Jäsenkirjeet 2022

Hyvää joulun aikaa arvoisat
Rôtisseurs-jäsenet perheineen

Parhaimmat kiitokset kaikille jäsenillemme vuodesta 2022. Vuosi on ollut entiseen tapaan Turun voutikunnassa hyvin aktiivinen Rôtisseurs-vuosi.

Suuret kiitokset arvoisat kilpiravintoloiden ja kilpimyymälöiden yrittäjät sekä henkilökunta kuluneesta vuodesta ja erinomaisen hyvästä yhteistyöstä kansanne.

Tänäkään vuonna ei säästytty koronasta johtuvilta peruutuksilta, mutta onneksi vain yhden ainoan kerran. Helmikuuhun suunniteltu Helmikapituli jouduttiin siirtämään maaliskuulle ravintolarajoitusten vuoksi, mutta saatiin onnistuneesti järjestettyä.

Kapitulin yhteydessä Turun voutikunnalla oli ilo ja kunnia juhlistaa toimintansa 45 vuotta. Samana päivänä kisatiin myös Nuori kokki SM-kilpailu ja palkinnot jaetiin Kapitulin iltajuhlassa, uudistetussa Hamburger Börsissä.

Vuoden viimeisessä tilaisuudessa, joulunajan brunssin runsas ruokapöytä oli tarjolla Valtion Virastotalolla, ravintola Aitiopaikassa. Ravintolan yrittäjä, ravintoloitsija Seija Aronen oli suunnitellut menun ja taitava henkilökunta valmistanut pöydän antimet. Ruokapöydän kohokohta oli kokonainen porsas. Viinit aterialle oli valinnut Sommelier Vesa Kivekäs Kesprolta.

Suuret kiitokset ravintola Aitiopaikan henkilökunnalle, upeasta ja hienosti hoidetusta brunssista, josta jäi monia mukavia muistoja ja myös ihania makumuistoja sekä lapsille että meille aikuisille. Brunssilla oli 219 henkilöä.

Lue koko kirje täältä. 


Arvoisat Rôtisseurs jäsenet


Vuosi alkaa olla lopuillaan ja lähestytään adventtiaikaa.

Pimenevässä syksyisessä illassa, Aurajoen rannalla Ravintola Nooassa nautittiin ranskalaisia klassikkoviinejä ja kauden parhaista antimista valmistettu upea yllätyksellinen ateriakokonaisuus. Menun oli suunnitellut keittiömestari Sebastian Koski, avainasiakaspäällikkö Mauno Rovamaan, Vinetum Oy:stä valitsemien klassikkoviinien ympärille. Ravintolaan oli varattu 50 paikkaa, joista vain yksi paikka jäi vapaaksi.

Turun voutikunnan tapahtumakalenterissa on jäljellä vuoden viimeinen ja suosituin tilaisuus – joulunajan Rôtisseurs Brunssi, joka on jo vuosia nautittu 1. adventtina. Entiseen tapaan brunssille voi kutsua mukaan myös oman perheen tai ystäviä. Paikkoja on varattu 300:lle ruokailijalle.

Tilaisuuden alussa jaetaan vuosimerkkejä Turun voutikunnan jäsenille. Membre du Conseil Magistral, Chancelier Juha Ojamo tulee ojentamaan vuosimerkit 40, 30, 20 ja 10 vuotta mukana olleille aktiivisille jäsenille.

Merkin saajan kannattaa ilmoittautua mahdollisimman pian, koska paikat täyttyvät yleensä nopeasti.


Lue koko kirje täältä.

Arvoisat Rôtisseurs-jäsenet


Upea kesä on jäänyt taakse ja on aika siirtyä syyskauden tapahtumiin. Syyskaudella Turun voutikunnan ohjelmassa on jäljellä vielä hienoja jäsentilaisuuksia.

Lokakuun jäsentilaisuus on Ravintola NOOA:ssa, missä nautitaan yllätysmenu ja tutustutaan ranskalaisiin klassikko viineihin Mauno Rovamaan johdolla. Rasekossa järjestetään kokkailuworkshop jäsenille avec. Molemmista tapahtumista löytyy tiedot tässä kirjeessä. Vuoden viimeinen tilaisuus, Joulunajan Rôtisseurs brunssi vietetään yhdessä perheen ja ystävien kanssa Ravintola Aitiopaikassa, Valtion virastotalossa 1. Adventtina 27.11.

Syyskuun jäsentilaisuudessa ravintola Suomalaisella Pohjalla nautittiin upea Riista-ateria, hyvien viinien kanssa; peuraa, sorsaa ja jälkiruoka syksyn omenoista. Tilaisuuden alussa kuultiin mielenkiintoinen esitys, jonka piti Lundénin Lihan kauppias, metsästäjä, Chef Rôtisseur Antti Lundén. Esityksessä saatiin arvokasta ja tärkeää tietoa muun muassa hyvästä metsästysetiikasta sekä käytännön vinkkejä peuran lihan valmistamisesta ruoaksi. Riista-illassa oli mukana ennätykselliset 74 henkilöä. Ilman paikkaa jääneiden jono oli pitkä.

Lue koko kirje täältä. 


Arvoisa Rôtisseur-jäsen


Upeat lämpimät päivät ja elokuiset kuutamoillat ovat hellineet loppukesää.

Vaikka kesää on vielä jäljellä, päivät alkavat jo vähitellen lyhentyä ja luonto värjäytyy upeaan väriloistoonsa öiden viilentyessä. Kun kesä on jäänyt taakse syksyn sadonkorjuuaika alkaa, se on kaikille ruuan ystäville kiitollista aikaa, puutarhojen ja metsien sato on runsaimmillaan.

Parhaillaan on meneillään sorsastus, hirvestys alkaa syyskuun ensimmäisenä päivänä ja ravustuskausi jatkuu vielä lokakuun loppuun saakka. Riista-ateria nautitaan syyskuun jäsentilaisuudessa Ravintola Suomalaisella Pohjalla.

Lue koko kirje täältä.

Tervetuloa kesäretkelle Maarianhaminaan

Arvoisat Rôtisseurs jäsenet ja seuralaiset               

Turun voutikunta tekee perinteisen kesäretken tällä kertaa Ahvenanmaalle, joka juhlii tänä vuonna 100-vuotiasta itsehallintoaan.

Lauantai–sunnuntai 11.–12. kesäkuuta

Risteily läpi kauniin Turun saariston tehdään Viking Linen uusimmalla laivalla M/S Glory ja paluumatka M/S Gracella. Majoittuminen Hotelli Park Alandiassa. Maarianhaminassa tutustutaan oluen valmistuksen saloihin maisteluineen Panimo Stallhagenissa, jonka jälkeen nautitaan Dîner Amicalin Smakbyssä.  

Maarianhaminan retkikohteiden ohjelman suunnittelun ja järjestelyt ovat yhdessä hoitaneet ahvenanmaalainen jäsenemme, Chevalier, Kyösti Saine ja sihteerimme, Vice- Chargé de Missions Petri Tamminen.

Tarkemmat tiedot löydät täältä.

Arvoisa Rôtisseurs jäsen

Aikainen kevätretki tehtiin lähialueelle Salon Halikkoon, jossa tutustuttiin artesaaniviinejä ja –siidereitä valmistavaan Brinkhall Sparkling Oy:n, sen toimitusjohtajan Jaakko Saivosalmen opastamana. Kuohuviiniä ja siideriä tehdään Turun voutikunnan jäsenen Officier, Timo Lehmuskosken omenatilan omenista, joka sijaitsee Rymättylässä. Yllätysohjelmana kuultiin PetriS Chocolate, yrittäjän Petri Sirènin kertoma suklaastudion tarina ja maisteltiin erilaisia suklaamakeisia. Molemmissa yrityksissä oli ostosmahdollisuus, jota käytettiin ahkerasti hyväksi.

Viinitalovierailun jälkeen siirryttiin Rikalanmäelle kotoisaan ja lämpimään tunnelmaan, Ravintola Rikalan Krouviin. Vieraat otettiin sydämen lämmöllä ja arvokkaasti vastaan, Marton Kovács-Balogh soitti selloa ja pianolla häntä säesti Mika Lilius.

Jäsenkyselyissä jäseniltä on tullut toivomus vuosina 2018 ja 2021, että tilaisuuksia järjestettäisiin uusissa, ennen kokemattomissa paikoissa. Tätä toivetta on täytetty, niin kaikkina aikaisempina vuosina kuin tänäkin vuonna, uusia ennen kokemattomia paikkoja on tapahtumakalenterissa useita joka vuosi.

Tälläkin kertaa Dîner Amical järjestettiin uudessa ja ennen kokemattomassa ravintolassa, ja jossa on lisäksi uusia jäseniä. Uusin jäsen on yksi Rikalan Krouvin yrittäjistä, Chef de Table Eija Halkilahti. Hänet installoitiin elokuussa Turun suurkapitulissa. Ravintolan yrittäjinä ovat lisäksi Mikko Halkilahti ja Chef Rôtisseur Tamás Kovács-Balogh.

Mikko kertoi Rikalan Krouvin tarinan ja Tamás esitteli suunnittelemansa lähialueen raaka-aineita kunnioittavan menun ja aterialle valitut viinit. Menu oli rakennettu syvällä ajatuksella ja lämpimällä sydämellä, – suomalaista ruokaa, kansainvälisiä vivahteita unohtamatta. Lähituottajien raaka-aineet olivat kunniapaikoilla ja ateria oli valmistettu makua ja raaka-aineita arvostaen. Tarjolla oli harvinaisia raaka-aineita; vuohen lihaa ja karitsan maksaa täydellisesti kypsennettynä. Menun raaka-ainevalinnoissa Mikkolan tilan ja Saloniemen tilan tuotteet tukivat toinen toisiaan.

Suussa sulavia, reiluja lähialueen herkkuja olivat nauttimassa myös Mikkolan tilan lampaanlihan tuottajat; Peppi Laine ja Chevalier Marko Laine. Viime hetken sairastumiset vähensivät harmillisesti ennalta ilmoittautuneiden määrää reippaasti, kevätretkellä oli mukana 38 henkilöä.

Lue koko kirje täältä.

Arvoisa Rôtisseurs jäsen

Kevätpäiväntasaus on jo ohitettu, joten voimme huokaista helpotuksesta – päivä on jo yötä pitempi. Pitkä ja pimeä talvi on vihdoinkin takanapäin. Valon määrän vähitellen lisääntyessä saamme ryhtyä odottamaan ihanaa luonnon heräämistä kevättä kohti.

Helmikapituli

Turun talvikapituli Helmikapituli järjestettiin vanhassa ja nyt uudistetussa Hamburger Börsissä lauantaina 12. maaliskuuta. Juhlava installointi oli vanhan Börsin puolella tiloissa, jotka on nimetty Wallina Valtinin mukaan. Wallina Valtin oli aikansa voimanainen, joka johti legendaarista Hamburger Börsiä peräti 50 vuotta. Grand Dîner nautittiin Grand Börsin juhlasalissa, joka monelle turkulaiselle hyvin muistorikas paikka. Helmikapituli ja sen yhteydessä Nuori kokki SM-kisan palkintojen jako oli hyvä syy samalla juhlistaa voutikunnan toiminnan 45 vuotta ja vieläpä ilman rajoituksia.

⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠Lue koko kirje täältä.

Arvoisa Rôtisseurs jäsen

Talvi on hiljalleen taittumassa kevääseen. Päivä pitenee ja vuorokauden lämpötiloissa on suuria vaihteluja, johtuen auringon paisteesta, joka kohoaa yhä korkeammalle päiväsaikaan. Muuttolinnut alkavat palailemaan pesäpaikoilleen. On ihanaa odottaa kevättä ja kesää.


Rôtisseurs-kilven luovutus ja kilpi-illallinen Saaristoravintola Oobussa

Maaliskuu aloitettiin juhlavasti Saaristoravintola Oobun kilvenluovutustilaisuudella. Rôtisseurs-kilven luovutti Suomen valtavouti Bailli Délégué Johanna Hornborg-Ojala yhdessä Membre du Conseil Magistral, Chancelier Juha Ojamon kanssa.

Ravintolalle myönnetty Rôtisseurs-kilpi on järjestön korkein tunnustus, se on merkki ruoan, raaka-aineiden ja palvelun korkeasta tasosta. Ravintoloitsijat Chef de Table Marina Björkenheim-Jokinen ja Maître Rôtisseur Turo Jokinen ottivat onnellisena ja tyytyväisenä vastaan tunnustuksen ja arvostuksen, jonka ravintola on jo saavuttanut sen lyhyestä iästä huolimatta. 

Keittiöpäällikkö, Chef Rôtisseur Tommy Gråhn oli suunnitellut saariston makuja sisältävän menun. Viinit aterialle oli valinnut Maître Sommelier Marjo Heinonen.

Tilaisuuden alkajaiseksi Bailli Délégué Johanna Hornborg-Ojala ja Chancelier Juha Ojamo ojensivat Officier Commandeur vuosimerkin Chevalier Heikki Vaisteelle 30 vuoden aktiivisesta jäsenyydestä.

Turun Keittiömestarit ry:stä oli muutama jäsen mukana todistamassa juhlallista kilvenluovutustilaisuutta ja nauttimassa saaristolaisherkkuja.

Lue koko kirje täältä.

Arvoisat Rôtisseurs-jäsenet

Kuluva vuosi tulee olemaan mielenkiintoinen, ja myös edelleen hyvin haasteellinen, – monista eri syistä, joista koronapandemia on tietenkin numero yksi. Tilanteesta johtuen Turun voutineuvosto on päättänyt siirtää Helmikapitulia yli kuukaudella eteenpäin uusien koronarajoitusten vuoksi.

Uusi päivä on lauantai 12. maaliskuuta. Ilmoittautuminen kapituliin on parhaillaan menossa. Kaikki tilaisuuteen liittyvät järjestelyt pysyvät kuitenkin täysin samoina.

Installointiharjoitus alkaa kello 16.45, installointi kello 17.00 ja Grand Dîner kello 18.30.

Samana päivänä järjestetään Nuori kokki SM-kilpailu Raision seudun koulutuskuntayhtymä, Rasekossa, Eeronkuja 3, 21200 Raisio. Kilpailu ei sisälly Helmikapitulin varsinaiseen ohjelmaan. Jäsenet voivat tulla seuraamaan paikan päälle kokkikilpailua, jos koronatilanne sen silloin sallii.

Lue koko kirje täältä.

Arvoisa Rôtisseurs-jäsen ja kapitulivieras

Turun voutineuvosto on päättänyt siirtää Helmikapitulia yli kuukaudella eteenpäin uusien koronarajoitusten vuoksi. Helmikapitulin ja Nuori kokki SM-kilpailun uusi ajankohta on

lauantai 12. maaliskuuta

Kaikki tilaisuuteen liittyvät järjestelyt pysyvät kuitenkin täysin samoina.

Installointiharjoitus alkaa kello 16.45, installointi kello 17.00 ja Grand Dîner kello 18.30.

Tiedoksi: installoitavat, arvonvaihtajat ja kapitulivieraat

Jos olet jo ilmoittautunut kapituliin, ilmoittautuminen pysyy voimassa, vaikka päivä vaihtuu. Jos uusi aika ei sovi ja osallistuminen peruutetaan, peruutuksesta on ilmoitettava mahdollisimman pian. Peruutus tehdään voudille ja samalla ilmoitetaan tilinumero, mihin osallistumismaksu palautetaan riitta.hirvonen@saunalahti.fi.    

Lue koko kirje täältä.

HELMIKAPITULI – Turun talvikapituli 05.02.2022

Turun voutikunnalla on ilo ja kunnia juhlistaa toimintansa 45 vuotta ja järjestää talvikapituliHelmikapituli. Tapahtuma on saanut nimensä sen ajankohdan ja tilaisuuden pitopaikan mukaan.

Upea ja ikoninen Hamburger Börs on palvellut vieraitaan Turun keskustan parhaalla paikalla kauppatorin vieressä jo vuodesta 1894. Vanha ja nyt uudistettu Hamburger Börs on turkulaisille hyvin tärkeä ja muistorikas paikka – kuin helmi. Juhlava installointi ja Grand Dîner järjestetään Grand Börsin tiloissa.

Samana päivänä, lauantaina 5. helmikuuta järjestetään Nuori kokki SM-kilpailu Raision seudun koulutuskuntayhtymä, Rasekossa Purokatu 1, 21200 Raisio. Kilpailu ei sisälly Helmikapitulin varsinaiseen ohjelmaan. Jäsenet voivat tulla seuraamaan paikan päälle kokkikilpailua, jos koronatilanne sen silloin sallii.

Nuori kokki SM-kilpailun järjestämisvastuu on ansaitusti Turun voutikunnalla. Vuoden 2021 kilpailun voittaja on Turun Vilja Valliranta ravintola Rosterista. Kilpailun johtajana toimii Conseiller Culinaire Esa Koppelo. Turun voutikunnan puolesta kilpailun järjestelyjen johtajana on Vice-Conseiller Culinaire Kai Järnström.

Lue koko uutiskirje ja katso ohjelma täältä.