1970-luku

Suomi jaettiin voutikuntiin 1970-luvulla

1970-luvun alkupuolella järjesettiin kolme kapitulia Porvoossa,Kuopiossa ja Lappeenrannassa.  Sointu kertoo historiateoksessaa, että uusille kapituleille oli edelleen halukkuutta ja puhemiehistön joukossa alkoi jo 60-luvun lopulla ja 70-luvun alkupuolella keskustelu Suomen jakamisesta voutikuntiin. Nyt haettiin lisää sellaisia jäseniä, jotka voisivat ottaa vastuulleen voudin tehtävät ja muodostaa oman voutineuvostonsa ja toimintansa. Kapitulien järjestäminen haluttiin myös siirtää Helsingistä voutikunnille. Lisäksi voudeilta ja heidän voutineuvostoiltaan odotettiin erilaisia veljesaterioita jäsenistölle. Voudeiksi valittiin hotelli- ja ravintola-alan ja sen kanssa yhteistyössä toimivia vaikuttajia. 70-luvun puolivälissä alkoi löytyä lisää voutiehdokkaita ja heille sopivia tukijoukkoja alueellisean toiminnan aloittamisen (Salo 1972, 1974, 1975; Törmä 1975; Irma Stormbom, henkilökohtainen tiedonanto 1978). (Sointu 2008)

Lapin kapitulissa 1976 installoitiin mm. suurin osa Lapin voutikunnan jäsenistä sekä Savon ja Turun voudit. Näin toiminta laajeni yhä voimakkaammin myös ympäri Suomen.

Installaation tervehdysten pitäjät suurkansleri Jean Valby, varatuomari Onni Salo ja kirjailija Armas J. Pulla 1976 Rovaniemellä.