Jäsenpalstan kirjoitukset
Uusin jäsenkirjoitus
Pekka Kauppinen Maaliskuu 2022
Ranskassa ovat ruoka ja viini olleet keskeisessä asemassa jokapäiväisessä elämässä vuosisatojen ajan. Kuuluisimmat keittiömestarit olivat silloin usein ranskalaisia. Suurena viiniköynnösten kasvatusmaana, sekä viinin valmistusmaana Ranska on ollut esimerkkinä koko maailmalle.
Ranskasta käsin viinin viljely levisi ns. uuteen maailmaan. Aluksi se tapahtui esim. kirkon lähetystyön yhteydessä. Sittemmin, kun viinikirva teki tuhojaan Euroopassa ja eritoten Ranskassa, voitiin hyödyntää näitä muualle vietyjä juurakoita palauttamalla niitä takaisin Ranskaan.
Ne henkilöt Ranskassa, joilla oli varaa järjestää suuria pitoja omille seurueilleen, olivat usein esim. kuuluisia taiteilijoita, jotka olivat saavuttaneet menestystä jo omina elinaikoinaan.
Olen seurannut yhtä ranskalaista ruokasarjaa, jossa esitellään näiden taiteilijoiden koteja, sekä heidän elämäänsä ja ruokatottumuksiaan. Monille kuuluisille taiteilijoille on perustettu perinne-yhdistyksiä, jotka toimivat vieläkin taiteilijoiden entisissä kodeissa
Ensimmäisen taiteilijana esittelen Paul Cezannen.
Paul Cezanne (1839-1906)
Hän oli ranskalainen taidemaalari, joka tunnettiin myös lempinimellä ”Aix´n erakko”, koska hän vietti elämäänsä pääasiassa Aix-en -Provencessa. Hänen taiteensa luokitellaan usein jälki-impres-sionistiseksi, mutta hänen maalaustyylinsä oli niin persoonallinen, että häntä voidaan yhtä hyvin pitää kaikkien taidesuuntauksien ulkopuolisena taiteilijana.
Muutamia tunnetuimpia teoksia: Kortinpelaajat, Omenoita ja appelsiinejä, Naisia kylvyssä, Poika punaisessa liivissä, omakuvia ja ennen kaikkea vuori Mont Sainte-Victoire, josta hän maalasi yli 30 eri versiota. (tieto Wikipediasta, katso itse lisää!)
Olen omakohtaisesti nähnyt vuoren Cazanen kodin ulkopuolelta ja käynyt vuoren päällä (1011m) äärimmäisen kuumassa helteessä, vaikka nouseminen alkoi jo ennen auringonnousua.
Cezannella oli ystäväpiiri, joka nautti monista aikakauden herkuista.
Tässä yhden tapaamisen ruokalista:
Aluksi tarjottiin taikinakuoreen valmistettua lihapateeta. Juomana oli punaviiniä.
Seuraavana oli vuorossa leipäpaloja, jotka olivat kostutetut oliiviöljyllä ja lopuksi päälle kaadettiin valkosipulilientä. Valkosipulit keitettiin ensin ja sitten survottiin. Juomana oli valkoviiniä.
Pääruokana oli lihapata, jonka resepti tässä:
tummia oliiveja
paloiteltuja porkkanoita
lohkottuja sipuleita
paloiteltuja ja pannulla ruskistettuja lihapaloja
appelsiinin kuoria
laakerilehtiä
kokonaisia pippureita
punaviiniä hauduttamiseen
Kun haudutus oli valmista ja lihat kypsiä, nautittiin lihapataa keitettyjen perunoiden kanssa.
Juomana oli punaviiniä.
Lopuksi nautittiin cantuccini-kesejä portviinin kera.