Kekrikapituli 2024, Turku
Kekrikapituli Turun Radisson BLU Marina Palacen juhlakerroksessa 28. syyskuuta 2024
”Kekrinä on pöytä pötyä täynnä, jottei jää veitselle sijaa”
(vanha suomalainen sananlasku)
Turun voutikunnalla on ilo ja kunnia juhlistaa satokauden päättymistä järjestämällä paikalliskapituli - Kekrikapituli Turun Radisson BLU Marina Palacen juhlakerroksessa lauantaina 28.9.2024 (Linnankatu 32).
Kekri on suomalainen sadonkorjuun juhla. Juhlimaan päästään, kun sato on korjattu, syysteurastukset on tehty ja kaikki metsän herkut on säilötty talteen. Silloin on aika levähtää. Koko lokakuu pitkälle marraskuuhun on kekrin aikaa. Uskomuksen mukaan kekrinä pöydän piti olla koreana aamusta yömyöhään, jotta talosta ei olisi loppunut ruoka seuraavana vuonna. Ruokaa tarjottiin niin omalle väelle kuin vieraillekin. Kekrinä keitettiin viinat sekä pantiin oluet ja ryypyn otti sellainenkin, joka ei muuten juonut, ettei alkavan vuoden sato-onni tärvääntyisi.
(lähde: Talonpoikaiskulttuurisäätiö)
Oobun kekrilounas klo 12.30
Kapitulipäivänä järjestetään kapituliohjelman lisäksi vapaaehtoinen kekrilounas klo 12.30 Turun voutikunnan kilpiravintola Oobussa (Läntinen Rantakatu 9). Kekrilounaan hinta on 40 € / hlö ja ruokajuomat voi tilata paikan päällä.
Ilmoittaudu kekrilounaalle |
---|
Oobun kekrilounaan menu
Amuse-bouche
~
Herassa haudutettua kalaa saaristosta, paahdettua perunaa, kruunutillikreemiä ja herneenversohollandaisekastiketta
~
Omenakompottia, kaurakrumblea ja vegaanista kardemummakreemiä.
Suomalaiset pidot ja vuodentulo -kekriluento
Lounaan jälkeen Suomen Maatalousmuseo Saran museoamanuenssi FT Elsa Hietala kertoo suomalaisesta ruokajuhlaperinteestä "Suomalaiset pidot ja vuodentulo".
Luento kuuluu Kekrikapitulin ohjelmaan ja sinne ovat kaikki kapitulivieraat seuralaisineen tervetulleita.
Luennolla on luvassa tarjoilua, kun Turun Mestaripalvi Oy tuo osallistujille maistiaisia tuotteistaan.
Kekrikapitulin installointi ja Grand Dîner
Kapitulimaksu on 148 € / hlö (alv 0 %).
Ilmoittautuminen Kekrikapituliin avautuu lauantaina 20.7.2024 klo 10.00. Ilmoittautuminen ja maksu hoidetaan samanaikaisesti kapitulin ilmoittautumislinkissä. Maksuvaihtoehtoina verkkopankki- tai luottokorttimaksu.
Huomioithan, että tarvitset ilmoittautumista varten jäsennumerosi!
Ilmoittautuminen päättyy keskiviikkona 28.8.2024, ellei paikkoja ole jo aikaisemmin varattu loppuun. Kekrikapituliin mahtuu 180 kapitulivierasta.
Kapitulin ohjelma
15.00–16.00
“Suomalaiset pidot ja vuodentulo" -kekriluento
Suomen Maatalousmuseo SARKAn museoamanuenssi FT Elsa Hietala kertoo suomalaisesta ruokajuhlaperinteestä, kokoustila Virta.
17.00–17.15
Installointiharjoitus Radisson BLU Marina Palacen juhlakerroksen ravintolassa.
17.30–18.30
Installointi ja Turun kaupungin tervehdyspuhe.
19.00–23.00
Grand Dîner Radisson BLU Marina Palacen juhlakerroksen ravintolassa. Ruokailun yhteydessä pidetään yksi 20 minuutin tauko.
Ilmoittaudu kekrikapituliin tästä |
---|
Installointi
Installointiharjoituksessa ovat mukana arvonvaihtajat, uudet installoitavat ja OMGD-installoitavat. Harjoitus järjestetään kello 17.00–17.15. Paikalla on valokuvaaja, joten toivomme, että kapitulivieraat eivät installoinnin aikana kulkisi kuvaamassa, eivätkä käyttäisi salamaa juhlallisuuden aikana.
Installoinnin ja Grand Dînerin pukukoodi miehillä on smokki tai tumma puku ja naisilla pitkä iltapuku sekä käädyt. Arvonvaihtajat tulevat installointiin ilman käätyjä.
Radisson BLU Marina Palacesta on varattu tila pukeutumista varten kaikille niille henkilöille, jotka eivät majoitu hotellissa, mutta osallistuvat kekrilounaalle ja/tai -luennolle. Tiedustele pukeutumistilaa hotellin vastaanotosta.
Gran Dîner 28.09.2024
Radisson Blu Marina Palace Juhlakerros
MENU
Amuse-Bouche
Philippe de Nantheuil Champagne Brut
~
Tattikeittoa ja porkkanaleipää
Nobleza Medium Dry Sherry Espanja
~
Karitsaa kahdella tavalla,
omena-valkosipulikastiketta,
juures-perunaterriiniä ja ruusukaalia
Mayu Carmenere Gran Reserva Chile 2020
~
Juustolautanen
Ålandsmeijeriet Prostens ja
Saloniemen Tahdonvoima,
omena-varsisellerihilloketta ja siemennäkkäriä
Wolfberger Gewürztraminer Signature
Ranska 2022
~
Tyrni brûlée-leivos ja vadelmamarenkia
Il Nostro Vin Santo del Chianti Italia 2004
~
Kahvi/Tee
avec tilattavissa erikseen
Majoittuminen
Radisson Blu Marina Palace Hotel
Linnankatu 32, 20100 Turku
28.9. - 29.9.2024
Standard yhden tai kahden hengen huone:
132 euroa / huone / yö
152 euroa / huone / yö
Huonehintaan sisältyy runsas hotelliaamiainen, hotelliasukkaiden saunavuoro, langaton internetyhteys (Wi- Fi) ja alv. Pidätämme oikeuden ALV muutokseen.
Kiintiöstä tehdyt huonevaraukset tulee vahvistaa luottokortilla varauksen yhteydessä. Huomioittehan ystävällisesti, että tietosuojasyistä luottokorttitietoja ei saa lähettää sähköpostilla.
Maksutapa: Jokainen majoittuja vastaa itse omista majoituskuluistaan.
Maksutapana hyväksymme käteisen, pankkikortin tai luottokortin.
Kiintiön voimassaoloaika: Huoneet varattavissa kiintiötunnuksella saatavuuden mukaan 14.9.2024 klo 18 mennessä, jonka jälkeen varaamattomat huoneet vapautuvat automaattisesti myyntiin.
Varaukset: Radisson Hotels Myyntipalvelusta +358 300 870 010, sähköpostilla reservations.finland@radissonblu.com tai verkosta (linkki alla).
Varaustunnus: CHAINDR
Varauksen peruuttamisesta tehtävät hyvitykset:
- 100 % varauksen hinnasta 56 vrk ennen saapumispäivää (3.8.2024)
- 50 % varauksen hinnasta 42 vrk ennen saapumispäivää (17.8.2024)
- 25 % varauksen hinnasta 28 vrk ennen saapumispäivää (31.8.2024)
- 10 %varauksen hinnasta 7 vrk ennen saapumispäivää (21.9.2024)
Varaa majoitus |
---|
Kekrikapituli valokuvina
Valokuvauksen Kekrikapitulissa hoitaa Päivi Kankare, Imagiaa Oy. Kuvaajan kuviin voi tutustua: https://paivikankare.fi/yrityskuvaus/. Kekrikapituli kuvataan dokumentaarisena kuvauksena.
Valokuviksi ikuistetaan installointitilaisuus ja Grand Dîner. Juhlallisessa installointitilaisuudessa, installoitavat tai arvonvaihtajat kuvataan erikseen ja lopuksi ryhmänä. OMGD-Installointi kuvataan ryhmänä. Kuvaaja kiertää myös Grand Dînerillä kuvaamassa tilaisuuden tunnelmaa ja illallisen antimia. Lisäksi kapitulivierailla on mahdollisuus saada Rôtisseurs-Someseinän edessä henkilökuvia sekä pienryhmäkuvia.
Kuvat tilataan ja maksetaan etukäteen, samalla saat ohjeet kuvaamiseen liittyvistä asioista ja maksutavoista. Valokuvat toimitetaan asiakkaalle latauslinkillä, jonka hinta on 35 € (sis. alv). Kuvat tilataan etukäteen osoitteesta: paivi.kankare@imagiaa.fi.
Tervetuloa juhlimaan kanssamme kekriä!
Chaîne des Rôtisseurs Turku ry
Lisätiedot:
Riitta Hirvonen
Bailli de Turku, Officier Commandeur
riitta.hirvonen@saunalahti.fi