Arvoisat kolleegat

Hyvät paistinkääntäjät ja arvoisat kollegat

 

Haluan kirjoittaa yhteistyöstä meidän ruuan eri alojen parissa toimivien yhdistystemme välillä.

Olen itse monessa mukana ja seuraan hyvin läheltä kaikkia muita toimijoita, joten voin sanoa, että olen tässä asiassa näköalapaikalla.

Ruoka-ala huolettaa minua, sillä yhdessä tekemällä voisimme saada paljon enemmän aikaiseksi, vaikka etenemällä pienin askelin. Aloitetaan ensin omasta maakunnastamme ja sitten laajennutaan koko maata käsitteleväksi.

Tavalliset suomalaiset eivät välttämättä tiedä, mitä kukin yhdistyksemme tekee ja mitkä ovat niiden toiminta periaatteet. Miksemme kokoontuisi yhteen ja kertoisimme jokainen, mitä tavoitteita ja toimintatapoja meillä jokaisella on.

Olin itse vasta äskettäin puhumassa Säätytalolla, yhteisen ruokapöydän ääressä Keittiömestareitten ja Kokkimaajoukkueen puolesta. Kerroin siellä mitkä ovat meidän yhteiset tavoitteemme ja millä saamme nuoria mukaan yhdistykseemme. Aihe oli hyvin mielenkiintoinen ja selvitys jatkuu vielä.

Tällä matkalla Maa- ja Kotitalousnaisten puheenjohtaja kysyi minulta, voisimmeko tehdä yhteistyötä. Mikä ettei, eihän se ole keneltäkään pois. Meidän ei pitäisi olla itsekeskeisiä ja leikkiä vain omalla hiekkalaatikollamme, vaan avartaa tätä ”hiekkalaatikkoa” isomaksi.

Emme saa nuoria liittymään toimintaamme, jollemme näytä oikeita askelmerkkejä ja eikös niin sanota työelämässä, että työntekijä peilaa sitä, minkälaiset askelmerkit esimies ja työpiiri itse antaa. Sama pätee myös yhdistystoimintaan.

Toiminnan pitää olla avointa, ulospäin suuntautuvaa sekä rehtiä ja reilua.

Valitettavasti moni yhdistys elää yhteistyökumppaneitten ja talkootyön varassa. Rahat ovat tiukassa, joten näytetään, että yhteistyö kannattaa.

Olen monesti heittänyt haasteen ruuan alan toimijoille - tehdään yhdessä!

Monta asiaa on tapahtunut, esimerkiksi viimeksi Kilpipäivä. Monilla oli päällekkäisyyksiä,  joten kaikki keittiömestariyhdistykset  ja voutikunnat eivät olleet mukana. Ne jotka olivat, saivat ainakin näkyvyyttä ja hiukan ehkä rahaakin.

Esimerkiksi meitä Karjalassa mestareita oli 9 henkeä ja kun yhdistyksessä on 25 jäsentä, voin nostaa hattua meidän mestareillemme.

Heitän haasteen kaikille ruuan alan toimijoille: tehdään yhdessä Suomi ruokamaaksi ja ollaan näkyvästi esillä. Otetaan nuoria mukaan ja sitoutetaan heidät. Ei vain käädyillä, vaan otetaan heidät mukaan toimitaan sen jälkeenkin. Ollaan ylpeitä omasta tekemisestämme ja viedään suomalaista ruokaa eteenpäin .Uskalletaan tunnustaa omat heikkoutemme ja pyydetään apua, jos omat taidot ja voimat eivät riitä – tehdään yhteistyötä.

Tuodaan esiin oman Maakuntamme rikkaudet ja oma osaamisemme.

Teksti Ulla Liukkonen

Keittiömestari

Ravintola Upseerikerho

Suomen Keittiömestarit ry puheenjohtaja

Karjalan Paistinkääntäjät kyökkineuvos

+358503529006

ulla.liukkonen@ullaliukkonen.fi