JÄSENKIRJOITUS

Food Down Under

Juha Pöllänen

Matkustamisen tarkoitus on mennä kauas syömään hyvin. Australiaa ja Uutta-Seelantia kauemmaksi on Suomesta vaikea mennä. Ja hyvää syötävää löytyy kummastakin maasta.

Australian suurin kaupunki Sydney on monikansallinen metropoli, mikä näkyy sen ruokatarjonnassa. Kaikki maailman keittiöt ovat siellä edustettuina. Hyvää ja maittavaa ruokaa on tarjolla niin katukeittiöissä kuin haute cuisene-ravintoloissa.

Sydney on pinta-alaltaan suuri kaupunki, jossa kullakin alueella on omat kauppa- ja ravintolakeskittymät. Keskustassa ruokailu keskittyy vanhan kaupungin, The Rocksin alueelle sekä Darlingin ja Circle Queyen satama-alueille. Korkeatasoisia ravintoloita löytyy myös hotellien ja toimistotornien yläkerroksista.

Hyvän ruokapaikan alkuruokien hinnat vaihtelevat 12-20 AUD:n tietämillä ja pääruoat 25-35 AUD:n välillä. Gourmet paikoissa hintoihin voi joutua lisäämään kympin, jopa pari. Paikalliset viinit ovat kohtuullisesti hinnoiteltuja ja tarjonta on laajaa. Juomarahaa ei odoteta, mutta se otetaan kiitollisuudella vastaan. Luottokortilla maksaessa voi yllättyä, ettei tunnuslukua tarvita alle 100 AUD:n ostoksista.

Sydneyn liikekeskustassa on lukuisia after work-ravintoloita, joihin niin toimistotyöntekijät kuin rakennusmiehet kerääntyvät lasilliselle tai parille ennen kotiin tai ravintolaan menoa. Sydney Business Districtic sijaitsee mukavasti Darling ja Circle Queyen välissä, joten väkeä riittää ravintoloissa alkuillasta yön myöhäisiin hetkiin.

Yksi ruokamatkailijan pakollisista kohteista on Pyrmontin kaupunginosassa sijaitseva kalatukkutori, jonne on Darling-satamasta varttitunnin kävelymatka. Alueella sijaitsee toistakymmentä mereneläviä myyvää tukkuria, joista muutama palvelee myös yksityisiä asiakkaita.

Tarjonta on kaiken mielikuvituksen ylittävää. Pelkästään Sydneyn sataman alueelta löytyy yli 300 erilaista kalalajia ja myytävää on tutuista lajeista arveluutavan näköisiin olentoihin. Äyriäisiä on tarjolla eläviä, keitettynä ja valmiiksi esillepantuina. Sushia ja sashimia voi nauttia suoraan kalamyyjän tiskiltä viinilasillisen kera.

Alueen erikoisuutena on keskellä kaikkea merellistä tarjontaa myös lihatukku, Vic`s Meat. Lihakaupan tuotteet ovat 90% paikallisia. Myymäläpäällikkö John kertoi, että lihan kulutus on Australiassa vähentynyt. Syiksi hän arveli uudet ruokatottumukset sekä lihan hinnan nousu jopa kolmannekselle viimeisen puolentoista vuoden aikana. Hintojen nousun syynä on ollut kuivuus, joka on nostanut karjan rehun hintaa ja ajoittain rehua on pitänyt tuoda ulkomailta. Silti viikonloppuisin lähes jokaisen omakotitalon pihalla iltaisin grillataan kunnon Australiasta pihviä, joka huuhdotaan alas paikallisella oluelle tai tuhdilla punaviinillä.

Australian viinituottajat ovat kovasti huolissaan ilmaston lämpenemisestä. Sademäärät ovat vähentyneet ja ajoittain viiniviljely on kärsinyt kuivuudesta. Korkeat lämpötilat vähentävät viinien hapokkuutta ja vaativat sadonkorjuuta öiseen aikaan.

Monet merkittävät viinin tuottajat ovatkin siirtäneet katseensa mannermaalta Tasmaniaan, jossa kasvuolosuhteet ovat vielä otolliset. Tasmanian ylännöillä on yli 4000 järveä vesivarannoiksi ja lämpötiila saarella nousee harvoin yli 25 asteen. Nykyisin Tasmania tuottaa vain 1,6% Australian viineistä, mutta suuret tuottajut kuten Penfolds, Yalumba, Hardy’s ja Brown Brother’s ovat hankkineet isoja, viinintuotantoon sopivia maa-alueita Tasmaniasta.

KIWI FOODIE

Australialaiset kutsuvat ystävällisessä maaotteluhengessä naapurisaarelaisiaan kiweiksi, jonka paikalliset asukkaat ottavat suurena kehuna. Jokainen maa on ottanut jotakin kansallisruoakseen ja brittiläinen vaikutus näkyy siinä, että kiwit ovat valinneet lihapiirakan omaksi kansallisruoakseen. Mehevän piirakkataikinan sisään laitetaan tuhdissa kastikkeessa muhinutta jauhelihaa.

Ja kyllä piirakoita syödäänkin. Tavallisen työläisen lounas koostuu reilun neljännekilon piirakasta, joka nauttitaan mieleisen juoman kera. Ateria päätetään erikoisuudella custard pie:lla eli vaniljavanukasta piirakkana. Hmmm....

Monet lammasfarmarit ovat siirtyneet maidon tuottajiksi ja meijerituotteet ovatkin nousseet maan suurimmaksi vientiryhmäksi. Myös viininviljelyn pinta-ala on hieman vähentynyt, kun osa viinin tekijöistä on siirtynyt kiivi-hedelmien tuottajaksi paremman hentaarituoton vuoksi. Hyvä hehtaari keltaista kiwiä voi tuottaa 100.000 dollarin tuoton. MIelekiintoista on, että kultainen kiivihedelmä on suojattu tuote ja sen viljelyyn tarvitsee ostaa vuosittainen tuotantolisenssi.

Gisbornen alue tuottaa lähes 80% maan kiiveistä, mutta myös alueen avokado-viljely on runsasta. Monella perheelle avokadon viljely on merkittävä lisätulo varsinaisen ansiotyön lisäksi. Alueella riittää ainakin toistaiseksi riittävästi vesivarastoja paljon vettä vaativan avokadon tuotantoon.

Kathrin antoi hyvän vinkin avokadon kypsyttämisessä ja säilyttämiseksi. ”Valitse aina hedelmä, jossa on kanta tallella. Kanta kertoo, että heldelmä on poimittu asiallisesti puusta. Kannaton avokado on maahan pudonnut. Tunnustele hedelmän kypsyyttä hellästi kannan vierestä - älä puristele koko hedelmää. Kun kannan alue antaa hieman periksi, hedelmä on kypsä. Jos käytät vain puolet hedelmästä, älä turhaan pistä loppuja muovikelmuun tai purista siihen sitruunaa. Laita avokado jääkaappiin ja tavallinen sipuli sen viereen. Siinä se säilyy pari vuorokautta - pitempään ei sen tarvitsekaan säilyä.”

Viimeisin ruoka-alan trendi on paikalliset kahvipaahtimot. Kaksi vuosikymmentä sitten pienpaahtimoita oli Uudessa-Seelannissa vajaa kymmenen, nyt oli niitä yli 300. Itselleni uusi kokemus oli kylmäuutettu kahvi: jääkylmää vettä suodatetaan hiljalleen useamman tunnin ajan pieninä tippoina suodatinkahvin läpi. Lopputulema on intensiivinen kahvi, jossa on vain vähän kahvin kitkeriä elementtejä.

Perinteisenpää tuotantoa on Manuka-hunaja, josta paikalliset tuottajat ovat hyvin ylpeitä. Tuottajien kesken käydään kiihkeää kiistaa, mitkä elementit tekevä aidon Manuka-hunajan. Korkeimman luokan hunajan hinta voi olla satoja euroja kilolta. Manuka-hunajasta on löydetty antiseptisiä aineosia, niin että sitä voidaan käyttää maustamisen lisäksi lääkinnällisestä tarpeisiin ja myös koskemettiikkaan - ainakin niin paikalliset tuottajat väittävät.

Eteläsaaren pohjoisen vuonoissa on runsaasti simpukan viljelyä. Pelkästään Pictonin kaupungin edustan Queen Charlotte vuonossa tuotetaan 3.000 tonnia vihersimpukoita. Suurin osa simpukka-alkiosta kerätään pohjoissaaren Ninety Mile Beachilta, josta ne tuodaan kasvatusfarmille ja istutetaan kasvastusköysiin. Virhersimpukka kasvaa 18 kuukaudessa 10 sentin kokoiseksi, jolloin se korjataan. Simpukka kasvaisi kyllä numero 45 kengän kokoiseksi, mutta liha muistuttaisi silloin myös kyseisen kengän pohjaa.

Simpukkafarmilla käynti on jokseen turhanaikaista, koska itse viljelmästä näkyy vain viljelyköysien kohot. Se kuitenkin kannattaa, jos pääsee maistamaan muutama tunti sitten nostettuja simpukoita, jotka pestään ja pistetään kattilaan kypsymään ilman lisättyä nestettä. Omassa liemessään kiehautettuja, tuoreita virhersimpukoita ja kylmää, raikasta valkoviiniä – onko parempaa?

Suurin osa Uuden-Seelantia viineistä tuotetaan pienillä tiloilla, joiden tuotteet myydään paikallisesti tai korkeintaan Aasian markkinoilla. ”Harvojen tuottajien kapasiteetti ylittää 50.000 pullon rajaa. Ei pienillä tuottajilla ole mahdollisuuksia lähteä tavoittelemaan Amerikan tai Euroopan markkinoita”, kertoo David Egan Buhsmieren omistaja ja viinin tekijä. David käy säännöllisesti Euroopassa haistelemassa viinimarkkinoiden uusia tuulia ja pitää mm. Portugalin nuoria viinintekijöitä ennakkoluulottomina uuden allon edelläkävijöinä.

Sekä Australia että Uusi-Seelanti tarjoaa upean ja värikkään luonnon lisäksi paljon hyvää syötävää ja juotavaa. Kun ihmiset, niin ozzit kuin kiwit, ovat mukavan rentoa ja ystävällistä kansaa, niin matka maailman toiseen ääreen on hyvinkin vaivan arvoinen.

Juha Pöllänen

Bailli de Carelie Commandeur Honoraire