Tutustumassa havaijilaiseen keittiöön

Havaijin ruokakulttuuriin tutustumassa

Vierailimme loka-marraskuussa jo neljännen kerran Havaijin saarilla tutustumassa paikalliseen ruokakulttuuriin. Yhdysvaltojen mannermaahan verrattuna Havaijilla näkyvät monet Tyynenmeren alueen keittiöt ja varsinkin aasialainen ruoka on erityisen suosittua. Toki maanosan tunnetuimmat herkut, kuten paksut pihvit ja hampurilaiset näkyvät ruokalistoilla. Havaijin perinteisin ruoka, Loco moco, vaikuttaa kovin tutulta meille suomalaisille; jauhelihapihvi, ruskea kastike, riisiä ja makaronisalaatti. Kalaruokien kirjo on huima ja lähivesiltä kalastetaan monenlaisia mereneläviä; napsijoita, dolfiineja, tonnikaloja, mustekaloja sekä erilaisia rapuja.

Mauilla on vahva ”Farm to table” eli maatiloilta ravintolaan -kulttuuri. Varsinkin Upcountryn alueella, Haleakala-tulivuoren rinteillä, on runsaasti maatiloja, jotka kasvattavat tuotteitaan kaupunkien huippuravintoloihin. Tarjolla on vihannesten ja hedelmien lisäksi myös mausteita ja kahvia. Havaijin saaret onkin ainoa osavaltio Yhdysvalloissa, jossa kahvipensaat menestyvät.

Suosikkiravintolamme Mama´s Fish Housen pihalla.

KUVA: Helena luovuttaa vouti Adele Ruggille Suomen Paistinkääntäjien tervehdyksen ja pitää pienen kiitospuheen. Kuva Kari Martiala.

Vierailumme kunniaksi paikalliset rotissöörit, Havaijin/Tyynenmeren saarten Mauin voutikuntajärjestivät Chaine Event-tapahtuman. Odotellessamme siirtymistä pöytiin SaltPepa -Pizzeria E Cucina -ravintolassa, tarjoilijat tarjoilivat shampanjaa ja maistiaisia meren herkuista: ostereita, simpukoita ja kampasimpukoita. Väliruokana herkuteltiin Risotto con Burrata Tartufo Nero, risottoa ja tryffelilastuja sekä pääruokana Vitello Piccata con Chanterelle, Potate e Asparagi eli vasikanleike, kanttarelleja, parsaa ja perunoita. Jälkiruokana Marcarpone-jäätelöä ja tuoreita marjoja. Illan kruunasi koko illallisen ajan esitetty elävä italialainen musiikki.

Suomalaisittain illan huipennus koettiin luovuttaessamme vouti Adele Ruggille Suomen Paistinkääntäjien tervehdyksenä pöytästandaardin kiitokseksi monivuotisesta opastuksesta Havaijin/Tyynenmeren saarten kulinaariseen maailmaan. Yhteistyö on näkynyt muun muassa muutama vuosi sitten toteutetussa juttusarjassa, joka julkaistiin kesän aikana eri puolilla Suomea ilmestyneissä kymmenissä sanoma- ja kaupunkilehdissä. Lukijat saivat vinkkejä kesäruokapöytään Havaijilta, Helenan tekemien reseptien ja annoskuvien myötä. Teimme myös kirjan Kesäruokaa paratiisista (Karisto 2015). Amerikan rotissöörien komeassa Gastronome -lehdessä on ollut puolestaan juttuja meistä suomalaisista paistinkääntäjistä Havaijilla.

 

KUVA: Jälkiruokana legendaarinen Polynesian Black Pearl, joka pysyy listalla vuodesta toiseen. Kuva Kari Martiala.

Vierailimme tietysti myös lempiravintolassamme Mama´s Fish Housessa, joka onyksi Yhdysvaltojen suosituimmista ravintoloista. Mama´s ruokalistalla on runsaasti tuoretta kalaa, jota ravintolan omat kalastajat käyvät joka aamu pyytämässä: tonnikalaa, erilaisia napsijoita, ahvenia sekä Kuukalaa. Ravintolassa tarjottava kala on aina pyydetty korkeintaan 24 tuntia aikaisemmin ja annoksien yhteydessä kerrotaan tarkat pyyntipaikat.

Tällä matkalla söimme Mama´sissa alkuruoaksi Papa´s Sashimin, joka koostui kolmesta erilaisesta kala-annoksesta ja Grandma´s Shrimp Won Ton Macadamia pähkinäkastikkeella.Pääruokana herkuttelimme Mama´s Stuffed Mahi-mahi (meriahventa) ja Opah caugh north of the Hawaiian Islands aboard the "Princess Jasmine". Hyvää olivat. 

KUVA: Chef Göran Streng oli ensimmäisiä suomalaisia huippukeittiömestareita maailmalla. Kuva Kari Martiala.

Lensimme muutamaksi päiväksi Oahu-saaren Honoluluun tapaamaan ystäväämme, Chef Göran Strengiä, joka oli yksi ensimmäisistä suomalaisista huippukeittiömestareista maailmalla. Jo vuonna 1980 Suomen suurlähetystön keittiömestarina Jugoslaviassa aloittanut taituri siirtyi 1981 Kaliforniaan Hyatt Hotelsin palvelukseen Palo Altoon. Streng työskenteli johtavana keittiömestarina (executive sous chef) Singaporen legendaarisessa Raffles Hotellissa, Honolulun Hawaii Prince Hotelissa, Big Islandin The Ritz Carltonissa sekä Mauna Kea Beach Hotelissa. Hän on esiintynyt myös monissa tv:n ruokaohjelmissa ja ollut mukana tekemässä ruokakirjoja. 

Nykyisin Streng luotsaa omaa Tangö Contemporary -ravintolaansa Honolulun ihanan Ala Moana ranta-alueen tuntumassa, lähellä Waikiki Beachia. Tangössä asiakkaille tarjotaan upeaa eurooppalaista ruokaa, joka valmistetaan aina itse alusta alkaen, vain jäätelöä ei tehdä itse. Annoksissa on paljon suomalaisia sävyjä, puhtaita ja raikkaita makuja. 

Göran Streng on mukana Honolulun voutikunnassa arvolla Vice Conseuller Culinaire.

Aloha,

Kari Martiala, Vice-Chargé de Presse

Helena Lylyharju, Chef Rotisseur

Karjalan voutikunta