Suomalaista jouluruokaa

Suomalaista jouluruokaperinnettä

Useimmat kristityt viettävät joulua Jeesuksen syntymän muistoksi, mutta joulujan historiaan voidaan liittää moni muita talvipäivänseisauksen aikoihin tapahtuneita juhlia. Roomalaiset viettivät 17-23 joulukuuta Saturnalia-juhlia. Talvipäivänseisauksena on myös Voittamattoman auringon päivä (Sol Invictus). Germaanien talvijuhla tunnetaan englanninkielisenä yule’na. Kaikilla näillä juhlilla on myös ollut omat ruokaperinteensä. Pekka Kauppinen kirjoitti viime vuonna mukavasti jäsenpalstalla omista joulumuistoistaan ja ranskalaisesta jouluperinteestä, mutta tehdäänpä lyhyt kurkistus suomalaiseen jouluruokien historiaan.

Suomalaisiin jouluruokiin on merkittävästi vaikuttanut perinteinen kekri eli syksyinen sadonkorjuujuhla. Kekreissä syötiin ja juotiin paljon ja hyvin. Talonpoikaiset tavat ja ruoat sekottuivat pikkuhiljaan säätyläisten ruokiin ja näiden sekoituksesta ovat peräisin monet jouluruokamme.

Yhtenäistä jouluruokakulttuuria ei Suomessa kuitenkaan ollut ennen 1800-luvun loppua. Mutta missä tahansa suomalaiset olivat, veivät he mukaanaan myös jouluruokansa. ”Oululaisessa Kaiku - sanomalehdessä kirjoitettiin Turkin sodasta 1878, että sotaretkellä olleet suomalaiset olivat valmistautuneet syömään vieraallakin maalla jouluaattopäivänä perinteiseen tapaan sianpaistia ja riisipuuroa.”, mainitsee Oulun yliopiston arktisen ja pohjoisen historian yliopistonlehtori Ritva Kylli.

Varhaisimpia nykypäiviin säilyneitä jouluruokia lienee suolasilakkaan, sipuliin ja perunaan perustunut rosolli, jota nautittiin säätyläiskodeissa jo 1700-luvulla – pääosin kuitenkin vain Länsi-Suomessa. Rosolli sana tulee venäjän sanasta 'rassol' (рассо́л), joka merkitsee suolalientä. Ei tiedetä, miten ja miksi sana on siirtynyt ruokalajin nimeksi. 1800-luvulla rosolli tunnettiin myös talonpoikaisperheissä ja samalla sen raaka-ainepohja monipuolistui uusilla juureksilla, vihanneksilla ja silakka vaihtui silliksi.

Kala on ollut olennainen osa suomalaista ruokaperinnettä aina. Kalan suolaaminen varastointikeinona syrjäytti kuivaamisen 1700-luvun puolivälissä suolan hinnan halvetessa. Kuivatuista kaloista joulupöytään säilyi ainoastaan lipeäkala, jossa käytettiin aikaisemmin pääasiassa kuivattua kuhaa tai haukea.

Kalan hapattaminen ei ole ainoastaan ruotsalaisten käyttämä säilömistapa. Itäisessä Suomessa järvikaloja hapatettiin painon alla aina 1800-luvulle. Tässä lienee vankka yhteys nykyajan graavattuun loheen.

Itä-Suomessa uunissa haudutetut juurespotit ovat kuuluneet arkiruokiin jo kauan. Jouluperinteeseen peruna-, lanttu- ja porkkanalaatikot tulivat kuitenkin vasta 1800-luvulla.

Suomalaiseen jouluun erottamattomasti kuuluva joulukinkku on suhteellisen nuori tulokas. Sianlihan tuotanto oli aina 1900-alkuvuosikymmenille asti sen verran vähäistä, ettei kinkkuja riittänyt kaikille. Toki lihaa on syöty kekrinä erimuodoissa pitkään. Lammasta ja nautaa oli tarjolla niin savustettuna kuin paistettunakin. Miten joulukinkku ujuttautui suomalaiseen joulupöytään on edelleenkin hieman epäselvää.

Muutaman vuoden takaisessa Lejoksen teettämässä tutkimuksesta selvisi , että Suomessa kinkku on yhä joulupöydän kuningas, ja kaksi kolmesta valitsee sen juhlapyhien ykkösruoaksi. Kinkku on tärkein 55–64-vuotiaiden ikäryhmässä. Kinkun merkitys putoaa kuitenkin nuoremmissa ikäryhmissä, ja esimerkiksi 18–24-vuotiaiden joukossa enää puolet ikäryhmästä piti kinkkua tärkeimpänä joulupöydän ruoista.

Riisi rantautui Suomeen 1800-luvun alussa. Se oli kallista ja vain varakkaimmilla oli varaa siihen. Tavallinen kansa söi kaura- tai ohraryynipuuroa. Riiisistä tehtyä puuroa tarjottiin siten vain erityisinä päivinä, kuten jouluna (karjalainen riisipiirakka on siis todella juhlaruokaa!). Tapa piilottaa manteli puuroon on peräisin Englannista, jossa herraväellä on tapana piilottaa papu loppiaisena syötävän puuron joukkoon.

Suomen ulkomaankauppa monipuolistui 1870-1890 luvuilla höyrylaivojen myötä. Rahtikustannukset pienenivät ja tavallinen kansakin pystyi herkuttelemaan eksoottisilla uutuksilla, kuten pähkinöillä, rusinoilla ja kuivatuilla hedelmillä. Jouluna syötiin sekahedelmäkeittoa äveriäimmissä taloissa jo 1800-luvun lopulla ja tavallisissa kodeissakin jo 1920-luvulla.

Jouluolutta pantiin Suomessa aina kun viljasato sen vain salli. Viinaa myös poltettiin ja sitä tarjoittiin jouluna kaikille jopa lapsillle ja hevosille. Glögiä nautissa Ruotsin hovissa ja 1500-luvulla. Se oli tosin aluksi vain happamaksi mennyttä viiniä, joka kuumennettiin ja jota entrattiin mausteilla ja appelsiinin kuorilla. Glökiksi sitä alettiin kutsu vasta 1800-luvulla, jolloin sitä tarjottiin herraskartoissa läpi talven. Suomessa glögin läpmurtoa saatiin odottaa aina 1950-luvulle.