Tunnelmia KotHamista 25-27.8.2017 - myös videoita!
Marskin Merkeissä vietettiin viikonloppua Suurkapitulissa Kotka-Hamina-akselilla. Seuraavassa pari kuvakarusellia lahtelaisten paistinkääntäjien mukana tässä juhlavuoden tapahtumassa. Diner Amical järjestettiin Merikeskus Vellamossa, lounas perinteikkäässä Kotkan Konserttitalossa ja Grand Diner Bastionissa Haminassa. Installointi pidettiin viereisen Reserviupseerikoulun Maneesissa.
Meitä ympäröi alueen merkittävimpien rakennusten henki ja aineeksi saimme huolella valmistettua, suomalaista käsityöperinnettä parhaimmillaan kunnioittavaa ruokaa, jonka raaka-aineet oli hankittu mahdollisimman läheltä.
Tilaisuuksissa olivat läsnä myös kaupunginjohtajien lisäksi itse ylipäällikkö, joka laskeutui Bastionin aukiolle Grand Dinerin aluksi tervehtimään kokoontuneita paistinkäntäjiä. Päivällisen toteuttanut Leijona Catering saa pisteet päivällisen sujuvasta läpiviennistä ahtaissa Bastionin holveissa. Ruoka oli erinomaista, erityinen kiitos kuhasta ja sen kastikkeesta!
Lämpimästi tervetuloa Lahden voutikunnan seuraavaan tilaisuuteen ravintola Casseliin - samppanjaa läpi aterian torstaina 7.9. Vielä ehtii mukaan! Samoin Sibelius -festivaalin aikana teitä palvelee tämä aito lahtelainen kilpiravintola.
Menu Mannerheimin matkassa
Kotka-Hamina Suurkapitulin Grand Diner 27.8.2017 Hamina Bastion,
Suolattua silliä ja mustaherukkaa, paahdettua valkosipulia, ja saaristolaisleipää
Vorsmack, perunapyreetä, friteerattuja juureslastuja ja kaprista
Kuusenkerkkä -granite, rosmariini creme
Kuhaa C.G.E.M, herkkusieni-tryffelimunaksta, friteerattua perunaa, piparjuurikastiketta ruskistetusta voista
Hirven filee, kurpitsapyree, pakastekuivattuja puolukoita ja tummaa timjamikastiketta
Sveitsi, paahdettua hunajakennoa ja kirsikkahilloa
Kahvi, Puolustuslaitos leikattua / Gustav Lakka
Asiaankuuluvat ruokajuomat: Marskin ryyppy, Marsalkka-lager, Trimbach Pinot Gris, Chateauneuf-du-Pape Les Combes d'Arnevel, Nederburg Winmaster's Noble Late Harvest