Jokapäiväinen leipämme

Pienenä poikana opin pyhäkoulussa rukouksen, jossa pyydettiin: ”Anna meille jokapäiväinen leipämme”.  Toinenkin raamatullinen ilmaisu lienee ainakin luterilaisille tuttu: ”Otsasi hiessä pitää sinun leipäsi ansaitseman” Siis ei muulla tavalla? Aika karua, jos kirjaimellisesti ottaa!

Minulla itselläni on monestakin syystä läheinen suhde leipään.  Sodan jälkeen kouluissa ei tarjottu monipuolista lounasta, vaan oppilailla oli repussa mukana omat eväsleivät, joillakin maitopullot.

Monissa kodeissa ateriat olivat heikohkot ja siksi leivällä oli suuri merkitys ainakin vatsantäytteenä.

Koulupoikana pääsin paikalliseen osuuskauppaan juoksupojaksi.  Sain käyttööni kolmipyöräisen polkupyörän, jolla vein kaupan asiakasrouville ostoskasseja. Olin luottamustehtävästäni ylpeä.  Usein myös kyydissä oli kaupan leipälähetys, kun leipomo ei ollut toimittanut tuotteitaan ajoissa. 

Myymälänhoitaja oli palvelun ammattilainen.  Sain häneltä mieleeni jääneitä ohjeita palvelusta.  Siksi harkitsinkin aikoinaan kaupalliselle alalle suuntautumista.  Kerroin hiljakkoin tämän asian SOK:n pääjohtajalle ja hän kertoi sen tilaisuuden avatessaan kutsuvierasyleisölle: ”Saattaisimme olla Pekka Kauppisen kanssa melkein kollegoita.”  Hyvää huumorintajua vuorineuvokselta!

Leipä on kaikissa kulttuureissa tärkeä osa elämää.  Ellei ole rahaa leipään tai jauhoihin, ovat asiat todella huonosti.  Suomalaistenkin oli suurina nälkävuosina turvauduttava jauhojen puutteessa pettujauhoihin, jota saatiin mäntyjen kaarnan alta.  Silloin pantiin ”puolet petäjäistä”, jotta saataisiin suuhunpantavaksi edes jotain leivän tapaista.

Televisiossa näytetään paljon ohjelmia köyhistä maista. Siellä leipää valmistetaan vedestä ja usein todella heikkolaatuisista jauhoista. Kyllähän niistäkin leipä syntyy.  Nykyaikaisia uuneja ei ole, vaan leipä paistetaan liesilevyllä tai kuumalla kivellä.

Ennen vanhaan monien kotona äidit leipoivat leipää. Varsinkin Pohjanmaalla sitä tehtiin usein kerralla niin suuri annos, että osa kuivattiin orsilla, kun ei ollut vielä keksitty muovipusseja, sal-littuja lisäaineita, eikä pakastimia.  Voi niitä aikoja, kun kaikki kaupan leivät piti ostaa muo-vipusseissa!  Onneksi muovipussi on nykyisin paha sana, etenkin myös leivän säilyttämisessä!

Sitten tuli 1900-luvun lopulla muutaman vuoden kestänyt leipäkonevillitys, jolloin voitiin saada jo aamupalalla tuoretta leipää. Ei tarvinnut ostaa muovipussiin pakattua leipää.  Leivänteosta innos-tuivat jopa monet miehetkin.  Ylpeinä jakelivat työpaikoillaan uusia reseptejä.  Mutta en ole enää huomannut edes joulujen alla leipäkonemainoksia.  Se ostovillitys oli jostakin syystä lyhytaikainen. 

Ranskalaisille tuore ja rapea leipä on aina ollut ja on edelleen elinehto.  Ei sellaista korttelia asuintaajamissa, ettei olisi leipäkauppaa.  Monet perheet ostavat leipää kaksikin kertaa päivässä. Aina saa vastaleivottua.   Ranskalaiset syövät leipää käsittämättömän paljon, myös lapset. 

Kenellekään täällä ei tule mieleen pilata leivän makua voilla tai muilla ”sydänystävällisillä” rasvoilla! Kyllä itsekin nautin siitä, että tarvittaessa saa aina tuoretta leipää. Leivällä on myös hyvä pyyhkiä lautaselta maukkaan kastikkeen rippeet.

Pääruoan jälkeen tulee juustojen vuoro. Maistuvan leivän päälle voi laittaa myös juustoa, josta kirjoitan myöhemmin.

Ja on syytä muistaa: ”Kyllä leipä miehen tiellä pitää!”  Se on siis yksi peruselintarvikkeista.

Me Etelä-Karjalassa voimme iloita siitä, että lappeenrantalainen K-market sai tänä vuonna Paras leipäkauppa- tittelin.  Sen perusteina olivat monet seikat, mm. leipähyllyjen oikea korkeus, ei ilmeisesti niinkään leivän laatuun ja makuun liittyvät seikat.  Ostostiskeiltä löytyy paljon valinnanvaraa. Onhan se arvostettu osoitus siitä, että kauppias on halunnut panostaa myymälässä myytäviin leipiin, leipävalikoimiin ja myyntitiskien huokuttelevaisuuteen.  Onnitteluni!

Muistan lapsuudestani kuopiolaisen leipomon mainoksen: ”Jos Hermannista leipä paranoo, se ei oo ennee leipee, se on hunajoo!”

Toinen muisto lapsuudesta on kaupoissa myytävänä ollut ranskanleipä, joka jälkeenpäin ajateltuna oli täysin valkoisista jauhoista tehty ”höttöleipä”.  En ymmärrä vieläkään, miksi se maistui niin himoitulta ja hyvältä.  Ainakin siitä sai jälkiruoaksi hyviä köyhiä ritareita.

Joku tuttavani kertoi, että ranskanleipää myydään kaupoissa nykyisinkin.

Palataan vielä lopuksi nykyaikaan: Aika monen leivän raaka-aineena käytetään nykyisin bio-jauhoja.  Se on hyvä asia.  Olen kiinnittänyt siihen huomiota, kun käyn leipäostoksilla myymälässä, jonka takahuoneessa leipurit tekevät leipää aamuvarhaisesta pitkälle iltapäivään.

Sanoisin, että hyvän leivän tekeminen on gastronomiaa parhaimmillaan!

Monipuolisissa leipäkaupoissa on myös näyttävät leivostiskit. Leivoksien tekeminen on lisäksi myös jopa taidetta.

Pekka Kauppinen