten Riesling Kabinett 2017

Roda Sela 2015

Mistel Josefina Piñol blanco 2015

Beerenauslese Exquisit 2017

Pienpanimovierailun ja Dîner Amicalin menun yhteishinta on 65 eur/henkilö. Viinipaketti menulle maksaa 25 eur/henkilö. Voutikunta tarjoaa kuljetuksen Turusta.

Varmista paikkasi itsellesi ja ota avec myös mukaan ja ilmoittaudu mukavalle perjantaiselle kevätretkelle tästä.

 

Yritysvierailu puutarhalle torstaina 25. huhtikuuta

Olemme saaneet jälleen kutsun yritysvierailulle, Oksasen Puutarhalle, Paattisille, torstaina 25. huhtikuuta klo 17:00. Puutarha sijaitsee osoitteessa Joenperäntie 224, 21330 Paattinen.

Tutustumme nykyaikaisen kauppapuutarhan toimintaan monipuolisesti. Ei ostosmahdollisuutta, mutta mielenkiintoisia tuotteita ja ”silmänruokaa” on sitäkin enemmän tällä lähituottajapuutarhalla. Tuotteita on saatavilla lähialueen ruokakaupoissa.

Vierailu on maksuton ja ilmoittautumisen voit tehdä tästä.

 

Seuraavat OMGD -tilaisuudet

Vuoden aikana järjestetään OMGD -jäsentilaisuuksia, joista lähetetään aina myös erillinen kutsu ja ilmoittautumisohjeet OMGD -jäsenille. Seuraavat tilaisuudet paikkana Ravintola Viinille:

  • Torstaina 28. maaliskuuta teemana Saksan valkoiset viinit. Ilmoittautuminen tästä.
     
  • Keskiviikkona 10. huhtikuuta teemana Samppanja & Sushi. Ilmoittautuminen tästä.

Kaikki tilaisuudet ovat luettavissa myös Turun Voutikunnan internet -sivuilta. Linkki ilmoittautumiseen lisätään sivustolle hyvissä ajoin ennen ko. tilaisuutta.

 

Rotissööri – Treffit

Hyvän suosion saaneita treffejä jatketaan jälleen syksyllä, seuraa jäsenkirjeiden ilmoittelua.

 

Lämpimästi Tervetuloa kaikkiin jäsentilaisuuksiin!

 

Kansainvälinen kilpipäivä lauantaina 13.4. World Chaîne Day

Kilpipäivän tarkoituksena on korostaa kilpiravintoloiden ja -myymälöiden korkealuokkaista osaamista ja raaka-aineiden käyttöä. Tapahtuma järjestetään saman päivän aikana eri puolilla maailmaa.

Kilpiravintoloissa ja -myymälöissä järjestetään erilaisia tempauksia, jotka ovat avoimia kaikille. Päärooli ympäri Suomea järjestettävissä tapahtumissa on tietenkin ruoka.

Käädyt ovat järjestömme tunnetuin symboli. Ne toimivat myös erinomaisena keskustelun avaajana. Toivomme, että kilpipäivänä jäsenet käyttäisivät käätyjä vieraillessaan kilpiravintoloissa tai kilpipäivän muissa tapahtumissa. Erityisesti ammattilaisjäseniämme pyydämme käyttämään käätyjä myös mahdollisen työpäivänsä aikana.

Vieraile kilpiravintoloissa, kilpimyymälöissä tai osallistu muihin kilpipäivän tapahtumiin

Monissa kilpiravintoloissamme on kilpipäivän aikana erityismenu, joka on suunniteltu täydellä sydämellä. Useissa kilpimyymälöissä on erityisiä maistatuksia ja vinkkejä ajankohtaiseen reseptiikkaan. Kilpipäivän aikana järjestetään myös muita avoimia tilaisuuksia. Käy siis nauttimassa herkullinen ateria, hae vinkkejä omaan reseptiikkaan tai vieraile avoimissa tapahtumissa.

Seuraa kilpiravintoloiden ja -myymälöiden ilmoittelua ja tietenkin Rotissöörien omia sosiaalisen median sivuja ja osallistu kilpailuun.

 

Kilpipäivän tapahtumia Turun voutikunnassa:

 

Kilpiravintoloissa tapahtuu

 

Ravintola Smör, Turku

Kilpipäivän 13.4. erikoistarjouksena Teille alla oleva kolmen ruokalajin menu 50 euroa.                           

 Menu

Suolattua kuhaa, seljankukkaa ja persiljakreemiä

xxx

Ahvenanmaan luomukaritsaa, grillattua voita ja rakuunakastiketta

xxx

Plantation -suklaata, mallasta ja jäätelöä paahdetusta hiivasta

Tervetuloa!

 

Maître Rotisseur Janne Juvonen ja keittiöpäällikkö Jarno Seppä,

ravintolan sivuille tästä.

 

 

A. Ahlströmin Ruukit, Noormarkku ja Kauttua

9. - 11.4. klo 17 - 21 Noormarkun ja Kauttuan Klubeilla

Kolmen ruokalajin Rotisseurs-yllätysmenu 45,00 €/hlö.

Rotisseurs-jäsenkorttia esittämällä -15% menun hinnasta koko seurueelle, kun maksetaan yhteislaskulla.

 

Kilpipäivän brunssi Kauttuan Klubilla la 13.4. klo 10-13, hinta 22,00 €/hlö.

 

13.4. Rotisseurs -kilpipäivänä Noormarkun Klubilla

Kilpipäivän brunssi klo 11 - 14, 32,00 €/hlö. Lapset 4-12 v. 1,50€/ ikävuosi.

Rotisseurs-jäsenkorttia esittämällä -15% menun hinnasta koko seurueelle, kun maksetaan yhteislaskulla.

Opastettu kierros Ahlström Voyage -näyttelyssä klo 11.00. Hinta kilpipäivän kunniaksi 12,00€/hlö (norm. 15,00 €).

Majoitustarjous Noormarkun ruukissa 12.-13.4. (pe-la) 49,00 €/hlö/2hh, sisältäen aamiaisen. Tarjous jäsenkortin esittämällä.

Varaukset p. 050 518 3677 tai ruukit@a-ahlstrom.fi

 

                                                   Tervetuloa!

 

Maître Restaurateur Tiina Rajala ja Maître Rôtisseur Jukka Luojukoski, ravintolan sivuille tästä.

 

Ravintola Salon Seurahuone

Salon Seurahuone on laatinut päivän kunniaksi Keväisen Menun kauden- ja lähialueiden parhaimmista raaka-aineista. Menu on tarjolla perjantaina 12.4. ja lauantaina 13.4.2019.

Menun hinta on 55 € ja menulle sopiva viinipaketti 25 €.

 

 Menu

 

Latva-artisokkaa ja viiriäisen munaa

***

Parsaa Hollandaise

***

Paahdettua kuhaa ja juuripersiljaa

***

Kevyesti savustettua hirven fileetä, porkkanaa ja rakuunaa

***

Sitruunavanukasta ja marenkia

 

Varaukset ja tiedustelut: varaukset@salonseurahuone.fi tai 02 – 7337123

Tervetuloa!

Ravintoloitsija, Maître Restaurateur Kalle Hämäläinen, ravintolan sivuille tästä.

 

 

Kilpimyymälöissä tapahtuu:

 

Food Market Herkku, Turku

Kilpipäivänä 13.4. klo 11 – 17 tarjolla: Parsaa Hollandaise ja porsaan sisäfileenoisetit

Maistattamassa: Chef Rôtisseur Jari Uusitalo, Maître Rotisseur Honoraire Mika Aho, Chef Rôtisseurs Jouni Vaarala, Officier Esko Savisalo ja Chevalier Timo Raninen.

 Ystävällisin ja Herkullisin terveisin – Tervetuloa!

Myyntipäällikkö, Chevalier Timo Raninen, myymälän sivuille tästä.

 

K – Supermarket Manhattan, Turku

Manhattanilla tapahtuu kilpipäivänä klo 10 – 16:

Keittiömestari, Chef Rôtisseur Jari Merinen ja Keittiömestari Reijo Haapanen valmistavat: Liekitettyjä munuaisia portviinikastikkeella ja paistettua karitsanmaksaa pekoni-sipulikastikkeella

Keittiömestari, Vice-Conseiller Culinaire, Kai Järnström valmistaa: raggmunk med fläsk

Tervetuloa!

Kauppias, Maître Rôtisseur, Commandeur Veli-Pekka Hussi, myymälän sivuille tästä.

 

 

Lihaliike Reino Jokinen, Turun Kauppahalli

Teemme täällä Lihaliike Jokisella kilpipäivästä 13.4. pihvipäivän! Esillä on hyvin laajasti erilaisia pihvejä naudan-, sian- ja karitsanlihoista. Kaikki pihvilihat ovat tarjouksessa –20 %.

Jaossa on ”Asia on Pihvi” -esitteitä ja kerromme pihveistä ja pihvilihoista vinkkejä. Esimerkiksi: "Millaista on marmoriliha ja millainen voisi olla possun karekyljys?"

Oma maustevoimme täydentää pihvin maun! Tervetuloa Palvelevaan lihakauppaan!

Kauppias, Maître Rotisseur Jari Heinonen, myymälän sivuille tästä.

 

PS. Pääsiäisen karitsanpaistit, kareet, satulat, fileet, lavat, jne. - tilauksia saa jättää! Siten varmistatte tuoreen kotimaisen karitsan pääsiäispöytiinne!

 

Kalaliike S. Wallin, Turun Kauppahalli

S. Wallinilla kilpipäivää juhlistetaan maistiaisin ja erikoistarjouksin. Tiskiä täytetään äyriäisillä ja kotivesien herkuilla. Bistrossa tarjolla spesiaali annoksia ja ohjeistuksia valmistukseen ja herkutteluun.

                                                       Tervetuloa!

Kauppias Maître Restaurateur Jaakko Manelius S. Wallin Oy,                                   
myymälän sivuille pääset tästä.

 

Turun Voutineuvosto toivottaa jäsenille aktiivista ja antoisaa kilpipäivää!

 

Turun Voutikunnan kilpiravintolat

 

Turku: Ravintola Ylä Börs, Ravintola Suomalainen Pohja, Ravintola Smör, Turun Kaupungin edustusravintola

Salo: Ravintola Salon Seurahuone

Pori: Ravintola Raatihuoneen Kellari

Naantali: Ravintola Trappi ja Naantalin Kylpylä Ravintola Le Soleil

Noormarkku: Ahlströmin Ruukit, Ravintola Noormarkun Klubi

Kauttua: Ahlströmin Ruukit, Ravintola Kauttuan Klubi

Ravintola Suomalainen Pohja myöntää laskun loppusummasta 10 % alennuksen jäsenkorttia näyttämällä.

 

Turun Voutikunnan kilpimyymälät

 

Turku: Kalaliike S. Wallin, Lihaliike Jokinen, Stockmann Food Market Herkku, K - Supermarket Manhattan

Muistathan, että Chaîne Des Rôtisseurs -jäsenkorttia näyttämällä saat Kauppahallista 10 % alennuksen Kalaliike S. Wallinilta ja Lihaliike Reino Jokiselta sekä 7 % alennuksen K - Supermarket Manhattanilla ostoksistasi kassalla.

Mukavaa ja maistuvaa kevättä!

Vice-Chargé de Missions Jukka Rintala

jukka.rintala(at)meiranova.fi

 

 

Helmikuu 2019

Arvoisat Paistinkääntäjät,

Rati riti ralla tuli talvi halla "Kuuraparta tuiskutukka, lumiviitta harmaasukka. Rati riti ralla sellainen on halla. Rati riti ralla. Mistä tuli halla? Tuolta Pohjan tuntureilta, Lapin lasten laitumilta. Rati riti ralla, sieltä tuli halla. Rati riti ralla, mitä teki halla? Puhui metsät puhtahiksi, jäät ja järvet kantaviksi. Rati riti ralla, sitä teki halla. Rati riti ralla, hyvin teki halla: saapi lapset lasketella, luistella ja lauleskella. Rati riti ralla, kiitoksia halla!"

Olemme saaneet aloittaa vuoden hyvin talvisessa säässä. Pian vietämme kristillistä kirkkovuoden juhlaa - laskiaista. Laskiaisen nimitys tulee laskeutumisesta pääsiäistä edeltävään paastoon.

Laskiaissunnuntai on seitsemän viikkoa ennen pääsiäistä ja se määrittää kaikkien muiden kevään kirkollisten merkkipäivien paikan kalenterissa. Laskiaissunnuntain jälkeisenä tiistaina vietetään laskiaistiistaita, jota seuraavana päivänä tuhkakeskiviikkona alkaa katollisten 40 arkipäivän kestävä paastoaminen. 

Ennen aikaan laskiaisena tarjottiin perinteisesti paljon ruokaa, jonka piti olla mahdollisimman rasvaista. Tällä uskottiin varmistettavan ruoan saatavuus seuraavaksi vuodeksi. Mitä enemmän rasva kiilsi syöjien sormissa ja suupielissä, sitä enemmän siat lihoivat ja lehmät lypsivät. Ruokien runsauden uskottiin jatkuvan koko vuoden, kun tarjoomusten annettiin olla pöydässä koko päivä.

Laskiaisen viettotavoista on 2000-luvulla pääosin jäljellä enää mäenlasku ja osa ruokatavoista kuten laskiaispullat ja hernekeitto.

Laskiaispulla on peräisin 1600-luvun Ruotsista, josta se tuli myös Suomen konditorioihin ja kahvipöytiin 1800-luvulla. Myöhemmin laskiaispulla on muotoutunut hillo- ja kermatäytteiseksi laskiaispullaksi.

Venäjällä laskiaisperinteeseen kuului olennaisesti tattarijauhoista valmistetut kuohkeat ohukaiset eli blinit. Kuumia blinejä syödään smetanan, kaviaarin ja erilaisten lisäkkeiden mm. sipulin ja suolakurkun kanssa. Blinit ovat edelleen ortodoksisen kirkon laskiaisajan herkkua.

Laskiaisajan herkkuja olimme jo ennakkoon nauttimassa Ravintola Salon Seurahuoneella Ystävänpäivänä 14. helmikuuta. Menun oli meitä varten suunnitellut keittiömestari Niina Vihnusvuori ja siihen sopivat viinit oli valinnut Ravintoloitsija, Maître Restaurateur Kalle Hämäläinen. Blini-herkkuja tykötarpeiden kanssa oli nauttimassa 53 henkilöä.

Vuoden ensimmäinen kapituli järjestettiin Tampereella lauantaina 2. helmikuuta nimellä, Mestaruuskapituli. Mestaruuskapitulissa oli turkulaisia mukana 10 henkilöä, joista kaksi oli arvon vaihtajia ja kolme uutta jäsentä.

Erkki Metsävuori sai harvinaisen uuden arvon - Grand Officier.  Erkki on vasta neljäs suomalainen, jolle on myönnetty Grand Officier-arvo. Marjatta Snellman sai uuden arvon Maître Rotisseur Honoraire. Uusia jäseniä installoitiin Maître Rotisseur Minna Kvarnström, Chef de Table Anette Rautio ja Chevalier Marko Laine. Sydämelliset onnittelut teille kaikille!

Kapitulin yhteydessä järjestetyssä Nuorten kokkien SM-kilpailussa voiton vei Niko Tähti Torniosta, hän edustaa Suomea MM-kilpailuissa Calgaryssä, Kanadassa syyskuussa 2019.

 

Maukkain terveisin

voutinne

Riitta Hirvonen


Bailli de Turku, Commandeur

riitta.hirvonen(at)saunalahti.fi

+358407241468

 

 

*************************************************************************

 

Maaliskuun jäsentilaisuudet

 

Meren hedelmiä Ravintola Bassissa 20.3.


Maaliskuun jäsentilaisuudessa herkuttelemme meren antimilla, keskiviikkona 20. maaliskuuta. Menun on meille suunnitellut Keittiömestari Marko Jaakkola ja siihen sopivat viinit on valinnut Viinimestari, Maître Sommelier Marjo Heinonen. Dîner Amical alkaa klo 18:30. Tervetulopuheen meille pitää Toimitusjohtaja Santtu Kiili.

 

MENU

 

Bassi Signature Cocktail

 

Amuse Bouche: Curryvoissa paistettua kampasimpukkaa ja meritryffeliä Islannista

Gisselbrecht Blanc de Noirs Brut

 

Sokerisuolattua siikaa ja mallasbriossia

Sancerre Blanc Dezat 2017, André Dezat et Fils

 

Paistettua turskaa, sinisimpukoita ja savurapukastiketta

 Savennières Clos De Coulaine 2015 Château Pierre-Bise

 

Tyrni-Maustepippuribrûlée ja marinoitua appelsiinia

Nittnaus Beerenauslese Exquist 2015

 

Kahvi tai tee

 

Menun hinta on 48 euroa, sisältäen tervetulojuoman. Juomapaketin hinta on 35 euroa.

Kala- ja äyriäisallergikoille on omat vaihtoehdot (Muistathan ilmoittaa allergioista

ilmoittautumisen yhteydessä).

 

Meille varattuihin Kompassi ja Kommodori – kabinetteihin mahtuu herkuttelemaan ensimmäiset 50 henkilöä.

Ravintola sijaitsee osoitteessa Läntinen Rantakatu 9, 2. kerros. Käytössä on hissi.

 

Varaa paikkasi ja ilmoittaudu: https://www.lyyti.fi/reg/Ravintola_Bassi_6125

 

Kokkailukurssi 9.3.

 

Turun Voutikunta järjestää kokkailukurssin lauantaina 9. maaliskuuta klo 9 - 15.

Paikkana on Rasekon Foodlab, Opintie 4, Naantali.

Kokkailukurssista on lähetetty 11.2. erillinen sähköinen tiedote ja ilmoittautumisohjeet.

 

Turun Paistinkääntäjät Ry:n vuosikokous 20.3. klo 16:30

 

Sääntömääräinen yhdistyksen vuosikokous pidetään Ravintola Bassissa, osoitteessa Läntinen Rantakatu 9, keskiviikkona 20. maaliskuuta.

Kokouksen jälkeen (ennen Dîner Amicalia) on mahdollisuus tutustua yläkerran Club Bassiin ja baari on auki.

Jäsenille lähetetään vuosikokoukseen erillinen kutsu.

 

*************************************************************************

Seuraavat OMGD -tilaisuudet

 

Vuoden aikana järjestetään OMGD -jäsentilaisuuksia, joista lähetetään aina myös erillinen kutsu ja ilmoittautumisohjeet OMGD -jäsenille. Seuraavat tilaisuudet paikkana Ravintola Viinille:

  • Torstaina 28. maaliskuuta teemana Saksan valkoiset viinit

Ilmoittautuminen: https://www.lyyti.fi/reg/OMGD_tilaisuus_Saksan_valkoiset_viinit_1989

 

  • Keskiviikkona 10. huhtikuuta teemana Samppanja & Sushi

 

Kaikki tilaisuudet ovat luettavissa myös Turun Voutikunnan internet -sivuilta. Linkki ilmoittautumiseen lisätään sivustolle hyvissä ajoin ennen ko. tilaisuutta.

 

Rotissööri – Treffit

 

Treffit ovat mutkaton ja välitön tilaisuus, jossa tavataan muita Rotissöörejä, eikä sinne tarvitse erikseen ilmoittautua eikä käytetä käätyjä. Seuraavat treffit ovat:

  • Keskiviikkona 13. maaliskuuta klo 17 – 20, paikkana tuttu Ravintola Viinille.

 

Lämpimästi Tervetuloa kaikkiin jäsentilaisuuksiin!

 

Turun Voutikunnan kilpiravintolat

 

Turku: Ravintola Ylä Börs, Ravintola Suomalainen Pohja, Ravintola Smör, Turun Kaupungin edustusravintola

Salo: Ravintola Salon Seurahuone

Pori: Ravintola Raatihuoneen Kellari

Naantali: Ravintola Trappi ja Naantalin Kylpylä Ravintola Le Soleil

Noormarkku: Ahlströmin Ruukit, Ravintola Noormarkun Klubi

Kauttua: Ahlströmin Ruukit, Ravintola Kauttuan Klubi

Ravintola Suomalainen Pohja myöntää laskun loppusummasta 10 % alennuksen jäsenkorttia näyttämällä.

Turun Voutikunnan kilpimyymälät

 

Turku: Kalaliike S. Wallin, Lihaliike Jokinen, Stockmann Food Market Herkku, K - Supermarket Manhattan

Muistathan, että Chaîne Des Rôtisseurs -jäsenkorttia näyttämällä saat Kauppahallista 10 % alennuksen Kalaliike S. Wallinilta ja Lihaliike Reino Jokiselta sekä 7 % alennuksen K - Supermarket Manhattanilla ostoksistasi kassalla.

*************************************************************************

Maistuvaa helmikuuta!

T: Vice-Chargé de Missions Jukka Rintala

 jukka.rintala(at)meiranova.fi

P.S. Muistattehan ilmoittaa yhteystietojenne muutokset.

 

Tammikuu 2019

 

Arvoisat Paistinkääntäjät,

Hyvää alkanutta vuotta 2019!

Vuonna 2019 jatkamme laadukkaita ravintolavierailuja ja teemallisia Dîner Amicaleja. Jäsenten toivomusten mukaisesti teemme tutustumismatkoja lähialueelle. Lähialueen matkat aloitamme helmikuussa Salon Seurahuoneelta, jonne menemme nauttimaan blinejä.

Myöhemmin keväällä teemme matkan Satakuntaan, Poriin. Alkukesän retki tehdään Ahvenanmaalle. Tutustumismatkoilla on tarjolla ruoka- ja juomakulttuuria sekä vierailuja alan yrityksiin.

Maaliskuussa on vuorossa kokkaus workshop, jossa alan ammattilaiset kokkaavat yhdessä harrastajien kanssa. Jatkamme myös yhteistyötä alan oppilaitosten kanssa, tiedottamalla ammattilaisille ja harrastajille sopivista lyhyistä alan kursseista. Toivon, että jäsenohjelmasta löytyy monia teitä kiinnostavia tapahtumia.

 

Aloitimme vuoden lounastilaisuudella ravintola Rosterissa, joka sijaitsee Maaherran Makasiinissa, Turun Tuomiokirkon kupeessa. Keittiöpäällikkö, Maître Rotisseur Kari Aihinen toivotti meidät tervetulleeksi ja samalla kohotimme maljat uusille jäsenillemme; Rosterin keittiömestareille, Chef Rôtisseur Eeva Hongistolle ja Chef Rôtisseur Teemu Nikkarille sekä ravintolapäällikölle, Chef de Table Rebekka Savanderille.    

Ravintola Rosterin tilaisuudessa oli mukana arvovieraita Lahden voutikunnasta, Membre du Conseil Magistral, Cancelier Juha Ojamo ja vaimonsa Erja. Saimme nauttia mukavan rennosta tunnelmasta, loistavasta palvelusta ja Rosterin maukkaasta ja parhaista raaka-aineista valmistetusta ateriasta. Lounaalla oli mukana 48 henkilöä.

Voutikunnassamme on useita, jo vuosia järjestöön kuuluvia henkilöitä, joita ei ole vielä installoitu. Installointiin pääsyn helpottamiseksi järjestämme lokakuussa Kekrikapitulin Naantalin Kylpylässä. Samana päivänä on kekriteemaan sopiva luento, jonne kaikki jäsenet ovat tervetulleita. Kekrikapitulin yhteydessä on lokakuun jäsentilaisuus - Kekrilounas, se on erityisesti tarkoitettu Turun voutikunnan jäsenille, mutta jonne myös kapitulivieraat ovat tervetulleita. Kapitulin ilmoittautumisaikataulusta ilmoitetaan jäsenistölle hyvissä ajoin.

 

Vuoden ensimmäinen kapituli järjestetään Tampereella lauantaina 2. helmikuuta nimellä, Mestaruuskapituli. Kapitulin yhteydessä järjestetään Nuorten kokkien ja saliammattilaisten SM-kilpailut. Turun voutikuntaa Nuorten kokkien kilpailussa edustaa Arttu Parviainen ravintola Rosterista. Mestaruuskapitulissa ratkaistaan ketkä edustavat Suomea MM-kilpailuissa Calgaryssä, Kanadassa syyskuussa 2019. Toivotan mitä parhainta menestystä Arttu Parviaiselle kilpailuun.

 

Maukkain terveisin

voutinne

Riitta Hirvonen


Bailli de Turku, Commandeur

riitta.hirvonen(at)saunalahti.fi

+358407241468

 

*************************************************************************

 

Helmikuun jäsentilaisuudet

Sydäntalven herkuttelu Salon Seurahuoneella torstaina 14. helmikuuta klo 18:00

Menun on meitä varten suunnitellut keittiömestari Niina Vihnusvuori ja siihen sopivat viinit on valinnut Ravintoloitsija, Maître Restaurateur Kalle Hämäläinen.

 

Tervetuloa

xxx

Keittiön tervehdys

xxx

Seurahuoneen rapeat tattariblinit ja tykötarpeet

Domaine Laroche Chablis Saint Martin

xxx

Paahdettua siikaa, fenkolia ja juuripersiljaa

Schloss Gobelsburg Grüner Veltliner Langenlois

xxx

Talvihedelmäterriiniä

Brauneberger Juffer-Sonnenuhr Riesling Auslese

xxx

Kahvi ja Tee

 

Menun hinta on 45 eur/henkilö ja viinipaketin hinta on 28 eur/henkilö.

Tilaisuuteen on varattu 50 paikkaa.

Saloon on järjestetty yhteiskuljetus, voutikunta maksaa kuljetuksen. Lähtö on Turussa Aurakatu 2:sta klo 17:00 (Valtasen Liikenne Oy). Matkalla tarjoilua.

 

Omalla kyydillä tulijoille tiedoksi, että Salon Seurahuoneen osoite on Asemakatu 1, Salo.

 

Ilmoittautuminen tilaisuuteen ja yhteiskuljetukseen Lyyti -palvelun kautta tästä.

 

Yritysvierailu Marlin mehutehtaalle tiistaina 26. helmikuuta klo 15:00

 

Olemme saaneet kutsun vierailulle Eckes-Granini Finland Oy Ab:n Turun tehtaalle eli Marlin mehutehtaalle. Osoite on Pansiontie 47 b, Turku. Mukaan mahtuu 30 ensimmäistä. Vierailu alkaa jo klo 15:00, jotta ehdimme tehdaskierrokselle.

 

Ilmoittautuminen Lyyti -palvelun kautta tästä.

 

*************************************************************************

 

Vuoden 2019 muut jäsentilaisuudet

 

Vuoden mittaan järjestetään useita eri jäsentilaisuuksia.

Jokaisesta tilaisuudesta ilmoitetaan vielä erikseen. Osallistumisohjeet lähetetään edeltävässä jäsenkirjeessä. Ilmoittautumiset tehdään ohjeiden mukaisesti Lyyti -palvelun kautta.

 

  • Lauantai 2. helmikuuta, valtakunnallinen Nuori Kokki -kilpailu ja Mestaruuskapituli Tampereella (kapituli on täynnä)
  • Torstai 14. helmikuuta, Ravintola Salon Seurahuone, Blini -ilta, yhteiskuljetus
  • Tiistai 26. helmikuuta yritysvierailu, Marlin mehutehdas, Pansio
  • Keskiviikko 20. maaliskuuta, Ravintola Bassi (vuosikokous)
  • Perjantai 12. huhtikuuta kevätretki Poriin, pienpanimokierros ja Ravintola Porin Raatihuoneen Kellari, yhteiskuljetus
  • Lauantai 13. huhtikuuta, Word Chaîne Day - Kilpipäivä
  • Torstai 25. huhtikuuta yritysvierailu, Oksasen Puutarha, Paattinen
  • 4. - 8.5.2019 Ranska, Lyon (matka on täynnä)
  • Keskiviikko 22. toukokuuta, Radisson Blu Hotel Marina Palace
  • La - Su 8. - 9. kesäkuuta retki Ahvenanmaalle, yhteinen tilaisuus OMGD:n kanssa
  • Perjantai 9. elokuuta, Ravintola Suomalainen Pohja, Rapujuhla
  • Pe - Su 23. - 25. elokuuta, Kiireetön kesäkapituli Rovaniemellä
  • Keskiviikko 18. syyskuuta, Ravintola Smör, Sorsastus
  • Lauantai 26. lokakuuta, Naantalin Kylpylä, KEKRIKAPITULI
  • Sunnuntai 1. joulukuuta Joulunajan Brunssi, Ravintola Aitiopaikka

 

Vuoden 2019 OMGD -tilaisuudet

 

Vuoden aikana järjestetään OMGD -jäsentilaisuuksia, joista lähetetään aina myös erillinen kutsu ja ilmoittautumisohjeet OMGD -jäsenille. Keväällä järjestetään seuraavat tilaisuudet paikkana Ravintola Viinille:

 

  • Tiistaina 12. helmikuuta teemana Oseanian viinit
  • Torstaina 28. maaliskuuta teemana Saksan valkoiset viinit
  • Keskiviikkona 10. huhtikuuta teemana Samppanja & Sushi

 

Kaikki tilaisuudet ovat luettavissa myös Turun Voutikunnan internet -sivuilta. Linkki ilmoittautumiseen lisätään sivustolle hyvissä ajoin ennen ko. tilaisuutta.

 

Rotissööri – Treffit

Jatkamme suosituksi tulleita Rotissööri – treffejä myös tänä vuonna. Treffit ovat mutkaton ja välitön tilaisuus, jossa tavataan muita Rotissöörejä, eikä sinne tarvitse erikseen ilmoittautua.

Keväällä järjestetään seuraava tilaisuus paikkana Ravintola Viinille:

 

  • Keskiviikkona 13. maaliskuuta klo 17 – 20

 

Lämpimästi Tervetuloa kaikkiin jäsentilaisuuksiin!

**************************************************************************

Kilpipaikkojen kuulumisia

 

Lihaliike Reino Jokinen

 

Joulun kaupankäynti onnistui hyvin. Kiitos siitä kaikille asiakkaillemme!

 

Uusi vuosi on saatu alkuun ja pyhien jälkeen päästään taas normaaliin rytmiin.

Lihakaupassa talviaika on ihan OK, sillä nyt jos koskaan lihan syönti on tarpeen. Saamme energiaa, proteiinia ja voimaa liharuuasta. Sitä oikein kaipaa kunnon lihapataa tai kuuma keitto lämmittää. Keitot, padat ja haudutetut lihat ovat nyt asiakkaiden mieleen. Luullisen lihan myynti on nyt se trendi.

 

Turun kauppahallissa seuraava tapahtuma on suosittu Ruoka- ja Viinijuhlamme, jossa tänäkin vuonna mukana useita viinin maahantuojia. (tällä hetkellä 8 jo mukana)

Kauppahallin kauppiaat tekevät purtavaa viinin kaveriksi. Meillä jo perinteisesti kypsä sika kokonaisena ja salamit, chorizot, ilmakuivatut kinkut lautasella. Mukana Vino Fino maahantuoja kertomassa Espanjan herkuista.

Hyvää alkanutta vuotta kaikille Rotisseurs ystäville!

Terveisin, Kauppias, Maître Rôtisseur Jari Heinonen, Lihaliike Reino Jokinen

 

K – Supermarket Manhattan

Manhattanilla järjestetään perinteinen ja kuuluisa Blinipäivä perjantaina 15.2. klo 10 alkaen, yhdessä Turun Keittiömestarit Ry:n kanssa, niin kauan kuin Blinejä riittää.

Täytevaihtoehdot ovat mäti, kylmäsavukirjolohi ja sieni.

 

Lämpimästi tervetuloa!

Kauppias, Maître Rôtisseur, Commandeur Veli – Pekka Hussi, K – Supermarket Manhattan

 

Turun Voutikunnan kilpiravintolat

Turku: Ravintola Ylä Börs, Ravintola Suomalainen Pohja, Ravintola Smör, Turun Kaupungin edustusravintola

Salo: Ravintola Salon Seurahuone

Pori: Ravintola Raatihuoneen Kellari

Naantali: Ravintola Trappi ja Naantalin Kylpylä Ravintola Le Soleil

Noormarkku: Ahlströmin Ruukit, Ravintola Noormarkun Klubi

Kauttua: Ahlströmin Ruukit, Ravintola Kauttuan Klubi

Ravintola Suomalainen Pohja myöntää laskun loppusummasta 10 % alennuksen jäsenkorttia näyttämällä.

 

Turun Voutikunnan kilpimyymälät

Turku: Kalaliike S. Wallin, Lihaliike Jokinen, Stockmann Food Market Herkku, K - Supermarket Manhattan

Muistathan, että Chaîne Des Rôtisseurs -jäsenkorttia näyttämällä saat Kauppahallista 10 % alennuksen Kalaliike S. Wallinilta ja Lihaliike Reino Jokiselta sekä 7 % alennuksen K - Supermarket Manhattanilla ostoksistasi kassalla.

 

*************************************************************************

Herkullista ja tunnelmallista talviaikaa!

T: Vice-Chargé de Missions Jukka Rintala, jukka.rintala(at)meiranova.fi

 

P.S. Muistattehan ilmoittaa yhteystietojenne muutokset.

Hyvää kevättä arvoisa Turun Rôtisseurs-jäsen

Kansainvälisen pandemiatilanteen ja viranomaisten antamien ohjeiden vuoksi Turun voutikunnan kaikki keväälle sovitut jäsentapahtumat jouduttiin peruuttamaan. Tunnelin päässä näkyy jo hiukan valoa. Kesäkuussa ravintolat availevat vähitellen oviaan ja terassikausi voi alkaa, joskin rajallisella paikkamäärällä ja aukioloajoilla.

Niinpä mekin aloittelemme toimintaamme vähitellen, pitkän hiljaiselon jälkeen. Syyskaudelle sovitut kaikki tapahtumat pidetään sovittuina päivinä, mutta kuitenkin varauksella. Noudattaen viranomaisten antamia ohjeita koronapandemiasta.

Poikkeusaika avaa polkuja myös uudenlaiseen jäsentoimintaan, joista Oulun voutikunta näyttää meille hienoa esimerkkiä.

Lue jäsenkirje täältä. 

Kesäinen tervehdys Rôtisseurs-jäsenille!

Takana on hyvin erilainen, rajoitettu kevät ja kesä. Pandemiarajoituksia päästiin jo vähitellen purkamaan, mutta näyttää siltä, että entiseen normaaliin elämään ei ehkä vielä vähään aikaan päästä – jos ollenkaan. Koronatapausten määrä jatkaa valitettavasti kasvuaan. Jokaisen meistä on pidettävä mielessä, että epidemia ei ole vielä ohi.

Toivon, että kaikesta huolimatta kaikki Rôtisseurs-jäsenet läheisineen ovat saaneet viettää rentouttavan kesän ja saaneet nauttia Suomen kauniista luonnosta kotimaassa matkaillen. Ja nauttineet oman maan antimista; uusista perunoista, makeista marjoista, tuoreista kaloista, sienistä ja kaikista muistakin maukkaista kesän herkuista.

Lue koko uutiskirje täältä.


Kesäinen tervehdys Rôtisseurs-jäsenille!

Hyvin erilainen ja rajoitettu kevätkausi on eletty, mutta onneksi rajoituksia päästään vähitellen purkamaan ja voidaan aloittaa normaalia elämää ja järjestämään jäsentilaisuuksia. Seuraava jäsentilaisuus järjestetään Naantalissa Ravintola Trapissa, mikäli pandemiatilanne ei sitä estä.

Kesän tärkeintä ruokajuhlaa juhannusta vietämme jokainen tahoillamme

Suomen ruokavuodessa on kolme isoa ruokajuhlaa; joulu, pääsiäinen ja juhannus. Pääsiäisen ajan ruokajuhlat on tältä vuodelta juhlittu ja nyt on sopiva aika siirtyä juhlimaan seuraavaa, kesäajan tärkeintä juhlaa - juhannusta. Kesäaika on suomalaisen ruuan juhlaa. Tori ja kauppojen hyllyt pursuavat tuoreita ja laadukkaita raaka-aineita.

Lue koko kirje täältä

Arvoisa Rôtisseur-jäsen

Kesä on jäänyt taakse ja syksyn sadonkorjuuaika on alkanut, se on kaikille ruuan ystäville kiitollista aikaa, puutarhojen ja metsien sato on nyt runsaimmillaan.

Suomalaiset elävät tutkitusti onnellisten ihmisten maassa. Meillä on neljä toinen toistaan hienompaa vuodenaikaa. Vuodenajan vaihtelu rytmittää vuotta voimakkaasti, ja jokainen eri vuodenaika tuo mukanaan omanlaisia sesonkiherkkuja. Parhaillaan on meneillään sorsastus sekä hirvestys ja ravustuskausikin jatkuu vielä pitkään. Pian vietetään Kekrin eli suomalaisen sadonkorjuun juhlaa. Kekrin aika alkaa Mikkelinpäivänä 29.9. ja jatkuu Pyhäinpäivään 31.10. saakka, lokakuu on kokonaan kekriaikaa.

Päivät ovat jo reippaasti lyhentyneet ja luonto värjäytyy upeaan väriloistoonsa öiden vähitellen viiletessä.

Lue koko uutiskirje täältä

Arvoisa Rôtisseurs-jäsen

Lokakuussa nautittiin upeista viineistä Ravintola E. Ekblomin Neuvolasalissa ”Ranskalaisia klassikoita” Vinetum Oy:n avainasiakaspäällikkö, Chef de Table Mauno Rovamaan johdolla. Ilta jatkui huikealla Tryffelimenulla Ravintola Smörissä. Menun oli suunnitellut keittiömestari Ville Neulanen ja aterian viinit oli valinnut Mauno Rovamaa. Kaikki viinimaistelun 30 paikkaa ja Tryffeli-illan 50 paikkaa varattiin hyvin nopeasti eikä valitettavasti kaikki halukkaat mahtuneet mukaan. Uusien määräysten mukaisesti ja kaikkien ruokailijoiden turvallisuuden vuoksi, ravintolaan tullessa ja poistuessa kaikki käyttivät kasvomaskeja. Hallituksen antamien rajoitteiden mukaan myös istumapaikat jouduttiin hajauttamaan ravintolan eri tiloihin.

Yritysvierailu Martinex Oy:n keskiviikkona 4. marraskuuta joudutaan siirtämään koronatilanteen vuoksi ensi vuoteen.

Lue koko uutiskirje täältä.

Joulukuun 2020 uutiskirje

Hyvää joulun aikaa arvoisat Rôtisseurs-jäsenet perheineen

Kulunut vuosi on ollut hyvin erilainen Rôtisseurs-vuosi. Keväällä tapahtumat jouduttiin peruuttamaan yksi toisensa jälkeen. Onneksi kesän lopulla, elokuussa toimintaa pystyttiin aloittamaan – ensiksi varovasti tunnustellen ja myöhemmin, – tarkasti rajoituksia noudattaen. Kiitokset kilpipaikkojen henkilökunnalle ja jäsenille hyvästä yhteistyöstä, että jäsentilaisuuksia pystyttiin järjestämään kurjasta tilanteesta huolimatta, onnistuneesti ja turvallisesti.

Turun voutikunnan vuoden ohjelma päättyy perinteisesti brunssin herkkujen äärelle. Joulun ajan Brunssi on jo vuosia nautittu 1. adventtina, mutta tänä vuonna brunssi oli poikkeuksellisesti viikkoa aikaisemmin, mikä johtui Helsingin Merikapitulin siirtymisestä 1. adventin viikonloppuun. Olen mielissäni, että Rôtisseurs-vuosi voidaan päättää yhdessä perheidemme kanssa. Uskon, että brunssista jäi ihania makumuistoja sekä lapsille että aikuisille. Lisäksi saatiin upeita kuvia kännyköihin ja facebookiin jaettavaksi.

Vuoden viimeisessä tilaisuudessa, Radisson Blu Marina Palacen juhlakerroksessa, joulun ajan brunssin ruokapöytä notkui Executive Chef, Maître Rôtisseur Toni Liesipuron suunnittelemia ja yhdessä taitavan henkilökunnan kanssa valmistamia herkkuja. Juomasuositukset aterialle oli laatinut Meetings & Events Manager, Chef de Table Anette Rautio.

Lue koko uutiskirje täältä.